että hän tuli Marxin jälkeen kehittelemään sosialismin kolmatta
vaihetta, huomaan hämmästyksekseni, millainen ero on varhaisemman
koulukunnan isopartaisten sosialistijohtajien ja tämän pienen,
toimeliaan, vaatimattoman miehen välillä. Viimeksimainittu,
hienopiirteinen pienine viiksineen ja silmälaseineen, hieman
sammaltavine, sukoilevine äänineen, ilmaantui näyttämölle huomattavan
tarmokkaana ja kyvykkäänä siirtomaaministeriön virkamiehenä ja oli
jo Fabian Societyn johtaja ja "aatetehdas" mennessään naimisiin
miss Beatrice Potterin, vanhoillisen parlamentijäsenen tyttären,
Herbert Spencerin tyttöystävän kanssa, joka oli jo ehtinyt osoittaa
loistavaa kykyä sosiologisten kysymysten tutkijana. Molemmat
ovat antautuneet sosiaaliseen palvelukseen, elävät uutteraa,
järjestettyä, kieltäymyksellistä, uupumatonta elämää, sihteerien
käyttäminen ainoana ylellisyytenään ja tutkimusten ja yleisten
tehtävien vuorottelu ainoana vaihtelunaan. He toivat ihan uuden
henkilötyypin sosialistiseen liikkeeseen, joka oli tähän saakka ollut
huomattavampi kaunopuheisuutensa kuin kurinsa vuoksi. Jo Fabian
Societyn viimeksikuluneiden kahdenkymmenen toimintavuoden aikana on
heidän vaikutuksestaan päässyt vallitsevaksi eräs toisia tärkeämpi
kysymys. Jos edellytämme, että sosialismin molemmat tärkeimmät
yleistykset ovat oikeat, jos pidämme tarkoituksen määrittelyn
pätevänä, niin nousee eteen kysymys: _kuinka on asia toteutettava?_
He syrjäyttivät kumouksellisten sosialistien kielevät vakuutukset,
joiden mukaan kaikki oli kääntyvä hyväksi, kunhan kansa saisi omansa,
ja kohdistivat siten itseensä kaikkien niiden leppymättömän vihan,
jotka uskovat maailmaa voitavan tehokkaasti parantaa laatikossa
säilytetyillä muistiinpanoilla ja punaisilla lipuilla. He väittivät,
että tulevaisuuden hallinnollisten ja taloudellisten menetelmäin
täytyy olla olevien laitosten asteittaista kehittelyä, ja aloittivat
tutkimustyön, joka on aikoja sitten avartunut Fabian Societyn rajojen
ulkopuolelle, laajentuen Lontoon Uuden yliopiston organisoidun
työn ja siihen kuuluvan erikoistaloustieteelle ja poliittiselle
tieteelle omistetun erikoisopiston sekä Englannissa ja Amerikassa yhä
lisääntyväin yliopisto-opintojen nojalla — jotta saataisiin vastaus
tuohon kysymykseen "_kuinka_?"...
Nykyisistä oloista tulevaisuuden sosialistiseen valtioon siirryttäessä
noudatettavat menetelmät ovat hallinnollisen sosialismin kehitteleminä
suurin piirtein katsoen seuraavat:
1. Rauhallinen ja järjestelmällinen yksityisten yritysten ottaminen
yhteiskunnan huostaan, ostamalla tai muuten, joko kansallisten tai
kunnallisten hallintoviranomaisten välityksellä, riippuen siitä, mikä
kulloinkin havaitaan soveliaammaksi. Tässä tulevat ennen kaikkea
kysymykseen suuret yhteiskuntaa palvelevat toimet, maanomistus,
kaivostyö, liikenne, ravintoaineiden hankinta, väkijuomaliike,
valaistus, voimanhankinta ja muut sellaiset.
