edessään suuren kilpailijansa, joka nielee hänet niinkuin iso turska
pienemmän veljensä, ja kääntyy valtion puoleen, niin hänen edessään
on veroseteli; valtio näkyy hänelle välittömimmin veronkantajan ja
leppymättömien vaatimusten hahmossa. Verotaakka rasittaa epäilemättä
erikoisesti juuri häntä, koska hänen luokkansa on heikoin kaikista
taksoitettavista. Hänen alapuolellaan olevat luokat ovat joko
liian köyhät verotettaviksi tai poliitisesti liian tehokkaat sitä
sietääkseen. Hänen yläpuolellaan oleva luokka omistaa suurimman osan
maailman omaisuutta, mutta omistaa myöskin sanoma- ja aikakauslehdet,
jotka ovat välttämättömät sosiaalisen oikeuden pohtimista varten, ja
hän huomaa käyvän huokeammaksi, jos maksaa vaaliaikana vapaaehtoista
veroa vaaliplakaattejansa varten vuokraamastaan lauta-aidan pinnasta
kuin jos ottaisi kantaakseen pienen miehen taakan. Viimeksimainittu
häilyy näiden kahden puolueen välillä, ensin toisen sitten toisen
vastakohtana ja kerrassaan avuttomana ja tehottomana. Niin myllynkivet
jauhavat, ja niin ollen näyttää siltä kuin ne jauhaisivat, kunnes
niiden välissä ei ole mitään, kunnes on toisaalla muutamien harvojen
käsiin kerääntynyt organisoitu omaisuus ja toisaalla köyhälistö. Niin
ainakin opetti Karl Marx Pääoma-teoksessaan.
Mutta kun sanomme keskiluokan häviävän, tarkoitamme, että se tulee
häviämään luokkana. Siihen kuuluvat yksilöt ja lapset jäävät eloon,
ja koko tapahtuma ei ole läheskään niin kohtalonomainen kuin
marxilaiset tahtovat meille uskotella. Ne uudet suuret järjestöt,
jotka astuvat entisten pienten yritysten sijaan, eivät ole kaikki
yksityisomaisuutta. Suuria liikkeitä voidaan hoitaa eri tavoin.
Keskiluokan jäsenen tulee välttämättä kiinnittää huomiotaan näihin
vaihtoehtoihin, jos hän tahtoo mitenkään vallita omaa tulevaisuuttaan.
Ajateltakoon esimerkiksi teurastajan asemaa. Kohtalon kirjaan on
ilmeisesti kirjoitettu, että pieni yksityinen teurastushuone, pieni
itsenäinen teurastajan myymälä, joka harjoittaa paikallista ostoa ja
myyntiä, tulee välttämättä häviämään. Teurastus tulee tapahtumaan
yksinomaan jossakin suuressa, hyvinjärjestetyssä keskuksessa, ja sieltä
liha jaetaan myymälöihin, jotka ilmeisesti tulevat toimimaan vain
välittävinä liikkeinä. Sellaisen suuren teurastus- ja lihanjakoliikkeen
voi omistaa joko ryhmä yksityisiä liikkeenharjoittajia, jotka
toimivat omaksi hyödykseen — siinä tapauksessa on valtion välttämättä
pidettävä yllä kannattamatonta tarkastaja-armeijaa, jonka toimena
on valvoa, että liike pysyy soveliaan puhtaana ja rehellisenä tai
sitä voi johtaa julkinen arvovalta. Edellisessä tapauksessa nykyinen
teurastaja tai hänen poikansa tulee olemaan teurastajana tai kauppiaana
yksityisomistajien palveluksessa, jälkimmäisessä tapauksessa hän toimii
julkisen arvovallan palveluksessa. Tämä koskee yhtä hyvin maidonmyyjää,
pienen tehtaan omistajaa, rakentajaa ja satoja muita ammatteja.
Heidän kaikkien täytyy tulla liitetyiksi suurempaan järjestöön,
heidän täytyy muuttua palkatuiksi miehiksi oltuaan aikaisemmin
itsenäisiä liikkeenharjoittajia, ja tätä asiainkehitystä vastaan ei
auta taistella. On tosiaankin epäiltävää, kannattaisiko keskiluokan
jäsenen menestystään silmälläpitäen yrittää taistella sitä vastaan.
