— niissä vallitsee sama henki — rakentamisen henki — ja niiden
yhteenliittyminen muodostuu välttämättä sosialismin laajapiirteiseksi
ja oivalliseksi todentamiseksi. Tämä ei edellytä mitään muuta kuin
avarampaa sosialismin avartuvien suunnitelmien ymmärtämistä.
Sosialismi ei ainoastaan viittaa, vaan vetookin nykyisen ajan
rakentaviin ammatteihin, lääkäriin, insinööriin, arkkitehtiin,
tieteellisiä periaatteita noudattavaan maanviljelijään.
Kaikki sellaiset henkilöt, mikäli he todella ovat tehtäväänsä
kiintyneet, mikäli ovat ammattinsa arvoiset, joutuvat pakostakin
pahoittelemaan yksityisen hyötymisen huomioonottamista, halpamaista
säästeliäisyyttä, joka alinomaa rajoittaa ja haittaa heidän työtänsä
ja palvelustaan voitto-osingon tai jonkin rahallisen keinottelun
hyväksi. He ovat toistaiseksi suhtautuneet sosialismiin karsaasti,
ja syynä ovat olleet aatteen kannattajien tekemät virheet, se aivan
suotta luotu luulo, että sosialismi tarkoittaa joko alhaison valtaa
tai pedanttisten, epämiellyttävien virkamiesten vallassaoloa. He ovat
kuulleet liian paljon kansanvallasta, liian paljon virkavallasta
ja liian vähän rakentavasta työstä. Heistä on tuntunut siltä, että
omaa voittoansa etsivä rahamies-liikkeenharjoittaja, joka tosin on
usein inhoittava herra, on kuitenkin kaiken kaikkiaan parempi kuin
joko huutaja-valta tai punaisten virkamerkkien valta. Kuten olen
tässä kokenut osoittaa, eivät rahvaan valta ja virkavalta kumminkaan
tyhjennä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Tietämätön kansanvalta
ei voi olla sosialistisen valtion määrätty hallitsija enempää kuin
ahdasmielinen virkavaltakaan. Sosialistisen sivistyksen piirissä
täytyy ainoan ajateltavissa-olevan hallituksen nojautua toimivaan
yhteismieleen, jonka täytyy olla laadultaan rakentava ja yritteliäs,
koska sosialismi on toteutettavissa ainoastaan sellaisen mielen
luomisen avulla. Sosialistista valtiota ei voi olla olemassa, ellei
sellaista mieltä ole olemassa, ja yhteismieli voi tuskin ilmaantua,
ellei jokin sosialismin muoto anna sille aineellista hahmoa.
Ainoastaan älykkään yhteismielen vallitessa voivat näiden rakentavien
toimialojen haaveet päästä tehokkaasti toteutumaan. Mitäpä yksityistä
hyötyä voi löytyä esimerkiksi yleisestä terveyttämisestä, tautien
hävittämisestä, suunnitellusta yleisen terveyden valvonnasta, lasten
kuolleisuuden vähentämisestä? Millainen yksityisen voiton ajatus
voisikaan yllyttää rappeutuvia rautateitämme ja lamaannustilassa
olevia teollisuusmonopolejamme noudattamaan uusia puhtaita menetelmiä?
Niin kaun kuin liikkeet tuottavat voittoa, ne noudattavat nykyistä
suuntaa. Uudenaikainen arkkitehti tietää ja insinööri tietää, että
voisimme nykyjään rakentaa itsellemme täysin puhtaita, savuttomia,
oivallisia kaupunkeja, joissa olisi puhdasta vettä yhtä runsaasti kuin
muinaisajan Roomassa, yhtä paljon puhdasta ilmaa kuin Engadinissa,
ellei yksityisomistus olisi esteenä. Kukapa voisi sitä epäillä, jos
ymmärtää, mitä lääkäri, sähköinsinööri tai oikea arkkitehti ymmärtää?