2. Järjestelmällinen yksityisomaisuuden pakkoluovutus jälkeenjääneen
omaisuuden verottamisen ja muiden lisättyjen verojen avulla.
3. Suuren tieteellisesti organisoidun hallinnollisen koneiston
rakentaminen näitä laajentuvia julkisia toimia varten.
4. Alinomainen julkisen kasvatuksen, tutkimuksen, museoiden,
kirjastojen ja muiden sellaisten julkisten palvelusten lisääminen
ja laajentaminen. Järjestelmälliset toimenpiteet kouluiän ylärajan
koroittamiseksi, koululasten ruokkimiseksi, julkisten kylpylaitosten,
puistojen, leikkikenttien ja muun sellaisen hankkimiseksi.
5. Suuren yleisen terveydenhoitotoimen perustaminen ottamaan haltuunsa
järjestämättömän sairaala- ja hyväntekeväisyyslaitosten sekasortoisen
joukon, terveydenhoidosta huolehtivat virastot ja virkailijat sekä
yksityistä lääkärintointa harjoittavat henkilöt.
6. Jokaisen kansalaisen menestysvaatimuksen tunnustaminen myöntämällä
avustusta äideille ja lapsille sekä vanhuudenvakuutuksen voimaan
saattamisella.
7. Järjestelmällinen elämänkannan minimivaatimusten koroittaminen
tehdas- ja muun työväenlainsäädännön avulla ja erittäinkin laillisen
minimipalkan määräämisen nojalla...
Siinä on suurin piirtein fabiolais-sosialistien vastaus kysymykseen
_kuinka_, joka esitettiin kumouksellisten sosialistien oppeja vastaan.
Uuttera sosialismin oppija löytää kaikki nämä ehdotukset erittäin
käytännölliseltä näyttävään muotoon muovattuina hallinnollisen
sosialismin Raamatusta, Fabian Societyn kootuista tutkielmista, ja
minun täytyy kehoittaa häntä tutustumaan siihen. Minimi-elämänkantaa ja
minimipalkkaa selvittelee sitäpaitsi erinomaisen selkeästi klassillinen
sosialistinen teos, Sidney ja Beatrice Webbin _Industrial Democracy_
("Kansanvalta teollisuuselämässä"). Tähän teoriaan tulee jokaisen
älykkään sosialistin välttämättä perehtyä, mutta on hyvä muistaa, ettei
minimipalkkamenetelmä ole oleellisena osana sosialismin ohjelmassa,
vaan että se on yhä vielä pohdinnan ja muovauksen alainen.
2.
Jokaisella liikkeellä on heikot ja hyvät puolensa, ja eipä liene
kovin huomattava se seikka, että 80- ja 90-luvun Fabian Society,
tuotuaan sosialististen aatteitten kehään olemassaolevien laitosten
jatkuvaisuuden käsitteen, jonkin ajan kuluessa epäilemättä suuressa
määrin liioitteli tuota käsitettä ja käänsi huomion pbis niistä asian
puolista, jotka voivat lopulta olla oleellisemmat.
Lähtemällä siitä väitteestä, että tulevaisuuden laitosten ja kaavojen
tulee välttämättä kehittyä nykyisistä, ettei kumouksenkaan jälkeen
käy aloittaminen _de novo_, voi helposti päätyä katsantokantaan,
joka suhtautuu ylenmäärin konservatiivisesti olemassaolevaan
koneistoon. Vaikka Fabian Societyn neuvotteluihin ottivat osaa niin
hienot ja omalaatuiset älyt kuin mr (nyt sir) Sydney Olivier ja
mr Graham Wallas, ei kuitenkaan käy kieltäminen, että mr Webb oli
ensimmäisten kahdenkymmenen vuoden kuluessa fabiolaisten johtaja.
