kaikkea isänmaanystävä ja että teitä askarruttaa lippu ja maa, joihin
tunteenne ovat kutoutuneet. Te huomaatte sosialistien alinomaa
puhuvan kansainvälisyydestä ja Maailman valtakunnasta, ja tuo on
mielestänne kovin epämääräinen ja väritön lämpimän ja elävän todellisen
Englannin tai "näiden valtioiden" tai valtakuntanne sijake. Niin,
isänmaallisuutenne tulee epäilemättä muuttumaan, mutta en luule sen
joutuvan välttämättä riutumaan sosialistisissa oloissa. Voi käydä
niin, että sodat loppuvat, mutta eri yhteisöjen välinen vertailu,
kilpailu ja ylpeys ei tule loppumaan. Philadelphia ja Chicago, Boston
ja New York ovat rauhallisissa suhteissa, kaiken todennäköisyyden
mukaan nyt ja aina, mutta jokainen mainituista kaupungeista yrittää
alinomaa arvostella, ärsyttää ja saattaa varjoon toista. Ja nykyisen
ajan kunnallinen ylpeys ja kilpailu ei ole mitään verrattuna siihen
ylpeyteen ja kilpailuun, joka syntyy, kun jokaisen miehen työ tehdään
kaupungin hyväksi ja kun kaupungin kunnia ja menestys on jokaisen sen
kansalaisen. Te tulette siis ensinnäkin ylpeilemään entiseen tapaan
omasta kaupungistanne, joka tulee olemaan kuin muinaisen Hellaan
tai keskiaikaisen Italian kaupunkivaltio, maa-alueiden keskus ja
kansalaistensa omaisuus ja ylin harrastus. Minä esimerkiksi rakastaisin
ja palvelisin, samoinkuin rakastan nyt, Lontootani ja Viittä satamaani,
kotoisia Lontoon ympäristön seutuja, Thames-virran suurta syliä,
Wealdia ja Downlandia, omaa maatani, jossa olen viettänyt koko ikäni;
teidän suuri kaupunkinne voi olla Ulster tai Northumbria, Wales
tai Itä- tai Länsi-Belgia, Suomi tai Burgundi, Bern tai Berliini,
Venezia, Peking, Calcutta, Queensland tai San Francisco. Ja näiden
suurten kaupunkivaltioitten välistä rauhaa valvomassa ja niitä yhteen
liittämässä tulee yhä useissa tapauksissa olemaan vanha kansallinen
tai valtakunnallinen hallitus ja vanha lippu, yhteenliittyneiden ja
toisilleen sukua olevien, samaa kieltä puhuvien, yhteisen historian
ja yhteisen mielenlaadun ja rodun yhdistämien kaupunkikuntain
yhteisen toiminnan väline. Kansakunta ja kansallinen hallitus tulevat
suojelemaan kansallista kirjallisuutta ja yhteistä lakia, valvomaan
ja kenties välittämäänkin kaupunkien- ja kansojenvälistä kauppaa sekä
toimimaan välittäjänä kunnallisten hallitusten ja sen suuren Kongressin
välillä, johon kaikki asiat tähtäävät, sen suuren Kongressin, joka
tulee olemaan välttämätön maailmanrauhan turvaamiseksi.
Se on ainakin minun unelmani järjestyksestä, joka voi sukeutua
epäluulojen, haparoivien yritysten ja vaarallisten mielettömyyksien
sekasorrosta, niistä pelon ja vanhojen perinnäisten suhtautumisten
sekä rotuennakkoluulojen vaikutuksista, joita nykyjään nimitetään
kansainvälisiksi suhteiksi. En näet usko, että sota on inhimillisen
olemassaolon ja edistyksen välttämätön ehto, uskon vain, että se on
sekasortoa, joka on meille periytynyt sosiaalisen elämän alemmilta
tasoilta. Uskon, että yleisen älyn vähäinenkin kehittyminen tulee
tekemään sen mahdottomaksi.