Mutta useilla julkisen palveluksen aloilla — lihan, maidon, leivän
hankinnassa, liikenteen, asunto-olojen ja maanomistuksen, kasvatuksen
ja tutkimuksen ja yleisen terveydenhoidon piirissä — on vielä avoin
kysymys, tuleeko suuren organisation olla yhteiskunnan omistama,
yhteiskunnan tarkastuksen alainen ja alinomaa yleisen silmälläpidon
ja arvostelun korjaama, vai tuleeko sen olla yksityisten huostassa,
tuleeko erittäin rikkaiden omistajien muodostaman pienen ryhmän sitä
johtaa yksinomaan omaksi hyödykseen. Vaihtoehdot ovat plutokratia
ja sosialismi, joiden välille keskiluokan mies jää epäröiden ja
toimettomana paljoa kummastakaan välittämättä ja senvuoksi saaden vain
vähän huomiota osakseen kummaltakin taholta. Hän jää siihen tilaan,
koska ei ole tajunnut oman ongelmansa todellista laatua, koska vielä
kohtalon välittömästi uhatessa uskoo, että muutoksen pyörät voidaan
jollakin tavoin pysähdyttää ja hänen nykyinen elämänkantansa säilyttää.
Ajattelen, että jos hän voisi vapautua tuosta mahdottomasta
vanhoillisuudestaan, hän samalla käsittäisi etujensa olevan valistuneen
työväenluokan-miehen etujen kanssa samassa linjassa — toisin sanoen
pikemmin sosialismin kuin kapitalistisen kilpailun suunnassa, että
hän voi parhaiten käytellä hänelle vielä jääneitä kasvatuksellisia ja
sosiaalisia etuja rupeamalla sosialistisen liikkeen vapaaehtoiseksi
johtajaksi sen sijaan, että esiintyisi sen pelontuimana vastustajana.
Minun mielipiteeni mukaan on hänen asiansa edistää sen valtiollisen
ja kunnallisen koneiston kehkeytymistä, johon sosialisti ennakolta
viittaa, ja taata itselleen, pojilleen ja tyttärilleen asianmukainen
asema ja vaikutusvalta hallinnossa. Hänen ei pitäisi pyrkiä vähentämään
sitä yhteisten kulunkien taakkaa, jonka nojalla pidetään huolta
kasvatustoimesta ja asunto-olojen parantamisesta, kuljetetaan ja
suojataan häntä ja hänen lapsiansa, vaan tulisi päinvastoin pyrkiä
iloisesti sitä lisäämään samalla toimien tarmokkaasti siirtääkseen sen
painoa niiden erittäin rikkaiden henkilöiden leveille hartioille, jotka
ovat toistaiseksi väistäneet heille kuuluvaa osaa. Toinen mahdollisuus
on se, että hän jatkaa yhteiskunnallisen omaisuuden ja julkisten
palvelusten itsepintaista vastustamista. Siinä tapauksessa nämä asiat
välttämättä muodostuvat siksi monopolisoidun omaisuuden pohjaksi,
jolle tuleva plutokratia rakentuu. Keskiluokan jäsen joutuu kaikesta
huolimatta verojen ja kilpailun vuoksi menettämään itsenäisyytensä
ja muuttuu siinäkin tapauksessa palkkalaiseksi, mutta toisenlaisen
käskijän ja toisenlaisten sosiaalisten olosuhteiden vallitessa.
Kumpi on parempi käskijä — demokraattinen valtio vai
miljoonainomistajien "yhtymä?" Kumpi suo lapsille paremman sosiaalisen
ilmakehän — plutokratia vai sosialismi? Niin pitäisi keskiluokan miehen
itseltään kysyä.
