_kirjoittamisvapaus_ ja kolmas _yleinen tietojen jako_. Sivistyneessä
valtiossa täytyy jokaisella olla vapaus tietää, tiedon tulee
olla vapaasti saatavissa ja käsillä, ja jokaisen täytyy saada
vapaasti keskustella, kirjoittaa, ehdotella ja suostutella. Näitä
vapauksia tulee valvoa kuin pyhiä asioita. Ihmisen viljelemättömään
luontoon ei kuulu minkään sellaisen vapauden kunnioittaminen; se
ei kuulu myöskään virkavaltaiseen mielenlaatuun. Päinvastoin: halu
tukahduttaa mielipiteitä, jotka vastustavat omia mielipiteitämme,
on ihmisluonnossa melkein vaistomainen. Se on vietti, joka meidän
tulee kukistaa. Väittelyn moitteettomuutta kannattaa kultivoitu
kunnioitus, luonnollisen vietin ojentajana; ihmisiä täytyy totuttaa
kaihtamaan obskurantismia, moitteenalaista perustelua tai arvovaltaista
mielipiteen kumoamista, kun mielipide suuntautuu heitä vastaan.
Englannissa sellaista hyvää taipumusta on jo olemassa suuressa määrin,
sitä on meillä viljelty ainakin seitsemänneltätoista vuosisadalta
alkaen. Amerikka sitävastoin — päättäen niistä kokemuksista,
joita keräsin lyhyen vierailuni aikana Yhdysvalloissa — on tässä
suhteessa taantunut aikaisemmalta brittiläiseltä kannaltaan; siellä
vallitsee karkeata enemmistön tyranniutta julkaisutoiminnan alalla,
epä-englantilaista taipumusta boikottaamaan kirjastoja, kirjoja,
kirjailijoita ja julkaisuja mitättömistä syistä, lisääntyvää taipumusta
käyttää postilaitoksen apua epäsuotaviksi katsottujen mielipiteiden
leviämisen esteeksi. Nämä avointa asiain julkilausumista ja pohtimista
ehkäisevät toimenpiteet ovat sivistystä-tuhoavia voimia.
Edellyttämällä, että nämä välttämättömyydet yleisesti tajutaan,
voidaan määritellä sosialistisen valtion sielullisen olemassaolon
seuraava välttämätön ehto: julkisen postilaitoksen puolueetonta
jakelutoimintaa on laajennettava ja sen maksuja alennettava, niin
ettei se toimi ainoastaan kirjeenvaindon välineenä, vaan levittää
myöskin kirjoja ja sanomalehtiä, lentokirjasia ja kaikenlaisia
painotuotteita. Postilaitoksen tulee muuttua kirjakauppiaaksi ja
uutistoimistoksi. Ranskassa on jo niin sanomalehdistön laita;
niitä ei kanna enää sanomalehtipoika, vaan ne toimittaa perille
julkinen posti. Englannissa voivat herrat Smith ja Mudie ja muut
sensuroida mielin määrin aikakauslehtiä ja kirjoja. Asian korjaaminen
on vaivalloisempi ja kiusallisempi asia kuin kärsitty loukkaus.
Englannissa enempää kuin Amerikassakaan ei ole mitään takeita,
ettei julkista aikakauslehtien ja kirjallisuuden tuotantoa yhtäkkiä
tukahduta jokin keinoteleva kirja- tai sanomalehtitrusti, joka pyrkii
kiristämään tekijältä tai julkaisijalta suurempaa voitto-osuutta tai
on osallisena finanssitoimissa, jotka voisivat joutua paljastuksen
esineiksi. Kummassakaan maassa ei ole takeita, ettei joku hyväonninen
monopoli-seikkailija pääse täydellisesti vallitsemaan sen
ajatustiehyitä....
