ettei käyräviiva osoita tasaista kasvua, vaan nousee toisena
ikäkautena lähemmäksi normaalikäyrää, toisina taas painuu siitä
loitommaksi. Voimakkaimmin vaikuttaa väestön elämän-pääomaan
pienten lasten kuolleisuus, joka eräinä vuosina vaatii uhrikseen
ensimmäisen ikävuoden aikana viidennen osan kaikista syntyneistä
lapsista, On varsin luonnollista, että kysymme, kuinka tämä seikka
vaikuttaa jäljellejääneisiin — tuhoutuvatko vain heikot yksilöt
ja suoriutuvatko ainoastaan voimakkaat asiasta eloon jääden, vai
vaikuttavatko ne epäsuotuisat olosuhteet, jotka surmaavat viidenneksen,
rampaavasti jäljellejääviinkin... Kun piirretään seurakunnan lasten
kuolleisuuskäyrä ruumiillista kuntoa osoittavan käyrän yläpuolelle,
havaitaan täydellinen vastaavaisuus. Alhaisen lastenkuolleisuuden
vuosina syntyneet eloonjääneet lapset ovat ruumiillisesti voimakkaampia
ja pääsevät lähimmäksi normaalitasoa harvinaisen hyvänä vuotena 1892;
korkean kuolleisuuden vuosina syntyneet sitävastoin ovat heikompia...
Niin ollen näyttää varmalta, että niinä vuosina, joina lasten
kuolleisuus on suuri, ne olosuhteet, joille viides- tai kuudesosa
lapsia joutuu uhratuksi, vaikuttavat vikuuttavasti jäljellejäävään
neljään viidennekseen tai viiteen kuudennekseen."
Oleellinen seikka on se, että _vankat lapset syntyvät niinä aikoina,
jolloin lasten kuolleisuus on alhainen_.
Koska siis soveliain nykyisissä oloissa on ilmeisesti rotanlainen,
on nyt vallitseva soveliaimman eloonjääminen ilmeisesti laadultaan
sellainen, että sen pikainen lakkauttaminen on erinomaisen toivottava,
ja siinä mielessä sosialismi tosiaankin tahtoo sen lakkauttaa.
Tämä ei kumminkaan merkitse, että se tahtoo kerrassaan lakkauttaa
lajin kehittymisen. Se tahtoo vain siirtää valinnan ja torjunnan
virikkeen uuteen laaturyhmään. Olen jo huomauttanut (kuudennen luvun
toisessa kappaleessa), että valtio turvaa parhaiten uuden sukupolven
kelpoisuutta antamalla avustusta kaikille syntyneille lapsille. Siihen
sisältyy samalla se ehto, ettei ole sallittava rampojen ja sokeiden,
tarttuvien tautien saastuttamien ja muiden sellaisten mennä naimisiin
ja jatkaa sukua. Ja naisilla, jotka tulevat olemaan taloudellisesti
riippumattomia, on silloin paljoa vapaampi valinnan mahdollisuus kuin
nykyjään. Nyt heidän täytyy mennä naimisiin miesten kanssa, jotka
kykenevät heitä elättämään, ja kaikkien muiden seikkojen täytyy alistua
tuon huomioonoton alle. Sosialismin vallitessa he varmaan tarkkaavat
vähemmän miehen varallisuutta ja hänen hankintakykyjänsä kuin hänen
henkilöisyytensä hienompia ominaisuuksia. He tulevat antamaan etusijan
eteville, lahjakkaille, hienoille, voimakkaille ja miellyttäville
henkilöille. Silloin tulee tosiaankin olemaan kummallakin puolella
verrattomasti enemmän valinnan varaa kuin nykyisen ajan kurjissa
olosuhteissa. Olen sitä mieltä, että sellainen vapaa valinta on
omansa kehittelemään rodussa yhä suurempaa kauneutta, älyllisyyttä
ja fyysillistä toimekkuutta ja kuntoa aivan toisin kuin nykyinen
satunnaisuuksista ja rahallisista seikoista riippuva valinta.