Plutokratia ilmenee epäilmättä useille varsin kiehtovana. Thomas
Love Peacockin ja vielä selvemmin W.H. Mallockin teoksissa näette
sen katsantokannan sievästi esitettynä. Kansan suuri enemmistö asuu
uutterana ja tuottavana joukkiona jossakin, ja varakas, joutilas ja
hienostunut vähemmistö elelee avaroissa kodeissaan, käytellen, milloin
haluaa, erinomaisia museoita, kirjastoja ja kaikkia sivistyksen
tarjoamia välineitä, siirtyy kaupunkiin, keskittyy Parisiin, Lontooseen
ja Roomaan ja matkustelee maailmalla. Idealisti taipuu luonnostaan
näiden ulkonaisessa katsannossa suuripiirteisten, ylellisten,
voimakkaiden eläjien puoleen. Heidän voimavaununsa, lentokoneensa
ja huvijahtinsa herättävät pelkoa ja kunnioitusta kaikissa maailman
kolkissa. Sanomalehdet ovat täynnä heidän jalojen tekojensa ylistystä.
He suosivat taiteita ja kirjallisuutta samalla väljähdyttäen niitä
poistamalla sen liian ankaran nykyisten tosiasioiden tehostamisen, joka
tekee monet olemassaolevat tuotteet karuiksi ja epämiellyttäviksi.
Keskiluokan perintätapaa tulee jatkamaan taloudenhoitajien,
vuokraajien, liikkeenjohtajien ja päällysmiesten, sihteerien ja
muiden sellaisten muodostama kunnioitettu ja kunnianarvoinen
ihmisluokka. Kirjailija ja taiteilija tulevat viettämään elämäänsä
mukavan riippuvaisuuden tilassa, kahden luokan välisenä renkaana,
rikkaan miehen halvimpina vieraina ja hänen ylimpinä palvelijoinansa.
Ihmisten suurta joukkoa ruokkivat huolettoman voimallisesti ja
melkoisen säästävästi Chicagon teurastuslaitokset, maantuotteita
vallitsevat trustit, suuret panimot, vesijohtoyhtiöt ja muut; heidät
järjestetään elämään teollisuuden vaatimusten mukaisesti ja huolellisen
silmälläpidon alaisina. Heidän henkisistä tarpeistaan pitävät huolta
rikkaiden kannatusta nauttivat kirkot, heidän ruumiillisia vaivojaan
vaimentaa hyväntekeväisen avun toivo, heidän elämäänsä luovat iloa ja
seikkailua rikkaan miehen pöydältä putoavat muruset. He kerääntyvät
joukoittain katselemaan automobiilien ja lentokoneiden kilpailua.
Sellaisessa maailmassa on runsaasti vastakohtia eikä siitä myöskään
puutu puhtaan seikkailun hohdetta. Jokainen älykäs nuori mies voi
toivoa herättävänsä jonkun mahtavan henkilön huomiota, kohoavansa
johonkin korkeaan luottamustoimeen, jopa pääsevänsä vihdoin osakkaaksi,
palvelevaksi apulaisplutokraatiksi. Voi käydä niinkin, että hän
saavuttaa sangen mieluisan aseman kirjallisten tai taiteellisten
ansioittensa nojalla. Kauniilla tytöllä, kyvykkäällä keskiluokan
naisella, voisi olla vieläkin loistavampia ja romanttisempia
mahdollisuuksia.
Plutokratian tarjoamaa värikkyyttä ja tapahtumain runoutta ei käy
kieltäminen, ja vaikka ne seikat eivät minua kiehdo, voin hyvin
ymmärtää, kuinka ne vaikuttavat mr Mallockin taipuisampaan ja
vastaanottavampaan mieleen. On kuitenkin olemassa vastakkaisiakin
näkökohtia. Plutokratia, kuten on huomautettu, taipuu joko
muuttumaan edistymättömäksi, yritteliäisyyttä vierovaksi ja jähmeän
autokraattiseksi tahi kehittelemään pakonalaisuutta ja tyytymättömyyttä
ajautuen siten kohti caesarismia. Jälkimmäinen vaihtoehto oli Rooman
tasavallan kohtalona ja voi kenties tulla myöskin Amerikan nuoren
plutokratian osaksi. Britannian kehittyvä plutokratia sitävastoin
tulee olemaan rodultaan suuressa määrin semiittinen, samoinkuin
Kartagon, ja voi Kartagon plutokratian tavoin vastustaa sellaisia
insurgenttitaipumuksia.
