XI.

Talomme.

Kunnon Rob Steffens, joka elämänpurteensa oli ottanut Mariamme, oli

viime aikoina joutunut rakentamisvimmaan. Rob on jotenkin juonikas ja

vaikeasti tyydytetty. Hänellä on omat kotitapansa ja persoonalliset

omituisuutensa; siksipä hän ei koskaan oikein viihdykkään toisen

rakentamassa talossa ja siksipä ovatkin rakennushaaveet aina olleet

hänen suurimpana henkisenä virkistyksenään. Koko kihlausaikansa laati

hän suunnitelmia tulevan talonsa rakennusta varten, ikäänkuin hänellä

jo olisi rahat varattuna siihen. Kaikki Marian ompelumallien ja

kirjeiden takasivut olivat täyteen töhrityt pohjapiirustuksia ja

luonnoksia.

Mutta viime aikoina oli näistä tuulentuvista tullut täysi tosi, vanhan

uutteran tädin jätettyä heille joitakin tuhansia perinnöksi. Tädin

päähän oli pälkähtänyt jättää koko omaisuutensa Robin huostaan, ja

siihen kuului monen muun ohessa pieni maapalstakin puolen tunnin

raitiotiematkan päässä Bostonista.

Nyt piirustukset laajenevat ja taajenevat ja he kyselevät vaimoni

neuvoja aamulla, päivällä ja illalla. Tullessani heitä tervehtimään

näen aina heidän päänsä yhdessä kumartuneina piirroksien yli ja kuulen

Robin selittävän mieliaatettaan, kirjaston sisustamista. Katto tulisi

siinä olemaan leikeltyä tammea, maalattuna keskiaikaiseen tapaan

ultramariinisinisellä ja kultauksilla. Kirjahyllyt laadittaisiin

gootilaiseen tyyliin, ja tottuneitten veistäjien käsissä sekä suuria

rahasummia maksamalla tulisivat ne maailmaa hämmästyttämään.

Marian ajatukset taas ovat kiintyneet porsliinikaappiin,

vaatekomeroihin ja ruokakomeroihin; hän haaveksii makuuhuonetta

alakertaan, sillä kuten kaikki naiset meidän päivinämme pelkää hän

rappusia, eikä luule jaksavansa nousta yläkertaan kuin pari kertaa

viikossa. Vaimoni, jolla on synnynnäinen taipumus tämänkaltaisiin

toimiin ja on avustanut lukuisia tuttaviaan heidän talonsa

sommittelussa ja järjestänyt heidän kotiaan, jossa he sitten ovat hyvin

eläneet ja viihtyneet, puuhaava vaimoni tekee joka päivä lyijykynällä

ja viivottimella muutoksia heidän piirustuksiinsa, aina sen mukaan

mitenkä pariskunnan suunnitelmat muuttuvat ja vaihtuvat.

Robia kiusataan myönnyttämään kaksi jalkaa kirjastostaan makuuhuoneen

vaatekammioiksi -- mutta hän vastustaa kuin trojalainen. Pyyntöjen ja

rukousten pehmittämänä antautuu hän seuraavana iltana ja vaimoni

raaputtaa eilispäivän piirroksia, kirjasto pienennetään kaksi jalkaa,

ja makuuhuone saa vaatesäiliön. Mutta nyt huomataankin vierashuone

liian ahtaaksi -- sen seinää täytyy muuttaa kaksi jalkaa eteiseen päin.

Rob sanoo eteisen sopusuhtaisuuden siitä kärsivän, hän rakastaa laveata

eteistä, ja on aina siitä haaveksinut. Ei mikään tee niin iloista

vaikutusta tulijaan kuin vapaa, laaja ja tilava eteinen.

"Siinä tapauksessa", sanoi Maria, "laajentakaamme taloa kaksi jalkaa."

"Ei käy päinsä sekään, se kallistaa vain", sanoo Rob. "Katso, jokainen

jalka lisää vaatii sen mukaan lisään tiiliä, laattialautoja ja

kattotarpeita j.n.e."

Miettivän näköisenä tutkii vaimoni piirroksia, harkiten miten

vierashuonetta saisi kaksi jalkaa suuremmaksi liikuttamatta seiniä.

"Minäpä tiedän", huudahti Rob, kumartuen hänen olkansa yli, "tässä

saatte kaksi jalkaa vierashuoneeseen muuttamalla eteisen rappuja kaksi

jalkaa oikealle", ja hän heilutti innoissaan lyijykynäänsä.

"Oi, Rob kulta!" puhkeaa Maria peljästyneenä puhumaan, "sehän on

kyökkikomeroiden paikka! Ne menevät hukkaan, ja mihin saan

kellarinraput soveltumaan!"

"Helkkarin komerot ja kellarin raput", sanoo Rob. "Äidin täytyy löytää

niille paikka jostain muualta. Talon tulee olla tilava ja iloinen,

pitäkööt komerot ja säiliöt huolta itsestään. Voihan niitä aina

_jonnekkin_ sovittaa. Ei siinä hätää. Mitä ihmettä ne naiset aina

tarvitsevat niin tavattomia kyökkilaitoksia."

"Eivät ne ollenkaan ole laajempia kuin tarpeellista on", virkkoi

vaimoni tuumivana; "pienentämällä niitä et voita mitään".

"Entäs jos sijoittaisimme koko kyökkikomennon kellarikertaan", ehdottaa

Rob, "siten saamme sen ihan näkyvistämme?"

"Ei ikipäivinä, jos vain voimme sitä välttää", sanoi vaimoni.

"Kellarikyökki on suurkaupunkien välttämätön paha, kun ahdas tila ei

myönnä suurempia mukavuuksia."

Keskustelua jatkuu, kunnes kolmikko päättää mennä levolle miettiäkseen

asiaa huomisaamuksi. Aamulla anivarahin saa vaimoni sukkelan

mielijohteen vielä vuoteella lojuessaan. Hän ryntää sijaltaan, tarttuu

kynään ja paperiin, ja ennen kello kuutta on hän laajentanut

vierashuonetta sukkelalla tavalla puhkaisemalla seinään kaari-ikkunan.

Niin suurenee ja pienenee tuleva talo, revitään maahan ja rakennetaan

kumin ja lyijykynän avulla. Tänään hyljätään ovet, huomenna ne

hyväksytään, ikkunat vaihtelevat, mikäli joku huomauttaa syvennyksiä

liian suuriksi tai pieniksi.

Kaikki tuntui päätetyltä, mutta oi kauheata, mikä keksintö! Armollisen

rouvan makuuhuoneessa ei ole tulisijaa, eikä uunintorvea, eikä niitä

voida saada kylpyhuonetta muuttamatta. Lyijykynä ja kumi ovat taas

toimessa ja yhteen aikaan uhkasi koko talo särkyä sirpaleiksi tämän

muutoksen johdosta; kylpyhuone vaelsi kuin rauhaton sielu sinne tänne,

milloin tunkeutuen vaatesäiliöön, milloin uhaten vierashuoneen rauhaa,

kunnes se viimein vaimoni kekseliäisyydestä löysi levon niin hyvässä

paikassa, että kaikki ihmettelivät, miten eivät ennen olleet sitä

keksineet.

"Isä", sanoi Jenny, "minusta näyttää, etteivät ihmiset ole oikein

selvillä tarpeistaan ruvetessaan rakentamaan, etköhän kirjoittaisi

talonrakentamisesta?"

"Olen tosin miettinyt sitä", sanoin miehen tavalla, joka on kutsuttu

suuria uudistuksia tekemään. "Syynä siihen, että äiti ja nuorikot ovat

niin sotkeutuneet verkkoihin, etteivät enää pääse niistä ulos

pujahtamaan, lienee varmaankin, ettei Kristoffer ole mitään siitä

asiasta kirjoittanut."

"Näitkös isä", sanoi Jenny, "vaikka heillä on vain määrätty rahasumma

käytettävänään, haluavat he kumminkin kaikkea mitä maan päällä voi

saada. Rob syventyy vanhaan arkkitehtuuriin ja muihin kummallisuuksiin,

piirustaen jos jonkinlaisia koukeroita. Marian ajatukset taas

kiertelevät vierashuoneessa, budoaarissa, porsliinikaapissa ja

makuuhuoneen komeroissa. Rob haaveksii oikeata aatelishovia. äiti taas

puolustaa liinakaappia ja kylpyhuoneita ynnä muuta semmoista.

Lopputuloksena on se, että jos kaikki saavat tahtonsa perille,

velkaantuvat he korviaan myöten."

Tämä ei minustakaan tuntunut mahdottomalta.

"Enpä tiedä Jennyseni, mihinkä määrin kirjoitukseni kykenee sitä

estämään, mutta koska aika taas on täytetty ja aikakauskirjani odottaa,

saatampa kirjoittaa tästä seikasta, missä ajatukseni kumminkin

hyörivät, ja niin elvytän ensi illanviettoamme tämän aineen

esittämisellä."

Vielä samana iltana, Robin ja Marian pistäytyessä meillä, kuten

tavallisesti, ja piirustuksen ja raappimisen alkaessa äidin sohvassa,

vedin esiin kyhäelmäni ja aloin seuraavasti:

_Talomme_.

Meidän talomme on paikka, jonka jokainen tuntee. Merimies uneksii siitä

kyntäessään aaltoja. Haavoittunut soturi, kiemurrellessaan huonolla

sairashuonevuoteellaan, kirkastuu sitä paikkaa muistaessaan, se on kuin

pisara raikasta vettä erämaassa, kuin viileän käden kosketus palavalla

otsalla. "Talomme", huokaa hän heikosti ja hänen himmeä silmänsä

loistaa jälleen -- sillä kaikki kotoinen lempi, hellät ajatukset ja

puhtaus, kaikki mitä hän maan päällä rakastaa ja mitä taivaasta toivoo,

kaikki astuu hänen eteensä tämän sanan kaikuessa.

Olkoon talomme mitä tyyliä tahansa, matala tai korkea, olkoon se laaja,

valkoinen herraskartano viheriäisine ikkunaverhoineen ja satavuotisine

tuulessa huojuvine jalavineen tai erämaan yksisuojainen hirsimökki,

aina liittyy sen muistoon lumousvoima, joka näyttää sen meille

toisenlaisena kuin kaikki muut talot maan päällä. Joka soppi, joka kivi

ja kanto on meille rakas ja herättää meissä entisajan muistoja,

muistoja kaikesta mikä on meille pyhää ja rakasta.

"Isä alkaa olla oikein senttimenttaali", kuiskasi Jenny niin ääneen,

että minäkin sen kuulisin. Ravistin päätäni hänelle ja jatkoin

pelkäämättä:

Ihmiselämään ei mikään tee suurempaa vaikutusta kuin se talo, jossa

elämme -- erittäinkin se paikka, jossa vietimme aikaisimmat,

vaikutuksille alttiit ikävuotemme. Talo sisustuksineen vaikuttaa

terveyteemme ja hauskuuteemme, siveellisyyteemme ja uskontoomme. On

taloja, joissa asujanten parasta on niin vähän huomioon otettu, jotka

ovat niin synkkiä, ilottomia ja aurinkoa vailla, että tuntuu

mahdottomalta elää niissä hilpeätä, jaloa ja uskonnollista

perhe-elämää.

Häpeäksemme on minun myöntäminen, että suurissa kaupungeissamme on

taloja, joita sivistyneistä kristityistä käyvät ihmiset rakentavat ja

antavat vuokralle, ja jotka ovat niin kurjia, että niitä saattaa sanoa

pauloiksi tai loukoiksi, jotka ovat viritetyt sielua pahaan

viettelemään. Tällaisissa asunnoissa lapset imevät itseensä saastaista

henkeä, ja kodin perustaminen ynnä säädyllisen, kristillisen elämän

viettäminen niissä vaatii melkein yliluonnollisia voimia.

Eräs kuuluisa englantilainen ihmisystävä, joka oli paljon tutkinut

köyhälistön asuntoja, on antanut sen lausunnon, ettei raittiusliike voi

vaikuttaa mitään, ennenkuin parannus saadaan toimeen työmiesten

asunnoissa. Ne ovat niin likaisia, pimeitä, ikäviä ja lohduttomia että

asujamet vain viinan ja opiumin avulla saavat surkeat päivänsä niissä

kulumaan. Hän oli itse parantanut erään juopon pelastamalla hänet

tällaisesta viheliäisestä luolasta. Hän hankki hänelle samasta

vuokrasta asunnon hauskassa talossa. Tämä nuori mies oli ollut

kivipiirustajana, hänellä oli heikko ruumiinrakennus, ja

luonnonlaadultaan oli hän hermostunut sekä vaikutuksille altis.

Vaimoineen ja pikku lapsineen oli hän teljetty kurjaan, ummehtuneeseen

huoneeseen, juotavanaan vain saastaista, haisevaa vettä, ja ympärillään

toisten yhtä viheliäisten ihmisten melua, joka ohueitten seinien läpi

tunki heidän kamariinsa. Mitä oli hänen tässä tilassa tekeminen, mikä

saattoi hänet hetkeksi unohtamaan tämän surkeuden -- kiihoitusjuomat,

ne soivat hänelle hetkisen lepoa.

Hänellä oli nyt kolme hyvää huonetta sekä puhdasta vettä ja ilmaa;

siunattu päivänpaiste tulvaili sisään kaikista ikkunoista, muuttaen

hänet muutamissa viikoissa toiseksi ihmiseksi.

Tässä rauhassa ja järjestyksessä, tämän uuden kodin helmassa, virkistyi

pian hänen entinen kykynsä, ja puhtaassa ilmassa, puhtaassa vedessä ja

niissä puhtaissa ajatuksissa, jotka tästä ympäristöstä syntyivät, löysi

hän voimaa vastustaakseen kiihoittavia ja tylsyttäviä väkijuomia.

Asuinhuoneitten vaikutus hyvään tai pahaan -- niitten vaikutus

aivoihin, hermoihin, sydämmeen ja koko elämään -- on tärkeä seikka,

jota huoneitten rakentajain ja vuokraajain tulisi tarkoin huomioon

ottaa.

Ihmisen ajatusten tulisi kohota vähän jalompiin pyrintöihin, eikä

kiintyä rahainsa korkoihin. Ajatelkoon vuokratalojen rakentaja hieman

tätäkin asiaa. Ajatelkoon hän, mitä tarkoitusta varten huoneita

rakennetaan, ja mitä ne merkitsevät ihmisolennoille. Suurin osa

kaupunkiemme taloista ei ole asukkaittensa rakentamia, vaan

henkilöiden, jotka kiinnittävät rahansa tällä lailla, ajatellen

ainoastaan koron kartuttamista, jonka tämä kiinnitys on heille

hankkiva.

Rikkaat ihmiset tosin rakentavat itselleen palatsimaisia asuntoja,

joissa kaikki rahalla saatavat mukavuudet sulostuttavat elämää. Mutta

suuren enemmistön asunnot, joissa verraten vähäpalkkaiset nuoret miehet

elämätä alkaessaan rakentavat pesänsä, ne asunnot sietäisivät paljon

muutoksia, ennenkuin rahat ovat tarkoituksen mukaisesti käytetyt.

Katsellessamme tällaisia huoneistoja, tekee meidän mieli itse ruveta

rakentamaan, sillä tiedämme niin monta tapaa, miten samalla summalla,

joka tämän epämukavan ja ikävän asunnon rakentamiseen on uhrattu, voisi

aikaansaada ihanan kodin.

"Niin juuri!" huudahti Rob pontevasti. "Muistatko Maria, kuinka monta

rumaa, ikävää ja siivotonta huoneistoa näimme hakiessamme itsellemme

asuntoa."

"Muistan kyllä", sanoi Maria. "Entäs noita ahtaita, pimeitä putkia,

joihin nuo komeat rappuset johtivat, päältäpäin näytti kaikki niin

uhkealta, mutta sisässä oli kaikki epämukavaa ja vaillinaista."

"Niin", sanoi Rob, "entäs nuo kummalliset koristukset kaikkialla.

Ihmiset tuhlaavat usein rahoja rumentaakseen talojaan, se on varma."

"Kuinka mielellämme luopuisimmekaan noista kamalista

fasaadikoristuksista, kattomaalauksista ja muista koristuksista, joista

ei ole huvia eikä hyötyä, kun vaan saisimme vesijohtoja ja kunnollisia

kylpyhuoneita. Ja mitenkä meillä ovet ja ikkunat asetetaan! Usein on

meillä makuuhuoneissa vaikea löytää sopivaa paikkaa vuoteelle ja

toalettipöydälle."

Tässä katsahti vaimoni ylös, tehtyään juuri viimeisen korjauksen

piirustuksiin.

"Paras uudistus tänä uudistuksen aikakautena", huomautti hän, "olisi

naisarkkitehtien kehittäminen. Vuokratalojemme varjopuoli on se, että

ne yksinomaan ovat miesjärjen keksintöjä. Ei yksikään nainen tekisi

semmoista makuuhuoneen piirustusta, ettei vuodetta varten olisi muuta

paikkaa, kuin joko ikkunan tai oven luona, eikä tuhlaisi huoneen

sisäänkäytäväksi alaa, joka soveltuisi säiliöiksi.

