boraksilla ja muilla sellaisilla tarpeilla. Sitten on mainittava
se, mitä Amerikassa mainitaan nimellä "franchises", edullisin
ehdoin ja keinoilla, jotka tavallisesti eivät siedä tarkastusta,
tapahtuva erioikeuden hankkiminen jonkin edullisen julkisen toiminnan
harjoittamiseksi, joka suoritettaisiin paremmin, jos se jäisi
yhteisön toimeksi — esimerkiksi erinäiset paikallisliikennettä
harjoittavat yksityisliikkeet; lisäksi ne yksinkertaiset tai mutkikkaat
finanssitoimet, osakepääoman pelkkä nimellinen koroittaminen,
"rekonstruoiminen", tavallisten osakkeenomistajien "ulospudistaminen",
joiden nojalla tavallisten toimeentulostaan taistelevien henkilöiden
säästöt siirretään finanssimagnaatin haltuun. Kaikki tässä luettelossa
mainitut menettelytavat ovat suuremmassa tai vähemmässä määrässä
epäsosiaalisia, mutta juuri niitä käyttäen ovat viimeksikuluneiden
vuosien suuret menestykset saavutetut. Toisluokkaisia omaisuuksia on
epäilemättä hankittu siten, että henkilöt, jotka ovat osanneet ostaa
työvoimaa huokealla, järjestää sen hyvin, myydä sen tuotteet kalliista
hinnasta, ovat perustaneet erilaisia tehdasliikkeitä, mutta niissäkin
tapauksissa tekevät usein uuden tuotteen sosiaalisen edullisuuden
tyhjäksi työväen huonot olot. Tosiasioita tarkastellen on mahdotonta
yhtyä kannattamaan sitä väitettä, että voitonhimon kannustamat
henkilöt voivat suorittaa yhteiseksi hyväksi koituvaa työtä ja että
taloudellisen kehkeytymisen eteneminen välttämättä vaatii sellaista
kannustinta.
Asiaimme alistaminen sellaisen voitonhimon hengen alaiseksi jättää
maailmamme erikoislaatuisen, saaliinhimoisen, hedelmättömän, ovelan
ihmistyypin käsiin, ja ihmisten suuren enemmistön, joka vihaa
voitonhimon hengen palvelemista, on pakko niin menetellä, koska koko
yhteisöä rasittaa pakkomielteenä yksityisomistuksen periaate, mutta
totena pysyy sittenkin, ettei maailmaa pidä pystyssä tuo henki, vaan
palvelemisen henki. Maailman olisi mahdoton pysyä pystyssä nytkään,
jos sen väestön suuri enemmistö todellakin tavoittelisi yksinomaan
omaa voittoa. Rockefellerien, Morganien ja Rothschildien muodostama
maailma tuhoutuisi surkeasti taisteltuaan sitä ennen kiivaan sisäisen
taistelun. Vain sen nojalla, että ihmiset yleensä ovat sellaisia
saaliinajajia paremmat, suoritetaan maailmassa todellisia inhimillisiä
tekoja.
Tarkastelemme tätä kysymyksen puolta hiukan seikkaperäisemmin, koska
ne, jotka nykyaikana sosialismista väittelevät, näyttävät käsittävän
erikoisen huonosti juuri sen.
2.
On tehostettava sitä tosiasiaa, että suurin osa maailmassa suoritettua
työtä ja kaikki kunnollinen työ nykyjään suoritetaan toisten
vaikuttimien eikä voitonhimon nojalla; voitonhimo ei ole maailman
liikevoima eikä voikaan olla, koska se toimii kaikkea tehokasta
työskentelyä vastaan kaikilla elämän aloilla.
