Minä voin nyt hyvin, hyvin niinkuin sairas, joka nukkuessaan ei tunne
tuskia. Vietän kokonaisia päiviä herra T:n kodissa, joka rakastaa
minua kuin omaa poikaansa, ja kuvittelen tuon perheen ulkonaista onnea
todelliseksi, vieläpä omaksi onnekseni. Kunpa siellä vain ei olisi
tuota sulhasta, sillä vaikka en vihaakaan ketään ihmistä maan päällä,
on kuitenkin olemassa muutamia, joita totisesti mieluimmin näkisin
niin kaukaa kuin mahdollista. Hänen tuleva appensa piti minulle eilen
illalla hänen kunniakseen pitkän, ylen mairittelevan ylistyspuheen, hän
on "hyväntahtoinen, täsmällinen kärsivällinen" -- siinä hänen hyveensä.
Mutta vaikka hän naine avuineen olisi täydellinen kuin enkeli, on
hän minusta kuitenkin verrattava ruusupensaaseen ilman kukkia, jonka
piikit minua peloittavat, niin kauan kuin hänen sydämensä pysyy noin
kuolleena eikä hänen virallisilta kasvoiltaan voi lukea sen paremmin
ilon hymyä kuin myötätunnon suloista hiljaisuutta. Roisto, halpamainen
roisto on sellainen ihminen, jonka toimia ohjaa ainoastaan kylmä,
harkitseva järki. -- Muutenhan Odoardo kylläkin ymmärtää musiikkia ja
pelaa taitavasti shakkia; hän syö, nukkuu, lukee ja kävelee kuin kellon
mukaan, ja puhuu ihastuksella ainoastaan kehuessaan rikasta ja hyvin
valikoitua kirjastoaan. Mutta kun hän kateederiäänellään uudelleen ja
uudelleen toistaa minulle sanoja "rikas ja hyvin valikoitu", tahtoisin
juhlallisesti syyttää häntä valehtelijaksi. Jos kaikki ne inhimilliset
narrimaisuudet, joita tieteen ja viisauden nimellä on pantu paperille
ja painoon eri maissa läpi vuosisatojen, rajoittuisivat korkeintaan
muutamaan tuhanteen niteeseen, luulisin, että ne riittäisivät
tyydyttämään ihmisten luuloteltua tiedonjanoa. Mutta hiiteen jo moiset
viisastelut!
Muuten olen alkanut opettaa Teresan pikku sisarta lukemaan ja
kirjoittamaan. Kun olen hänen kanssaan, kirkastuvat kasvoni, tunnen
itseni iloisemmaksi kuin milloinkaan ja teen tuhansia poikamaisuuksia.
En tiedä miksi kaikki lapset minusta pitävät. Suloinen on tämäkin
tyttönen: vaaleakutrinen, sinisilmäinen ja ruusuposkinen; hänen raikas,
somasti muodostunut vartalonsa on kuin nelivuotiaan sulottaren.
Näkisitpä vain miten hän juoksee luokseni, tarttuu kiinni polviini,
pakenee minua, jotta seuraisin häntä, leikillä kieltää minulta suukon
ja sitten yhtäkkiä painaa somat huulensa suutani vasten. Tänään olin
kiivennyt erääseen puuhun hakeakseni hedelmiä. Silloin tuo pieni olento
ojensi kätösensä minua kohti ja rukoili sopertaen, etten mitenkään vaan
putoisi.
Mikä ihana syksy! Hyvästi, Plutarkhos! Suljettuna kannan sinua
nyttemmin kainalossani. Jo kolme aamua on minulta mennyt siihen, että
täytän korini viinirypäleillä, persikoilla ja tuoreilla lehvillä ja
kuljen kantamuksineni puron vartta pitkin herra T:n huvilaan, jossa
elonkorjuu-laulullani herätän koko perheen.