Näillä aloilla toimivat parhaat miehet epäilemättä haluavat kiihkeästi
päästä työskentelemään elämän rajattomien mahdollisuuksien nojalla,
sellaisten hajoittamis- ja uudestirakentamismahdollisuuksien pohjalla,
joiden havainnolliseen tajuamiseen heidän ammatillinen harjoituksensa
tekee heidät kykeneviksi! Se, mikä on heidän esteenään, on meidänkin
esteenämme: sosiaalisen organisation puute, individualistinen
itsekkyys, näkökulman ahtaus, omahyväisyys, tietämättömyys.
Tämän käsitettyään he varmaan pakostakin kääntyvät, samoinkuin me
sosialistit, kaikkein eniten luovaa työtä edellyttävään ammattiin,
siihen suureen kutsumukseen, jonka nojalla jokainen sukupolvi uudistaa
maailman "aatekehää", opettajiksi!
Tämän kirjan silmämääränä ja tarkoituksena on ollut alusta alkaen
tehostaa _sosialismin sielullista laatua_, väittää, että sen tehtävänä
ovat omaisuutta koskevat sopimukset ja uudestijärjestämissuunnitelmat,
toisin sanoen suunnitelmat, jotka tähtäävät ihmisten ajatuselämässä,
heidän toimintahengessään ja tavallisessa aatekehässään tapahtuviin
muutoksiin ja avartumiin. Ellette voi muuttaa ihmisten mieltä, ette
voi toteuttaa sosialismia, ja kun olette saaneet selviksi ja yleisesti
omaksutuiksi eräät suuret vakaumukset, sosialismi muuttuu tieteen,
suunnitelmien ja sovelletun älyn asiaksi. Sillä kannalla on rakentava
sosialisti. Siitä syystä hän julistaa täysin loogillisesti opettajan
tilanteen herraksi. Sosialistinen liike on pohjimmaltaan opetusta, ja
sosialistiselta näkökannalta ovat maailman tärkeimpiä henkilöitä ne,
jotka opettavat — en tietenkään tarkoita vain niitä, jotka jakavat
opetusta kouluissa, vaan tarkoitan kaikkia niitä, jotka esiintyvät
opettajina saarnastuoleissa, kirjoissa, sanomalehdissä, yliopistoissa
ja luentosaleissa, parlamenteissa ja neuvostoissa, kaikenlaisissa
keskusteluissa, yhdistyksissä ja kokeissa ja viimeisinä luettelossani,
mutta kaikkein tärkeimpinä, niitä äitejä ja äidillisiä naisia, jotka
opettavat pieniä lapsia niiden varhaisimpina vuosina. Jokainen, joka
esittää uuden ja pätevän aatteen tai suorittaa uuden keksinnön, on
opettaja tässä mielessä.
Nämä opettajat uudistavat yhteisesti, alinomaa, yhteishenkeä,
kollektiivista mieltä. Mikäli he toisiaan seuraavien sukupolvien
aikana omaksuvat sosialismin ja siirtävät seuraavalle sukupolvelle sen
hengen,, sosialismi pääsee yhä lähemmäksi päämääräänsä.
2.
Nykyjään on Amerikassa ja kaikissa Länsi-Euroopan maissa yhteismieli,
julkinen mielipide, jonka muodostavat mitä satunnaisimmat ja
mielenkiintoisimmat aineosat. Se ei ole kansallinen eikä rodullinenkaan
asia, vaan merkillisesti kansainvälinen, omituisesti kaikilta tahoilta
tuleviin ajatuksiin vastaava, se on jotakin, mitä lienee, täällä
epämääräinen, tuolla selvä, täällä hajallinen, tuolla keskittynyt.
Sosialistilta vaatii mitä kiinteintä huomiota tämä jokin, mitä on
perin vaikea määritellä ja mahdoton kieltää — sivistynyt tunto,
aikamme ajatus, maailman mieli. Sillä on omat elimensä, omat
välineensä, mutta sitä on yhtä vaikea sijoittaa kuin ihmisen sielua.
