selvemmin tajuta voitonhimoisen yksityisomistuksen valta-asemasta
johtuvia vaaroja ja haittoja, nimittäin yleisen ravinnonhankinnan
alalla. Yleisön mielikuvitus sai siinä suhteessa melkoista virikettä
Upton Sinclairin huomiotaherättävästä teoksesta _The Jungle_ ("Räme"),
joka olisi jokaisen sosialismin alkeisiin perehtyvän luettava.
Sinclair keräsi melkoisen määrän Chicagon teurastuslaitoksia
koskevia tosiasioita ja liitti ne kertomukseensa siten saaden
lukijat käsittämään, mitä he olisivat jo sitä ennen voineet arvata,
jos olisivat hiukan kuvittelukykyänsä ponnistaneet: että karjan
teurastus ja lihan valmistus myytäväksi, kun se tapahtuu yksinomaan
voittoa silmälläpitäen, toisin sanoen niin nopeasti ja vähin
kulungein kuin suinkin mahdollista, tapahtuu kauhealla tavalla, että
se on julma menetelmä eläimiä ja ihmisiä kohtaan ja vaarallinen
yleiselle terveydelle. Yhdysvalloissa on jo kauan tajuttu yksityisten
omientuntojen riittämättömyys näissä asioissa, ja liikkeen suuren
voiton lipuessa lihanpakkaajien taskuihin yhteisö on pitänyt yllä
riittämätöntä, huonosti palkattua, ja kuten väitetään, toisinaan
lahjottavaa tarkastusmiehistöä, jonka asiana on valvoa yleistä
menestystä.
Tässäkin maassa teurastus on yksityisliikkeiden asiana, ja tarkastus
ehkäisee vain jossakin määrin siinä tapahtuvia väärinkäytöksiä. Ellei
meillä olekaan Chicagoa, on kuitenkin varsin luultavasti kaikki
siellä käytännössä olevat halpamaiset säästäväisyystoimenpiteet, sama
lika ja huolimattomuus, kaikkialla maan eri osissa, hiukan tässä
yksityisen omistamassa teurastuslaitoksessa, hiukan toisessa. Mikä
näet kannustaisikaan teurastajaa kuluttamaan rahoja ja aikaa tekemällä
teurastushuoneensa paremmaksi, terveellisemmäksi ja inhimillisemmäksi
kuin hänen ammattitoveriensa laitokset yleensä? Sellainen menettely
tekisi hänestä vain köyhän ja maksukyvyttömän. Eiväthän muuten
monetkaan hänen asiakkaistaan käy katsomassa, kuinka teurastus
tapahtuu, ja Etelä-Englannissa sanotaan: "Mitä silmä ei näe, sitä sydän
ei sure."
Monet todistajat väittävät yksimielisesti, että hedelmähillojen
valmistajat, suolaamis- ja säilykeliikkeet toimivat yhtä likaisissa
olosuhteissa. On ihme, ellei ole niin laita, sillä yksityisomistaja
ajattelee välttämättä vain kulunkiensa, huoneiston ja palkkojen
vaatimien menoerien supistamista ja tahtoo ostaa hedelmät niin
läheltä mätänemistä ja sokerin niin läheltä likaa kuin mahdollista.
Maidonhankintamme kurja tila on selvä; käy yhä ilmeisemmäksi, että
yksityisomistuksen vallitessa tätä toimialaa voi maidon siirtyessä
lehmästä kuluttajalle joka kohdassa päästä siihen vaikuttamaan
vahingollisia ja epärehellisiä voitonhimoisia tekijöitä. Maito
lypsetään usein likaisista lehmistä likaisiin astioihin — minkätähden
luopuisikaan liikemies voitostaan maksamalla tunnontarkasta
puhtaudesta, kun on melkein mahdotonta näkemättä sanoa, onko
maito puhdasta vai likaista? — ja joka käsittelyssä, jokaisessa
hyötymistilaisuudessa tapahtuu suuremmassa tai vähemmässä määrässä
vahingollista miedonnusta, väärennystä ja tartuntavaaran lisäämistä.