Luonnontieteen opiskelijaa huvittanee lukea tässä yhteydessä Karl
Pearsonin kirjoittamat teokset _The Ethics of Free Thought_ ("Vapaan
ajatuksen etiikka"), A. & C. Black, 1888, _Socialism in Theory and
Practice_ ("Sosialismi teoriana ja käytännössä"), 1884, ja _The Chances
of Death, and Other Studies in Evolution_ ("Kuoleman mahdollisuudet ja
muita kehitysoppia koskevia tutkimuksia"), Arnold, 1897. Professori
Pearson on joka suhteessa nykyaikaisen sosialismin arvovaltainen
edustaja, vaikka ei kuulukaan mihinkään sosialistiseen järjestöön, ja
hän käsittelee asian biologista puolta erikoistuntijana mestarillisesti.
7.
_Sosialismi on vastoin ihmisluontoa_. Olen jättänyt tämän vastaväitteen
viimeiseksi, ensinnäkin siitä syystä, että se on aivan oikea, ja
toiseksi sen vuoksi, että se luontevasti johtaa niihin uudempiin
aatteisiin, jotka ovat vilkahtaneet näkyviin jo edellisissä luvuissa ja
tulevat olemaan seuraavissa etualalla, ennen kaikkea siihen ajatukseen,
että kasvatustoimi ja siveellinen kuri muodostavat välttämättömän
osan, vieläpä kaikkein perustavimman osan jokaisessa täydellisessä
sosialistisessa ohjelmassa. Sosialismi on vastoin ihmisluontoa. Se on
totta ja yhtä totta, puhuttiinpa mistä muusta tahansa. Kapitalismi
on vastoin ihmisluontoa, kilpailu on vastoin ihmisluontoa, julmuus,
hyvyys, uskonto ja epäily, yksi- ja moniavioisuus, naimattomuus,
sopivaisuus ja rivous, hurskaus ja synti ovat kaikki vastoin
ihmisluontoa. Nykyinen järjestelmä on erikoisesti siihen soveltumaton,
sillä mitä merkitsevätkään poliisimies, sotilas, veronkantaja, tuomari
ja pyöveli? Mitä tarkoittavat naapurini kiviaidan harjalle kiinnitetyt
lasinsirut? Ihmisluonto on vastoin ihmisluontoa. Ihmisluonto näet on
alinomaisen ristiriidan vallassa; se on maailman Ismael, vastustaa
kaikkea, ja kaikki vastustaa sitä, ja sisäisessä katsannossa se ei ole
enempää eikä vähempää kuin alinomainen kiihkeiden tunteiden, himojen,
arkuuden, välinpitämättömyyden ja hyvän tahdon taistelutanner. Tämän
kappaleen alussa oleva väite on niinmuodoin sosialismia vastustavana
väitteenä aivan arvoton.
Kaikesta huolimatta se on hyödyllinenkin, koska muistuttaa siitä
oleellisesti rakentavasta tehtävästä, jota toistaiseksi kehittelemämme
molemmat sosialismin tärkeimmät yleistykset vain ilmaisevat
ulkonaisessa ja näkyvässä muodossa. Sosialismissa ei ole mitään
hoidotonta luonnollisuutta, ei mitään kasvattamatonta sokeata voimaa
puolellamme. Sosialismin muodostaa taisteleva hyvä tahto, sen
muodostavat keskenään taistelevat tahdot. Olen kokenut selvittää,
että vaikka uskonkin lujasti sosialistisen unelman loistoon ja
jalouteen sekä sen lopulliseen toteutumiseen, käsitän toisaalta täysin
selvästi, että ihmisten ollessa sellaisia kuin ovat, ennakkoluuloisia,
tietämättömiä, rajattoman turhamaisia, ahnaita ja kateita, karkeain ja
harhautuneiden viettiensä ja järjettömien perintätapojensa vallitsemia,
ei voi olla olemassa mitään sosialistista valtiota, ei mitään parempaa
valtiota kun se inhoittava ja säälimätön järjestelmä, jonka alaisina
nyt elämme. Jokaista inhimillisissä laitoksissa tapahtuvaa muutosta
täytyy vastata samanaikaisen aatteiden maailmassa tapahtuvan muutoksen.