Otaksukaamme kuitenkin, että olen väärässä ja että sota on yhä
mahdollinen sosialistisessa tai osittain sosialistisessa maailmassa;
otaksukaamme, että sitä sosialistista valtiota, jossa kuvittelen
teidän elävän, uhkaa jokin sotainen mahti. Siinä tapauksessa en usko,
että uhkaavan sotaisen mahdin tarvitsee uhata kovinkaan kauan. On
näet huomattava, että kysymyksessä on valtio, joka on organisoitu
yhteistoimintaan paremmin kuin mikään valtio aikaisemmin, valtio,
jossa jokainen mies ja nainen tulee olemaan halukas ja itsetietoinen,
palvelemisen hengen läpäisemä kansalainen, valtio, jossa tieteellinen
tutkimus tulee olemaan äärimmäisen tarmokasta ja tehokasta. Mikä
individualistinen tai itsevaltainen sotilasvalta voisi toivoa
sen kukistavansa? Sosialismin oleellisista periaatteista johtuu
ilmiselvästi, että jos sota on välttämätön, jokainen kansalainen
luonnollisesti ottaa sotaan osaa. Pelkkä hyvän oivalluksen puute on
saanut eräät työväenluokkaan kuuluvat sosialistit Englannissa ja
Ranskassa vastustamaan sotapalvelusta. Yleinen sotapalvelus, jos sen
tarpeellisuus edellytetään, kuuluu sosialistiseen periaatteeseen, joka
vastustaa ehdottomasti kahdeksannentoista vuosisadan liberalismin
"yksityis-yksilöllisiä" aatteita. Se kuuluu sosialistiseen aatteeseen,
mutta samoin kuuluu siihen maailmanrauhan vakauttamisen ja
ylläpitämisen käsite.
VIIDESTOIS TA LUKU
SOSIALISMIN ETENEMINEN.
1.
Tähän minun sopii lopettaa nykyaikaisen sosialismin ihanteita koskeva
lyhyt esitykseni.
Olen koettanut parhaani mukaan esittää selvästi ja liioittelematta
tätä suurta aatetta: kuinka voidaan harkiten saada aikaan todellinen
sivistys valvomalla ja alistamalla toisten korkeampien näkökantojen
alaiseksi omistusvaistoa ja kehittää järjestelmällisesti nykyisten
saavutusten ja nykyisen kurjuuden, jalojen voimien ja tuhlattujen
mahdollisuuksien nojalla tietoisuuden valta. Olen kenties tietämättäni
puolueellinen, mutta olen mahdollisuuden mukaan ollut oikeamielinen ja
vilpitön, en ole salannut mitään sosialismiin sisältyviä epäilyksiä tai
vaikeuksia, en mitään sen kannattajien kesken vallitsevia mielipiteiden
eroavaisuuksia, en mitään niistä vaatimuksista, joita se asettaa
ihmisen sosiaaliselle omalletunnolle, hänessä piilevälle hyvälle
tahdolle. Sen kannattajat ovat eri mieltä sadoissa kohdissa, mutta sen
perusyleistyksiin nähden he kaikki ovat aivan yksimieliset, ja tulee se
päivä, jona kaikki ihmiset ne omaksuvat. Niiden yhteisenä tarkoituksena
on, että yhteiskunnan tulee ottaa jälleen haltuunsa kaikki omaisuus,
mikäli se ei ole nimenomaan henkilökohtaista, ja korvata voitonhimon
henki palvelemisen hengellä kaikissa inhimillisissä asioissa.
Lukijalle, joka on seurannut selityksiäni alusta loppuun, täytyy olla
selvää, että sosialismin etenemisen tulee nyt tapahtua kolmessa eri
suunnassa.
_Ensimmäinen_ ja kaikkein tärkein on pohjustava älyllinen toiminta,
sosialismin suunnitelman huolellinen valmistelu, arvosteleminen,
pohtiminen, rikastuttaminen ja avartaminen. Tähän sisältyy kaikenlainen
sosiologinen ja taloudellinen tutkimustyö, sosialismia koskeva
kriitillinen kirjallisuus ja kaikki mahdolliset tavat — draama, runous,
maalaus, musiikki — ilmaista ja hienostaa sen henkeä, sen luontumuksia
ja käsityksiä, ja myös kaikenlaiset kokeet elämänolojen järjestämisen
ja yhteenliittymisen aloilla. Laajimmassa merkityksessä se sisällyttää
itseensä kaiken tieteen, kirjallisuuden ja keksinnön.