Hän on mielenlaadultaan sekä lakimies että luovan työn tekijä, ja
toisin ajoin hänen lainopillinen puolensa kerrassaan kumoaa rakentavan
aineksen; hän on erinomaisen taitava keksimään keinoja ja sovellutuksia
ja hän kerrassaan kauhistuu selvää hävitystyötä. Tämä selonteko ei
suinkaan ole tyhjentävää, mutta siihen sisältyvät enimmät niistä
ominaisuuksista, jotka olivat vallitsevina, ainakin hänen vaikutuksensa
varhaisempina vuosina. Hänen tehostamansa jatkuvaisuuden-aate läpäisi
koko yhteiskuntaa, toiset sitä toistivat ja vahvistivat ja kehittelivät
jonkinlaista sairaalloisesti arastelevaa pyrkimystä saada sosialismi
toteutetuksi avoimesti muuttamatta yhtäkään olemassaolevaa laitosta.
Hänen antamansa sysäys vei tämän karkeata demokraattista aatetta
vastustavan reaktion toiseen äärimmäisyyteen. Sitten ilmaantui
webbiläisiä, jotka olivat Webbin irvikuvia. He eivät tyytyneet
sanomaan, ettei organisoimaton kansa kykene toteuttamaan sosialismia,
vaan siirtyivät huomaamatta siihen päätelmään, että yksin organisatio,
ilman kansan yleistä kannatusta, voi sosialismin toteuttaa. Sosialismin
piti toteutua tavallaan viekkauden nojalla.
Eräitä henkilöitä tämä uusi ehdotus on viehättänyt niinkuin koulupoikaa
ensimmäinen salalyhty. Sosialismi lakkasi olemasta avointa kumousta
ja muuttui salaliitoksi. Toimia oli siirrettävä rauhallisesti,
huomiota herättämättä, edustajalta hänen määräämälleen virkamiehelle,
virkavallan piti tulla kaikessa hiljaisuudessa voimaan kiistelevien
edustajien hoitaman hallinnon mekaanisten vaikeuksien nojalla, ja
koska nämä virkamiehet luonnonlaatunsa ja asemansa nojalla epäilemättä
muodostivat tieteellisen virkavallan ja koska sosialismi on
oleellisesti tieteellinen hallitusjärjestelmä satunnaisuuksien varassa
liikkuvan hallitusmenetelmän vastakohtana, on selvää, että he tulisivat
ohjaamaan maata selvästi ei-kansanvaltaisen sosialismin periaatteiden
mukaan.
Tämä kehityslinja johti kauemmaksikin kuin salakuljuisuuteen
kumouksellisen sosialismin laajoja retoorisia muotoja kaihtaessaan.
Toiminnan "periaatteetkin" ehdotettiin hylättäviksi, ja ilmaantui
eräs tyyppi, joka julisti olevansa "opportunisti-sosialisti". Niin
sosialismi jälleen kadotti itsensä, ja tämä kehityslinja vastasi
täydellisesti vastakkaisella taholla ilmenevää, jonka äärimmäisenä
tuloksena oli itsessään ristiriitainen anarkisti-sosialisti.
Pelkästä liberalismista eroten sosialismi merkitsee sosiaalisen
uudestirakentamisen järjestelmällistä suunnitelmaa liberalismin
sitävastoin varautuessa eräisiin epämääräisiin periaatteisiin;
sosialismi selittää, ettei riitä hyvä tarkoitus ja sen toimittaminen,
mikä ensimmäisenä käteen sattuu. Mutta opportunismi on juuri
hyväntahtoista seikkailua ja ensimmäisten eteen osuvien asioiden
suorittamista.