Tähän vastaanottavaan, häilyväiseen, kasvatuskelpoiseen ihmisluontoon,
itsessämme ja itsemme ulkopuolella, meidän tulee — jos todella pidämme
sosialismia omana aikaansaannoksenamme — istuttaa johtavia aatteita ja
johtavia tottumuksia, meidän tulee kerätä kaikki maailmassamme piilevä
hyvä tahto tämän rakentavan suunnitelman piiriin. Meidän aikanamme
ihmiskunnan henki on jätetty oman onnensa nojaan, jaettu, hajoitettu
ja piiloitettu pieniin, ahtaisiin ja hämmennettyihin ajatuskehiin.
Nämä jaetut, muodottomat ajatuskehät eivät ole "ihmisluontoa",
mutta ihmisluonto on langennut näihin muotoihin ja on vapahdettava.
Keskimääräisen ajatuskehän avartamisesta ja rikastuttamisesta ovat
sosialismin oleellinen tehtävä ja menetelmä löydettävissä.
KYMMENES LUKU
SOSIALISMI KEHITTYVÄNÄ OPPIJÄRJESTELMÄNÄ.
1.
Toistaiseksi olemme pohtineet sosialismin suuria alkeisväittämiä.
Asian käsittelystä on käynyt ilmi, etteivät ne ole muuta kuin
sosiaalisen uudestirakentamisen suuren suunnitelman luonnosmainen
pohjapiirros. Tekisi sosialismille huonon palveluksen, jos väittäisi
tämän suunnitelman olevan täydellisen. Tästä lähtien tulemme
kohtaamaan sarjan vähemmän yksimielisiä lausumia ja riidanalaisempia
ehdotelmia. Useissa seuraavissa seikoissa sosialismin oppijärjestelmä
on vielä lopullisesti kehittelemättä. Se työ on suoritettava, sitä jo
suoritetaan, mutta sen tekijöillä on valtavia esteitä voitettavana.
Ennenkuin siinä suhteessa voidaan päästä mihinkään ratkaisevaan
tulokseen, on selvitettävä ongelmia, jotka nykyjään on ratkaistu vain
puolittain tai joihin on tuskin kajottukaan, ja vielä määrittelemistään
odottavien ongelmien himmeitä ja hämmentäviä hahmoja. Sosialismin
vastustaja voi vapaasti käytellä kaikkia näitä myöntöjä. Niiden nojalla
käy epäilemättä saavuttaminen joitakin helppoja ja hupenevia voittoja.
Ne eivät ollenkaan koske suuria yleistyksiämme, eivät millään tavoin
horjuta sitä tosiasiaa, että sosialismi tarjoo inhimillisten olojen
sekasorrossa suunnitelman, joka on innostuttavalta voimaltaan ja
luovaan työhön viittaavalta sisällykseltään kaikkia muita suunnitelmia
etevämpi. Se seikka, ettei tämä oppijärjestelmä ole typistetty ja
tyrehtynyt, vaan elävä ja kasvava, että jokainen vilpitön kannattaja
liittää siihen voimiensa ohella ajatuksensa ja henkensä, on sinänsä
innostuksen lähde.
Sosialismin uuden kannattajan tulee erikoisesti muistaa, ettei
sosialismi ole mikään valmis vaatetus, jota voimme tarjota maailman
käytettäväksi tästä lähtien. Sen oleelliset puolet eivät suinkaan
ole epäilyksenalaiset, se puolustaa asioita, jotka ovat ehdottomasti
todet, mutta sen varsinainen menetelmä ja varsinaiset välineet on vasta
määrättävä. Sen tärkeimpien rakentavien periaatteiden levittämisen ja
niiden ilmeisempien käytäntöön sovittamisien ohella ja yläpuolella
on valtava määrä sosialismin hyväksi suoritettavaa älyllistä työtä.
Taistelua sosialismin puolesta ei taistella ainoastaan vaaliuurnain
luona ja toreilla, vaan myöskin kirjoituspöydän ääressä ja tutkijan
työhuoneessa. Sosialismi suhtautuu nykyjään moniin kysymyksiin
tiedonhaluisena, oman epätäydellisyytensä tunnustaen.[19] Olisi
tosiaankin kerrassaan merkillistä, jos sosialismin esittämä laaja ja
syvällekäypä uudistusehdotus olisi jo nyt ehtinyt täysin muotoutua.