Tuntuu vaikealta ryhtyä todistamaan asiaa, joka tämän kirjoittajan
mielestä on ihan ilmeinen. Voi ainoastaan vedota älykkääseen lukijaan
ja kehoittaa häntä tarkastelemaan ympäristössään olevia ja toimivia
ihmisiä. Hän huomaa aina, että omaisuudenhaltijat eivät tee mitään,
että voitonetsijät askartelevat epäproduktiivisissa toimissa,
kirjoittelevat ilmoituksia, väärentävät tosiasioita, sepittelevät
uskottavilta tuntuvia tarjouksia ja kiskovat itselleen voittoa
toisten ankarasta työstä, kun sitävastoin todella välttämättömän
työn — en tarkoita ainoastaan vaivaa ja uurastusta, vaan myöskin
älykästä johtoa, todellista suunnittelua ja tutkimista, aatteiden ja
menetelmien käyttelyä ja kehittelyä — suorittavat kaikkein useimmissa
tapauksissa palkatut yksilöt, jotka saavat joko määrätyn korvauksen
ja koroituksen toiveita, jotka eivät ole missään oikeassa suhteessa
suoritettuun työhön, tai palkan, joka vaihtelee määrätyissä rajoissa.
Kaikki konepiirustukset, kaikki arkkitehtuurityö, kaikki julkiset
palvelustoimet — esimerkiksi museoittemme hoidossa suoritettu etevä
työ — kaikki tukku- ja vähittäisliikkeet ja melkein kaikki suuret
teollisuusyhtymät, kaivokset, maatilat ja muut ovat todellisuudessa
palkattujen tai jossakin määrin palkattujen henkilöiden hoidettavina
nyt samoinkuin olisivat sosialisminkin vallitessa. Se on mahdollista
ainoastaan senvuoksi, että kaikki nuo toimeenpanevat johtajat,
virkamiehet ja virkailijat ovat uskomattoman kunniallista ja
lainkuuliaista väkeä, senvuoksi, että työ heitä huvittaa, että
he tahtovat suorittaa sen hyvin eivätkä ajattele joka käänteessä
hyötymistä. Jos heille annetaan vain vähäinenkin määrä turvallisuutta,
niin he tyytyvät mielenkiintoiseen työhönsä, ovat iloiset voidessaan
syrjäyttää sen alinomaisen pakottavan persoonallisen hyödyn
tavoittelemisen, jonka individualistit luulottelevat olevan ihmiskuntaa
johtavan vaikuttimen, ovat iloiset voidessaan jättää koko seikan
huomiotta ja "saada jotakin tehdyksi", kuten sanovat. Ja tämä pitää
paikkansa kaikkialla yheiskunnallisessa asteikossa. Muurari ei ole hyvä
muurari, ellei tiilikiven käsitteleminen häntä huvita. Tiedämmehän,
että palvelija, joka muuttuu palkanhimoiseksi, lakkaa "ylpeilemästä
työstään", kuten sanotaan, ja ajattelee vain "juomarahoja" ja
palkanlisäystä, samalla muuttuu mahdottomaksi. Ajatteleeko vaihdemies
jokaista liikettä suorittaessaan palkkaansa, ajatteleeko sitä
tallirenki hevosta ohjatessaan — ja tahtovatko he sitä ajatella?
Tunnustan havaitsevani vaikeaksi kirjoittaa kärsivällisesti ja
kohteliaasti siitä väitteestä, että ihmiset tahtovat tehdä työtä
ainoastaan ahneudesta tai rahan tarpeesta ja ainoastaan sikäli
kuin työstään hyötyvät. Se on ilmeisesti järjetön väite. Järkevä
sosialismin vastustaja luullakseni ei tahdokaan sitä kannattaa tuossa
karkeassa muodossa. Hän tekee rajoituksia. Hän sanoo, että vaikka
voikin olla totta, että hyvää työtä aina tehdään asianharrastuksesta
tai palvelemisen hengessä, ihmisten työssäpitäminen ja työtehon
pitäminen korkeana huolimattomuuden ja hajamielisyyden aikoina vaatii
erottamisen uhkaa ja omistajan kannustavaa katsetta. Niin ollen asia
tietenkin esiintyy siedettävämmässä valaistuksessa ja tuntuu paljoa
otaksuttavammalta.