Se plutokraattisesta mahdollisuudesta. Jos tämä kehitysura on
jostakin syystä keskiluokan miehelle epämieluinen, niin hän voi
kääntyä toisaalle ja kohdata kauniita lupauksia, mutta paljoa
enemmän epävarmuutta kuin plutokratian tiellä. Plutokratiaa maailma
on nähnyt ennenkin; nykyaikaisen sosialismin periaatteiden mukainen
kansanvaltainen kulttuuri olisi uusi aloite maailman historiassa.
Se on asia, joka ei tule itsestään, sen täytyy ilmaantua ihmisten
yhteisen kestävän siveellisen ja älyllisen ponnistuksen tuloksena.
Ellei sellaista ponnistusta tapahdu, jos asiat jatkuvat samoinkuin
tähän saakka, niin plutokratian tuloa ei voida välttää. Uskon varmaan,
ettei alaluokan mies voi yksinään suorittaa menestyksellisesti tätä
ponnistusta; jos hän jää vaille avustusta ja opastusta, voidaan
häneltä odottaa ainoastaan kouristuksentapaisia sosiaalisen nousun
yrityksiä, jotka onnistuessaan (kuten Ranskan vallankumouksessa) tai
epäonnistuessaan (kuten Rooman tasavallan kapinaliikkeet) johtavat
lopulta Napoleoniin tai Caesariin. Nykyaikainen sivistyksemme eroaa
kuitenkin kaikesta aikaisemmasta sikäli, että nyt koko väestö
osaa lukea ja että äly ja vapaa asioiden pohtiminen on yleinen
ihmisten suuressa joukossa. Vain aika voi osoittaa, millaisia
ymmärryksen, johtajakyvyn ja poliittisen toiminnan mahdollisuuksia
paremmin kasvatetussa keskiluokassamme piilee. Käykö se kohta
määrittelemään menettelynsä suuntaviivoja? Jääkö se järjestymättömäksi
ja passiiviseksi vai muuttuuko se älykkääksi ja päättäväiseksi
järjestyneen yksityisomaisuuden ja järjestyvän valtion myllynkivien,
plutokratian ja sosialismin välissä, joiden vastakohta on tärkein
sosiaalinen ja poliittinen tosiasia nykyisessä maailmassa?
2.
Lienee hyödyllistä liittää tähän selostus eräästä nykyaikaisen
sosialismin mahdollisuuksia koskevasta näkökannasta, joka liittyy
läheisesti edellisessä kappaleessa esitettyihin asioihin, mutta johtuu
toisesta näkökulmasta ja vetoo toiseen keskiluokan ryhmään. Lainaan
tähän kappaleen _Magazine of Commercen_ syyskuun numerossa 1907
julkaistusta kirjoituksesta, joka sai tämän kirjoittajan laatimaan
selittävän vastauksen.
"Se seikka, että mr Grayson, sosialisti, on jälleen valittu
parlamentin jäseneksi Colne Valleystä, on saattanut sosialismia
koskevan kysymyksen yleisen mielenkiinnon esineeksi. Mr Pete Curranin
menestys Jarrowissa suunnilleen kuukausi sitten ja useiden Labour
Partyn jäsenten palautuminen viimeksi pidetyissä yleisissä vaaleissa
aiheutti enemmän tai vähemmän asiaankuulumatonta keskustelua
sosialismista mahdollisena käytännöllisen politiikan tekijänä
etäisessä tulevaisuudessa, mutta mr Grayson voi epäilemättä lukea
ansiokseen, että hänen menestyksensä Colne Välkyssä on saattanut
sosialismia koskevan kysymyksen yhdellä iskulla ihan etualalle.
Nyt on vaikeata jättää sosialismi huomioonottamatta, hylätä se
muutamien hurjapäiden oikkuna ja päähänpistona. Colne Valleyn tulos
voi edustaa samanlaista tulosta monissa muissa valitsijakunnissa,
joissa niinsanotun työväenluokan valitsijat ovat lukumäärältään
voitolliset. Ottaessamme huomioon, että ruumiillisen työn tekijät ovat
maan valitsijakunnassa enemmistönä, sellainen mahdollisuus ei näytä
kovin kaukaiselta, edellyttäen, että sosialismin johtajat kykenevät
järjestämään mahdollisuutensa ja saavat työväestön liittymään laajan
ja huolellisesti valmistetun ohjelman kannattajiksi. Siinä suhteessa
voi Colne Valleyn tulos varsin hyvin suoda heille sen opastuksen ja
yllytyksen, jota he ovat kaivanneet. On muistettava, että Labour
Partyn johtava ryhmä on myötätunnoiltaan nimenomaan sosialistinen,
joten voidaan sanoa tapahtuneen aloitteen hallituskoneiston
saattamiseksi sosialistisen liikkeen johtoon.