Sosialismin nimen maailma kuuli ensimmäisen kerran vasta vuonna
1833.[20] Se esiintyi silloin, sisällykseltään aivan epämääräisenä
ja määritelmiltään mitä häilyvimpänä, merkitsemässä individualismin
ja individualistisen kansantaloustieteen äärimmäisiin teorioihin,
silloin maailmassa vallitsevaan säälimättömään, ihmissukua runtelevaan
teollisuushenkeen kohdistettua hajanaista vastalausesarjaa. Näistä
vastalauseista olivat Englannissa huomattavimmat Robert Owenin
sosiologiset ehdotelmat ja kokeet, ja hänellä on kaikkien yksityisten
ihmisten joukossa suurin oikeus sosialismin perustajan nimeen.
Oleellisesti samanlaisia aatteita esiintyi kuitenkin Ranskassa Saint
Simonin, Proudhonin ja Fourier'n nimiin liittyvien liikkeiden ja
henkilöiden yhteydessä. Ne kuuluivat laajaan kyselyjen ja hylkäysten,
poliittisten ja sosiaalisten epäilysten, epäröivien tutkimusten ja
kokeiden laajaan järjestelmään.
On aivan luonnollista, että varhainen sosialismi nyt näyttää sekä
äärimmäisen epätäydelliseltä että erittäin hataralta järjestelmältä.
Sen arvo ei sisältynyt niin suuressa määrässä sen suunnitelmiin kuin
sen toivorikkaisiin ja varmoihin kieltoihin. Sillä oli hallussaan
eräs suuri totuus, se paransi melkoisesti Ranskan vallankumouksen
määrittelemää käytännöllisen yhdenvertaisuuden käsitettä, ja
edistysaskel oli siinä, että se selvään tehosti rajoittamattoman
yksityisomistuksen haitallisuutta ja siihen liittyvää yksilön
ja yleisen menestyksen etujen välillä ehdottomasti vallitsevaa
vastakohtaa. Niin kauan kuin useimpien ihmisten täytyy elää ilman
omaisuutta yksityisten omistamassa maailmassa, on tasavaltaisuuden
väite tyhjää valhetta. Sosialismi oli muuten alkuaikoinaan aivan
luonnoksenomaista ja kokeilevaa. Se oli hurjaa kuin koulupoikien puhe.
Se jätti huomiotta kaikkein ilmeisimmät tarpeet. Se ei tarjonnut
minkäänlaista hallitsemisperiaatetta eikä kollektiivisen ajattelun ja
sosiaalisen suuntautumisen sääntöä, se ei tarjonnut alkeellisimpienkaan
yksityisasioiden ja vapauksien takeita, siitä puuttui erinomaisessa
määrässä kaikki rakentava aines. Se meni äärimmäisyyksiin vaatiessaan
kotien hävittämistä eikä ottanut ollenkaan lukuun sellaisen syvän
ja kaikkialle ulottuvan muutoksen välttämättä edellyttämää valtavaa
siirtymäprosessia.
Varhainen sosialismi tahtoi tuhatvuotisen valtakunnan heti tulevan.
Siltä puuttui kärsivällisyyttä. Aate oli kohta muutettava määrätyksi
suunnitelmaksi; Fourier laati täydellisen kaavan, määräsi, kuinka monta
henkeä piti kuulua jokaiseen _falangiin_ ja niin edespäin, ja hänen
mielestään ei sitten ollut enää muuta tehtävää kuin kylvää maailmaan
_falangeja_ niinkuin unikon siemeniä. Hänen oppinsa mukaan sosialismin
tuli levitä tartunnan avulla, ja useat hänen vieläkin äkkipikaisemmista
aikalaisistaan tahtoivat saattaa sosialismin valtaan pelkän julistuksen
nojalla. Kaikkien yhteiskunnallisten epäkohtain tuli raueta raunioiksi
suuren aatteen saapuessa niinkuin raukesivat aikoinaan raunioiksi
Jerikon muurit.