Väitteeseen sisältynee se totuus, että useimmat ihmiset tarvitsevat
jonkinlaista toiminnan kannustinta ja jonkinlaista suorituksen esikuvaa
voidakseen tehdä parhaansa, mutta se väite, että tuon saa aikaan
yksityisomistus ja että sen voi saada aikaan vain yksityisomistus, on
aivan toinen asia. Onko esimerkiksi brittiläinen puhelinpalvelus niin
tehokas kuin on — sen tehokkuus ei muuten suinkaan ole erinomainen
— senvuoksi, että osakkeidenomistajat ja tilaajat esittävät
huomautuksiaan? Oleileeko kauppiaan juoksupoika vähemmän kuin hänen
veljensä, joka kantaa postitoimiston sähkösanomia? Ja eikö esimerkiksi
maidonhankinnassa olisi maidon hyvästä laadusta huolehtiva kriitillinen
yleisö paljoa peloittavampi isäntä kuin maitoliikkeen peräsuojissa
istuva keinotteleva liikkeenomistaja? Ja jos vihdoin tarkastelemme
suuria liikejärjestöjä, joita hoitavat palkatut virkailijat ja joiden
omistajia ovat hajallaan asuvat osakkeidenhaltijat, niin vastakohta
ilmenee yhteisön hallitsemalle liiketoiminnalle edullisena.
Ei! Ainoat työhyveet, hyveet, joihin tulee luottaa, joita tulee
kehittää ja palkita siinä sivistyneessä valtiossa, jota me sosialistit
yritämme saada aikaan, ovat palvelemisen henki ja kiihkeä halu tehdä
työnsä hyvin, kunniallinen pyrkimys tekemään eikä hyötymään. Kiskovan
ja alentavan pakon vallitessa me saamme huonosti tehdyksi sen, minkä
voisimme saada hyvin tehdyksi vapautuneen ihmissuvun hyvän tahdon
nojalla. Kaikille niille, jotka todella tekevät ja toimivat, voitonhimo
on vain vastus, vihollinen. Jokainen taiteilija, jokainen tieteellinen
tutkija, jokainen asiain alkuunpanija, jokainen hyvä työmies tietää
sen. Jokainen kelpo arkkitehti tietää asian niin olevan ja voi kertoa
monestakin sellaisesta tapauksesta, jolloin hän on uhrannut ilmeisen
voiton ja suostunut häviöön saadakseen työn tehdyksi niinkuin tahtoi,
oikein ja hyvin; jokainen hyvä lääkäri on samoin asettanut liikuttavan
ja mielenkiintoisen tapauksen etusijalle syrjäyttäen oman hyötynsä
ja korkean palkkionsa noudattaen tiedon ja yleisen menestyksen
vaatimuksia; jokainen opettaja, joka ansaitsee ruokasuolansa, voi
kertoa alinomaisesta liike-edun ja kunnollisen opetuksen välillä
vallitsevasta taistelusta; jokainen kirjailija on joutunut harkitsemaan
sitä vaihtoehtoa, jonka muodostavat toisaalla hänen esteettinen
velvoituksensa ja kauneuden etsintä, toisaalta "myyntikelpoisuus".
Kaikki tämä pitää paikkansa yhtä hyvin tavallisesta toimiskelusta
kuin erikoisesta luovasta työstä puhuttaessa. Kukaan ammttiinsa hyvin
perehtynyt levyseppä ei mielellään näe teoksiaan maalattavan, jokainen
puuseppä tietää, kuinka ikävää on jättää käsistään viimeistelemätöntä
"halpaa" työtä, maksettiinpa siitä kuinka hyvin tahansa; jokainen
siedettävä keittäjä häpee epäonnistunutta ruokalajia, eikä suinkaan
häpee vähemmän, vaikka sitä valmistettaessa on säästetty aineksia ja
siinä suhteessa menetelty taloudellisesti.