_Toisella_ sijalla on aatteen levittämistyö, yhä lisääntyvän
aatejärjestelmän julkaiseminen, jakaminen, kertaaminen, pohtiminen
ja selittäminen, kunnes muotoutumassa olevan todellisen sivistyneen
valtion käsite muuttuu kaikkien maailman älykkäiden ihmisten
älylliseksi omaisuudeksi, kunnes ne lait ja sosiaaliset vääryydet,
jotka nyt näyttävät tavallisesta ihmisestä yhtä välttämättömästi
elämään kuuluvilta kuin itätuuli ja influenssa, tulevat näyttämään
järjettömiltä, luonnottomilta ja mahdottomilta. Tämä kasvatuksellinen
tehtävä on nykyjään sosialistien suuren enemmistön tärkein työ.
Useimmat muut mahdollisuudet odottavat tätä yleisen aatekehän
avartumista. Siinä on työ, jonka edistymistä jokainen voi jossakin
määrin edistää puhumalla ja keskustelemalla, kirjallisuutta jakamalla,
esiintymällä julkisuudessa kirjailijana tai puhujana tai kuulumalla
johonkin aatteenlevittämisjärjestöön.
_Kolmanneksi_ on tapahtumassa todellinen asioiden käänne kohti
tulevaa sosialisoitua valtiota; vähitellen ja yhä täydellisemmin
saatetaan yhteiskunnan huostaan maa, tuotannon välineet, kasvatus ja
lasten huolto, vakuutustoimi ja ravintoaineiden hankinta, ja niin
on tosiaankin toteutumassa se suuri suunnitelma, jota sosialismin
älyllinen toiminta muovaa yhä kauniimmaksi, kiehtovammaksi ja
arvokkaammaksi. Tämä kolmas toimintaryhmä on pakostakin vaihteleva
ja erilainen, ja nimenomainen sosialisti havaitsee joka kohdassa
olevansa yhteistyössä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka
ovat vain osittain tai tahtomattaan sosialisteja, valtio- ja
virkamiesten, satunnais-filantrooppien, ammattiyhdistysten miesten,
uskonnollisten yhteisöjen ja uskonnonopettajien, kasvattajien
ja lääkäri-spesialistien, sanalla sanoen kaikenlaisten yhteistä
menestystä harrastavien henkilöiden kanssa. Hänen ei pidä milloinkaan
jättää käyttämättä tilaisuutta voidessaan selittää sellaisille
henkilöille, että he ovat välttämättä sosialisteja, mutta hänen ei pidä
milloinkaan epäröidä ryhtyessään yhteistyöhön heidän kanssaan, vaikka
he kieltäytyvätkin tätä nimeä omaksumasta. Sosialismin huoneessa,
samoinkuin Jumalan huoneessa, on monta asuinsijaa.
Siinä ovat sosialistisen työn kolme tärkeintä uraa, aatteenlevittäminen
ja käytännöllinen sosiaalinen ja poliittinen työ, ja niiden piirissä
tarjoutuu vaikutustilaisuutta melkein kaikille älykkäille ihmisille.
Sosialismin palvelukseen voidaan tuoda vapaata aikaa, työvoimia,
kykyjä, rahaa, mainetta ja vaikutusvaltaa; kaikkia niitä tarvitaan
paljon. Tämän aatteen puolesta voidaan työskennellä monin tavoin,
pääsylipun ostamisesta ja kokoushuoneen lainaamisesta aina kuoleman,
köyhyyden ja murheen uhmaamiseen saakka.
2.
Lopuksi tahdon vielä kerran huomauttaa, että sosialismi on moraalinen
ja älyllinen kehitysprosessi. Se koskettaa vain välillisesti ja
sattumalta politiikan maailmaa. Se ei ole mikään poliittinen Rike;
se voi synnyttää poliittisia liikkeitä, mutta ei voi milloinkaan
muuttua poliittiseksi liikkeeksi; jokainen poliittinen yhteisö,
jokainen järjestö, joka väittää edustavansa sosialismia, esittää liian
vaateliaan väitteen.
Kokonaisuus on osaansa suurempi, tahto on melkoisempi kuin väline.
Ei voi olla olemassa mitään virallista eikä paavillista sosialismia;
teoria elää ja kasvaa. Se johtuu ihmissuvun yhteisestä terveydestä.
Rakentava sosialismi hahmoutuu suureksi edistettävien parannusten
järjestelmäksi, se viittaa lukuisiin toimintajärjestelmiin, joiden
keskuudesta sen kannattajat voivat valita työkenttänsä. Puolueet ja
yhdistykset voivat syntyä ja kuolla, puolueita, järjestöjä ja nimiä
voidaan käyttää ja väärinkäyttää, mutta rakentava sosialismi elää ja
säilyy.
Alinomaa ilmenee uudestaan välttämättömyys tehostaa kahden asian,
suuremman ja pienemmän, välillä vallitsevaa eroa. Suurempi on
sosialistinen liike, pienempi ne eri järjestöt, joita syntyy ja
häviää. Tämä välttämättömyys johtuu tavallaan luonnollisesta
vastakohtaisuudesta, joka erottaa toisistaan ohjelmaa käsittelevää ja
selittelevää kirjailijaa ja sitä toteuttamaan pyrkivää politiikkoa. He
ovat liittolaisia, mutta esiintyvät siitä huolimatta usein toistensa
vastustajina, ja vähäinen kiihtymys ja ajattelemattomuus voi syöstä
heidät tuhoisaankin ristiriitaan. Ensinmainittu on kenties liian
kärkäs moittimaan niitä joukkokuntaisuudesta ja persoonallisesta
kunmanhimosta johtuvia voimaatuhlaavia kiistoja, joita välttämättä
ilmenee politiikkaan verrattain perehtymättömien henkilöiden
keskuudessa, niitä riitoja ja juonia, varautumisia ja vilpillisyyksiä,
jotka edeltävät perintätavaksi muuttuvan itsekurin syntymistä;
jälkimmäinen on yhtä taipuvainen ajattelemaan, että kirjallisuus on
liian haaveellista soveltuakseen arkielämään, ja yhdistämään kaikkiin
niihin sosialistisen suunnitelman puoliin, joiden avulla ei voiteta
ääniä, vuohennahkakäsineiden, "herrasmaisuuden", ruusuveden ja muiden
sellaisten ylenkatsottavien asioiden mielikuvia. Nämä insinöörin ja
perämiehen väliset kiistat eivät saa hämmentää sosialismin oppijan
mieltä. Ne ovat kiistoja yhteissen aterian aikana, kiistoja laivalla
ja määrätyissä rajoissa; sosialismin yleistä suuntaa ne eivät koske..
Ne, samoinkuin kaikki muut kurittomuudet, hidastuttavat liikettä,
mutta eivät sitä nimenomaan vastusta. Poliitikot väittävät sosialismin
olevan toteutettavissa ainoastaan politiikan avulla. Siihen vastaisin,
ettei sosialismia voida milloinkaan typistää pelkäksi politiikaksi.
Puolueemme ja ryhmämme voivat palvella sosialismia, mutta eivät voi
milloinkaan muuttua sosialismiksi. Tieteen edistyminen, lääkintätoimen
organisatio, kasvatusmenetelmän kehittyminen, taiteellinen ja
kirjallinen tuotanto ovat sosialismin eri puolia, ne ovat kaikki
harrastuksia ja kehittelyitä, joita ei suinkaan voi — ellei tahdo tehdä
selvää väkivaltaa kielelle — nimittää politiikaksi.
Ja koska sosialismi on sekä älyllinen että moraalinen asia, se ei
voi milloinkaan sietää, että sen kannattajat kieltävät yksilöllisen
ajattelun ja tahdonsuunnan oikeutusta. Se vaatii harrasta aatteeseen
eikä johtajaan kiintymystä. Kukaan sen tai sen ehdoton seuraaja ei
voi olla hyvä sosialisti enempää kuin hyvä tieteellinen tutkijakaan.
Toistaiseksi sosialismi ei ole tuottanut suuria johtajia. Sen kaikkien
suurten nimien joukossa oli yksin Lassalle sellainen romanttinen
henkilötyyppi, jota ihmiset innostuen seuraavat. Toiset, Owen, Saint
Simon, Fourier, Proudhon, Marx, Engels, Bebel, Webb, J.S. Mill, Jaurés,
edistivät osaltaan kehitysprosessia, jota eivät milloinkaan vallinneet,
eivät milloinkaan tehneet omakseen; he rikastuttivat ja avarsivat sitä,
ja liike jatkui ja jatkuu yhä, kasvaen. Kingsley, Morris, Ruskin —
kukaan ei ole liian suuri palvelemaan tätä aatetta, ja kukaan ei ole
kyllin suuri voidakseen sitä vallita tai sitä yksin edustaa. Niin on
laita vastakin. Suuren johtajan alaisena tai mahtavaksi organisoiduksi
puolueeksi muuttuneena sosialismi tuhoutuisi. Se voisi epäilemättä
saavuttaa osittaisen voiton, mutta liikkeen varsinaisen ytimen täytyisi
valita itselleen uusi nimi, "rakentava sivilisatio" tai jokin muu
samaa merkitsevä, voidakseen jatkaa kuolematonta työtänsä. Sosialismi
tulee epäilemättä innoittamaan suuria johtajia ja tarjoamaan aatteita
suurille puolueille, mutta se itse pysyy yhä kaikkia niitä suurempana.
3.
Koska tämän kirjan tarkoitus on selittävä, lienee paikallaan ennen
lopettamista hiukan määritellä sosialismin suhdetta siihen puolueeseen,
joka yleisessä tietoisuudessa siihen kiinteimmin liitetään. Se puolue
on meillä Englannissa Labour Party. Nykyaikaisissa sivistyneissä
yhteiskunnissa työväenpuolueet epäilemättä liittyvät käytännössä
tarkoitustensa ja harrastustensa nojalla sosialistiseen liikkeeseen.
Saksan sosiaalidemokraatit ovat sen maan työväenpuolue, ja missä ikänä
on vallitsemassa vanha Sosialismia koskeva käsitys, ne marxilaisten
"luokkasota"-aatteet, jotka Englannin sosialismi on poistanut
ohjelmastaan jo muutamia vuosikymmeniä sitten, siellä sosialistinen
liike esiintyy kumouksellisena hyökkäyksenä yhteiskunnan omistavia
ja hallitsevia ryhmiä vastaan. Isossa-Britanniassa ja Amerikassa
työväenliike kokonaisuudessaan ei ole milloinkaan ollut luonteeltaan
kumouksellinen tai kapinallinen; näissä maissa sosialismiin ovat alun
alkaen vaikuttaneet rakentavat aatteet. Se ei ole koskaan asettanut
työväkeä ja toisia sivistyneen valtion välttämättömiä elementtejä
toistensa jyrkiksi vastakohdiksi; se ei ole milloinkaan — puhun
liikkeestä kokonaisuudessaan, en yksityisten kannattajien lausumista
— suunnitellut yksinomaan "työväen" muodostamaa ja tunnelaadultaan
demokraattista yhteiskuntaa, jollaista marxilaisten oppi edellyttää.
Nykyiset työtätekevät luokat tulevat sosialistisen valtion kehittyessä
voittamaan arvaamattoman paljon kasvatusta, arvoa, vapaata aikaa,
kelpoisuutta ja suotuisia tilaisuuksia, ja he muuttuvat sosialisteiksi,
mikäli muuttuvat älykkäiksi; mutta me kaikki, kaikki hyvän tahdon
ihmiset, me ja meidän lapsemme, melkein kaikissa yhteiskunnan eri
ryhmissä, tulemme mekin voittamaan, joten tämä kehitysprosessi herättää
mielenkiintoa meissäkin. Vaikka työväenliike onkin suuri, pysyy
sosialistinen liike sittenkin suurempana. Toinen on erään luokan liike,
toinen kaikkien luokkain parhaiden elementtien liike.
Kaikesta huolimatta pysyy totena, että sosialistin täytyy nykyisissä
poliittisissa olosuhteissa etsiä poliittisen sosialismin suurta
kannattajajoukkoa, sen tunne- ja liikevoimaa juuri työväen puolueesta.
Nykyisen sivilisoidun yhteiskunnan palkkatyöläisten joukossa on
sosialisteja satojatuhansia, ja vain näissä luokissa liikkuu
älykäs omanedunharrastus selvästi ja jatkuvasti kohti rakentavaa
sivilisatioa. Toisten luokkain keskuudessa sosialistit ovat
hajallaan ja harjoitukseltaan ja hengeltään erilaisia, heitä estävät
henkilökohtaiset ja sosiaaliset siteet, aate ilmenee heissä erinomaisen
vaihtelevilta puoliltaan, ja näyttää siltä, etteivät he kykene
yhteistoimintaan muuten kuin suhteessaan tärkeimpään sosialistiseen
ryhmään työväenpuolueen suureen joukkoon. Sen avulla, suhteessa
siihen ja sitä palvellen heidän on nähdäkseni käytettävä poliittinen
toimitarmonsa (puhun tässä vain poliittisesta toiminnasta), elleivät
tahdo nähdä sen kuluvan suurelta osalta suotta. Britannian politiikan
molemmat toiset perinnäiset puolueet ovat epäilemättä huomattavien
muutosten ja sisäisten hajaannusten alaisina, ja ajan rakentava
henki tekee työtään niissäkin, mutta ei näytä siltä, että kumpikaan
voisi kehitellä läheskään yhtä nimenomaista sosialistista ohjelmaa
kuin Labour Party. Vanha konservatiivinen puolue taipuu hienoista
aristokraattisista traditioistaan huolimatta yhä enemmän muuttumaan
seikkailevan plutokratian, hyökkäyshaluisten "uusien rikkaitten"
puolueeksi, se kallistuu yhä enemmän uudenaikaisen "imperialismin"
ja "tariffireformin" houkuttelevien rahallisten mahdollisuuksien
puoleen. Vanha liberaalinen puolue vaivautuu näiden kahden
riitapuolen ja omien kiistelevien ja ristiriitaisten traditioiden,
whig-suunnan ja radikalismin välillä. Sen sekalaisissa riveissä on
kieltämättä paljon "hyvää tahtoa" ja rakentavaa tarkoitusta, mutta
taipumus itsepintaiseen ja leppymättömään individualismiin on yhtä
ilmeinen. Lukiessaan tai kuunnellessaan liberaali-puhujien lausuntoja
sosialismista joutuu toisinaan lujasti uskomaan, että uudenaikaisen
liberalismin päämääränä on "typerän puolueen" nimen saavuttaminen ja
siihen kunniaan kuoleminen. Puolueen muutamien julkisten edustajien,
esimerkiksi viscount Elibankin ja mr Fullerin äskeiset lausumat ovat
osoittaneet melkein uskomatonta nykyaikaisen sosialismin tarkoitusten
tuntemattomuutta. Esitetään yhä vielä vanhoja "omaisuuden jakamiseen"
kohdistuvia vastaväitteitä, typeriä väärinkäsityksiä. Tietojen puute
on aina ollut Britannian hallitsevan luokan erikoisena piirteenä,
mutta nyt lähestyy nopeasti se aika, jolloin ei mikään kuulija- eikä
valitsijakunta enää siedä liberaalisen kannan julkisena tunnuksena
olevaa itsepintaista ja typerää suhtautumista sosialismiin.
Julkinen liberaalinen kanta, erittäin olematon ja ohimenevä asia,
on kuitenkin tarkoin erotettava siitä suuresta hyvän tahdon ja
valistuneen ajattelun määrästä, joka tavataan liberalismin ja
keskiluokan riveissä. Sosialisteja löytyy sekä jokaisesta luokasta että
jokaisesta puolueestakin. On mahdotonta arvata, millaisia poliittisen
synteesin voimia voi olla työssä nykyjään tai millaisia hajaannuksia
ja kokoomuksia voi tapahtua muutaman vuoden kuluessa. Nämä asiat
kuuluvat poliittiseen draamaan. Ne eivät vaikuta siihen tosiasiaan,
että sosialismin mielenkiinto kohdistuu yhteiskunnassa etupäässä
työväenpuolueeseen; älykkään työväen nojalla sosialismi muuttuu
poliittiseksi mahdiksi ja mahdollisuudeksi, ja sosialistin, joka tahtoo
antautua aktiiviseen poliittiseen työhön, sopii parhaiten uhrata
varansa ja aikansa, tarmonsa ja kykynsä Labour Partylle.
Kirjoitan "poliittiseen työhön" ja tahdon vielä kerran toistaa, että
tämä kappale koskee vaalitoimintaa ja parlamentaarista politiikkaa
nykyisissä oloissa. Sosialismin äärimmäinen tarkoitus ei voi
varautua mihinkään luokkaan, koska sen silmämääränä on kaikkien
yhteiskuntaluokkien uudistaminen. Sosialistisessa valtiossa ei tule
olemaan yhtäkään pelkkään "työhön" tuomittua luokkaa, ei myöskään
luokkaa, jonka etuoikeutena on hallitseminen ja asioiden ratkaiseminen.
Jokaisella lapsella tulee olemaan hyvää tilaisuutta, hyvä kasvatus ja
avara liikkumisala mahdollisuuksien rajoissa. Parhaimmille annetaan
vaikeita tehtäviä ja vastuunalaisuutta, kunniaa ja erikoiskorvausta,
mutta kaikille tarjotaan turvallisuus, kohtuullinen työ ja siedettävä
elämä. Niiden edunharrastusten ja luokkatraditioiden, joihin nykyinen
luokkajakomme perustuu, täytyy pakostakin joutua jatkuvien muutosten
alaisiksi, kun askel askelelta etenemme kohti sosialistisen ihanteen
toteutumista.
4.
Tähän päättyy sosialismia koskeva yleispiirteinen esitykseni. Olen
yrittänyt kuvailla liikettä sellaisenaan sosiaalisen aatteen,
ihmisten yhteisen hyvän tahdon epätäydellisenä ja yhä tapahtuvana
kehitysprosessina. Olen yrittänyt osoittaa sen suhdetta politiikkaan,
uskontoon, taiteeseen ja kirjallisuuteen, elämän laajimpiin ongelmiin.
Sen suuret yleistykset ovat yksinkertaiset ja ymmärtääkseni kaikkien
selvästi-ajattelevien henkilöiden hyväksyttävät. Ne tekevät tavallansa
elämän paljoa yksinkertaisemmaksi. Tultuaan tajutuiksi ne ehkäisevät
tuhansia ajatuksen ja käytännön hämmennyksiä ja erehdyksiä. Ne
tarjoavat valaistusta sanan varsinaisessa merkityksessä.
Sosialismi ei kumminkaan ole mikään yleislääke, ei mikään taiallinen,
tuhatvuotiseen valtakuntaan auttava "aukene, sesam". Se valaisee
eräitä inhimillisten asioiden pahoja puolia, joita aikaisemmin
pidettiin auttamattomina, ja osoittaa tien, jota kulkien pelastuminen
on mahdollinen, jättäen kuitenkin tien karuksi ja vaikeaksi kulkea.
Sosialismi on toivo, ei vakuus. Olen tässä kirjassa pitkin matkaa
kokenut pitää seikkaa lukijan havaittavissa.
Kerran hyväksyttyään nuo suuret yleistykset ihminen johtuu
auttamattoman monimutkaisiin ongelmiin, joista hänen tulee selviytyä,
ellei mieli joutua häviölle. Hänen edessään ovat ihmisluonnon
arvoitukset ja epävakaisuudet, yhteistoiminnan pulmat, perintätapojen
voima ja rappeutuminen, kasvatuksen alinomaa uusiutuvat tehtävät ja
probleemat. Ihminen, joka muuttuu sosialistiksi, on oppinut jotakin,
on edistynyt älyllisessä ja moraalisessa katsannossa, löytänyt uuden
yleisen tarkoituksen elämästä ja uuden merkityksen velvollisuudesta ja
veljeydestä. Sosialistiksi muuttuminen ei kumminkaan merkitse, kuten
monet luulevat, että ihminen on muuttunut viisaaksi joka suhteessa.
Käsittäessään, millainen on asia, joka voitaisiin suorittaa, hän
käsittää oman riittämättömyytensäkin, tiedon puutteen, voiman ja
harjoituksen tarpeen. Tässä ja tällä tavalla, sanoo sosialismi,
voidaan ihmiskunnalle valmistaa kaunis kartano, turvallisuus ja suuri
onni. Mutta minusta näyttää, ettei sosialisti tiedä paljoakaan omasta
tehtävästään, ellei hän, käydessään työllään ja elämällään taistelemaan
tuon yhteisen päämäärän puolesta, eloisasti tunne omaa yksilöllistä
heikkouttansa ja lempeän arvostelun tarvetta kaikkeen aikaansaamaansa
nähden.
Siinä mielessä, ja esiintymättä minkäänlaisin lopullisuuden
vaatimuksin, tämä pieni selittävä kirja lähtee maailmaan.
Viiteselitykset:
[1] Korjausluvun aikana saan kuulla, että mr J.R. MacDonald kohta
julkaisee _Socialism_-nimisen teoksen (Jacks, Edinburgh), johon
sisältyy yleinen sosialistista liikettä koskeva selonteko. Yleisestä
sosialistisesta kannasta voi saada hyvän käsityksen myös lukemalla mr
Kirkup'in teoksen _An Enquiry into Socialism_ sekä _Fabian Essays_ (The
Fabian Society, London).
[2] Tämä Wells'in teos on v:lta 1908. — Suomentaja.
[3] Tätä seikkaa koskevat tosiasiat on esittänyt erittäin selvästi
ja kerrassaan kiistämättömästi _Margaret Macmillan_ tutkimuksessaan
_Infant Mortality_ ("Lasten kuolevaisuus"). Kts. myös F. Victor
Fisherin _The Babies' Tribute to the Modern Moloch_, Twentieth
Century Press ("Pienten lasten osuus nykyaikaisen Moolokin vaatimassa
uhrissa"). Nämä ovat pieniä poleemisia tutkielmia. Seikkaperäisesti,
arvovaltaisesti ja puolueettomasti on asiaa käsitellyt tri G. Newman
teoksessaan _Infant Mortality_.
[4] _Days of the Comet_ ("Pyrstötähden päivinä"), Macmillan & Co,
1906. Sosialismia vastustavat puhujat ja kirjailijat tavallisesti
lainaavat kappaleita Timeslehden kirjallisessa liitteessä ilmestyneestä
arvostelusta, joka julkaistiin "kirjasodan" kuumimmillaan ollessa
ja jonka väitteet heti kumottiin — ikäänkuin lainaisivat kappaleita
kirjasta itsestään.
[19] _This Misery of Booths_ ("Jalkinekurjuutemme"). Se on tarkoitettu
sosialismin keskeisintä aatetta esittäväksi alustavaksi tutkielmaksi
aatteenlevittämistarkoituksiin, ja sen on julkaissut Fabian Society,
3 Clement's Inn, London. Se ja tutkielmani _Socialism and Family_
("Sosialismi ja perhe"), jonka on julkaissut A.C. Fifield, 44 Fleet
Street, London, esittää sosialistisen suhtautumisen suuret ääriviivat.
"Toisaalla — voitte silmäillä ympärillenne missä hyvänsä
Ison-Britannian seudussa, joka ei ole hienoston tyyssijoja — väkeä,
jolla on jaloissaan kehnot, epämukavat, vanhat, risaiset jalkineet,
jotka eivät jalkineen nimeä ansaitse, ja toisaalla maailmassa
laajoja alueita, missä on rajoittamaton määrä eläimiä ja nahkaa sekä
suuret joukot ihmisiä, jotka ovat joutilaina, joko rikkauden tai
liike-elämässä sattuvien häiriöiden vuoksi. Ja me kysymme: 'Minkätähden
eivät viimeksimainitut voi ryhtyä työhön ja valmistaa ja jakaa
jalkineita?"