Sosialistinen valtio ei missään tapauksessa suvaitse sellaisia vaaroja;
sen itsensä täytyy myydä sanomalehtiä ja kirjoja kaikkialla, tavallisen
sanomalehtien myyjän ja kirjakauppiaan täytyy muuttua puolueettomaksi
valtion virkamieheksi, joka saa työstään varman ja riittävän palkan
nykyisten sattuman varassa olevien ansioiden sijaan. Ja tämän kirja- ja
uutispostin ja kirja- ja sanomalehtiliikkeen laajennuksen ei tule olla
ainoastaan kunnallinen, vaan mitä laajimmalle ulottuva valtion palvelus.
Jakelu on kuitenkin vain ongelman alku. Vaikeampi seikka on se, kuinka
kirjat ja sanomalehdet saadaan painetuiksi ja julkaistuiksi. Tässä
joudumme monimutkaiseen pulmaan, kun on sovitettava toisiinsa toisaalta
ehkäisemättömän yksilöllisen ilmaisumahdollisuuden kieltämätön tarve,
toisaalta julkinen omistus, ja sitäpaitsi on edessämme kysymys, kuinka
kirjailijoita on kannatettava sosialistisissa oloissa. Tämän kirjan
tarkoituksena on ainoastaan mahdolliseen ratkaisuun viittaaminen. Nämä
ovat ongelmia, joita sosialistin on vielä perinpohjin pohdittava.
Nykyjään saavat kirjailijat, joilla on liikeoveluutta ja jotka
kykenevät herättämään mielenkiintoa, tuloja kirjojensa myynnistä,
ja näyttää mahdolliselta, että heille maksetaan palkkaa samoin
sosialisminkin vallitessa. Erikoisaloja käsittelevien teosten piirin
ulkopuolella (sellaisten teosten kirjoittajia olisi kannatettava
korkeakoulujen ja yliopistojen yhteydessä) on vaikea keksiä mitään
muuta pätevää keinoa erottaakseen toisistaan ne kirjailijat, joiden
tulee saada elatuksensa kirjailemisesta, ja ne, jotka eivät hyvällä
syyllä voi sellaista vaatimusta esittää. Sosialismin vallitessa tulee
kuitenkin olemaan yksityisen kustantajan ohella tai kerrassaan hänen
korvaajanaan eräänlainen julkinen kustantaja.
Tässä kohden esiintyy jälleen vaikeuksia. On vaikeata ymmärtää, -kuinka
voidaan täydellisesti välttää jonkinlaista sensuuria, jos on olemassa
yksi ainoa yleinen valtion julkaisudepartementti, ja jos vaaditaankin
jokaiselle halukkaalle oikeutta kustannukset ♦suorittamalla
julkisessa kirjapainossa ja sitomossa painattaa ja sidottaa ja
lähettää julkisuuteen tuotteita, jää sittenkin mieltä ahdistamaan
epämiellyttävä yhdenmukaisuuden mahdollisuus. Mutta koko hallinnollinen
sosialismi taipuu kannattamaan suuria paikallishallituksia, taipuu
siihen ajatukseen, että maan, alkeisopetuksen, omnibusliikenteen,
voimanhankinnan ja muun tulee olla keskiaikaisten ruhtinaskuntain
kokoisia alueita vallitsevien kunnallishallitusten toimena; ja
näyttää mahdolliselta otaksua, että nämä suuret yhteisöt, niiden
vaiheille kehittyvä patriotismi ja eri yhteisöjen välinen kilpailu
voi taata halutun vilkkaan ja kilpailevan julkaisutoiminnan,
samoinkuin niiden välisestä kilpailusta nyt toivotaan yllykettä
taiteelle ja rakennustoiminnalle sekä julkiselle arvokkuudelle ja
komeudelle.[33] Kuten eräässä edellisessä luvussa (kahdeksannen luvun
viidennessä kappaleessa) huomautin, ovat koristetaiteet jo pelastetut
yksityisen liiketoiminnan huonontavalta vaikutukselta; nykyjään ei
kukaan tahdo palata siihen asiaintilaan, joka vallitsi kuningatar
Viktorian hallituksen alkupuolella, ja niin muodoin on syytä toivoa,
että kunnallisista taidekouluista ja teknillisistä oppilaitoksista,
joissa opetetaan kirjanpainamista, -sitomista ja muuta sellaista, voi
luontevasti ja mukavasti kehittyä julkisia kirjapainoja, julkisia
sitomoita ja kaikkia kirjateollisuudessa tarvittavia välineitä. Kunnat
voisivat myös valita, kannattaa ja kunnioittaa kirjailijoitaan,
julkaista ja myydä heidän teoksiaan ennen kaikkia muita maailmassa.