Mutta vaikka nämä tosiasiat ovat päivänselvinä jokaisen huomiokykyisen
henkilön nähtävinä, _me tyydymme elämään taloudellisessa
järjestelmässä, jonka vallitessa kuka tahansa kohoo kaikkien muiden
luonnetyyppien yläpuolelle, kunhan alistaa sellaisen terveellisen
ylpeyden ja sellaiset hyvät taipumukset valppaan ja alinomaisen
voitonhimon alle_. Tämä seikka se saa aikaan, että valtiossamme kaikki
voima ja vaikutusvalta joutuu menestyksellisten voitonhankkijäin
käsiin, se alistaa taiteen, johtokyvyn, viisauden ja työn noiden
alempiarvoisten, ahdasmielisten miesten alaisiksi, niiden miesten
määrättäviksi, jotka ottavat ja pitävät omanaan.
Yksityisomistukseen perustuva sosiaalinen järjestelmämme rohkaisee ja
ylistää tätä voitonhimon henkeä ja typistää ja ehkäisee palvelemisen
henkeä. Kunhan silmänne avautuvat huomaamaan sen vaikutusta, ette
voi milloinkaan enää lakata näkemästä, kuinka omaisuuden tarpeet ja
vaatimukset saastuttavat ihmiselämän kunniaa ja arvoa. Juuri siinä,
missä elämän tulisi puhjeta vapaimmin kauneimpaan kukkaansa, tuo
hyinen, ilkeä riivaaja pahimmin ahdistaa ja tuhoo. Laki, joka tekee
hankkimisen ja omistamisen ehdottomaksi välttämättömyydeksi, myrkyttää
ja hävittää miesten ja naisten vapautta rakkaudessa, taiteessa ja
kaikissa niissä seikoissa, joissa henkisen tai ruumiillisen kauneuden
tulisi olla innoittavana ja ratkaisevana tekijänä. Romanttisten
luonteiden kaikkien sirojen ammattien takana säilyvät rahallisen
välttämättömyyden tosiasiat elämän vallitsijoina. Jokainen nuorukainen,
jonka täytyy myydä taiteensa ja kykynsä, jokainen neito, jonka täytyy
myydä itsensä rahasta, on uusi yksityisomistuksen Minotaurokselle
annettu uhri, ja asia muuttuu toiseksi vasta sitten, kun saapuu
sosialismin Theseus.
Sosialismin vastustajat, jotka jättävät kaikki nämä seikat
huomioonottamatta ja keksivät niiden sijaan toisia niin kerkeästi kuin
vain he osaavat, väittävät yleensä, että me, joiden ensimmäisenä ja
viimeisenä ajatuksena on elämän kunniallisuus ja kohentaminen, tahdomme
tuhota kaiken kauneuden ja vapauden rakkaudesta, syyttävät meitä siitä,
että tahdomme perustaa jonkinlaisen "ihmissiitoslaitoksen". Lukija voi
arvostella tuon syytöksen oikeutusta, kun ehdimme seuraavaan lukuun;
tässä tahdon vain sanoa, että aivan samoin kuin yksityisomistus
vallitessaan kaikkea, mitä ihmiskunta tarvitsee, lukuunottamatta ilmaa,
auringonvaloa ja muutamia muita olioita, joita on vaikea omakseen
anastaa, halventaa työtä ja kaikkea elämän yleistä palvelusta, samoin
se tahraa ja ehkäisee ihmisen tunteitakin ja halventaa lukemattomien
ihmisten ruumiillista ja tunteenomaista olemassaoloa.
Kaikesta tuosta aiheutuu valtava elämän köyhtyminen, runsaiden ja
hienojen arvojen kauneuden ja erikoisuuden häviäminen. Inhimillinen
olemassaolo on meidän aikoinamme pelkkää kiduttavaa vihjailua,
millainen se voisi olla. Se on hallanpanema ja typistynyt palatsista
vaivaisimpaan hökkeliin asti. Ei ole ainoastaan laita niin, että
suurelta osalta väestöämme on riistetty liikkuma-ala, kauneus ja
mielihyvä, vaan sellainen maailmasta löytyvä liikkuma-ala, kauneus
ja nautinto saa vielä välttämättä jonkinlaisen irstaan sävyn, kuuluu
ostettaviin ja myytäväksi valmistettuihin asioihin.
3.
Jos on olemassa ammatti, joka edellyttää antaumusta enemmän kuin
toiset, niin se on varmaan lääkärintoimi. Sinä aamuna, jona
luonnostelin tätä lukua, satuin lukemaan seuraavan uutisen, joka
mielestäni havainnollisesti osoittaa, kuinka nykyinen järjestelmämme
halventaa elämää. Se tarjoo soveliaan tekstin, kun käyn lausumaan vielä
muutamia sanoja voitonhimon ja palvelemisen välisestä vastakohdasta.
Uutinen on hiukan epämääräinen sikäli, että siinä puhutaan mr
Tompkinsista, joka asuu Birminghamissa, ja enpä kovin kummastuisi,
vaikka siinä melkoisesti liioiteltaisiin todellista tapahtumaa. Se
vastaa kuitenkin elämän todellisuutta sikäli, että köyhissä seuduissa
asuvat lääkärit vaativat ja että heidän on pakko vaatia ehdottomasti
maksu, ennenkuin lähtevät sairaan luo.
"Eräs lääkärien epäinhimillisyyttä kuvaavaa tapaus ilmoitetaan
Birminghamista. Eräs Tompkins-niminen mies oli sairastunut vaikeasti
varhain jouluaamuna, ja vaikka satoi lunta ja sää oli kamalan kolea,
hänen vaimonsa lähti hakemaan lääkäriä. Lähin lääkäri kieltäytyi
lähtemästä, ellei saanut palkkiotaan ennakolta, toinen asetti saman
ehdon, ja vaimo meni poliisiasemalle. Kun ambulanssi oli matkassa, ei
vaimoa voitu auttaa, ja niin hän lähti toisten tohtorien puheille.
Vaimo rukka puhutteli kaikkiaan kahdeksaa, ja ainoa lääkäri, joka olisi
suostunut tulemaan saamatta palkkiotaan ennakolta, oli vilustunut ja
vuoteenomana. Vihdoin suostui eräs apteekkari lähtemään sairaan luo ja
määräsi hänet siirrettäväksi sairaalaan."
Sellainen on tarina. Huomaatte, että heti ensimmäisessä rivissä
puhutaan "epäinhimillisyydestä", ja myöhemmissä asiaa koskevissa
huomautuksissa oli sama sävy. Kaikki ilmeisesti edellyttävät,
että lääkärin tulee olla valmis lähtemään kenen luo tahansa minä
hyvänsä päivän tai yön hetkenä mitään palkkiota pyytämättä. Useimmat
sosialistit taipuvat tunnustamaan sellaisen edellytyksen oikeaksi.
Lääkärintointa harjoittavan henkilön tulee käydä elinkautista
alinomaista sotaa kipua ja sairautta vastaan samoinkuin sotilas
sotaretkellä on aina valpas ja valmis palvelemaan. Olemassaolevat
olosuhteet eivät kumminkaan sitä salli. Ne edellyttävät, että lääkäri
vaatii palkkionsa, maksoi mitä maksoi; jos lääkäri jatkuvasti
työskentelee ilmaseksi, ne rankaisevat häntä saattamalla hänet
hoidottomaksi ja puutteen vuoksi työkyvyttömäksi, ne estävät häntä
menemästä naimisiin tai tuomitsevat hänen vaimonsa ja lapsensa
köyhyyteen ja onnettomuuteen. Lääkärin täytyy ansaita rahaa, tekipä hän
muuten mitä tahansa tai oli tekemättä; hänen täytyy ehdottomasti saada
palkkionsa. Hän on yksityinen yrittäjä, joka kilpailee työansiosta
markkinoilla, missä tarjonta on suuri, ja hänen täytyy pakostakin
varata tarmonsa niitä varten, jotka voivat parhaiten hänelle maksaa.