Tämä hallituksen muotoihin kohdistuvan välinpitämättömyyden käsite,
kaikkien hallituselinten hyväksyminen ja omien miesten avulla
tapahtuva "asiain toimeksi paneminen" osoittautui heti hedelmälliseksi
monessakin suhteessa ja loi kohta useita erittäin vakavia vaikeuksia
etenevän sosialismin tielle. Webb itse omisti uskomattoman uutterasti
ja kyvykkäästi voimiaan Lontoon kunnallishallinnolle — on kerrassaan
mahdotonta määritellä, kuinka suuri osuus hänellä on siinä työssä,
jonka nojalla useat yleishyödylliset toimet, esimerkiksi veden
ja sähkövoiman hankinta, on turvattu yksityisten voitonetsijäin
täydelliseltä mielivallalta, mutta se on epäilemättä valtava — ja
kaikkialla Englannissa ja nyttemmin myöskin Amerikassa oli käynnissä
fabiolaissosialistien rinnakkaistoiminta. He vaikuttivat käyteaineen
tavoin kunnallisessa politiikassa, rohkaisivat ja kehittivät
paikkakunnallista ylpeyttä ja yritteliäisyyttä yleisten töiden alalla.
Kun olivat kysymyksessä suuret yleiset virkakunnat, jotka toimivat
sopivilla alueilla ja joiden palveluksessa oli erittäin kelvollisia
miehiä, saavutettiin huomattavia tuloksia sosiaalisen organisation
piirissä, mutta siinä tapauksessa, että virkakunnat olivat pienemmät,
niiden toimintakehä sopimaton ja kyvykkäitä ja tottuneita henkilöitä
houkuttelematon, fabianismi johti yleensä tuloksiin, jotka ovat
taipuneet huonontamaan sosialismin mainetta. Hyökkäyshaluiset,
tietämättömät ja harjaantumattomat miehet ja naiset, joita yleensä ei
elähdyttänyt sosialistinen usko ja jotka eivät selvästi tunnustautuneet
sosialisteiksi, henkilöt, joiden tarkoitus oli liian usein horjuva
ja vilpittömyys epäiltävä, antoivat innostuneen mielialan vallitessa
valita itsensä julkisiin toimiin ja ryhtyivät haastamaan yksityistä
liiketoimintaa kilpasille sellaisten olosuhteitten vallitessa,
jotka tuomitsivat heidät häviöön. Niin kävi lukemattoman monissa
kunnanneuvostoissa ja kaupunkipiireissä, myöskin monissa Lontoon
hallintoalueissa. Sosialistien on sanomattomasti valittaen myönnettävä,
että tavallinen piirineuvosto-sosialisti on ylen usein sosialistisen
aatteen surkea irvikuva.
Lontoon piirineuvostoja (London Borough Councils) perustettaessa
Englannin sosialismi oli tehtävään valmistumaton. Nämä virkakunnat
olivat luonnostaan tuomitut kyvyttömyyteen ja tuhlaukseen. Ne
eivät edustaneet mitään luonnollista yhteisöä eikä käytännöllistä
hallinnollista alueyksikköä. Niiden luominen johtui aivan typeristä
poliittisista harkinnoista. Se hitaus, jota sosialistit ovat
osoittaneet oppiessaan ymmärtämään, että kollektiivisesti suoritettavia
tehtäviä varten tarvitaan uusi hallinnollinen suunnitelma, että
virkakunnat, joiden tehtävänä on pitää huolta katujen lakaisemisesta ja
jotka erinomaisesti siihen tehtävään soveltuvat, eivät todennäköisesti
kelpaa valvomaan sähkövoiman hankintaa tai puuttumaan liikenneasioihin,
on vastuussa paljosta mieltämasentavasta patustelusta. Sen sijaan,
että olisivat alun pitäen alkaneet noudattaa selvää menetelmää ja
tuominneet tuollaiset ihannoidut kuntakokoukset hyödyttömiksi, liian
monet sosialistit ovat yrittäneet kehoittaa Bumblea[29] ystäväkseen
ja käyttää häntä välineenään. Ja sitten kävikin ilmi, että Bumble oli
erinomaisen kehno ystävä ja erittäin vaivainen väline...