Yksityisen maidonhankintaliikkeen auttamaton kelvottomuus vaikuttaa
lasten kuolevaisuuteen — me maksamme kansallista veroa yksityisille
maitoliikkeille, veroa, jonka muodostavat monet tuhannet joka
vuosi kuolevat pienet lapset. Me yritämme rajoittaa tämän veron
määrää tarkastuksen avulla. Mutta minkätähden maksaakaan valtio
rahaa tarkastuksesta, minkätähden palkataan hyvin harjoitettuja ja
päteviä henkilöitä pelkkään urkkimis- ja vainoamistyöhön, jotta
kykenemättömät yksityishenkilöt saisivat yhä voittonsa lastenmurhan
hiukan rajoittuessa? Olisi paljoa yksinkertaisempaa ryhtyä työhön
välittömästi, käyttää ja harjoittaa näitä yksityishenkilöitä ja pitää
itse huolta maitotaloudesta ja maidon jakamisesta.
Yhtä tärkeät syyt puhuvat leipomoiden ja leivän hankinnan yhteisön
huostaan ottamisen puolesta. Yleisö joutuu suuriin ja kerrassaan
korvaamattomiin kulunkeihin, kun on tarkastettava painoja ja ehkäistävä
karkeimpia väärennystapauksia, matoisuutta ja likaisuutta, ja leipomo
on kaikesta huolimatta yhä vieläkin useimmiten maan alla sijaitseva
rottien, hiirien ja torakoiden tyyssija, ja tavallinen leipurinleipä
on niin mautonta ja ravinnotonta, että suuri joukko vauraampaa väkeä
pitää leivän valmistamista kotona sekä terveydelle että kukkarolle
edullisena. Väestön ruumiillinen ränstyminen voidaan katsoa suurelta
osalta leipämme yleisestä kehnoudesta johtuvaksi. Selvää on, ettei
väestömme milloinkaan saa hyvää ja terveellistä ruokaa yksityisten
omistamista leipomoista, ellei palkkaa jokaista kuusimiehistä
leipuriryhmää varten asiaanperehtynyttä tarkastajaa — ja toista
tarkastajaa hänen valvojakseen. Näyttää niin ollen sekä järkevämmältä
että huokeammalta hävittää tältäkin toimialalta yksityisomistus
ja suorittaa työ yhteisölle kuuluvana puhtaasti, rehellisesti ja
moitteettomasti kunnollisissa huoneistoissa käyttäen riittävää palkkaa
nauttivia työvoimia.
Se, mitä on sanottu ravinnon hankinnasta, pitää sitäkin paremmin
paikkansa kun ovat kysymyksessä polttoaineet. Kuluttajan ja
kivihiilenkaivajan välillä on sarja yksityisiä henkilöitä, jotka
kaikki yrittävät kiskoa voittoa niin paljon kuin suinkin mahdollista
kivihiilen siirtyessä kohti keinottelutarkoituksissa rakennetun
köyhänmiehen-asumuksen halpahintaista ja epäedullista tulisijaa.
Sitäpaitsi sattuu nykyjään Isossa-Britanniassa samoinkuin Amerikassakin
joka talvi kivihiilimarkkinoilla kaupallista vehkeilyä, joka johtaa
suuremmassa tai vähemmässä määrässä tuntuvaan hiilipulaan. Kivihiilen
hinta koroitetaan ennenkuulumattomaksi, ja pienen kuluttajan, jolla ei
ole säilytyspaikkaa, vaan jonka täytyy ostaa polttoainetta joka viikko,
ellei päivittäinkin, on pakko supistaa ravintoeräänsä ja säästöjänsä
tyydyttääkseen yksityisen omistajan lisääntyneitä vaatimuksia — ellei
tahdo kärsiä vilua. Jokainen sellainen hiilipula korjaa kuolemansadon
vanhuksia ja lapsia ja pyyhkii pois monia tuhansia säästötilejä ja
kerättyjä kolikoita. Ajateltakoon, kuinka tylsän typerää on sallia
voitonhimon siten pitää saaliinaan kansakunnan säästäväisyyttä!