Nykyinen sukupolvi ei liene niin kiihkeä, mutta se on varmaan
viisaampi. Olittepa kuinka nuori uudistusmies tahansa, te tiedätte,
että on ottaminen huomioon eräitä tosiasioita, jotka varhainen
sosialismi syrjäytti. Haaveksittepa millaisesta yhteiskunnasta tahansa,
joka tapauksessa käsitätte, että se on muodostettava niistä ihmisistä,
joita tapaatte joka päivä, tai lapsista, jotka kasvavat heidän
vaikutuksensa alaisina. Ne hillitsevät sanat, jotka vanha filosofi
lausui kiihkeälle seitsemäntoistavuotiaalle yhteiskunnanuudistajalle,
sisälsivät tosiaan ydinaineksen kumoukselliseen sosialismiin
kohdistamastamme kritiikistä: "Liittyvätkö tätinne meihin, ystäväiseni?
Eivät! Entä onko maustekauppias meidän puolellamme? Entä perheen
asianajaja? Meidän tulee pitää huolta heistä kaikista, ellet tahdo
nähdä asian raukeavan olemattomiin."
Itsensä-löytämisestä innostunut sosialismi ei kyennyt ensimmäisen
sukupolven aikana mittaamaan alkuvaikeuksiaan, ei tajunnut varsinaista
välttämättömyyttä, ei osannut puhua ihmisille ymmärrettävään tapaan.
Aina tähän päivään asti jää useimmilta sosialisteilta täysin tajuamatta
Herbartin lausuma tosiasia, se seikka, että jokainen ihmissielu liikkuu
omassa miellekehässään, vastustaa avartumista, on täysi-ikäiseksi
ehdittyään kerrassaan kykenemätönkin huomattavasti avartumaan, ja
että kaikki tehokas inhimillinen edistys voidaan suorittaa ainoastaan
sellaisen avartumisen nojalla. Ainoastaan miellekehän sukulaismielteet
liitetään siihen tai ovat liitettävissä; mielteet, jotka ovat liian
vieraita, jäävät vieraiksi ja käsittämättömiksi, vaikka huudatte niitä
korvaan tai heitätte vasten kasvoja.
Varhaiset sosialistit, jotka vihdoin saavuttivat suuren aatteensa,
vaivalloisten tutkistelujen, väittelyjen, kiistain, tutkimusten ja
kokeiden jälkeen, _näkivät_ asian todellisen laidan eivätkä voineet
ymmärtää niitä, jotka eivät nähneet; he eivät ollenkaan käsittäneet
suorittamiaan hyppäyksiä, loistavia poisjättöjä, vaikeuksia, joita
olivat väistäneet saavuttaakseen suurenmoisen käsityksensä. Sellainen
kärsimättömyys on luullakseni yhtä luonnollista ja ymmärrettävää
kuin onnetontakin. Kukaan meistä ei voi sitä välttää. Suuri osa tätä
varhaista sosialismia on yhtä epätodellista kuin matematiikka, on
jokseenkin samassa suhteessa totuuteen kuin abstraktinen, absoluuttinen
laskutoimitus konkreettisiin yksilöllisiin olioihin; suuri osa siitä
oikeuttaa hyvinkin sen "musta ja valkoinen"-menetelmän, josta puhuin
edellisessä luvussa. Sen edustajat olivat hekin suorasukaisia ja
harkitsemattomia, eivät kyenneet omaksumaan järkevää välittävää
kantaa. Proudhon havaitsi maailmassa vallitsevan yksityisomaisuudelle
myönnettävää liikkumisalaa koskevan väärän käsityksen ja kiivastui
siitä julistamaan, että "omaisuus on varkautta", joka liioittelu,
kuten aikaisemmin huomautin, kummittelee yhä vielä sosialistisissa
keskusteluissa. Kaikkien inhimillisten asioiden pohjimmainen tekijä,
ihmisten sielullinen rakenne, jätettiin huomioonottamatta. Samoinkuin
klassillisessa matemaattisessa ongelmassa jätettiin varhaisessa
sosialismissakin aina "huomioonottamatta norsun paino" tai jokin
muu käytännölliseltä näkökannalta yhtä tärkeä tekijä. Tämä oli
kenties välttämätön kehitysvaihe. On luultavaa, ettei sosialismi
olisi päässyt alulleen, ellei olisi siten liioitellut ja esittänyt
asioita puolueellisesti. Vuoden 1830 tienoilla vallitsivat maailmassa
onnettoman väärät omaisuutta koskevat mielipiteet; varhainen sosialismi
nousi niitä vastustamaan ehdottomasti, äärimmäiseen ja solvaavaan
tapaan. Vasta sitten kävi asiain erittely ja pohtiminen mahdolliseksi.