Me tiedämme, että jossakin kohden ihmisen aivoissa ja ruumiissa elää
hänen itseytensä, että aivot on säilytettävä eheinä ja että niitä
on ruokittava, jotteivät kuole ja jottei koko ruumis kuole, mutta
sittenkään ei käy sanominen, että se piilee tuossa solussa — tai
toisessa. Yhtä salaperäisesti hajautuneena on ihmiskunnan tajuntakin
olemassa. Kukaan ihminen, mikään järjestö, mikään arvovalta ei voi
olla muuta kuin sen osa. Ainakin kaksi kertaa ovat osat yrittäneet
olla kokonaisuus; katolinen kirkko ja Kiinan akatemia ovat kumpikin
tavallaan yrittäneet näytellä koko ihmiskunnan yhteismielen osaa ja
ovat epäonnistuneet. Kaikki yksilöiden saavutukset, hienot kirjat,
loistavat runoelmat, suuret keksinnöt, uudet yleistykset, ajattelulle
uhratut elämät, ovat vain välkähdyksiä tässä valtavassa moraalisessa
ja älyllisessä olennossa, joka on nyt kehittymässä itsetietoiseksi
ja tarkoitukselliseksi, aivan samoin kuin lapsi kehittyy varhaisesta
itsetiedottomuudestaan välttelevään, epämääräiseen, mutta
eittämättömään itseytensä tuntoon. Tämä yhteismieli on täytettävä ja
ravittava sosialistisella suunnitelmalla, sen tulee ottaa vastaan ja
sulattaa suuri aatteemme. Siinä on sosialismin todellinen tehtävä.
Ajateltakoon yleismielen elimiä ja välineitä sellaisina kuin ne näemme
nykyjään Englannissa tai Amerikassa. Kuinka uskallettuja ne ovatkaan
ja kuinka satunnaisia! Tämän omituisen ajatustoiminnan pohjalla on
tavallisen ihmisen äly, joka oli aikoinaan viljelemätön ja kykeni
ottamaan vastaan ainoastaan juttujen ja huhujen karkeita, epäselviä
ilmauksia, mutta joka nyt nopeasti sivistyy, ainakin lukemisen ja
kirjoittamisen tasolle, ja jossa kirjalliset vaikutukset herättävät
yhä enemmän vastakaikua. Väestön suuri joukko on nykyjään tosiaankin
kuin savea, joka on aikaisemmin vain kaikkea vaimentanut, mutta jonka
tämä kasvatustoimi, kuin jokin saveen vaikuttava kuivaava ja kuumentava
voima, tekee kaikuvaksi, joten se kykenee tavallaan vastaamaan siihen
suunnattuihin vaikutelmiin epämääräisesti kumisten. Tämän suuren
joukon läpi huhuilevat, vetoavat siihen eri tavoin, eri tasoilta ja
eri tarkoituksin useat organisatiot, järjestelmät, joiden arvo ja
voima ovat tuntemattomat. Sen vastaus sellaisenaan, monilukuisuuden
vuoksi persoonattomana ja epäselvästi ilmaistuna, on laajalle ulottuva
tunteenomainen virike.
Tämän pohjajoukon yläpuolella on kasvava määrä sellaista ainesta,
jossa ilmenee jonkinlaista tietoista ajatuselämää. Sen perusaatteet,
sen ennakkokäsitykset on luonut sosiaalisten perintätapojen sekoitus,
joka on opittu kotona ja koulussa ja ajan tapojen ja toiminnallisten
tottumusten antamien vihjeiden nojalla. Se kuitenkin lukee ja kuuntelee
jossakin määrin. Ja hajallaan, siellä täällä, on väkeä, joka tosiaankin
oppii, tosiaankin lisää ja kasvattaa tietojansa, tosiaankin ajattelee
ja keskustelee — ihmisiä, joita sopii nimittää maailman aktiivisiksi
mielisoluiksi. Heidän aatteensa leviävät ihmisten suureen joukkoon
niinkuin virikkeet kudokseen, jonka hermosto ei ole vielä täysin
haarautunut, ne leviävät kirjeiden ja lentokirjasten, luentojen,
aikakaus- ja sanomalehtiartikkelien, saarnastuolin, järjestelmällisen
aatteenlevittämisen, poliittisten näytösten ja taisteluiden avulla.
