Robin MacRae
tänään hymyili, hei!
Se on totuus!
S. McB.
JOHN GRIER HOME,
Huhtikuun 13 p.
_Rakas Judy!_
Olen kiitollinen kuullessani että te olitte kiitollisia kuullessanne
että minä aion jäädä. En ollut sitä vielä huomannut, mutta minä
todellakin rupean jotenkin kiintymään orpolapsiin.
On hirveä pettymys kun Jervisillä on toimia, jotka pidättävät
teidät etelässä vielä niin paljon kauemmin. Olen pakahtumaisillani
puheenaineeseen, ja on niin harmillisen vaivalloista kirjoittaa
kaikki mitä tahtoisin sanoa.
Tietysti olen iloinen, kun saamme rakennuksen uusituksi, ja pidän
kaikkia ajatuksianne hyvinä, mutta minulla on muutamia erikoisen
hyviä itselläni. On hauskaa saada uusi voimistelusali ja makuuhallit,
mutta, oi, minun sieluni ikävöi mökkejä! Mitä enemmän perehdyn
orpokodin sisäiseen työhön, sitä selvemmäksi minulle käy että
ainoa laitostyyppi, joka voi kilpailla yksityisperheen kanssa, on
mökkijärjestelmälle perustettu. Niin kauan kuin perhe on yhteiskunnan
yksikkö, pitäisi lapsia jo varhain totuttaa perhe-elämään.
Ongelma, joka valvottaa minua tähän aikaan, on seuraava: Mihin panna
lapset siksi aikaa kun meidät rakennetaan uudestaan? On kovaa asua
talossa ja rakentaa sitä samaan aikaan. Miten olisi jos vuokraisin
sirkusteltan ja pystyttäisin sen pihalle?
Niin myöskin, kun syvennyn muutoksiimme, tahtoisin pari
vierashuonetta, jonne lapsemme voivat palata ollessaan sairaina
tai ilman työtä. Suuri salaisuus, miten voimme säilyttää pysyvän
vaikutuksen heidän elämäänsä, on siinä että pidämme heitä
huolellisesti silmällä perästäpäin. Mikä kauhea _yksin_-tunne
mahtaakaan vallata ihmisen, jolla ei ole mitään perhettä
häämöttämässä taustassa! Minä, jolla on tusinoittain tätejä ja setiä
ja äitejä ja isiä ja serkkuja ja veljiä ja sisaria, en voi tajuta
sitä. Minä olisin kauhuissani ja läähättävä, jollei minulla olisi
yllinkyllin kattoja, joiden turviin juosta. Ja nämä pienet hyljätyt
matoset, tavalla tai toisella täytyy John Grier Homen täyttää heidän
tarpeensa. Niinpä, rakkaat ihmiset, lähettäkää minulle puolen tusinaa
vierashuoneita, olkaa hyvä.
Hyvästi nyt, ja minä olen iloinen kun ette ottaneet tuota toista
naista. Pelkkä ajatuskin että joku toinen ottaisi haltuunsa omat
kauniit uudistukseni ennenkuin ne ovat edes suoritetut, herättää
kaiken vastustushalun mitä minussa on. Minä pelkään että olen kuin
Sandy -- en voi uskoa että mikään tulee tehdyksi hyvin jollei minun
käteni ole siinä mukana.
Sinun, toistaiseksi
SALLIE MCBKIDE.
JOHN GRIER HOME.
Sunnuntaina.
_Paras Gordon!_
Minä tiedän etten ole kirjoittanut hiljan; sinulla on täysi oikeus
nurista, mutta oi taivas, taivas! et voi kuvitella kuinka julmasti
kiirettä orpokodin johtajattarella on. Ja kaikki kirjoittamistarmoni
on tuhlattava tuohon ahmattiin Judy Abbott Pendletoniin. Jos kolme
päivää sattuu ilman kirjettä, hän sähköttää saadakseen tietää
onko orpokoti palanut; mutta jos sinä, kiltti mies, saat olla
ilman kirjettä, sinä vain lähetät meille lahjan muistuttaaksesi
olemassaolostasi. Näet siis että meille on suoranaista etua jos
laiminlyömme sinut usein.
Sinä varmaan olet pahoillasi kun kuulet että olen luvannut jäädä
tänne. He lopultakin löysivät erään naisen minun paikalleni, mutta
hän ei suinkaan ollut oikeata tyyppiä ja olisi kelvannut vain
toistaiseksi. Ja paras Gordon, totta on että kun minun oli sanottava
hyvästit tälle kuumeiselle suunnittelulle ja toiminnalle, Worcester
jotenkin tuntui sangen värittömältä. En voi sietää orpokotini
jättämistä jollen olisi varma että sijalle saisin yhtä kokemustäyden
elämän.
Minä tiedän minkä vaihtoehdon sinä osoitat, mutta älä huoli, ole
kiltti, älä huoli juuri nyt. Olenhan jo aikaisemmin sanonut että
tarvitsen vielä muutamia kuukausia päättämisaikaa. Ja sillävälin
minua miellyttää se tunne että olen hyödyksi maailmassa. Työ lasten
kanssa on jotenkin niin rakentavaa ja optimistista; se on, jos
suhtautuu siihen minun valoisalta näkökannaltani eikä skotlantilaisen
tohtorimme kannalta. En ole koskaan nähnyt ketään tuon miehen
kaltaista; hän on aina pessimisti ja sairaalloinen ja lamassa. Paras
on ettei liian hyvin tunne mielenvikaisuutta ja juomahimoa ja kaikkia
muita perinnöllisiä vikoja. Minä olen juuri sopivan tietämätön
ollakseni kevytsydäminen ja kelpaava tällaiseen paikkaan.
Minua ikuisesti liikuttaa ajatella kaikkia noita pieniä elämänalkuja,
jotka versovat joka suuntaan; lapsi-tarhassamme on niin paljon
mahdollisuuksia kaikenlaiseen kukoistukseen. Siinä on tietenkin
istutus aika sekavaa, mutta vaikka epäilemättä saamme korjata paljon
rikkaruohoa, toivomme myöskin löytävämme jonkun harvinaisen ja
kauniin kukan. Joko tulen hempeämieliseksi? Se johtuu nälästä --
ja siinähän päivällisrumpu jo soi! Saamme herkullisen päivällisen:
pihvipaistia ja porkkanamuhennosta ja salaattia ja jälkiruuaksi
raparperikakkua. Etkö tahtoisi syödä päivällistä kanssani? Minusta
olisi hurmaavaa saada sinut seurakseni.
Mitä sydämellisimmin sinun
S. McB.
P.S. Näkisit vain kuinka suuren joukon kodittomia kissaparkoja
lapsemme tahtovat ottaa kasvateiksi. Meillä oli neljä kun tulin, ja
kaikilla on senjälkeen ollut poikaset. En ole toimittanut tarkkaa
väenlaskua, mutta luulen, että laitos omistaa nyt yhdeksäntoista.
Huhtikuun 15 p.
_Rakas Judy!_
Haluttaisiko sinua tehdä vielä pieni lahjoitus J.G.H.lle viime
kuukausrahojesi ylenpalttisuudesta? _Bene!_ Tahdotko ystävällisesti
toimittaa seuraavan ilmoituksen kaikkiin pääkaupungin alempiarvoisiin
päivälehtiin: