V.

Heti kuin ukko Elg oli haudattu, tulivat kaikki neljä veljestä Joonaan

luo pyytämään perintöosaansa. Jälkeenjäänyt omaisuus oli tosin

pieni, mutta suuriarvoinen Joonaalle, joka tuli varsin alakuloiseksi

ja huolestuneeksi. Hän valitti hätäänsä Björnerille, mutta tämä

ainoastaan pudisti päätänsä ja oli vaiti. Voutikin tuli vielä paikalle

ja piti kalunkirjoituksen. Koko talon kalustona oli vene ja vähäiset

kalastuskapineet sekä muutamia tuvassa käytettäviä välttämättömiä

huonekaluja. Tuvan omistusoikeus oli arvoltaan paras kaikesta, sillä

sitä ympäröitsi kolme tynnyrinalaa niin kutsuttua kruununmaata,

joka kaikkina aikoina oli siihen kuulunut. Ei kukaan pitänyt

kuitenkaan tätä maata minkään arvoisena koska se melkein kokonaan

oli kivistä ja karuista, ja kasvoi ainoastaan orapihlajapensaita ja

muutamia ijänikuisia tammia. Kaikki laitokset yhteensä arvosteltiin

kalunkirjoituksessa neljäksisadaksi riksiksi. Björner tarjosi heti

tämän summan, jonka perilliset kauvan mietittyään vihdoinkin ottivat.

Björner maksoi paikalla puhtaassa rahassa, ja koko omaisuus oli

hänen. Rupea sinä nyt palvelijakseni, niin saamme ilman mitään tyhmiä

vastaväitteitä hoitaa asioitamme, sanoi hän Joonaalle. Tämä ihastui

siitä sanomattomasti. Hän tarttui ihastuksella sihteerin käteen ja

tahtoi suudella sitä, mutta sitä ei sihteeri sallinut.

-- Ei mitään lapsellisuuksia... Minä tahdon ainoastaan uskollisuutta

ja kuulijaisuutta! sanoi Björner lausuen viimeiset sanat kovalla äänen

painolla.

-- Sen saatte kuoleman hetkeeni saakka, armollinen sihteeri! vakuutti

Joonas luoden rehellisen katseensa korkeuteen, ikäänkuin hän olisi

kutsunut taivaan sanojensa todistajaksi.

-- Se on hyvä! sanoi Björner lyhyesti ja taputti Joonasta kahdella

sormellaan olkapäälle, ja tämä oli ensimäinen ystävyyden osoitus,

jonka hän oli saanut tuolta totiselta mieheltä; sillä Björner ei

koskaan ollut kiittänyt häntä eikä hänen isäänsäkään heidän avustansa

haaksirikon jälkeisinä päivinä.

Björner ryhtyi nyt Joonaan avulla niin uutteraan työhön, että sitä

täytyi ihmetellä. Hän oli lakkaamatta liikkeessä koko päivän ja välistä

yölläkin. Työtunnit ja tehtävät olivat seuraavat.

Päivän koittaessa purjehti hän joka aamu Joonaan kanssa tuolle

tunnetulle luodolle, jossa he viipyivät kolme tuntia etsimässä

kadonnutta raha-arkkua kaikin tavoin kuin suinkin taisi ajatella

ja kaikilla mahdollisilla keinoilla. Hän palasi sitte kotiin ja

käyskenteli kalastustilalla. Jos sillit olivat hyvässä hinnassa,

niin hän osti niitä sen verran kuin suinkin taisi saada. Hän

suolasi ne sitte omin käsin nelikkoihin, jotka säilytettiin

suuressa perunakellarissa, jonka hän vuokrasi eräältä talonpojalta

naapuristossa. Sitte palasi hän mökkiin ja söi Joonaan kanssa

yksinkertaisen aterian, tavallisesti karkeaa ruisleipää, kalaa ja

perunoita sekä voimakasta mallasjuomaa. Loppuosan päivästä olivat he

tiluksilla kaivamassa, kuokkimassa ja kiviä särkemässä. Molemmat miehet

työskentelivät niin että hiki valui pitkin otsaa ja poskia. Molemmat

olivat vahvoja ja lujia miehiä. Ajan pitkään saivat he suuria toimeen,

niin että tarkka katselija voi vieläkin havaita jälkiä heidän töistään.

Björnerin kalastusmaja oli suuren tammen juurella itse meren rannalla.

Sen ympärillä oleva maapalsta oli kolmikulmainen ja ulkonäöltään

varsin miellyttävä. Muutamia pienempiä, ikivanhoja hautakumpuja kohosi

siellä täällä kentällä, joka muutoin oli tasainen ja kasvoi tiheitä

orapihlajia ja muutamia sammaltuneita tammia. Tilusten keskipaikoilla

kohosi vähäinen kallio, jonka huipulta oli viehättävä näköala yli meren

ja ympärillä olevan seudun. Tällä kalliolla, joka oikeastaan oli suuri

kunnas, alkoi Björner työnsä. Hän tasoitti maan ja laski perustuksen

rakennukseen. Enempää hän ei ennättänyt ensimäisenä vuotena, koska

hän samaan aikaan rakenteli tukevaa kivimuuria maapalstansa ympäri,

jota hän myös koetti viljellä ja raivata. Seuraavana suvena valmistui

rakennuksen ensimäinen kerros. Hän teki myös muutamia puutarhan

aloitustöitä ja laittoi istutuksia, jotka todistivat erinomaista

kauneuden aistia. Kaikki kävi ripeästi kummaltakin mieheltä, ja he

työskentelivät verrattomalla innolla. Joonas oli väsymätön ja niin oli

Björnerkin. He kaivoivat, särkivät kiviä ja muurasivat. Joka päivä

kävivät he myös merellä tekemässä tutkimuksiansa.

Mutta Björner harjoitti sillä välin vielä toistakin elinkeinoa, joka

teki hänet yleisesti tunnetuksi koko seudulla. Hänellä oli nimittäin

rahaa, jota hän lainasi tarvitseville, mutta kovilla ehdoilla.

Sanottiinpa ihan varmaan, että hän otti kumminkin viisikolmatta

prosenttia korkoja ja välistä vähän enemmänkin. Sillä tavalla hän

auttoi köyhiä kalastajia hädän hetkenä. Alussa hän vaan lainaili

jotenkin vähiä summia; mutta sittemmin hänen rahaliikkeensä kasvoi

melkoisen suureksi. Hän lainasi ahkeraan rahoja ja piti aina varalta,

että hän sai omansa takaisin; sillä helläsydäminen hän ei ollut.

Kruununvouti oli ainoa henkilö naapuristossa, jonka luona hän joskus

kävi ja joka vuorostaan kävi häntä tervehtimässä, sillä heillä oli

alituisesti keskenäisiä raha-asioita.

Björner siis oli tunnettu tästä syystä sangen ankaraksi

koronkiskojaksi. Kaikki vihasivat häntä itsekseen sydämensä pohjasta,

vaikka he hädän hetkenä olivat hyvillään siitä, että tällainenkin

auttaja oli saatavilla. Ei kellään ollut oikeaa syytä moittia

häntä. Hän käytti rahaansa kauppatavarana, jota he saivat vaihettaa

velkakirjaan, jos tahtoivat, tai olla vaihettamatta. Hän ei pakoittanut

koskaan ketään eikä hän koskaan rikkonut lupaustansa, olipa se annettu

kelle hyvänsä. Käytökseltään hän oli kohtelijas, mutta vakava ja

harvasanainen. Ei koskaan nähty hymyilyä hänen ohuilla huulillaan,

hän ei koskaan puhutellut ketään ilman syyttä eikä hän koskaan

vastannut sanaakaan, jos joku tiedusteli hänen raha-asioitaan taikka

hänen entisiä elämänvaiheitansa. Hän oli sanalla sanoen salaperäinen

arvoitus, joka antoi aihetta moneen ihmeelliseen kertomukseen kansan

keskuudessa.

Muutamat väittivät, että "raha-sihteeri", joksi Björneriä yleensä

sanottiin, varmaankin oli rosvopäällikkö, joka arvatenkin oli

murhannut miehistön tuossa haaksirikkoon joutuneessa laivassa ja sitte

anastanut laivan kassan sekä laskenut aluksen karille. Toiset luulivat

tietävänsä, että hän oli väärän rahan tekijä ja osasi tehdä rahaa

kuinka paljon hyvänsä. Olipa niitäkin, jotka vannoivat hänen olevan

noidan ja liitossa paholaisen ja veden emon kanssa, sillä he olivat

itse nähneet, että hän joka aamu kävi onkimassa rahaa meren pohjasta.

Varmaankin oli asian laita jotenkin siihen suuntaan, sillä ei kukaan

voinut käsittää, mistä hän muuten olisi saanut rikkautensa, koska hän

alussa selitti kadottaneensa kaikki mitä hänellä oli. Moni arveli,

että hän oli löytänyt rautalippaansa, täynnä hopeaa ja kultaa; mutta

Joonas vannoi, ettei niin ollut asian laita. Ei kukaan ollut ihan varma

väitöksissään, mutta kaikki olivat yksimieliset siinä, että vieras oli

kummallinen ihminen, josta ei ollut helppo saada selkoa.

Joonaan kautta tulivat nämät uutiset Björnerin tietoon, mutta hän

ei vastannut niihin mitään. Rypistihän vaan tuuheita kulmakarvojaan

ja teki edelleen tavallisia toimiansa ja eleli aikojaan yhtä

yksinkertaisesti kuin ennenkin. Joonas oli hänelle uskollinen

ja kuulijainen kuin koira. Työ edistyi nopeasti ja siihen näkyi

Björnerkin tyytyvän. Muutamissa tilaisuuksissa, kun Joonas johti puheen

kadonneesen arkkuseen, jota ei tahdottu ikipäivinä löytää, saattoi

tapahtua, että sihteeri polki jalkaa ja kiroili. Uskollinen palvelija

ei kuitenkaan muistuttanut tätä seikkaa kuin harvoin, ja kaikki meni

siis hiljaista menoaan.

Tulipa viimein kuitenkin päivä, jolloin hiljaisuus ja yksitoikkoinen

elämä vaihettui suuren muutoksen kautta Björnerin elämässä ja

käytöksessä; ja tämä muutos hämmästytti suuresti sekä Joonasta että

kaikkia hänen tuttaviansa niinkuin seuraavassa saamme nähdä.