On naurettavaa edellyttää hänen menettelevän julkisen virkamiehen
tavoin, jonka tulot ja tulevaisuus ovat varmat, tai niinkuin pappi,
jonka seurakunta ei milloinkaan salli joutua puutteeseen. Jos
kerran asetatte hänet samaan asemaan kuin vihannesten myyjän tai
kivihiilikauppiaan, niin teidän tulee edellyttää, että hän toimii
liikemiehen tavoin. Minkätähden soimaa sanomalehdistö köyhässä seudussa
elävää lääkäriparkaa siitä, että varaton mies jää vaille lääkärinapua,
mutta ei ajattelekaan soimata mr J.D. Rockefelleriä, vaikka köyhä mies
jää vaille öljyä, tai Devonshiren herttuaa, vaikka joku maankiertäjä
on vailla asuntoa Eastbournessa? Lehdissä ei näe milloinkaan tällaista
uutista:
"Eräs kauppiaiden epäinhimillisyyttä kuvaava tapaus ilmoitetaan
Birminghamista. Eräs Tompkins-niminen mies oli vaikeasti nälissään
varhain jouluaamuna, ja vaikka satoi lunta ja sää oli kamalan kolea,
hänen vaimonsa lähti hakemaan ruokaa. Lähin ruokatavarainkauppias
kieltäytyi antamasta mitään, ellei saanut heti maksua, toinen asetti
saman ehdon, ja vaimo meni poliisiasemalle. Koska poliisiasema ei ole
mikään keittiö, ei vaimoa voitu auttaa, ja niin hän lähti toisten
ruokatavarainkauppiaiden ja leipurien puheille. Vaimorukka puhutteli
kaikkiaan kahdeksaa, ja ainoa kauppias, joka olisi suostunut antamaan
ruokatavaroita maksutta, oli joutunut vararikkoon, joten hänellä ei
ollut mitä antaa. Vihdoin eräs tarkastaja suostui lähtemään miehen luo
ja määräsi hänet siirrettäväksi vaivaistaloon."
Olen itse kuullut erään liiaksi rasittuneen, puutteen ahdistaman
lääkärin huutavan makuuhuoneensa ikkunasta: "Onko maksu mukana?" ja
olen surkutellut ja ymmärtänyt hänen vaikeat vaihtoehtonsa. "Jos
alkaisin niin menetellä", selitti hän minulle hiukan puolustelevaan
sävyyn, "niin yksikään heistä ei maksaisi — ei yksikään."
Sosialisti ehdottaa tämän kurjan asiaintilan korjaamiseksi selvää
ja mutkatonta keinoa. Lääkärintoimi on julkista, kunnioitettavan
antaumuksellista palvelusta; sen ei tulisi olla hyödyntavoittelun
välineenä enempää kuin ravintoaineiden tuottamisen ja jakamisen,
asuntojen hankinnan — tai autuudenasian. Sivistyneen valtion
elimistöön tulisi luonnollisesti kuulua julkisen terveyttä
huoltavan henkilökunnan, jonka jäseninä toimivia hyväpalkkaisia,
korkeastisivistyneitä henkilöitä olisi kaikkialla maassa ja joka
olisi kiinteässä yhteydessä julkisen tutkimusdepartementin kanssa,
sekä reservinä spesialisteja, jotka olisivat yhtä valmiit ja
halukkaat käymään vaaroihin ja uhrautumaan kunnian ja sosiaalisen
välttämättömyyden vaatiessa kuin sotilaat tai merimiehet. Uskon,
että jokainen neljääkymmentä vuotta nuorempi lääkärinammattia
harjoittava kunniallinen mies toivoisi asian olevan sillä kannalla.
Siirtyminen yksityisyrityksistä julkiseen järjestöön on itse asiassa
jo alkamassa. Ensimmäinen muutokseen viittaava seikka on julkisten
terveysviranomaisten olemassaolo, miten huonosti palkattuja, liian
työn rasittamia ja voimattomia he nykyjään lienevätkin. Ei voi kestää
kauan, ennenkuin nykyisten olosuhteittemme ilmeinen järjettömyys johtaa
lääkärintoimen sosialisoimiseen aivan samoin kuin viimeksikuluneiden
neljänkymmenen vuoden aikana kolme neljännestä Ison-Britannian
opettajista on muuttunut yksityisyrittäjistä yhteisön palvelijoiksi.
Sellainen on sosialismin tarkoitus pitkin linjaa: muuttaa toinen
julkinen toiminta toisensa jälkeen sosiaaliseksi, asettaa
nälkäpalkoilla työskentelevien apulaistensa keskellä voittoa
ahnehtivien yksityisomistajien sekasortoinen toiminta varmaksi ja
kuriin tottuneeksi palvelukseksi, jossa jokainen työskentelee kunnian,
etenemisen, hyvän suorituksen ja yhteisen menestyksen puolesta.
Kirjoitan "varmasti ja kuriin tottuneeksi palvelukseksi" tarkoittaen
ulkonaisen kurin ohella sisäistäkin. Luopukaamme siitä luonnottomasta
teoriasta, jonka mukaan ihmisten tulee vastustelematta antautua
"omanedunharrastuksen" johdettaviksi. Omanedunharrastus ei ole
milloinkaan vienyt ihmistä tai yhteisöä muuhun kuin kadotukseen.
Kaikessa palveluksessa vaaditaan kunnian ja uhrautumisen sääntöjä,
jotka ihmisen tulee omaksua noudatettavikseen ja joiden alle hänen
täytyy alistaa eräitä virikkeitänsä. Täytymistä säestelee sisäinen
käsky. Miehet ja naiset tahtovat noudattaa sellaista kunnian
lakikirjaa. Niin on sotaväessä, varsinkin upseerien keskuudessa,
vallitsemassa rohkeuden, puhtauden ja hyvän käytöksen perintätapa, joka
on kaikkea lakia käskevämpi, ja siinä vähäisessä ihmisryhmässä, joka
on antanut maailmalle kaiken sen, mitä mainitsemme tieteen nimellä,
siinä vapaaehtoisten ja huonosti palkattujen työmiesten pienessä
parvessa, joka on saavuttanut tutkimuksen jalot voitot, vallitsee
itsensäkieltämisen ja sanomattoman tunnollisen, itsensäunohtavan
totuudellisuuden perintätapa. Nämä perintätavat vaikuttavat. Ne
lisäävät jossakin määrin jokaisen niitä noudattavan ihmisen arvoa.
Jokainen kirjailija tietää, erittäin hyvin, mikä on voitontavoittelun
ja hyvän työnsuorituksen välisenä erotuksena, ja harvoja lienee
sellaisia, jotka eivät ole toisinaan tehneet jotakin, kuten sanovat,
"omaksi ilokseen". Maalaajien työhuoneissa vallitsee samoin, kaikista
boheemin ei-moraalisista protesteista huolimatta, perintätapa,
ihailtava perintätapa, joka käskee jättämään huomiotta rahanhimon
vaikuttimet, halveksimaan pelkkää silmänlumetta ja plagioimista
taloudellisten lakien uhallakin. Tulevan sivistysvaltion julkinen
palvelustoimi edellyttää ja kehittää paljon täydellisempää kuria
ja kunnian perintätapaa. Kaikkien sellaisten kunniasääntöjen
kehittämistä ja säilyttämistä, kaikkea persoonallisen jalouden,
uuden ritarillisuuden, vilpittömän taiteellisen toiminnan
tavoittelemista vastaan nykyiset individualistiset järjestelmämme
julistavat säälimättömän sodan, sanovat: "Olette houkkioita! Katsokaa
Rockefelleriä! Katsokaa Pierpont Morgania! Hankkikaa itsellenne rahaa!
