Se on liiankin totta. Mielikuvitukseni loihtii silmieni eteen
toivomani onnen niin elävänä, että luulen sitä todelliseksi, olen
koskettamaisillani sitä käsilläni, muutama askel vain puuttuu --
ja sitten? Sydän raukkani näkee utukuvan katoavan, ja minä itken
haikeasti, ikäänkuin kauvan aikaa omistamani onni olisi minulta äkkiä
riistetty. -- Odoardo kirjoittaa, että tuomioistuimen juonittelu ensin
on häntä viivyttänyt ja että vallankumous nyt on muutamaksi päiväksi
keskeyttänyt oikeuden toiminnan. Minä puolestani lisäisin: Se, joka
ajattelee vain aineellisia etujaan, on kylmä muille tunteille. Ehkä
joku uusi lemmensuhde häntä pidättää. Mitä hyötyä sinulle sitten siitä
olisi? kysyt sinä. Ei mitään, rakas Lorenzo. Jumala varjelkoon minua
käyttämästä Odoardon kylmyyttä omaksi edukseni, mutta en ymmärrä,
kuinka hän enää päivääkään voi olla poissa Teresan luota. Annan siis
edelleenkin kuvitellun onnen huumata itseäni, tyhjentääkseni myöhemmin
myrkkymaljan, jonka olen itselleni valmistanut.