Vaikutus on kokonaisuudessaan melkoinen, mutta sosialistin on
sittenkin syytä silmäillä tarkasti näiden nykyisen ajan älyllisten
liikkeiden pohjalla olevia taloudellisia prosesseja. Lukuunottamatta
yliopistoja ja useita muita julkiseen kasvatukselliseen organisatioon
kuuluvia laitoksia, lukuunottamatta muutamia saarnastuoleja, jotka on
varustettu erikoisilla tiedonjakajoilla ja jotka toimivat ajatuksen ja
ajatuksenilmauksen vapautta rajoittavissa olosuhteissa, lukuunottamatta
joitakin puutteenalaisia, varattomia aatteenlevittämispyrkimyksiä, on
kaikki nämä nykyisen julkisen ajattelun ja keskustelun välineet luonut
kaupallinen välttämättömyys, joka yhä pitää niitä voimassa.
Ajateltakoon esimerkiksi sitä luullakseni verrattomasti tärkeintä
nykyisen ajan aatevälinettä, joka on täysi-ikäisten suurelle
enemmistölle ainoa aatteiden välittäjä, sanomalehteä. Se on
yleinen huokeutensa vuoksi, ja sen huokeus johtuu siitä, että
tuotantokustannukset korvaa yksityisliikkeiden ilmoituksista
saatu maksu. Sanomalehti on suuressa määrässä kilpailun loinen;
sen arvostelut, väittelyt, kirjeenvaihtajain tiedonannot ovat
liikkeen näkökannalta kirjoitetut kilpailevien tupakka-, saippua-,
lääkeilmoitusten ja muiden samanlaisten takapuolelle. Yksikään
sanomalehti ei voisi pysyä pystyssä vain lehden myynnistä saatujen
varojen nojalla, ja samoin on useimpien yleistajuisten aikakaus-
ja viikkojulkaisujen laita. On erittäin todennäköistä, että se,
mikä ehkäisee julkista ilmoittamista toisilla tahoilla, esimerkiksi
kielto kiinnittämästä ilmoituksia aitoihin ja muureihin, näköalojen,
rautatievaunujen ja rakennusten suojeleminen ilmoittajalta, yllyttää
mielenkiintoisen kirjallisuuden tuottamiseen. Sanomalehdissä ja
aikakauskirjoissa julkaistujen asioiden tulee välttämättä olla
ilmoittaville liikkeille hyväksyttäviä, ei ainakaan liian avoimesti
heidän etujansa vastustavia. Näine rajoituksineen sanomalehti tarjoaa
nykyaikana omituisen vapaan ja vaihtelevan kentän keskusteluille. On
kuitenkin ilmeistä, että edistyminen kohti sosialismia edellyttää,
ellei sanomalehden täydellistä tuhoamista, niin ainakin erittäin syvää
tässä kansanomaisen ajatuksen aineellisessa aluksessa tapahtuvaa
muutosta...
Sanomalehti kylvää aatteita. Samoin kirja ja lentokirjanen, ja
näiden viimeksimainittujen leviäminen ei nykyisin riipu niiden
ilmoitusväline-arvosta siinä määrin kuin sanomalehden. Niistä saadaan
myymällä riittävä hinta. Nykyaikainen keskinkertainen teos, jonka
nimellishinta on kuusi shillingiä, maksaa itsensä ja tukee tuottajiaan.
Samoin on, joskin rajoitetummassa määrässä kuuden pennyn lentolehtisen
laita, mutta kirja, enempää kuin lentolehtinenkään, ei leviä niin
laajalti yleisön keskuuteen kuin puolen pennyn ja pennyn lehdet.