Vielä tuntematon kirjailija voisi olla ylpeä, kun hänen teoksensa
lähtisivät maailmalle jonkin suuren kaupungin vaakuna kanteen
kuvattuna, ja mikä kaupunki hyvänsä voisi ylpeillä siitä, että sen
vaakuna nähtäisiin klassilliseksi ja kuolemattomaksi havaitun teoksen
kannessa. Niin on ainakin eräänlainen kilpailumenetehnä mahdollinen
tällä alalla...
Tämä on kuitenkin vain ohimennen esitetty ehdotus monien
mahdollisuuksien joukosta. Kaikissa näissä älyllistä elämää koskevissa
seikoissa julkinen omistus ilmeisesti on järjestettävä ja se voidaan
järjestää niin, että välttyy keskitys ja vaihtoehdoton valvonta.
Muodostuipa julkinen kustannustoimi muuten millaiseksi tahansa,
joka tapauksessa on kenelle hyvänsä suotava tilaisuus harjoittaa
riippumatonta kustantajan ja kirjanpainajan tointa ja myydä ja
ilmoittaa puolueettoman julkisen kirja- ja sanomalehtiorganisation
välityksellä.
Minä tehostan jossakin määrin tätä kirjain julkaisemista koskevaa
asiaa, koska on mielestäni huomattava ja valitettava seikka, ettei
nykyaikaisessa sosialistisessa keskustelussa ollenkaan tajuta, kuinka
suurta yleistä vahinkoa koituu tämän erittäin tärkeän toimialan
jättämisestä yksityisten voitonhankinnan huostaan. Sosialistit
näyttävät olevan valmiit tekemään kivihiilen ja maidon hankinnan sekä
asunto-olojen järjestelyn kunnallisiksi asioiksi, kannattavatpa vielä
kunnallisia teatterejakin, mutta kunnallista julkaisutuotantoa he eivät
ole vielä ottaneet harkittavakseen. He jättävät kapitalistille vapauden
johtaa heidän kirjatuotantoaan ja ehkäistä ja määrätä mielensä mukaan
heidän henkistä ravintoansa...
Sanomalehdistön ongelma on kenties ratkaistava jotenkin rinnastamalla
yksityinen liiketoiminta ja julkiset välineet. Sanomalehden voi
käydä kuinka tahansa jo läheisessä tulevaisuudessa; tuntuu näet
varmalta, että se nykyisessä muodossaan on erinomaisen ohimenevä
ilmiö, ettei se enää edusta eikä vallitse julkista ajatusta niinkuin
kuningatar Viktorian hallituskauden keski- ja loppuaikoina ja että
julkisen keskustelun siirtyminen pois sanomalehden palstoilta on jo
alkanut. Sekä Englannissa että Amerikassa näyttävät yleistajuiset
aikakausjulkaisut ottavan haltuunsa yhä suuremman osan julkista
ajattelua. Sanomalehti näyttää olevan siirtymässä perinpohjaisten
muutosten vaiheeseen.
En kumminkaan tahdo tässä käydä käsittelemään sanomalehden
tulevaisuutta. Olen esittänyt nämä huomautukset pelkkinä hapuilevina
kokeina osoittaakseni, millainen työalue tässä avautuu kenelle hyvänsä
älykkäälle tutkijalle, alue, jonka huomioonottaminen on sosialisteille
ollut toistaiseksi mahdoton liikojen kiireitten vuoksi....