Varhaisessa sosialistisessa kirjallisuudessa vilisee harkitsemattomia,
innostavia suunnitelmia. Se on niin hedelmällinen, niin sekasortoinen,
niin toivorikas ja lupaava kuin hehkuva nuoruus. Se on aatteiden
kivilouhos, karkeiden välineiden kaivos, tunteitten kumpuava lähde.
Rahan poistamista ja työsetelien niiden sijaan asettamista, työn
korvauksen mahdollista ja edullista tasoittamista aikamäärän nojalla,
uuden yhteiskunnan suhdetta vanhaan perhekuntaan ja satoja muita
samanlaisia seikkoja otettiin puheeksi — ei otettu puheeksi, vaan
singottiin ilmoille myrskyisen kiihkon vallassa.
Suuri osa tätä varhaisempaa sosialistista kirjallisuutta muistutti
Cabet'n kirjaa, oli muodoltaan nimenomaan utopistista; vieläkin
suurempi osa oli utopistista hengeltään, vetosi mielikuvitukseen
ja tahtoi suunnitella uutta valtiota niin yksityiskohtaisesti kuin
rakennusta suunnitellaan. Eräät myöhennät sosialistiset kirjailijat
ja puhujat, joiden mieliin on vaikuttanut syvästi tuo siunattu
sana "kehitys", ovat sekoittaneet toisiinsa "tieteellisyyden",
tavoitelemansa yleistajuisen määreen ja "mielikuvituksettomuuden"
ivaillakseen utopiamenetelmää ja tehdäkseen jonkinlaisen ihanteen
jämeästä käytäntöönsovellettavuudesta, mutta vaikka sommitellut Utopiat
ja kokeet olivatkin monessa suhteessa kohtuuttomia ja mielettömiä, ei
siitä suinkaan johdu, että itse menetelmä on kelvoton. Jokaisen luovan
ponnistuksen määrätyllä asteella täytyy lakata tutkimasta olevaa asiaa
ja suunnitella sitä, mikä ei vielä ole olemassa. Varhaiset sosialismin
teoriat olivat vain epäkypsiä suunnitelmia ja kiireesti kokoonkyhättyjä
malleja, jotka eivät kelvanneet käytäntöön.
Sosialismin alkuaikojen liioitteluja tarkasteltaessa tulee muistaa,
että jokainen aate tai aatejärjestelmä, joka pyrkii kumoamaan
vallitsevaa järjestelmää, on viimeksimainitun järjestelmän kannalta
välttämättä hylkiö. Keskinkertaiset ihmiset kulkevat sievästi
valtatietä, mutta pyhimykset ja konnat kohtaavat toisensa vankiloissa.
Jos A ja B kapinoivat hallitusta vastaan, niin he joutuvat helposti
samaan luokkaan, vaikka kapinoivatkin aivan erilaisista syistä;
he taipuvat liittymään toisiinsa ja syrjäyttämään oleellisiakin
eroavaisuuksia toimimalla yhteisesti vihollista vastaan. Niin on
sosialismi alusta pitäen — ja aina tähän päivään saakka — sekoitettu
toisiin kapinoiviin ja arvosteleviin liikkeisiin, joihin se ei liity
kovinkaan luontevasti. On esimerkiksi valitettavasti sekoitettu
toisiinsa sosialistinen teoria ja vain subjektiivisia sukupuolielämän
rajoituksia tunnustava niinsanottu "vapaa rakkaus", ja vieläkin
onnettomammin on yhdistetty sen oikeauskoisiin taloudellisiin
teorioihin kohdistuva kapinoiminen ja erinäisiin uskonnollisiin
oppijärjestelmiin kohdistuva kielteisyys. Muutamat varhaiset
sosialistiset yhteisöt kapinoivat tavallista vaatetusta vastaan, naiset
tekivät lyhyiksileikatuista hiuksista ja roimahousuista kommunistisen
aatteen ulkonaiset ja näkyväiset liitonmerkit. Holyoaken teoksessa
_History of Co-operation_ ("Osuustoiminnan historia") mainitaan erästä
varhaista kokeilijaryhmää nimitetyn "Ham Commonin ruohoasyöviksi
ateisteiksi". Olen yrittänyt (kahdeksannen luvun toisessa kappaleessa)
parhaani mukaan vapauttaa sosialismia näistä sekaannuksista, mutta on
syytä ottaa huomioon, etteivät ne merkitse sen opin väärennystä, vaan
välttämätöntä synnytysvammaa, jonka täydellistä paranemista täytyy
vielä odottaa.
