Viisitoista vuotta on kulunut haaksirikon tapahduttua.
Mitä Björner on tehnyt tällä ajalla paikan kaunistukseksi on
todellakin hämmästyttävää, varsinkin kun huomaamme, että hänellä ei
ole ollut muuta apua kuin Joonas. Kivinen maa oli muutettu suloiseksi
puutarhaksi, jossa oli kiertäviä teitä, tuoksuvia kukkapenkkiä,
tuuheita lehtimajoja ja varjoisia kujia, ylen ympäri. Mainitulla
vuorentöyryllä kohosi omituinen rakennus. Se oli ympyriäinen torni,
rakennettu tiilistä, kaksikerroksinen pienillä, nelikulmaisilla
ikkunoilla ja katto oli tasainen, niin että sen päällä mukavasti voi
kävellä ihailemassa viehättävää näköalaa. Rakennustapa tosin tuntui
vähän raskaalta ja kömpelöltä, mutta torni kokonaisuudessansa näytti
kohtalaisen komealta, sillä se oli kalkilla sivuttu ja korkealle
paikalle rakennettu. Ikäänkuin mahdottoman suuri lumipatsas kohosi se
yli puitten latvain ja näkyi laajalle ylen ympäri.
Björner nimitti aluettansa Balderinhaaksi ja rakennustaan
Neitsyttorniksi; mutta talonpojat sille antoivat sattuvan nimen
Kalastajainpiinala. Tämä nimi oli näet merkitsevinään, että
talonomistaja oli sortamalla kiskonut lähistön köyhältä kansalta koko
komeaan asumukseensa tarvittavat varat.
Björner ei pitänyt lukua ihmisten loruista, vaan sisusti torninsa
komeasti. Hän panetti seinäpaperit huoneisiin ja hankki Karlskronasta
komeita huonekaluja ja muita talontarpeita. Varsinkin piti hän tarkkaa
huolta kolmannen kerroksen sisustamisesta, josta hän valmisti oikean
neitoiskamarin.
Kun kaikki oli valmista, riisui hän yksinkertaisen kalastajapukunsa ja
pukeutui herrasmieheksi ja muutti sitte asumaan uuteen rakennukseensa.
Hän hankki Joonaallekin uuden merimiespuvun ja antoi alakerroksen hänen
asuakseen, itse ottaen toisen kerroksen huostaansa. Kolmas kerros oli
vielä asumaton, mutta pian tuli siihenkin asukas.
Samalla kuin hän oli riisunut pois vanhan pukunsa, lopetti hän
kaiken seurustelun kalastajain kanssa ja muutti kokonansa ulkonaiset
tapansa. Hän rupesi hyvin siistiksi ja hienoksi käytökseltään mutta
eleli ylipäänsä yhtä yksinänsä kuin ennenkin. Vouti ja eräs nuori
ylioppilas olivat ainoat, joiden kanssa hän seurusteli. He kävivät
tavallisesti kerran viikossa vierailemassa hänen luonansa, jolloin
herrat kolmen miehen huviksensa joivat totia ja pelasivat wiraa.
Näissä tilaisuuksissa sattui Joonas välistä kuulemaan herransa
nauravan ja juttelevan. Hän oli muuten harvapuheinen ja synkkä kuin
tavallisesti. Viimeiset viisitoista vuotta olivat muuttaneet suuresti
hänen ulkomuotoaan, Nyt hän oli harmaapäinen, kellertävän kalpea
ja laiha ukko; mutta yhtä ripeä ja nopea kaikissa liikkeissään.
Vielä edelleenkin kävi hän merellä joka päivä pari tuntia etsimässä
hukkunutta lipastaan; mutta ei pitänyt vähintäkään lukua mistään
kalakaupasta. Hän kirjoitteli sen sijaan joutohetkinä ja tarkasteli
välistä aikansa kuluksi rahakirstuansa, joka oli kiinnitetty hänen
vuoteesensa päänalustan kohdalle.
Niin oli kuukausi kulunut uudessa asunnossa, kun Björner eräänä aamuna
lähti Karlskronaan. Tämä hämmästytti Joonasta erittäin suuresti: sillä
se oli ensimäinen kerta kuin hänen herransa viiteentoista vuoteen lähti
johonkin kaupunkiin. Mutta vielä enemmän hän ällistyi kun Björner
illalla palasi mukanaan nuori nainen, jonka hän huolellisesti majoitti
yläkertaan asumaan.
Kun vouti ja ylioppilas seuraavana päivänä tulivat vierailemaan,
joutuivat he jotenkin hämilleen, kun Björner tuli heitä vastaan
käsityksin nuoren tytön kanssa ja lausui:
-- Tyttäreni Hulda.