Kaikissa näissä asioissa koskee varsinainen kysymys tehtävän ja
apukeinon välistä suhdetta. Asian valaisemiseksi kelpaa yksinkertainen
esimerkki. Jos otaksumme, että maahan on kaivettava kuoppa ja ettei
ole saatavissa lapiota, niin mr Webbin kyvyillä varustettu fabiolainen
on verrattoman arvokas. Hän sieppaa vaikkapa vanhan katkenneen mailan,
käsittelee sitä ihailtavan taitavasti, ja tuossa tuokiossa on kuoppa
kaivettu ja saatu se moraalinen opetus, ettei aina tarvitse odottaa
lapiota, jos tahtoo kaivaa kuopan. Se on opetus, jota sosialismi
tarvitsi ja jota se tästä lähtien ei milloinkaan unohda. Mutta jos
otaksumme, että on kaivettava kaksitoista kuoppaa, voi näyttää siltä,
että kannattaa kuluttaa hiukan aikaa menemällä pyytämään, lainaamaan
tai ostamaan lapioita. Ja jos on kaivettava kuoppia loppumattomiin,
päivät pääksytysten, on sulaa hulluutta turvautua mailaan. Silloin
kannattaa hyvinkin hankkia lapio, vieläpä kooltaan ja muodoltaan
juuri sellainen kuin maaperä edellyttää, kannattaa pitää huolta
lapion asianmukaisesta terästämisestä ja korjaamisesta, kannattaa
kiinnittää huomiota lapiovaraston riittävyyteen. Toisin sanoen:
lakiasäätävän ja paikallisen hallitustoimen koneisto on sosialismin
välttämätön edellytys monessa suhteessa. Mr Webb on itse sen erittäin
selvästi myöntänyt, hän itse on johtamassa meitä oikealle tolalle
ottamalla paikallisen hallinnon erikoisen tutkimuksensa esineeksi,
mutta Fabian Societyn tyypillinen "webbiläinen", joka on Webbiin
verrattuna jokseenkin sama kuin marxilainen verrattuna Marxiin, pitää
johtajansa taidon lumoamana yhä kiinni tuon varhaisemman fabiolaisen
ihanteen karrikatyyrimäisestä vääristelystä. Hän haaveilee mitä
ovelinta ja ihmeellisintä kaivamista laatikonkansien, ruokalusikkain
ja kulhonkansien avulla — millä hyvänsä muulla keinolla, kunhan ei
tarkoitusta varten valmistetuilla lapioilla — aivan samoin kuin
haaveilee, että maanomistajat saatetaan tehokkaan pakkoluovutuksen
alaisiksi lainsäädännön avulla, johon ottaa osaa nykyinen uudistuksen
koskettamaton ylähuone...
3.
Vasta yhdeksännentoista vuosisadan lopulla fabiolais-sosialistinen
liike alkoi tajuta, että tarvittiin poliittista uudestirakentamista,
yhtä laajaa kuin vaaditut taloudelliset muutokset, ja tunnustaa täytyy,
ettei se vielä nytkään läheskään täydellisesti oivalla poliittisen
ongelman koko tärkeyttä. Päätettyään työolojen säännöstelyä koskevat
tutkimuksensa mr ja mrs Webb ryhtyivät tutkimaan paikallista hallitusta
ja aloittivat heitä yhä vieläkin askarruttavan valtavan työn, teoksensa
_English Local Government_, jonka seitsemästä nidoksesta tähän saakka
(1907) on ilmestynyt ainoastaan ensimmäinen.[30] (Vaikka tämä tehtävä
onkin valtavan suuri, se muodostaa ainoastaan osan rinnakkaistöitä,
joiden tulokset tulevat vihdoin tarjoamaan rakentaville sosiaalisille
suunnitelmille suunnattoman varaston tieteellisesti järjestettyjä
tosiasioita.)