Kirjaliikkeen menetelmät ja välineet ovat kehittyneet kenenkään niitä
suunnittelematta; ne muuttuvat, ja kukaan ei kykene ennustamaan niiden
muutoksista koituvia seurauksia. Nykyaikana vallitsee huomattava
liike uusien kirjojen hinnan alentamiseksi, ja näyttää siltä, että
hinnan alenemisen tulee korvautua lisääntyneen menekin nojalla ja
osittain siten, että uusia kirjoja käytetään ilmoitusvälineinä.
Monet otaksuvat tämän uusien kirjojen hinnan alenemisen vaikuttavan
haitallisesti kaikkien etuihin, kaikkein kehuvimmassa merkityksessä
kansanomaisia kirjailijoita lukuunottamatta. He uskovat sen lisäävän
uusien kirjailijoiden vaikeuksia ja auttamattomasti köyhdyttävän
kirjallisen elämämme kaikkein hienoimpia aineksia, niitä omalaatuisia
ja poikkeuksellisia henkiä, jotka vetoavat sivistyneeseen arvostukseen
eivätkä kehen tahansa kadunkulkijaan. Tämä voi olla totta tai
erehdystä; sosialistien mieltä kiinnittää tässä se seikka, että on
käynnissä tapahtumasarja, joka todennäköisesti tulee vaikuttamaan
mitä kauaskantavimmalla tavalla yhteismieleen, siihen koko yhteisön
ajatustoimintaan, jota yhteiskunnan edistyvä organisoiminen
välttämättä edellyttää. Se on tapahtuma, joka voi levittää erästä
kirjailijatyyppiä laajoille aloille, voi vaientaa tai masentaa toisen,
voi vaikuttaa alentavasti ja huonontavasti asioiden pohtimistapaan
ja tulee epäilemättä tekemään kirjallisuuden ilmoittavien liikkeiden
mielisuosiosta riippuvaksi paljoa suuremmassa määrässä kuin nyt.
Sosialisteina he eivät kuitenkaan muodosta itselleen tästä asiasta
minkäänlaista mielipidettä; heidän toimintasuunnitelmansa jättää sen
kerrassaan huomioonottamatta...
Kirjat ja sanomalehdet muodostavat kaksi nykyaikaisen yhteiskunnan
tärkeintä henkistä elintä, mutta melkein yhtä tärkeä on se suuri
aatteidenlevittämislaitos, jonka muodostavat tuhansien lahkojen ja
seurojen saarnastuolit ja luentosalit. Kaikkiin näihin asioihin
nähden sosialismi on tähän saakka pysynyt mielettömällä _laissez
faire_-kannalla...
Toistaiseksi olen tarkastellut yhteismieltä ainoastaan
ajatustoimintana, mutta sillä on paljoa vakavammat ja paljoa
välittömämmät tehtävät kansanvaltaisessa valtiossa. Tulee muistaa, että
sen asiana on sosiaalisen järjestyksen ja kehittymisen tahtominen.
Kaikissa maissa on tämän tahdon määrittelemistä ja ilmaisemista
hoitava koneisto moniosainen. Nykyaikaisissa läntisissä valtioissa
yleisesti käytetty menetelmä on se, että asioista äänestää lukuisa
äänivaltaisten joukko, johon näyttää vähitellen tulevan kuulumaan
koko täysi-ikäinen miespuolinen väestö, ellei maan koko väestökin.
Se on merkillinen, mutta kenties välttämätön menetelmä. Itse asiassa
ajatuksen täytyy tihkua läpi aina tavalliseen mieheen saakka kaikkia
omituisia ja satunnaisia tiehyitä pitkin, sanomalehtien välityksellä,
jotka ovat ilmoituslehtiä, kirjojen avulla, jotka voivat joutua
boikottauksen alaisiksi "kirjasodassa", saarnastuoleista, jotka
on vannotettu noudattamaan määrättyä oppia, ja luentosaleista,
joita pitävät yllä rikkaitten antimet; sen täytyy saavuttaa hänet,
sekaantua yleistettyihin tunnevoimiin salaperäisesti rahoitetuissa
vaalitaisteluissa ja sitten palata yhteisratkaisuna. Tuskin luulisi
olevan valtiomiehellä tai sosialistilla tärkeämpää tutkittavaa kuin
näitä tapahtumia ja menetelmiä koskeva tiede. Maailman on kuitenkin
vasta tuotettava tämän tarpeenvaatiman yhteispsykologian alkeelliset
yleistyksetkin.