Sama totuus, että johtoa on jaettava ja ainakin kunnian ja maineen
vuoksi tapahtuvaa kilpailua pidettävä eleillä sosialisminkin
vallitessa, on sovellettava myös kouluihin ja korkeampiin
oppilaitoksiin sekä tutkimustyön laajaan koneistoon. Näillä aloilla
tulee välttämättä olla toistensa yläpuolelle kohoavia ja kilpailevia
organisatioita. Sivistynyt ja vauras yhteisö, jollaisen edellytämme
sosialistisessa valtiossa olevan, on harrastuksiltaan ja älyltään
välttämättä valppaampi kuin nykyinen "ahdistuksenalainen" väkemme; sen
runsaampi joutoaika ja avarammat näkökannat saavat sen suhtautumaan
kriitillisesti ja vaativasti siihen, mikä vaatii sen huomiota osakseen.
Laitosten ja kuntain kilpailu tulee muodostamaan osan elämän näytelmää.
Sosialismin vallitessa, kasvatustoimen laajentuessa sen suunnittelemaan
tapaan, yliopistot ja korkeakoulut muuttuvat välttämättä kaikkein
tärkeimmiksi asioiksi; silloin elää melkein kenessä tahansa sellainen
johonkin paikkaan kohdistuva tunne kuin nykyjään Trinity Collegen
entisen oppilaan mielessä, sitä tunnetta muistuttava, joka käänsi Cecil
Rhodesin viimeiset ajatukset takaisin Orieliin. Kaikkialla tulevat
olemaan kaupungintaloa tai parlamenttirakennusta vastapäätä suuret
yliopistorakennukset ja taidemuseot, kaikille tulijoille avoimet
lukusalit, suuret hiljaiset kirjastot, kirjanäyttelyt ja kirja-
ja lentokirjamyymälät, jotka terävästi arvosteltuina ja terävästi
käytettyinä tulevat olemaan täynnä kiirehtimätöntä, lakkaamatonta
luovaa työtä.
Ja koko tämä julkisilla varoilla ylläpidetty organisatio tulee
suorittamaan suuripiirteisesti ja etevästi sen, mitä hajanainen
sosialistista propagandaa harjoittava joukkomme nyt suorittaa kaikin
puolin epäedullisissa olosuhteissa: kehittämään ja kannattamaan
sosiaalista itsetajuntaa, valtion yhteistuntoa.
5.
Minua tietenkin askarruttaa erinomaisesti pyrkimystemme tarkoitusperänä
olevan sivistyneen valtion sielunelämä, sillä koko tutkimukseni
liikkuu niillä aloilla. Kirjailijan, kustantajan, kirjanpainajan
ja kirjakauppiaan, opettajan ja papin pakostakin suuntautuessa
kehittelemään maailmassa tätä suurta organisoitua tajuntaa ja
tarkoitusta toisia henkilöitä askarruttavat sillä välin toiset saman
sosialistisen synteesin puolet. Lääkeopin käytäntöön soveltaja ja
lääketieteen tutkija pitävät huolta uuden sukupolven ruumiillisesta
kehityksestä silmämääränä sivistyneen valtion suuri terve ruumis, ja he
tulevat tekemään, mitä suinkin voivat, ei ainoastaan yksilöinä, vaan
kansalaisina, organisoidakseen hoitoa ja taudinehkäisemistä, hygieniaa
ja valintaa koskevia palveluksiaan. Ja erikoistunut tieteen harjoittaja
tulee tarkkaamaan omaa erikoista synteesiänsä, sivistyneen valtion
tietoa, mittasipa hän kristalleja, värjäsi mikroskooppivalmistteita
tai laski tähtiä. Suuri ja yhä lisääntyvä joukko henkilöitä tulee
suunnittelemaan ja toteuttamaan sivistyneen valtion elimistöä,
liikenteen ja asunto-olojen tutkijat, insinöörit, joita ilmaantuu yhä
useammanlaisia, kaivosmiehet ja geologit, jotka arvioivat maailman
metalli- ja mineraalivaroja, keksijät, joiden työn nojalla voidaan
yhä enemmän säästää voimankulutusta. Maanviljelystieteen tutkija taas
tarkastelee maailman ravintoaineiden tuottoa kokonaisuudessaan ja
suunnittelee sen lisäämistä, jakamista ja taloudellista käyttämistä.