Kaikki uhrauksenne vain rikastuttavat heitä. Te ette voi palvella
ihmiskuntaa, vaikka kuinka yrittäisitte. He työntyvät tiellenne ollen
äärettömän kärkkäät ottamaan vastaan kaikki, mitä annatte. Kaikki
inhimillisen aikaansaannoksen kasvu koituu heidän hyväkseen, he
omistavat sen ennakolta... Hankkikaa itsellenne rahaa! Raha merkitsee
tekemisen, vallitsemisen, hallitsemisen vapautta. Välitättekö jotakin
vaimostanne ja lapsistanne? Tyydyttekö kasvattamaan palvelijoita
ja alamaisia noiden henkilöiden lapsille? Tehkää olonne kauniiksi
ja runsaaksi, tehkää elämä loistokkaaksi! Te houkkiot! Jos teette
työtä ja uhraudutte ettekä hanki itsellenne, niin he ottavat kaikki
haltuunne. Poikanne joutuvat panttilainaajan rengeiksi, tyttärenne
miljoonanomistajan palkkapiioiksi. Tai jos ette voi sitä sietää,
pysykää lapsetonna ja antakaa elämäntyönne kullata miljoonanomistajien
vieläkin riistokykyisempien jälkeläisten palatsia!"
Kukapa voisikaan sellaisten vaihtoehtojen vallitessa jättää halvan
rahastakiistelemisen huomioonottamatta?
4.
Tähän liitän pienen huomautuksen tehostaakseni erästä erikoista
seikkaa, nimittäin sitä, ettei sosialismi tahdo "hävittää kilpailua",
kuten monet hätiköivät ja typerät vastustajat väittävät. Tutustuttuaan
edellä esitettyihin asioihin lukija tietää, ettei ole niin laita.
Sosialisti luottaa kilpailuun, uskoo kilpailun palvelevan ja parantavan
maailmaa. Ja jotta tämä ihmisen ja ihmisen kesken tapahtuva kilpailu
saisi vapaasti kehittyä, sosialismi yrittää tuhota erästä erikoista
kilpailun muotoa, omaisuuden hankkimiseen ja säilyttämiseen, jopa
sen naimiseenkin kohdistuvaa kilpailua, joka halventaa nykyistä
maailmaamme. Sen sijaan se tahtoo suoda ihmiselle vapauden pitää
kilpailunsa esineenä mainetta, palvelusta, palkkoja, asemaa ja
arvovaltaa, joutoaikaa, rakkautta ja kunniaa.
5.
Otan nyt puheeksi eräitä vaikeuksia, joita sosialismin opiskelija
kohtaa. Hän kenties seuraa sosialistin väitteenkehittelyä tähän
saakka, ja sitten hänen mielikuvituksensa alkaa työskennellä
yrittäen esittää maailmaa, jossa puolet väestöstä tai enemmänkin on
valtion palveluksessa ja jossa valtio kasvattaa koko väestöä taaten
kunnollisen, mieluisan huolenpidon ja turvan varhaisena ja samoin
myöhäisenä ikäkautena. Hän alkaa miettiä, kuinka tämä laaja järjestelmä
on kokonaisuudessaan johdettavissa, ja niin nousevat esiin ensimmäiset
todelliset vaikeudet.