2.
Nykyaikaisen sosialismin suurisuuntaisesti rakentavaa henkeä saa
etsimällä etsiä tästä sosialismin lapsuusiästä ennen Marxia. Näitä
varhaisia suunnitelmia kehittelivät enimmäkseen kirjallisiin
piireihin kuuluvat miehet (ja eräs filosofinen liikemies, Owen),
joiden aatekehälle valtion toimittaman organisation ja hallinnon
käsite oli vieras. He pitivät rauhan ja järjestyksen taattuna —
jättivät pois koulumestarin, tuomarin ja poliisimiehen, niinkuin
pilajutun harrastelija-arkkitehti jätti pois portaat. He ryhtyivät
suunnittelemaan parempaa teollisuuden järjestämistä, parempaa
sosiaalista olokehää, kerrassaan syrjäyttäen nykyisen asiaintilan.
He tahtoivat uudistaa sitä, minkä ymmärsivät, ja pitivät kaikkea
aatekehänsä ulkopuolella olevaa yhtä taattuna kuin taivasta ja merta.
Heidän kirjallisuutensa oli Utopia-kirjallisuutta, se käsitteli pieniä
oliosaarekkeita, joiden asiat aloitettiin juurta jaksaen kerran
toisensa jälkeen, ja heidän koko toimintansa tähtäsi sellaisiin
rajoitettuihin ja erillisiin Utopia-kokeisiin. Oikeamielinen
arvostelija suhtautuu tässäkin kohdassa asiaan toisin kuin, useat
sellaista työtä halveksivat nykyaikaiset sosialistit. Sosialisoidun
tuotannon alalla suoritetut Owenin kokeet olivat kasvatuksellisessa
ja tieteellisessä katsannossa erinomaisen arvokkaat. Ne olivat
inhimillisen menestyksen havainnollisia näytteitä ja sellaisina
verrattoman arvokkaat asian kehittelijöille. Ne tekivät tehdaslakien
säätämisen mahdolliseksi, ne aloittivat nyt valtavan suureksi kasvaneen
osuustoimintaliikkeen, ne toimivat suuren yleisön mielikuvituksen
virikkeinä niinkuin vain saavutetut tulokset kykenevät toimimaan, ne
aloittivat teollisuusoloissa parannuksia, joiden uskon jatkuvan, kunnes
sosialistinen valtio on toteutettu.
Owenia ja sosialististen aatteiden saavuttamaa yleistä huomiota
lukuunottamatta on myönnettävä, että suurin osa sosialistisia yhteisöjä
on pikemmin epäonnistunut kuin onnistunut, muodostuipa niiden
aineellinen olokanta millaiseksi tahansa. Toiset tekivät ilmeisen
vararikon ja hajosivat, toiset muuttivat luonnettaan vaurastuessaan.
Muutamat tuhoutuivat siitä syystä, että rahastonhoitaja yhtäkkiä
lankesi äärimmäiseen individualismiin. Sosialismi on oleelliseti
koko ihmissukua koskeva suunnitelma, mutta nämä yhteisöt tekivät
siitä suhdejärjestelmän pienen ryhmän keskuuteen. Ulkomaailmaan
heidän täytyi suhtautua kilpaillen, heidän täytyi ostaa, myydä ja
ilmoittaa olemassaolevan järjestelmän mukaisesti. Epäonnistuessaan he
epäonnistuivat, onnistuessaan he havaitsivat olevansa maanomistajia,
työnantajia, yhteisö-individualismin tuote. Olen kuvaillut toisessa
yhteydessä[21] New Yorkin valtioon perustetun kuuluisan Oneida-yhteisön
kohtaloa: kuinka se on nyt muuttunut hyökkääväksi, äveriääksi, täysin
uudenaikaiseksi yhdyskunnaksi, joka käyttelee siirtolaistyöväkeä.