"Kuinka tulee sosialismi vaikuttamaan liikemaailmaan? Siinä kysymys,
joka monien ajattelevien liikemiesten on täytynyt jo itselleen
asettaa. Jos tahdomme saada kysymykseen vastauksen, meidän tulee
kääntyä sosialismin johtajien puoleen pyytäen heitä selittämään,
millainen heidän politiikkansa nykyjään on. Se yleinen vaikutelma,
että sosialismi merkitsee selvää takavarikoimista, on niin
pintapuolinen, ettei sitä käy vakavasti käyttäminen sosialismia
vastaan. Sosialistisen liikkeen johtajien joukossa on eräitä
nykyisen ajan taitavimpia miehiä — miehiä, joiden politiikalla on
järkevämpi pohja kuin mutkaton Pekan ja Paavon ryöstäminen. Se
väite, että sosialismi merkitsee pakollista 'omaisuuden jakamista',
voidaan hyvinkin jättää huomioonottamatta pelkkänä peloitteluna.
Kaikkein kiihkeimmänkin sosialismin vastustajan täytyy myöntää,
että hänen kumottavanaan on paljoa tärkeämpi vaatimus kuin se, joka
sisältyy papukaijamaiseen 'ryöstöstä' puhumiseen. Sosialismi on joka
tapauksessa edistynyt niin pitkälle, että sen kanssa väiteltäessä
voidaan noudattaa tavanomaista kohteliaisuutta. Me voimme vastustaa
sitä kynsin ja hampain, mutta meidän tulee vastata väitteeseen
vastaväitteellä eikä solvauksella.
"Huolimatta monista oivallisista teoksista, joita lukevat laajat
ivistyneiden henkilöiden piirit, yleisön keskuudessa tunnetaan varsin
vähän niitä periaatteita, jotka nykyaikaiset brittiläiset sosialistit
ovat omaksuneet johtoaatteikseen. Vain harvat liikemiehet huolivat
asiaan syventyä. Olemme senvuoksi osoittanet kirjeen sosialistisen
liikkeen tärkeimmille johtomiehille tahtoen saada selville, kuinka
sosialismi tulisi vaikuttamaan kaupallisiin tottumuksiimme.
Tarkoituksemme oli ottaa selkoa siitä, missä määrin sosialismi voi
häiritä tai edistää liike-elämää, tulisiko se kerrassaan kumoamaan
nykyiset menetelmät vai voitaisiinko se toteuttaa näitä menetelmiä
loukkaamatta. Esittääksemme kysymyksen niin selvästi kuin suinkin
mahdollista tahdoimme saada tietää, voisimmeko johtaa liikkeitämme
suunnilleen samoin kuin nykyjään, suomalla tilaisuutta yksilölliselle
yritteliäisyydelle ja yksityisomaisuuden keräämiselle."
Mr Wellsin vastaus kuuluu näin:
"Kunnioitettu herra!
"Vastaisin mielelläni riittävän laajasti ihailtavan hyvin
esittämäänne kysymykseen. Sanomalehtien alinomaiset solvaukset
ja melkein tylsämieliset vääristelyt ovat epäilemättä luoneet
monien toimivien miesten mieleen todellisuutta vastaamattoman
kuvan sosialistisesta liikkeestä täyttäen heidät aiheettomalla
yhteiskunnallisen epävarmuuden pelolla. Jos asiaa voisi auttaa lyhyt
ja ytimekäs ohjelmamme esittäminen, 'sosialismi pähkinänkuoressa',
niin sanoakseni, niin tekisin parastani. Mutta nykyisen valtion
taloudellinen ja kaupallinen järjestelmä ei ole ainoastaan laaja
ja monisyinen järjestöjen sekamelska, vaan on nykyjään vielä
kartoittamatonkin sekasorron alue, joten niiden menetelmien,
joita käytetään siirryttäessä nykyisten olojemme rajoitetusta
individualismista tieteellisesti organisoituun valtioon, joka on
sosialistin ihanteena, täytyy pakostakin olla asteittaisia, kokeilevia
ja erilaatuisia.