Lainopin tutkijan tehtäväksi tulee uudistaa monimutkainen ja usein
sangen viehättävä tieteensä edellä mainittujen uusien sosiaalisten
vaatimusten mukaiseksi. Kaikki nämä ja sadat muut seikat kuuluvat
rakentavan sosialismin laajaan ohjelmaan sellaisena kuin se nyt on
hahmoutumassa.
Mieheen tai naiseen, joka ei tarkastele näitä seikkoja erikoiseen
rakentavaan kutsumukseen erikoistuneena henkilönä, vaan tavallisena
kansalaisena, vain ihmisenä, joka on halukas toimimaan ja tekemään
persoonallisen vapauden ja persoonallisten kiintymysten näkökannalta,
tämä suuri rakentava suunnitelma vetoo yhtä voimallisesti. Te tahdotte
turvallisuutta ja vapautta! Tässä sen saatte, olette vapaat trustin
ja maanomistajan ahneudesta; tässä on ehdottoman varman sijoituksen
ja ehdottomasti moitteettoman kaupankäynnin tilaisuus; tässä on ainoa
varma mahdollisuus rakentaa itsellenne oma talo aivan turvallisesti,
taata itsellenne ja lastenne lapsille oma puutarha, ainoa keino, jonka
nojalla voitte liittää satoja miljoonia sukulaistahtoja vilpittömään
yhteistoimintaan kanssanne, eikä vain itseänne tai lapsianne varten,
vaan koko maailmaa varten — koko maailman toimiessa samoin teidän
hyväksenne — liittymällä tähän ihmiskunnan pysyväistä hyvää tahtoa
luovaan suureen toimintaan.
Tahdon tässä lopuksi esittää rakentavan sosialismin ohjelman sellaisena
kuin se näyttää hahmoutuvan nykyaikaisten sosialistien mielissä 80- ja
90-luvun fabianismin pohjalla. Teen sen, jotta lukija voisi verrata
tätä täyteläisempää ja täydellisempää suunnitelmaa varhaisempaan
hallinnolliseen sosialismiin, jonka ehdotelmat on esitetty yhdeksännen
luvun ensimmäisessä kapaleessa. Ne sisältyvät kaikki seuraavaan
— niiden välillä ei ole minkäänlaista ristiriitaa, asia on vain
entisestään avartunut, uusia seikkoja on otettu huomioon, aikaisemmin
sivuutettuja vaikeuksia on tarkasteltu ja osittain ratkaistu.
Rakentavan sosialistin on siis ensinnäkin tehtävä, mitä suinkin voi,
_jotta sosialistinen aate rikastuisi_. Hänen tulee käyttää kaikkia
lahjojaan, taiteilijana, kirjailijana tai millä muulla toimialalla
tahansa lisätäkseen ja hienostaakseen sivistyneen elämän käsitettä.
Hänen tulee pyrkiä toteuttamaan tulevaisuuden valtiota ja kaupunkia.
Ja sosialistinen aate, jota määritellään yhä uudelleen, uudistetaan ja
täydennetään, on tehtävä yhteisen aatekehän osaksi; koko ihmiskunnan
tulee se käsittää, tuntea ja omaksua, sen tulee muodostua jokaisen
yksilön yksityisen moraalin perustaksi. Tämä sielullinen työ on
rakentavan sosialismin ensimmäinen, oleellisin tehtävä.
Sitäpaitsi on rakentavan sosialismin kaikissa maissa suunnattava
tarmonsa ja tarkkaavaisuutensa _poliittiseen uudistustyöhön_,
edustus- ja hallintokoneistomme tieteelliseen uudestisuunnitteluun,
jotta se kykenee antamaan voimaa ja todellista ilmausta yhteisön
kehittyvälle yhteismielelle, ja poistettava ne sosialisation esteet,
joita välttämättä esiintyy, kun laitokset edustavat "etuja" tai ovat
joutuneet hyökkäyshaluisen yksityisomistuksen tai ahdasmielisesti
organisoitujen luokkien vallitsemiksi. On rakennettava hallitus- ja
edustuslaitokset, laadultaan vapaamieliset ja vastuulliset neuvovat
ja tutkivat organisatiot, jotka todella kykenevät suorittamaan
yksityisomaisuuden suuren määrän hävittämisestä heille koituvat
valtavat hallinnolliset velvollisuudet.
Kolmanneksi rakentava sosialisti käy edistämään _maan takaisinottoa
yhteiskunnalle_ lisätyn valvonnan, verotuksen, jälkeenjääneen
omaisuuden luovuttamisen, oston ja osittain korvatun pakkoluovutuksen
nojalla, aina olosuhteiden mukaan, niin että yhteiskunta tulee olemaan
ainoa maanomistaja uudestiorganisoidussa maailmassa.
Sillävälin rakentava sosialisti jatkaa työtään myöskin _sosialisoimalla
tärkeimpiä julkisia palveluksia_, siirtämällä toisen toisensa jälkeen
yksityisliikkeiden hallusta kunnallisen ja valtiollisen valvonnan
alaiseksi, tehden lakkaamatta työtä sellaisen siirtämisen hyväksi
ja vastustaen jokaista puoluetta ja jokaista järjestöä, joka ei
päättävästi vastusta yleisten tarpeiden ja toimialojen käyttämistä
yksityisiin hyötymistarkoituksiin.
On olemassa neljä eri järjestelmää julkisia palvelustoimia, jotka
voitaisiin erittäin mukavasti järjestää yhteisomistuksen ja -valvonnan
alaisiksi, ja jokaista niistä voidaan käsitellä toisista riippumatta.
On ensinnäkin julkisen kasvatuskoneiston tarve, enkä tarkoita tässä
kasvatuksella pelkkää alkeisopetusta, vaan yhtä oleellista suurten
oppilaitosten tarvetta, joissa ei opeteta ja tutkita ainoastaan
teknillisiä taitoja ja hyödyllisiä tieteitä, vaan jotka sitäpaitsi
avartavat tietoja ja tukevat filosofista ja kirjallista työtä.
Sivistynyt yhteisö ei ole ajateltavissakaan, ellei ole suuria julkisia
kirjastoja, julkisia museoita, julkisia taidekouluja, nykyaikaisen
ajattelun ja kirjallisuuden hyväksi tulevia julkisia kunnianosoituksia
ja avustuksia, ja kaikkia näitä asioita rakentava sosialisti voi
edistää sadoissa kohdissa.
Sen ohella on tarve ja tilaisuus organisoida koko yhteisö, mitä
terveydenhoitoon tulee, kehitellä sairaalat, lääkärinapu, julkinen
terveyttäminen, lasten huolto suureksi täysin luotettavaksi ja
tehokkaaksi julkiseksi palvelustoimeksi. Tätäkin asiaa voidaan edistää
joko yleisen sosialistisen liikkeen osana tai siitä riippumatta
— viimeksimainittu mahdollisuus niitä varten, joiden mielestä
sosialistinen suunnitelma kokonaisuudessaan on mahdoton hyväksyä tai
hankala.