3.
Nyt kehoitan lukijaa erittäin huolellisesti tarkastamaan, kuinka
sosialistinen liike — tämä nimitys nyt käytettynä avarammassa
merkityksessään — suhtautuu tähän erittäin epämääräiseen ja erittäin
todelliseen sosiaalisen kehityksen tulokseen, yhteismieleen, ja mitä se
oikeastaan pyrkii saamaan aikaan tässä yhteismielessä.
On huomattava, että tämä mieli on nykyjään sekasortoisessa tilassa,
täynnä ristiriitaisia vaikutteita ja keskenään kiisteleviä virikkeitä.
Se on kuin erittäin hämmentynyt ihmismieli, sillä ei ole mitään
selvää päämäärää, se kykenee vain epämääräisesti ilmaisemaan, mitä
tahtoo tehdä, siinä on virikkeitä, haaveita, se aloittaa ja unohtaa.
Sitäpaitsi sitä haittaa sisäinen hajanaisuus, joka tarkoin vastaa
psykologiassa persoonallisuuden jakautumisen nimellä mainittua
omituista sielullista häiriötä. Sillä ei ole selvää käsitystä koko
itseydestään, se kuljeksii unohtaen oman nimensä ja osoitteensa. Eräät
osat, esimerkiksi Saksa, ajattelevat itsensä suuriksi tekijöiksi,
toinen osa ajattelee itseään katolisuutena, toinen valkoisena rotuna
tai Judeana. Toisinaan koko sekasorto ei näytä miltään muulta
kuin parantumattomalta mielettömyydeltä, sielullisten elementtien
kaaokselta, jossa kummittelee vastustamattomia ja hajanaisia
piintyneitä mielikuvia. Tämä, kuten lukija muistaa, on ytimenä
Flaubertin alakuloisen iroonisessa katkelmassa _Bouvard et Pécuchet_.
Sosialistinen liike merkitsee oleellisesti tätä: se on yhteismielen
ristiriitaisessa sekasorrossa ilmenevä pyrkimys itsensä-keräämiseen,
hallitsevan itseyttä koskevan käsityksen kehittelemiseen ja
vakaannuttamiseen. Se on kuin henkilö, joka päättävästi kysyy itseltään
"Kuka minä olen? Mitä teen itselleni? Minne olen ajautumassa?" ja
vastaa, ensin epäröiden, epämääräisesti, sitten selvästi ja varmasti.
Sosialistinen liike ei ole tältä näkökannalta vähempää kuin ihmiskunnan
yhteisen itsetajunnan kehittelemistä. Sen täytyy niinmuodoin
välttämättä olla kansainvälinen ja avoin, se ei saa suostua mihinkään
rotua tai väriä koskevaan ennakkoluuloon. Nämä kansalliset ja
rodulliset yhteistajunnat ovat nykyjään niin epämääräisiä ja häilyviä
kuin usva tai pilvet, ne sulavat, liukenevat toisiinsa, yhtyvät,
hajautuvat. Nykyaikaisissa oloissa ei voi minkään kansakunnan mieli
säilyä selvästi eristettynä; Japaninkin mieli tulee nyt ihmisajatuksen
yhteiseen sulattoon. Me sosialistit omaksumme nyt sen väitteen, jonka
varhaiset kristityt esittivät ensimmäisinä: että ihmissuku on yksi
perhe ja yhtä ainesta, että samarialainen, joka kumartuu tien vieressä
makaavan haavoittuneen muukalaisen puoleen, on veljemme pikemmin kuin
leviitta...
Sosialistisen aatteenlevittämisen tulee, tosin varsin toisenlaisessa
mielessä, olla _tulevaisen ihmissuvun itsetajunnan siemenenä_.