"Sosiaalisen ja taloudellisen tieteen kehitteleminen, kokeneen
hallinnosta huoltapitävän luokan kasvattaminen, paikallisten
hallintoalueiden uudelleenjärjestäminen, 'valtiollisen vaiston'
kehittäminen koko yhteiskunnassa kuuluvat välttämättä sosialistiseen
ohjelmaan. Teidän tulee yrittää ymmärtää ja saada lukijanne
ymmärtämään, että sosialismin saadessa sellaisia kannattajia
kuin sir Oliver Lodge ja professori Karl Pearson, William Morris
(joka sai aikaan kumouksen huoneidensisustusteollisuuden alalla),
Granville Barker (joka parhaillaan perinpohjin uudistaa Lontoon
näyttämöä), mr George Cadbury ja mr Fels (joiden nimet eivät ole
tuntemattomat ilmoittavassa maailmassa), mr Allan (Allan-linjan
johtaja), mr George Bernard Shaw ja mrs Shaw, mr ja mrs Sidney Webb
ja sir Sidney Oliver (nykyinen Jamaican kuvernööri) — kaikki varsin
hyvinvoipaa ja riippumatonta väkeä, jotka ovat käytännössä perehtyneet
sijoitustoimintaan ja liiketoimintaan yleensä sekä varsin hyvin
tajuavat yksityisomaisuuden ja sivistyneen elämän välillä vallitsevat
suhteet — se väite, että se merkitsee tietämättömien 'tyhjätaskujen'
hyökkäystä viisaiden ja hyvien 'omistavien' omaisuutta vastaan, ei voi
olla erikoisen älykäs eikä kelpaa erikoisen älykkäille henkilöille
esitettäväksi. Sosialismi on olemukseltaan tieteellisesti organisoitu
valtio kahdeksannentoista vuosisadan satunnaisen, tuhlaavaisen, lapsia
nälkäpalkoilla työssä käyttelevän valtion vastakohtana. Se on nykyisen
suuntautumisen järjestelmälliseksi muovaamista. Sen siirtymämenetelmät
muodostuvat välttämättä edistysmielisesti tieteellisiksi ja
humaanisiksi.
"Mitä erikoiskysymyksiinne tulee, en puolestani pidä mahdollisena,
että tulisi tapahtumaan mitään 'pakollista voitonjakoa', jos
sosialistinen hallitus tulisi voimaan. Nykyaikana on olemassa
pakollista voitonjakoa tuloveron muodossa, mutta tämä vero ei näytä
sosialistista erikoisen tieteellisluonteiselta. Nimenomaisesti
sosialistisen hallituksen valtaanpääsy ei merkitsisi mitään
välittömiä kumouksellisia muutoksia. Epäilemättä silloin pyrittäisiin
voimakkaasti edistämään kasvatustyötä seuraavan sukupolven
kansalaisten taloudellisen arvon ja tuottavuuden lisäämiseksi ja
'minimipalkan' periaatteeseen nojautuvaa lainsäädäntöä, jotta
estyisi hävittävän käytön aiheuttama kansallisten varojemme
tuhlaus. Aloitettaisiin myös yriteliäisyyttä rasittavan verotaakan
järjestelmällinen siirtäminen koronnauttijoiden kannettavaksi. Mutta
mitään kouristuksenluontoista muutosta ei tapahtuisi.
"Maan kauttakulku- ja liikennevälineet (sekä ulkoiset että sisäiset)
ja erittäinkin rautatiet ja kanavat, jotka ovat nyt nopeasti
muuttumassa kelvottomiksi, koska niiden pääoma on aikoinaan
tuhlattu liiallisiin voitto-osinkoihin, siirrettäisiin luultavasti
kilpailevien yksityisten hallusta järjestetyn julkisen valvonnan
alaisiksi; ja sellainen siirto epäilemättä edistäisi valtavasti
liike-elämää yleensä. Ei tapahtuisi minkäänlaista 'ryöstöä' —
aikaisemmat osakkeenomistajat saisivat vastaavat osuudet tai vuotuisen
kuoletusrahan. Ei myöskään syntyisi mitään rahaolojen järkytystä
sellaiseen luovutukseen tarvittavien 'suunnattomien summien'
vuoksi. Valtio antaisi yksinkertaisesti velkasitoumuksia ja ottaisi
samalla haltuunsa jälkeenjäänyttä omaisuutta uusien sitoumuksien
vakauttamiseksi.