Kolmas harrastusryhmä, jonka alueella voidaan nykyaikana työskennellä,
on toisistaan riippuvien liikenne- ja asunto-olojen kehitteleminen,
joka liittyy erottamattomasti paikallisten hallitusalueittemme uuden
suunnittelun ongelmaan. Tälläkin alalla aljetaan koko maailmassa
yhä selvemmin tajuta, että yksityinen toiminta on tuhlaavaa ja
sosiaalisesti tuhoisaa, että vain kollektiivinen silmälläpito,
kollektiivinen johto ja niin edespäin, aina rakennusmaan, talojen,
rautateiden, raitioteiden ja omnibusliikenteen kollektiivisen
toiminnan ja omistuksen esineiksi tekemiseen saakka voi pelastaa
nykyaikaisen liikkuvan väestön yhteenajautumisesta ja -ahtautumisesta.
Neljäs taloudellisen toiminnan alue, jolla kollektivismi on
kehittymässä ja josta rakentava sosialisti löytää valtavan suuren
työalueen, liittyy yleistyneempiin julkisen kaupan muotoihin ja
erikoisesti ravintoaineiden ja mineraalien tuottoon, käsittelyyn
ja hankintaan. Kun maanviljelyksen puuttuvaa yritteliäisyyttä
on autettava luomalla kelvollista kasvatuksellista koneistoa,
maanviljelysopistoja ja muuta sellaista, kun yksityisen
kaivoksenomistajan ja tehtailijan heikko älyllinen aloitekyky tekee
välttämättömäksi Lontoon "Charlottenburgin", täytyy olla ilmeistä,
että valtion aloitekyky on jättänyt taakseen yksityisyritysten
mahdollisuudet ja että julkisen vallan, joka opettaa ihmisiä hoitamaan
maatilojaan, valmistamaan ruokaa, hoitamaan meijereitä ja kaivoksia
ja jakamaan mineraaleja, tulee ensi töikseen poistaa pedagoginen
välimies ja käydä itse toimeen. Se seikka, että vaitio kasvattaa
asiantuntijoita yksityistä käyttöä varten (kuten Kuninkaallisessa
kaivosopistossa), on epäilemättä niin naurettava yhteiskunnan taholta
yksityisomistuksen hyväksi tuleva uhraus, ettei ole syytä sitä
jatkaa. Toinen välttämätön etenemislinja on siinä, että siirretään
yksityisiltä yhteiskunnan huostaan ostamalla, kilpailevien laitosten
avulla tai miten hyvänsä, kaikki nuo suuret palvelustoimet niin
nopeasti kuin julkisen toimivallan lisääntyvä kyky ja kokemus sallii.
Siinä on lyhyesti esitettynä nykyisen rakentavan sosialismin tehtävä
ja menetelmä. Toisen tai toisen otsakkeen alla se voi käytellä melkein
mitä kykyä ja mitä kelpoisuustyyppiä tahansa. Se ei torju ketään,
joka tahtoo astua sen palvelukseen. Se ei ole mikään ahdasmielinen
oppiperäinen palvelus. Se ei tavoittele parasta todistelua, vaan
pyrkii tekemään maailmaa niin hyväksi kuin suinkin mahdollista. Sen
pahimpia vihollisia ovat ne typerät ja riidanhaluiset asianajajat,
jotka vastustavat ja vieroittavat jokaista inhimillisen hyvän tahdon
kehittymisen ilmausta, ellei se maksa heidän turhamaisuudelleen veroa
ehdottoman samanmielisyyden muodossa. Sen uskollisimmat palvelijat,
sen tehokkaimmat auttajat taiteen, keksinnän julkisen organisation ja
poliittisen uudestirakentamisen aloilla voivat hyvinkin olla miehiä,
jotka eivät milloinkaan omaksu sosialistin nimeä.
NELJÄSTOISTA LUKU
MUUTAMIA YLEISTAJUISIA TODISTEITA.
1.
Ennenkuin lopetan tämän nykyaikaista sosialismia kuvailevan suppean
esitykseni katson olevan syytä hiukan auttaa niitä lukijoita, jotka
haluavat kuvailla mieleensä sosialistien pyrkimysten päämääränä olevaa
uutta maailmaa.