Eikö olekin varmaa, että tulevaisuuden sivistynyt yhteiskunta ottaa
huostaansa kaikki sille kuuluvat polttoainevarastot, on selvillä
väestön vaihtelevista tarpeista ja jakaa ja myy kivihiilen, kaasun ja
öljyn — ei suinkaan pitäen silmällä suurinta mahdollista voittoa, vaan
suurinta yleistä menestystä?[7]
Eräs suuri liiketoiminnan haara, jossa yksityisomistus ja yksityinen
toimintavapaus on samoin ristiriidassa yleisen menestyksen kanssa, on
väkijuomaliike. Siinä meillä on aine, joka on olennaisesti lääkeaine ja
jonka käyttö muuttuu helposti paheeksi, aine, joka on parhaimmillaankin
vahingollinen, kokoonpanoltaan moniosainen ja erikoisen helppo
väärentää ja tehdä kiehtovammaksi lisäämällä siihen myrkyllisiä
aineksia, sanalla sanoen altis millaiselle salaiselle käsittelylle
tahansa. Ei liene mitään muuta ainetta, joka esiintyisi puhtaana ja
moitteettomana niin harvoin kuin olut tai whisky; whiskyä aletaan
sekoittaa ja väärentää heti, kun se on kuljetettu pois tehtaasta. Ja
me sallimme tämän lääkeaineen, väkijuomien, olla alusta loppuun asti
yksityisen voiton lähteenä. Menemmepä niinkin pitkälle, että asetamme
rahapalkintoja väkijuomain käytön levittämistä varten. Onko ihmekään,
että väkijuomat tehdään väärentämällä paljoa vahingollisemmiksi kuin ne
muuten olisivat ja että niitä suorastaan tyrkytetään yleisölle kaikin
mahdollisin keinoin?
"Hän houkuttelee heitä juomaan", sanoo pappismies kylänsä
ravintoloitsijasta. Mutta mitä muuta tarkoitusta hän ajatteleekaan
kapakoitsijalla olevan? Pitäisikö hänen saarnata ehdotonta
raittiutta? Koko liike on luonnostaan ja välttämättä houkutusta —
ei pahaan juoppouteen, mutta tavanomaiseen runsaaseen juomiseen.
Menestyksellisemmät aatteenajajat, suuret oluenpanijat ja
viinanpolttajat rikastuvat väestön juodessa heidän oluttansa ja
viinaansa ja voittavat itselleen kunniaa ja päärinarvoja sen mukaan,
miten menestyvät.
Sosialistista on erittäin mielenkiintoista tarkastella,
kuinka raittiusliike on kauan taistellut alkuperäisiä vapaan
liikkeenharjoittamisen aatteita vastaan, ja havaita, kuinka
auttamattomasti kaikkein vastahakoisimpienkin henkilöiden on ollut
pakko tunnustaa tämän liikkeen yksityinen harjoittaminen voiton
hankkimista varten äärimmäiseksi pahaksi. Olen iloinen voidessani
tässä mainita "Erään veronmaksajan" kirjoittaman pienen tutkielman
_National Efficiency and the Drink Traffic_ ("Kansan kelpoisuus ja
väkijuomaliike"). Siihen on kirjoittanut esipuheen mr Haldane, ja
siinä osoitetaan läpikotainen sosialismi tällä alalla ehdottoman
välttämättömäksi niin tyydyttävällä tavalla, ettei yksikään sosialisti
voisi enempää toivoa. Sen sivuilla tapaa esimerkiksi Chesterin
piispan, joka puhuu puhtainta sosialismia ja tunnustaa mitä selvimmin
yksityisen valvonnan jatkumisen tällä alalla mahdottomaksi käyttäen
lauseita, joita tarvitsisi vain hiukan sanamuodoltaan muuttaa, jotta
ne soveltuisivat yhtä hyvin maidon, lihan ja leivän hankintaan,
asunto-oloihin ja kirjakauppaliikkeeseen...[8]
7.
Maanomistus ja asunto-olot, rautatiet, ravintoaineet, väkijuomat
ja kivihiili, kaikki nämä yhteisölle tärkeät asiat kehoittavat
asettamaan kollektiivistä valvontaa nykyisten yksityisomistukseen
perustuvien menetelmien sijaan. On olemassa suuri ja yhä suureneva
joukko henkilöitä, jotka "Erään veronmaksajan" ja mr Haldanen tavoin
ovat saaneet erittäin voimakkaita kosketuksia sosialistisista
aatteista, vaikka eivät nimitä itseään sosialisteiksi, henkilöitä,
jotka ovat ehdottomasti sitä mieltä — toiset maanomistukseen,
toiset väkijuomaliikkeeseen tai maidonhankintaan nähden — että
yksityisomistuksen ja voitonhimoisen toiminnan täytyy loppua.
Sosialisti väittää, että vaikka jokaisen ongelman yksityiskohtia
onkin tutkittava erikseen, kaikkien näiden tapausten ja koko nykyisen
taloudellisen tilanteen alla on eräs yleinen tosiasia, että koko
sosiaaliseen järjestelmäämme vaikuttaa eräs harhaanjohtava aate,
joka on muutettava, koska se säilyessään saa aikaan tuhlausta,
hyödyttömyyttä, ahdistuksenalaista elämää, kärsimystä ja kuolemaa.
Tämä harhaanjohtava aate on siinä, että jokainen henkilö on erikseen
ja pyrkii välttämättä saavuttamaan päämääriä, jotka ovat yleisen
menestyksen kanssa ristiriiassa. Henkilö, joka palvelee yhteisöä
vaatimatta palkkaa, joutuu tuhon omaksi, se, joka vaatii palkkaa
tekemättä mitään palvelusta, menestyy ja pysyy voimassaan; onnistumisen
salaisuutena ei ole hyvä oiminta, vaan omistus ja hankinta;
epäonnistuminen ei johdu siitä, että ihminen menettelee moitittavasti,
vaan siitä, että hän menettää eikä omista. Kuinka voisimmekaan
näissä oloissa odottaa näkevämme mitään muuta kuin epätäsmällistä,
epätyydyttävää palvelusta kaikkialla?
Nykyaikainen sosialismia vastustava moralisti ja sosiaalinen satiirikko
vetoaa omistajain velvollisuudentuntoon, selittää latteaan sävyyn,
että omaisuuteen liittyy sekä velvollisuuksia että oikeuksia ja niin
edespäin. Sosialisti katsoo kuitenkin hiukan syvemmälle ja selittää
asian toisin. Hän ottaa sekä oikeudet että velvollisuudet tarkemman
tutkimuksen alaisiksi. Hän väittää, että kaiken tämän sosiaalisen
epäjärjestyksen pohjana on yksi ainoa seikka, väärä omaisuutta
koskeva käsitys, järjetön liioittelu, keräytynyt, perinnäinen
liioittelu, omaisuuden aate. Hän sanoo, että yksityisomaisuuden
aate, joka on oikea ja järjellinen, kun ovat kysymyksessä henkilöön
läheisesti liittyvät oliot, vaatteet, kojeet, kirjat, koti tai
huoneisto, puutarha, josta hän pitää, tai hevonen, jolla ratsastaa,
on joutunut järjettömän liioittelun esineeksi ja muuttunut maailman
pakkomielteeksi, että eräille henkilöille myöntämämme vapaus pitää
omanaan maata, jonka kamaralla meidän täytyy elää, kivihiiltä, jota
käytämme polttoaineenamme, tarvitsemiamme ravintoaineita ja metalleja,
rautateitä ja laivoja, joiden varassa liike-elämämme toimii, ja määrätä
kaikista näistä palveluksista niin korkea hinta kuin hyväksi näkevät,
johtaa ihmisten suuren enemmistön köyhdyttämiseen ja todelliseen
orjuuttamiseen.
Niin hän päätyy toiseen tärkeimpään yleistykseensä, jonka voinen
esittää seuraavasti:
_Olioiden yksityisomistuksen ja omistajien oikeuksien aatetta on
suunnattomasti ja turmiollisesti liioiteltu nykyaikaisessa maailmassa.
Yksityisomistus on laajennettu maata, aineksia, menneiden sukupolvien
keräämiä arvoja ja varoja, ylen lukuisia oikeastaan koko ihmissuvun
perintöön kuuluvia olioita käsittäväksi. Siitä on seurauksena melkoinen
tyrehtyminen ja ihmistarmon tuhlaus sekä ihmissuvun suuren enemmistön
kärsimä suuri vapausmahdollisuuksien menetys; edistys hidastuu,
on olemassa valtava määrä vältettävää onnettomuutta, julmuutta ja
vääryyttä._
_Sosialisti kannattaa sitä ajatusta, että yhteiskunnan
kokonaisuudessaan tulee olla maan, raaka-aineiden, menneisyydessä
kerättyjen arvojen ja varojen kiistämätön omistaja ja vallitsija ja
että yksityisomaisuuden tulee olla laadultaan ajallinen, yhteisölle
palautuva ja yleisen menestyksen sääntelemä._
8.
Nyt alkaa sosialistiseen keskusteluun tottumaton lukija havaita
edellisessä luvussa esitettyyn kysymykseen annettavan vastauksen
ääriviivoja, hän huomaa, mistä lähteistä siellä mainitsemamme
inhimillisen elämän avartuminen on johdettava, ja käsittää, millaisia
taloudellisia menetelmiä tässä tehtävässä on käytettävä. Yhteisomistus
on yhteisvastuun välttämätön seurausvaatimus. Ei saa olla enää
olemassa yksityisiä maanomistajia, ei yksityisiä pankkiireja eikä
rahanlainaajia, ei yksityisiä vakuutuskeinottelijoita, ei yksityisiä
rautateiden eikä laivojen omistajia, ei yksityisiä kaivosten omistajia,
ei öljykuninkaita, hopeakuninkaita, kivihiilen ja vehnän ostelijoita
eikä muita sellaisia. Koko tämä omaisuusalue on palautettava valtiolle,
valtion tulee se omistaa ja sitä hoitaa, ja ne suuret tulot, jotka nyt
käytetään yksityisiin tarkoituksiin, käytetään silloin jatkuvasti uuden
ja paremman sukupolven ruokkimiseen, ylläpitämiseen ja kasvattamiseen,
tutkimuksen ja tieteen edistämiseen, uusien asumusten rakentamiseen,
uusien keinojen kehittelemiseen, istuttamiseen, suunnittelemiseen,
maailman kaunistamiseen ja uudestimuovaamiseen.
9.
Tämä on toinen niistä kahdesta yleistyksestä, joiden varassa
nykyaikaisen sosialismin rakennus lepää. Samoinkuin ensimmäinen, ja
samoinkuin kaiken terveen uskonnollisen opetuksen käytännöllinen puoli,
se on erään yleisen käyttäytymissäännön erikoissovellutus, ja sääntö on
tässä tapauksessa se, että yksilöllisen vaikuttimen tulee alistua suvun
onnen ja menestyksen säänneltäväksi.
VIIDES LUKU
VOITONHIMON HENKI JA PALVELEMISEN HENKI
1.
Olemme nähneet, kuinka sosialismin rakentava suunnitelma pyrkii
korvaamaan kahta melkeinpä perustavaa inhimillistä suhdetta koskevia
periaatteita avarammilla ja epäitsekkäämmillä käsityksillä, kuinka
se kieltää mieheltä "omistus"-oikeuden vaimoon ja lapsiin jättäen
kumminkin kaikki heidän välillään vallitsevat muut suhteet koskematta,
kuinka se tahtoo taata ja suojata heidän menestystään ja kuinka
se vaatii, että suuri määrä elottomiakin olioita, jotka nykyisin
ovat yksityisten omistajien huostassa, on katsottava koko yhteisön
kiistämättömäksi omaisuudeksi. Tämä miellekehässä tapahtuva muutos
(käyttääksemme herbartilaista sanontaa) on sosialistisen suunnitelman
ytimenä.
Suunniteltu muutos ei suinkaan ole vähäinen. Siihen sisältyy yleinen
muutos elämän hengessä; se merkitsee, että on siirryttävä voitonhimon
hengestä (joka nykyjään välttämättä vallitsee elämäämme) palvelemisen
henkeen.