"Sosialistinen hallitus epäilemättä ottaisi huostaansa myöskin
kivihiilikaivokset ja kivihiilikaupan vapauttaen teollisuuden niistä
hankaluuksista, jotka johtuvat siitä, että tämä erittäin tärkeä
tekijä on kaupallisen keinottelun esineenä. Sen toimesta lisääntyisi
jo nykyaikana ilmeinen taipumus ottaa maitoliike, väkijuomaliike,
teurastus-, paikallinen liikenne, valaistus ja voimanhankinta yhteisön
käsiin. Mikään mainituista seikoista ei kumminkaan merkitse omaisuuden
hävittämistä, vaan yksinomaan sen organisoimista ja säännöstelemistä.
Olen sitä mieltä, että sellainen julkisten toimintojen valtiollinen
organisoiminen antaisi sosialistiselle hallitukselle kyllin tekemistä
useiksi vuosiksi ja hyödyttäisi sekä sosiaalista edistystä että
myöskin sosiaalista tasapainoa.
"Joutuuko rehellinen ja kyvykäs liikemies häviämään vai voittamaan
sellaisen sosialistisen hallituksen alaisena? Olen sitä mieltä,
että hän kaiken kaikkiaan tulee voittamaan. Mainitsen tässä hänen
mahdollisuuksiensa oleellisimmat kohdat sellaisina kuin ne käsitän.
"Sellaisen sosialistisen hallituksen aikana, joka on nykyjään
Englannissa täysin mahdollinen:
"Hänet estetään käyttämästä yhteiskunnalle turmiollisia tuotanto- ja
myyntimenetelmiä.
"Hän maksaa korkeampia palkkoja.
"Hän maksaa suuremman erän verojansa valtiolle ja kunnalle ja vähemmän
maanomistajalle. Lopulta hän maksaa kaikki valtiolle tai kunnalle
ja on äänioikeutettuna osaltaan määräämässä varojen käyttöä, ja
maanomistaja muuttuu valtion osakkeenomistajaksi. Hän saa korkonsa
takaisin julkisten palvelusten muodossa.
"Hän alkaa aivan pian saada paremmin kasvatettuja, paremmin ruokittuja
ja paremmin harjoitettuja työmiehiä, joten hänen maksamansa korkeammat
palkat tulevat korvatuiksi.
"Hän saa työvoimia ja -aineksia säännöllisesti, varmasti ja huokeaan
hintaan. Tuotteiden kuljettaminen omassa maassa ja ulkomaille
muodostuu huokeammaksi.
"Hän kuuluu tieteellisten periaatteiden mukaisesti organisoituun
valtioon, joka luonnollisesti noudattaa voimakasta järjestelmällistä
kollektiivista politiikkaa maan kaupan tukemiseksi.
"Hän ei ole siinä määrin seikkailija kuin ennen, vaan on suuremmassa
määrässä valtion kansalainen..."
Niin kirjoitin _Magazine of Commercelle_, ja sellaiset ovat kunnollista
ja sosiaalisessa katsannossa hyödyllistä liiketoimintaa harjoittavan
tarmokkaan miehen mahdollisuudet. Sosialismi ei merkitse sekasorron
ja kumoamisen voittoa, se merkitsee järjestyksen ja oikeuden
valtaanpääsemistä. Sosialisti pyrkii korvaamaan sekaannusta, sattumaa
ja tuhlausta suunnitelmalla ja kollektiivisella taloudellisella
toiminnalla. Samaa päämäärää tavoittelee jokainen kunnollinen
liikemies, joka ei ole pelkkä ilmoitteleva keinottelija tai
rahamies-seikkailija. Sosialismi vetoo tervejärkiseen liikemieheen
aivan samoin kuin tiedemieheen, insinööriin ja taiteilijaan, koska
hänessä itsessään vaikuttaa sama todellisuus, sama suuripiirteinen
rakentava tarkoitus.
3.