"Minä tajuan sosialistisen kannan oikeutuksen monessa kohden", sanoo
sellainen henkilö, "ja useiden yleistyksienne pätevyyden. Mutta
sittenkin koko asia näyttää jäävän — yleistykseksi, ja minun tekee
mieli päästä tajuamaan jotakin havainnollista ja todellista. Millainen
tulee maailma olemaan muututtuaan todella sosialistiseksi? Siinä on
minun vaikeuteni."
Täydellinen vastaus tuohon kysymykseen muodostaisi toisen kirjan. Olen
puolestani yrittänyt kuvailla omaa yksilöllistä haavettani _A Modern
Utopia_-nimisessä kirjassa, mutta sitä ei ole luettu siinä määrin kuin
olisin voinut toivoa, se ei kenties vetoa kyllin voimakkaasti elämän
jokapäiväiseen käytännölliseen puoleen, ja niinmuodoin minun täytyy nyt
tehdä parastani aivan lyhyesti viitatakseni muutamiin erotuksiin, jotka
tuntuisivat nykyaikaisesta ihmisestä silmiinpistäviltä, jos hän voisi
siirtyä siihen uuteen olojen järjestykseen, jota yritämme kehitellä.
Se olisi maailma ja elämä, joka ei missään ratkaisevassa suhteessa
eroaisi nykyisestä, siinä asuisivat samanlaiset olennot, samoin
rajoitetut kyvyiltään, joskaan ei näkemykseltään, äkkipikaiset, yhtä
kärkkäät loukkaantumaan, oleellisesti yhtä itsekkäät, yhtä suuressa
määrin huomiota janoavat, yhtä helposti masentuvat — he olisivat
epäilemättä paremmin kasvatettuja ja paremmin harjoitettuja, vähemmän
ärtyneitä ja vähemmän katkeroituneita, olentoja, joilla olisi
avarammat mahdollisuudet noudattaa hienompia virikkeitänsä ja vähemmän
tilaisuutta vihaan ja luihuuteen, mutta olisivat sittenkin vielä
ihmisiä. Pöhjimmaltaan se olisi vielä taistelua yksilöllisten, joskin
jalostuneiden tarkoitusten hyväksi, itsensä tyydytykseksi ja itsensä
oleellistamiseksi vastoin ulkonaisia vaikeuksia ja sisäistä heikkoutta.
Tyydytystä etsittäisiin tarmokkaammin itsensäkehittelemisestä ja
itsensäoleellistamisesta palveluksessa, mutta se on sävyn eikä
olemuksen muutos. Me olemme yhä vielä yksilöitä. Jos joutuisitte
yhtäkkiä sinne singotuiksi, ette kenties huomaisi pitkiin aikoihin
tärkeintä eroa sosialistisen ja nykyisen valtiomme välillä. — Sitä
seikkaa, ett'ei ole enää olemassa kiduttavaa ansaitsemisen pakkoa,
sitä alinomaisen taloudellisen epävarmuuden tuntoa, joka meidän
päivinämme masentaa kaikkia, lukuunottamatta huolettomimpia ja
erittäin varakkaita. Kiusalliset asiat unohtuvat, kun niitä ei enää
ole nähtävissä. Siitä syystä ette myös ollenkaan kaipaisi eräitä
nykyjään kaikkein tavallisimpiin kokemuksiinne kuuluvia seikkoja.
Ei olisi köyhien kortteleita, peninkulmamäärin epäterveellisiä,
inhoittavia asumuksia, ei mitään rumia, terveyttä tärveleviä kehnoja
tehdasrakennuksia. Ellette olisi tottunut sellaista kurjuutta näkemään,
te sitä tuskin huomaisittekaan. Melu ja ahdistus olisi valtavasti
vähentynyt. Mutta te huomaisitte vain ympäröivän olokehän muuttuneen ja
mielenne seestyneen — muutoksen varsinainen sisällys olisi yhtä vaikea
eritellä kuin tyyni sunnuntaiaamu auringon heloittaessa miellyttävässä
tienoossa.