Edellisessä luvussa koetin osoittaa, että sosialismi pyrkii muuttamaan
elämää vähemmän surkeaksi ja julmaksi, tahtoo ehkäistä siihen syntyvien
lapsien halventamista ja typistämistä, ja koetin myös selvittää
nykyisestä talousjärjestelmästämme johtuvan huonon hoidon, tuhlauksen
ja sekasorron tajuamista ja siihen kohdistuvaa vastustusta. Nyt
tahdon osoittaa, että sosialismi pyrkii jalostamaan persoonallista
elämäämme ehkäisemällä ja masentamalla intohimoja, jotka nykyjään
rehoittavat vapaina, ja avartamalla sellaisten viettien alaa, joita
nykyjään estetään ja tukahdutetaan. Sosialisti väittää, että elämä on
nykyjään välttämättä kunniatonta, alhaista ja mitätöntä, koska nykyinen
sosiaalinen järjestelmämme sellaisenaan vetoo liian voimakkaasti
eräisiin kaikkein kehnoimpiin olemuksemme ainesosiin.
Kenties ei kaikkein alhaisimpiin. Nykyinen sivistyksemme epäilemättä
ehkäisee monessa suhteessa ihmisen synnynnäistä eläimellisyyttä, auttaa
ihmisiä eräänlaiseen kohtuullisuuteen, puhtauteen ja keskinäiseen
suvaitsevaisuuteen, tekee paljonkin tukahduttaakseen raakaa
väkivaltaa, laittomuuden henkeä, julmuutta ja turhaa hävitystä. Mutta
toisaalta se myös ehkäisee ja typistää mielenjaloutta ja vilpitöntä
totuudellisuutta, kaikkea epäitsekästä luovaa innostusta, kauneuden
rakkautta ja kiihkeätä totuudelle ja tutkimukselle antautumista,
sen sijaan kannustaen ahneutta, itaruutta, petosta, kiskomista,
valheellisuutta ja salakuljuisuutta tekemällä rahanhankinnan
yhteiselämän koetinkiveksi.
Tahdoimme tai emme, me nykyisessä maailmassa elävät ihmiset huomaamme,
että täytyy joko kiinnittää melkoinen määrä huomiotamme rahojen
hankkimiseen ja säilyttämiseen ja sen edellyttämään toimintamme
muovaamiseen — tai, jos niin tahdomme sanoa, sen vääristämiseen —-
koskaan tuota seikkaa unohtamatta, tahi tyytyä mitättömyyteen. Tahtoipa
ihminen harjoittaa mitä voimia tahansa, halusipa hän suorittaa mitä
palvelusta hyvänsä, useimmiten on ennakkoehtona, että hänen täytyy
hankkia suotuisaa tilaisuutta ansaitsemalla tai myymällä jotakin. Ellei
hän voi muuttaa lahjojaan joksikin myytäväksi olioksi tai saada jotakin
äveriästä miestä itseänsä "suosimaan", hän ei voi lahjojansa viljellä.
Hankkimisen, ansaitsemisen lahjat ovat kaikkein ylimmät — kaikki muut
kumartavat niitä.
Tämä seikka ei suinkaan johdu luonnollisesti ihmisen olemuksesta,
se on sokean ja monisyisen sosiaalisen kasvun tulos, johtuu eri
aateryhmien kesken tapahtuvasta kilpailusta ja erilaisten vaikutusten
keskinäisestä muuntamistyöstä. Omistuksen aate on päässyt villiytymään,
se on muuttunut kaikkeatukahduttavaksi rikkaruohoksi. Terveen ihmisen
luonnollisena valta-intohimona ei ole alinomainen omistamisen halu.