Eräiden yksityisten kokemusten nojalla, joiden merkitys täysin selvisi
keskusteluissa mr ja mrs Webbin kanssa, tämän kirjoittaja esitti 1902
Fabian Societylle hallintopiirejä käsittelevän tutkielman,[31] jossa
hän selvästi osoitti, että hallitsevan virkakunnan luonne, tehoisuus
ja mahdollisuudet riippuvat melkein kokonaan sen soveltuvaisuudesta
erikoiseen tehtäväänsä, valitsijakunnan suuruudesta ja laadusta sekä
hallintopiirin suuruudesta. Tämä voidaan todeta melkein tieteellisen
luotettavasti. Paikallinen hallituskunta, jolla on liian pieni alue
tai joka on valittu epäterveiden etuoikeuksien nojalla, _ei voi_
olla tehokas. Mutta ilmeistä on, että ennenkuin voidaan siirtää
omaisuutta yksityisten huostasta kollektiivisen valvonnan alaiseksi,
täytyy olla olemassa jonkinlainen hallituslaitos, jolla on säällisen
hyvät toiveet voida kehittyä tehokkaaksi kontrollivirastoksi.
Tämän hallintoalue-tutkimuksen johtava ajatus esiintyi sitten
tutkielmasarjassa, _The New Heptarchy Series_, jossa se on sovellettu
erinäisiin hallinnollisiin probleemoihin. Nämä tutkielmat ovat
huomattavat ainakin sikäli, että sosialistinen järjestö niissä ensi
kerran järjestelmällisesti tunnustaa hallintomenetelmien uudistamisen
ei ainoastaan satunnaiseksi, vaan välttämättömäksikin osaksi
täydellisessä sosialistisessa ohjelmassa, että niissä ensi kerran
tunnustetaan avarampi sosialistinen ohjelma, joka tekee siitä jälleen
nimenomaan rakentavan suunnitelman.[32]
Se on pelkkä alkuhuomio, ensimmäinen retki avaralle ja enimmältä osalta
tutkimattomalle alueelle. Tämä alue on, kaikkein yleisintä määritelmää
käyttääksemme, sosiaalista psykologiaa. Siinä on suoritettava valtava
määrä ajattelua, keskustelua, kokeilua, — on välttämättä suoritettava,
ennenkuin taloudellisen elämän sosialisoimisprosessi voi päästä
nykyisiä saavutuksiaan paljoakaan kauemmaksi. Näitä ensimmäisiä
myönnytyksiä lukuunottamatta sosialismia ovat askarruttaneet vain
yhteiskunnan aineellinen uudestijärjestely ja sen sosiaaliset
seuraamukset, taloudelliset muutokset ja näiden muutosten vaikutus
hallinnolliseen työhön; se on joko otaksunut olemassaolevien älyllisten
olosuhteiden ja poliittisten institutiojen olevan sääntelypiirinsä
ulkopuolella tai on otaksunut niiden tottelevasti mukautuvan
taloudellisen ja hallinnollisen välttämättömyyden mukaisiksi.
Julistakaa sosiaalinen kumous, selittävät marxilaiset apostolit
iloiseen sävyyn, niin poliittisia laitoksia ilmaantuu kuin kukkia
toukokuussa! Suorittakaa pakkolunastustyö, sanoivat varhaisemmat
fabiolaiset, levittäkää taitavien asiantuntijoiden verkko yli maan,
niin poliittiset muodot, julkinen mielipide, kollektiivinen sielu ei
enää tuota teille vastusta.
Historiaan perehtyneellä on asiasta parempi selko. Nuo luottavaiset
vaatimukset jättävät kerrassaan huomioonottamatta hallitustoimeen ja
inhimilliseen yhteenliittymiseen sisältyvät psykologiset tekijät; ne
jättävät huomiotta laajan vaikeusjärjestelmän, joka on tiellämme.
