Herrain hämmästys muuttui pian ihastukseksi, kun he lähemmältä
tarkastelivat tuota tuntematonta ilmiötä; sillä Hulda oli tavattoman
kaunis tyttö. Hänellä oli solakka, hyvin muodostunut vartalo ja ihmeen
ihanat kasvot, ympärillä kullankellertävät kiharat, jotka riippuivat
aaltomaisesti hänen hienoille ruusuisille poskilleen, joiden suloa
vielä lisäsi hänen ihanasti viehättävät vaaleansiniset silmänsä.
Koko hänen olentonsa osoitti lapsellista viattomuutta, joka selvästi
kuvastui kaikissa hänen liikkeissään. Hän olikin vielä oikeastaan
lapsi, sillä vasta äskettäin oli hän täyttänyt seitsemäntoista
vuotta. Mutta hän näytti olevan iloinen ja hyvä lapsi, joka oli
saanut huolellisen kasvatuksen. Hän haasteli luontevasti ja nauroi
ääneensä muutamille mitättömille kohteliaisuuksille, joita vouti katsoi
sopivaksi lausua hänelle.
Björner havaitsi salaisella mielihyvällä, että hänen tyttärensä näytti
herroja miellyttävän ja niinpä asian laita olikin. Molemmat olivat
mieltyneet tuohon nuoreen hilpeään tyttöön, joka heidän mielestään oli
kuin kaunis ilmiö toisesta maailmasta. Keijukaisen tavoin liehui hän
synkän, vakavan isänsä ympärillä kokien täyttää hänen pienimpiäkin
toiveitansa. Björner ei näyttänyt kuitenkaan olevan liioin huvitettu
hänen hyväilyistään, sillä hän pysyi aina ihan samallaisena. Toista
oli molempien herrojen laita, jotka nyt tahdomme muutamalla sanalla
esitellä.
Kruununvouti Klämming oli viidenkymmenen vuotias herrasmies,
vartaloltaan vähäläntä mutta tanakka; hänellä oli lihavat loistavat
kasvot ja pienet tirkistelevät silmät, joiden väriä ei ollut
helppo määrätä, koska hän ei niitä milloinkaan pitänyt alallaan.
Hän puhui yhtenään ja nauroi mielellään, mutta tavallisesti omille
sukkeluuksilleen. Ylioppilas, eli oikeammin sanottu lääketieteen
kandidaatti Rosén, oli pitkä, solakka nuorukainen, reipas ja hilpeä
koko olennoltaan. Hänellä oli selkeä ja rehellinen katse ja suuret
ruskeat silmät, joista loisti rohkeutta ja päättäväisyyttä. Rosén oli
seurakunnan kirkkoherravainajan ainoa poika ja asui nykyään äitinsä
luona naapuristossa. Hän oli vasta myöhempinä aikoina ja oikeastaan
voudin kehoituksesta tehnyt tuttavuutta Björnerin kanssa ja ollut sitte
aina kolmantena miehenä wirapöydän ääressä. Muuten hän ei ollut mikään
"rahasihteerin" ihailija, sillä tätä hän piti ainoastaan sydämettömänä
koronkiskojana. Häntä kuitenkin miellytti joskus wirapeli ja sen vuoksi
hän salasi inhonsa sihteeriä vastaan.
Tänä ehtoopäivänä pelaamisesta ei kuitenkaan tullut mitään. Sittenkuin
oli juotu kahvia, otti Björner tyttärensä käsivarren, ja koko seura
lähti ulos hänen viehättävään puutarhaansa, joka oli paraassa
vihannuudessaan, sillä nyt oli Toukokuun loppupuoli.
Hulda nautti lapsellisella mielihyvällä kaikkea ihanuutta, mikä täällä
ilmestyi hänen eteensä. Hän luultavasti ei ollut koskaan nähnyt
mitään puutarhaa oikein läheltä. Jokainen kukka ja puu veti puoleensa
hänen huomionsa ja herätti hänessä kummastusta. Hän tahtoi saada
selvää pienimmästäkin seikasta. Björner selitteli kaikki tavalla,
joka osoitti, että hänellä oli hyvät tiedot kasviopin alalla. Mutta
kun hänen selityksensä kasvimaailmasta olivat vaan katkonaisia, niin
rupesi Rosén laajemmin selittelemään ainetta. Hän puhui lämpimillä
ja hehkuvilla sanoilla luonnon ihmeellisestä rikkaudesta, ja Hulda
kuunteli ihastuksella hänen puhettaan. Hän ojensi Rosénille palkinnoksi
pienen ruusunnuppusen, jonka tämä kiireesti kätki sydämmellensä.
Björner huomasi sen ja rypisti hiukan tuuheita kulmakarvojaan, mutta
vouti polki vihastuneena maata. Hänen mielestään oli tuo nuori
kandidaatti tehnyt liian syvän vaikutuksen tyttöön ja hän rupesi
sentähden itse suostuttelemaan tyttöä.
Molemmat herrat kokivat kilvan olla kohtelijaita Huldalle, joka näytti
sydämmellisesti kiitolliselta ja iloiselta. Ilta kului hupaisesti ja
hauskasti.
Myöhemmin illalla jättäessään hyvästi Rosénille, lausui Klämming:
-- Pahuuksen oiva tyttö, tuo neiti Björner... Panee vanhan pojan
ajattelemaan avioliittoa, he, he, he!
-- Sen kyllä uskon, vastasi Rosén. -- Hulda on rakastettavin tyttö,
minkä olen nähnyt. Tämän jälkeen ei tuo ympyriäinen torni ole enää
mikään kalastajain piinala, vaan rakkauden koti, jossa minä tuon
tuostakin aion käydä.
-- Niin minäkin, urahti Klämming.
Herrat pitivät sanansa. Balderinhaka tuli siitä hetkestä molempien
kilpakosijain jokapäiväiseksi yhtymäpaikaksi. Björner oli kohtelijas
isäntä ja Hulda rakastettava emäntä, jota oli mahdoton nähdä ja
kuulla häneen ihastumatta. Vouti ja kandidaatti hehkuivat kumpikin
lemmen tulesta. Ainoa, joka näytti kylmältä ja välinpitämättömältä,
oli Björner. Hän piti kuitenkin tarkalla silmällä Huldaa, jota hän
ei koskaan jättänyt yksin kandidaatin kanssa, mutta niin usein kuin
mahdollista voudin kanssa, sillä tätä hän näytti salaisesti suosivan.