Sosialismin tarkoituksen saavuttamiseksi täytyy sen hajanaisten
kirjoitusten, sen pirstoutuneiden, epäselvien ja hämärien
lausumien kasvaa korkeammiksi, leveämmiksi ja kookkaammiksi,
tulla voimallisemmiksi, kerätä kehäänsä kaikki ilmaisukeinot,
kehittyä järjestetyksi ajatuksen, taiteen, kirjallisuuden ja tahdon
järjestelmäksi. Nykypäivän sosialistisen aatteenlevittämisen
täytyy luoda huomispäivän koko julkinen mielipide tai epäonnistua,
sosialistien täytyy toimittaa sen vähäisen hapatuksen osaa, joka
hapattaa koko maailman. Elleivät he sitä tee, he kärsivät täydellisen
häviön...
4.
Tämä käsitys, jonka mukaan sosialismi lopulta merkitsee ihmiskunnan
moraalista ja älyllistä synteesiä, josta voi koitua uusi kasvu,
edellyttää kaikille sosialistien toiminnoille asetettavaa uutta
kelpoisuuskoetta — ja avaa kerrassaan uusia aloja tutkimukselle.
Tarkastakaamme sosialistisen kannan erikoista vaikeutta. Me tahdomme
hävittää kapitalistisen kilpailujärjestelmän, joka omistaa ja
kannattaa nykyisiä sanomalehtiämme, lahjoittaa ja testamenttaa rahoja
yliopistoille, perustaa uusia saarnastuoleja, julkaisee, ilmoittaa ja
ostaa kirjoja; meidän tulee järjellisinä olentoina kysyä, mitä uusia
välineitä meillä on tarjottavana niiden satunnaisten ja epätyydyttävien
menetelmien sijaan, joiden nojalla nykyjään ajatuksia levitetään ja
vaihdetaan. Näyttää melkein siltä kuin nykyinen sosialismi hengittelisi
julkista mielipidettä, niinkuin keskiajalla hengiteltiin ilmaa,
tietämättä, että se on olemassa ja että sitä voidaan pilata tai
pitää raittiina. Niinpä olemmekin tässä suhteessa kaikkien valmiiden
ja kypsytettyjen sosialististen ehdotelmien kehän ulkopuolella.
Sosialismin vastustaja voi yhä vielä huomauttaa, että sosialismi voi
tuhotakin itsensä tukkimalla oman ajattelunsa tiehyet, ja sosialistin
täytyy vielä vastata epämääräisin ja ylimalkaisin lausein.
_Meidän täytyy taata yhteismielen jatkuvaisuus_; siinä on ilmeisesti
sosialismin ensimmäinen välttämätön ehto. Yritys toteuttaa Marxin
esittämää demokraattisen sosialismin aatetta ilman sitä voisi helposti
johtaa päättömän keskoismonstrumin synnyttämiseen; hallinnollisen
sosialismin tasaisen kehityksen olisi luovutettava maailma
virkavaltaiselle mandariiniluokalle, omahyväiselle, häiritsevälle
ja kaikkea uutta oppia kaihtavalle, ja sen keralla kuolisi viisaus.
Me sosialistit emme kumminkaan kykene suunnitelmissamme asettamaan
minkäänlaista ehdotonta estettä näiden mahdollisuuksien tielle.
Tässä voin ehdottaa ainoastaan mitä ylimalkaisimmin menetelmiä ja
eräitä periaatteita. Ne olisi määriteltävä oleellisesti sosialismille
välttämättöminä, mutta toistaiseksi niitä ei ole määritelty. Ne
tulee vielä liittää sosialistiseen uskoon. Ne kuuluvat oleellisina
periaatteina siihen liberalismiin, jonka jaloista pyrkimyksistä
sosialismi sai alkunsa, mutta ovat periaatteita, jotka valitettavasti
eivät vielä nytkään ole saaneet sijaansa minkään sosialistisen
yhdyskunnan perusvaatimusten joukossa.