Sosialistien tulee ottaa huomioon tosiasioita; ensinnäkin, että
nykyisen ajan poliittiset ja älylliset institutiot kuuluvat nykyiseen
olojen järjestykseen ja että paremman tulevaisuuden älylliset
menetelmät, koneisto ja poliittiset laitokset ovat välttämättä suuressa
määrin toisenlaista tyyppiä; toiseksi, etteivät sellaiset laitokset
synny itsestään — sellainen otaksuma on vanhaa _laissez faire_-oppia
uudessa muodossa — vaan että ne täytyy harkiten suunnitella ja
organisoida aivan yhtä täydellisesti kuin taloudellinen sosialisoiminen
on suunniteltava ja organisoitava, ja kolmanneksi, että sosialismi on
toistaiseksi kehitellyt tuskin ainoatakaan yleistystä, joka voitaisiin
ottaa uusien älyllisten ja hallituksellisten — ei hallinnollisten —
menetelmien pohjaksi. Se on saarnannut kollektiivista omistusta ja
kollektiivista valvontaa ja on vasta nykyisin alkanut tajuta, että
tuo edellyttää välttämättä kollektiivista tahtoa ja kerrassaan uusia
kollektiivisen mielen välineitä ja menetelmiä.
Mr Webbin ja Fabian Societyn kehittelemä hallinnollinen sosialismi,
joka rakentuu marxilaisen kauden laajojen yleistysten muovauksen
pohjalle, näyttää olevan vain ensimmäinen noilta sosialismin
perusteilta nouseva uusi toimenpide. Se suo meille siirtymämenetelmän
käsitteen ja tulevaisuudenkuvana suuren ja kuriin tottuneen
virkamiesjärjestön, tieteellisen virkavallan, jota käyttelevien,
edustavien virkakuntien toiminta ja tärkeys yhä vähenee, kunnes ne
vihdoin muuttuvat sosialistisen valtion todelliseksi toimivaksi
vallaksi. Mutta se ei virka mitään siitä, mitä on virkamiesten
yläpuolella, mikä on heidän käyttelijänään. Se on palatsi, jossa ei ole
yhtäkään asuinhuonetta, vaan pelkkiä virastoja, kone, josta puuttuu
moottori. Meillä täytyy epäilemättä olla tuo virkamiesorganisatio, jos
aiomme toteuttaa sosialistisen valtion, mutta mielemme peräytyy kuin
kauhun valtaamana ajatellessaan valtiota, jota johtavat ja hallitsevat
virkamiehet, joka päättyy virkamiehiin, jonka korkeimpana ilmauksena on
virkamies. Se näyttää yhteiskunnalta, jossa on kirjallisuuden sijassa
pelkkiä virallisia kertomuksia ja omantunnon sijassa tarkastajia.
Vaikka marxilaisen mystillinen kansanvalta olikin ilmeisesti mahdoton,
oli siinä sittenkin jotakin puoleensavetävää, jotakin inhimillisesti
ja epätoivoisesti taistelunhaluista ja jaloa, jotakin kerrassaan
sankarillista; webbiläisten virkavalta, joskin paljoa mahdollisempi
saavuttaa, on verrattomasti vähemmän innostava. Mutta se voi johtua
siitä, ettei innostavia ainesosia ole toistaiseksi todettu eikä
tehostettu, eikä niinkään siitä, että nämä käytännöllisesti rakentavat
suunnitelmat ovat auttamattomasti karut ja ahtaat. Ei ole kysymyksessä
pimeässä näkyvä loimotus, vaan auringonnousua ilmoittava ensimmäinen
viluinen sarastus. Jos mr ja mrs Webbin opin kirjain viittaakin
virkavaltaan, heidän elämänsä henki ei suinkaan ole sellainen.