Väitetään sosialismin "vastustavan ihmisen luontoa" ja tahdotaan meille
uskotella, että tämä elämä, jossa vallitsee tuskallinen pelontunne,
itaruus ja keinottelu, rahanhimoiset vaikuttimet ja pakollinen
raadanta, on ihmissielun sosiaalisten mahdollisuuksien täydellinen
ja lopullinen ilmaus. Mutta todellisuudessa onkin laita niin, että
ainoastaan nimenomaan luonnottomat ihmiset, henkilöt, joiden äly on
ahdas, rajoitettu, erikoistunut, Rockefellerit, Morganit ja muut
heidänlaisensa, henkilöt, jotka eivät ole hengeltään suuria eivätkä
kauniita, vaan pelkkiä raha-monomaaneja, voivat jatkuvasti antautua
voiton hankintaan keskittäen siihen koko tarmonsa. Kelvollisen
inhimillisen aineksen suurimmalle osalle on ostaminen ja myyminen,
säästäminen ja sijoittaminen, itsensä vakuuttaminen ja omaisuuden
hoitaminen joukko vieraalta tuntuvaa, järjetöntä ja ikävystyttävää
toimintaa, joka on ristiriidassa vaiston yleisen suunnan ja elämän
hienompien harrastusten kanssa. Miesten ja naisten suuresta
enemmistöstä koko asia tosiaankin tuntuu niin luonnottomalta, etteivät
he kaikesta köyhyyden aiheuttamasta kurjuudesta, kaikesta orjuutuksesta
ja taloudellisesta epäedullisuudesta huolimatta voi pakottaa itseään
tuohon ikävään, ovelaan peliin, maailman pettämiseen, vaan jäävät
köyhiksi. Useimmat luopuvat jonkinlaisen epätoivon vuoksi kaikista
yrityksistäkin, useat turvautuvat haparoiviin kokeisiin, tavoittelevat
voittoa sattuman nojalla, pelaamalla, monet keräävät epävarman ja
epätyydyttävän omaisuuden, muutamia rakennuksia, jotakin maa-aluetta
koskevan omistusvaatimuksen, muutamia satoja puntia, joiden sijoitus
on epävarma kuin tuuliviiri; vain pieni vähemmistö omistaa ja lisää
omaisuuttaan — enimmälti joko rikkaiden perillisiä tai tarmokkaita
henkilöitä, jotka suorastaan tylsyttäen elämän parempiin ja jalompiin
puoliin kohdistuvaa vaistoa voivat antautua melkein yksinomaan
riistämään ja kasaamaan. Kaikki tavalliset ihmiset, jotka eivät ole
sosialisteja, ovat itse asiassa yhteistyössä luovuttaakseen maailman
sellaisten henkilöiden huostaan.
Sosialismin vastustaja väittää, että tästä rohkaistun ja kannustetun
ahneuden onnettomuudesta koituu hyvää ja että se erikoinen halpamaisen
ahne tyyppi, joka on nykyisessä individualistisessa maailmassa
vallitsevana, Rockefeller-Harrimanien tyyppi, "luo" suuria liikkeitä,
ottaa käytäntöön luonnon mahdollisuuksia, antaa ihmiskunnalle
rautateitä, voimaa, mukavuuksia. Itse asiassa kykenee nykyaikainen
älykäs yhteisö varsin hyvin suorittamaan kaikki nuo tehtävät
verrattomasti paremmin itse, ja yhteistoiminnan hyväätekevä vaikutus
voi helposti muodostua ja muodostuu helposti käänteentekeväksi.
Yksityishenkilöiden suorittama luonnon tarjomien mahdollisuuksien
käytäntöönottaminen on epäilemättä taloudellisen kehityksen välttämätön
ehto yhteisössä, jonka äly on alhaisella kehitysasteella, samoinkuin
piikivestä valmistettujen kojeiden käyttö on ollut ihmiskunnan
sosiaalisen kehkeytymisen välttämätön vaihe, mutta nykyaikana ahne
anastaja kuluttaa yhteisön voimia ja uhkaa sen terveyttä niinkuin
jokin ruumiin riutuva elin. Ja hän on nykyjään paljoa turmiokkaampi
kuin milloinkaan ennen, koska vanha uskonnollinen järjestö ei enää
vaikuta määräävästi hänen mielikuvitukseensa. Nykyaikaisen maailman
suuret omaisuudet on enimmältä osalta hankittu sellaisten menetelmien
nojalla, jotka eivät ole sosiaalisessa suhteessa hyödyllisiä, vaan
useissa tapauksissa suorastaan vahingollisia. Ajateltakoon muutamia
tavanomaisia rikastumismenetelmiä. Eräs mahdollisuus on siinä,
että myydään jotakin arvotonta ainetta rahasta; siten keräävät
patenttilääkkeiden kauppiaat, kehno journalismi, palkintokilpailuja
järjestävät aikakausjulkaisut ja muut sellaiset suuria omaisuuksiaan.