Eilisenä juhlapäivänä olemme kaikella komeudella istuttaneet
läheisiltä kummuilta tuomiamme pinjoja vastapäätä kirkkoa kohoavalle
vuorelle. Jo isäni aikoi puilla kaunistaa tuota karua vuorta, mutta
hänen sinne istuttamansa kypressit eivät menestyneet, ja pinjat
ovat vielä pieniä. Muutamien työmiesten avustamana olen vuoren
korkeimmalle kohdalle, josta puro pulpahtaa esiin, istuttanut viisi
poppelia. Heti niiden itäpuolella on tuuhea lehto, jota aurinko
ensimäisenä tervehtii kohotessaan loistavana yli vuorten huippujen.
Juuri eilen tavallista kirkkaampi aurinko lämmitti kuolevan syksyn
usvien kylmentämää ilmaa. Iltapäivällä saapui paikalle juhlapukuisia
talonpoikaistyttöjä ja silloin vasta alkoi iloinen leikki ja tanssi,
laulu ja maljojen tyhjentäminen. Siellä oli talonpoikien ja työmiesten
morsiamia, tyttäriä ja lemmittyjä. Tiedäthän, että meidän talonpoikamme
istutustyön päätyttyä viettävät hilpeätä juhlaa, sillä he ovat isiltään
ja esi-isiltään perineet sen luulon, että puut eivät voi menestyksellä
juurtua vieraaseen maaperään, elleivät istuttajat tyhjennä maljoja
niiden onneksi. -- Sillävälin ajatukseni harhailivat kaukaisessa
tulevaisuudessa; olin näkevinäni itseni harmaapäisenä ukkona keppini
nojassa kulkevan samanlaisena syystalven päivänä nauttien auringon
säteistä, jotka vanhuksille ovat niin rakkaita. Minä tervehdin kirkon
ovesta ulos tulevia, köyryselkäisiä talonpoikia, jotka nuoruuden
kultaisina päivinä olivat olleet kumppanejani, ja nautin hedelmistä,
joita isäni istuttamat puut vihdoinkin oksillaan kantavat. Heikolla
äänelläni kerron meidän vaatimattoman elämäntarinamme Teresan tai
sinun tai omille jälkeläisilleni, jotka karkeloivat ympärilläni.
Ja kun kylmenneet luuni vihdoin lepäävät tuuhentuneen ja varjoisan
metsikön suojassa, silloin ehkä lehvien alakuloiseen hyminään kesäisinä
iltoina yhtyy kylän vanhojen isien huokaus rukoillen kuolinkellojen
kaikuessa rauhaa kunnon ihmisen sielulle ja sulkien hänen muistonsa
jälkeläisten mieleen. Ja kun joskus väsynyt elonkorjaaja etsii suojaa
kesäkuun polttavassa helteessä, on hän, luoden kiitollisen silmäyksen
lepokammiooni, huudahtava: "Häntäpä me saamme kiittää tämän varjoston
vieraanvaraisesta viileydestä!" -- Oi turhia kuvitelmia! Voiko se,
jolla ei ole isänmaata, sanoa: "Täällä tai tuolla on hautani oleva."
"Oi onnen naiset! Kukin varma oli
hautansa paikasta eik' autiossa
vuoteessa maannut Ranskan vuoksi kukaan."
Dante, Paratiisi XV.