Varhaisempien sosialistien sosialismille tuomana voittona oli aines,
_rudis indigestaque moles_, mutta jalo aines; hallinnollinen sosialismi
loi siihen fyysillisen rakenteen ja hermot, määritteli sen elimet ja
toiminnot; nykyaikaisten sosialistien tehtäväksi jää oleellistaa tässä
tulevaisuuden sivistyneen valtion hahmoutuvassa ruumiissa elämän henki,
joka jo nimenomaan mainitsemattomana siinä piilee, todeta selvästi se
todellisuus, jota varten suunnitelmamme ovat rakennetut ja josta niiden
toteuttaminen riippuu, nimittäin _ihmiskunnan kollektiivinen mieli,
ihmissuvun sielu ja moraalinen olemus_.
KOLMASTOISTA LUKU
RAKENTAVA SOSIALISMI.
1.
Sosialismin lainen aate- ja vaikutinryhmä, joka täysin vastaa elämän
tarpeita ja johtuu erittäin laajalle levinneiden haittojen ja puutosten
välttämättömästä osoittamisesta, ei kumpua ilmi yhdestä ainoasta
lähteestä eikä virtaa yhteen ainoaan suuntaan. Se ilmenee niinkuin
kytevä tuli, ensin siellä, sitten täällä, ensin toisessa, sitten
toisessa ilmaisumuodossa, milloin toisella, milloin toisella nimellä
mainittuna.
Sovelletun tieteen luomat uudet ilmeiset mahdollisuudet, niistä
johtuva yhteiskunnan mittakaavan, laajuuden ja käsitteen välttämätön
muuttuminen, _tekevät välttämättömäksi_ ainakin sosialismin
aineellisen muodon, nimittäin yksilöllisen toiminnan korvaamisen
julkisella organisatiolla sadoista asiaan sijoitetuista yksilöiden
eduista huolimatta. Niinpä täytyi ajan, joka piti Herbert Spenceriä
suurimpana ajattelijanaan, kaikesta huolimatta, tahtomattaan ja
vastustellen, mutta toden teolla, siirtyä kehitysvaiheesta toiseen,
yhä paremmin yhteenjärjestäen tahallista ponnistustaan, kunnes oli
lopulta perustettava kokonainen organisoidun vapaan alkeisopetuksen
järjestelmä. Muutoksen liikkuva pyörä ei pysähdy siihen hetkeksikään;
se on jo siirtymässä ylemmän kasvatuksen aloille, suunnittelemassa
täydellistä julkisen kasvatuksen järjestelmää ojennuslaitoksesta aina
professorin oppituoliin saakka. Asian käytännöllinen logiikka on
vastustamaton.
Samoin kehittyy tieteellisen tutkimuksen julkinen organisoiminen
lakkaamatta kaikista ennakkoluuloista ja sosiaalisista teorioista
huolimatta, ja — aivan toisenlaisen alueen mainitaksemme — yksityisen
liike-elämän johdon ilmeiset vaikeudet Amerikassa samoinkuin
Englannissakin pakottavat yksityisomistajia, joiden liikkeet joutuvat
vaikeuksiin ja vahinkoon, käsittämään, että yksityisomistus,
ainakin näillä aloilla, on pahasta ja lopetettava. Näiden sivujen
korjausarkkien joutuessa käsiini luen uutisen siitä, että mr Lloyd
George on sovittanut rautatieyhtiöiden johtajien ja henkilökunnan
välisen riidan järjestämällä pakollisen sovinto-oikeus-menetelmän.
Terveyttämistä ja terveydellisiä olosuhteita yleensäkin koskevat
julkiset toimenpiteet käyvät nekin yhä laajemmalle ulottuviksi, ja
kaikkein vanhoillisimmassakin luonnollista huolestumista herättävä
syntymäin väheneminen ja entisellään pysyvä lasten kuolleisuus
ilmeisesti kypsyttävät sitä ajatusta, että julkinen valvonta ja
huolenpito on ulotettava lasten ja vanhempien väliseen suhteeseen,
kaikkein yksityisluontoisimpiin inhimillisiin asioihin.