Kun sydämemme on kokonaan autuaaseen nautintoon vaipunut, murtuvat ja
raukenevat meidän heikot sielunvoimamme onnen paljoudesta kokonaan;
ne ovat silloin ikäänkuin huumaantuneet ja mykistyneet, kaikkinaiseen
ponnistukseen kykenemättöminä. Ellen viettäisi näin taivaallista
elämää, kirjoittaisin useammin. Kun onnettomuus lisää elämämme
taakkaa, riennämme kertomaan siitä toiselle onnettomalle, ja häntä
lohduttaa tietoisuus siitä, että muitakin itkeviä on olemassa. Mutta
jos joskus onnen säde välähtää, syvennymme kokonaan itseemme peläten
onnemme vähenevän, jos siitä muille ilmoitamme; vain turhamaisuus
saa kerskaamaan onnesta. Se, joka kovin yksityiskohtaisesti toiselle
erittelee iloaan tai suruaan, ei sitä kyllin voimakkaasti tunne. --
Joka tapauksessa, maailma on jälleen ihana. Yhtä ihana se lienee ollut
astuessaan luomisen päivänä esiin kaaoksen muodottomasta kuilusta.
Huhtikuun vieno, hymyilevä aamurusko hyväili itäistä taivaanrantaa
ja vähitellen koko taivas peittyi ruusunpunaiseen hohteeseen. Raikas
kaste kattoi maata, ja aamutuulten neitseellinen henkäys herätti kukat,
pilvet, aallot, elävät olennot, jotka kaikki tervehtivät Aurinkoa,
Jumalan ylevää kuvaa, koko olevaisuuden valon- ja elämänlähdettä.