"En ymmärrä, miksi ei tämä uusi liike naissukupuolen vaikutusalan

laajentamisesta ole ottanut ohjelmaansa naisarkkitehtien kasvattamista.

Talojen suunnittelu, sisustus ja piirustus olisi naisen käsitykselle ja

aistille hyvin sopiva toimi. Sehän kuuluu luonnon järjestykseen.

Minkälainenhan olisikaan se pääskysenpesä, jonka herra Pääsky yksinään

ilman eukon apua laatisi?"

"Kultaseni", sanoin, "sinun pitää kaikin mokomin kirjoittaa tästä

asiasta ensi naisyhdistyksen kokoukseen."

"Olen samaa mieltä kuin naislehtemmekin", sanoi vaimoni, "että paras

tapa kykyänsä näyttää on _ryhtyä toimeen_. Ihan varmaan saisi se

nainen, joka uutterasti suorittaa tähän ammattiin tarvittavan

tietomäärän ja sitten alkaa työskennellä tällä alalla, ennen pitkää

tarpeeksi työtä."

"Varsinkin, jos hän suorittaisi tehtävänsä yhtä oivallisesti kuin sinä,

kultaseni", sanoin minä. "Nuoret naiset korkeimmissa bostonilaisissa

kouluissamme lukevat enemmän matematiikkaa kuin arkkitehdille on

tarpeellista, ja piirustuskoulumme kyllä todistavat naisen taipumusta

ja kätevyyttä sillä alalla. Sanalla sanoen, tämä ala tuntuu minusta

sopivan naisille paremmin kuin moni muu ehdolla oleva."

"No isä", kysyi Jenny, "etkö aiokkaan jatkaa lukuasi?"

Jatkoin:

"Minkälaisen tulee meidän talomme olla? Mikä muu kysymys edellyttää

useampia, erilaatuisempia vastauksia -- vastauksia, jotka vaihtelevat

varojen, luonteen ja eri asemien suhteen. Kullakin ihmisellä on

muutamia suuria tarpeita, johon kaikki pienemmät kohdistuvat. On

olemassa vaatimuksia, joita kaikkein, korkean sekä alhaisen, rikkaan ja

köyhän aina halujensa mukaan tulee saada asunnossaan täytetyiksi.

Luulen voivani jakaa nämä vaatimukset tai tarpeet samoinkuin vanhat

filosoofitkin jakoivat elementtejä, nimittäin: tuleen, ilmaan, maahan

ja veteen. Nämä neljä elementtiä ovat välttämättä tarpeelliset

jokaisessa asunnossa."

"Tuli, ilma, maa ja vesi! Nytpä en tosiaankaan ymmärrä tarkoitustasi",

sanoi Jenny.

"Odotappas vähän, kunnes se selviää", sanoin. "Koetan saada

tarkoitukseni selväksi.

"Talon pääasiallinen tarkoitus on suojata asujamiaan elementeiltä. Tätä

tarkoitusta vastaa myöskin teltta, joka suojelee tuulelta ja sateelta.

Mutta teltan pahin haitta on, että se ilma, jota hengität keuhkoihisi

ja josta veresi, aivosi ja sydämmesi puhtaus riippuu, on pilaantunutta.

Siten imet teltassa itseesi joka hengenvedolla enemmän tai vähemmän

vaikuttavaa myrkkyä, aina olojen mukaan. Napoleon makuutti aina

armeijaansa taivasalla. Hän sanoi kokemuksesta tulleensa siihen

vakuutukseen, että se oli terveellisempää, ja kumma kyllä, todistaa

moni esimerkki heikkojen ihmisten voimistuneen taivasalla nukkuessaan

pitkillä jalkapatikoilla.

"Ensimmäinen pulma talonrakentamisessa on hankkia vankka suoja raittiin

ulkoilman yhteydessä. En aio tässä pitää esitelmää tuulottamisesta,

mainitsen vain sivumennen, että rakentajan tärkeimpänä tehtävänä on

terveellisen talon rakentaminen, ja terveellisen talon tärkeimpänä

ehtona on puhdas, raitis ilma.

"Siksipä ovatkin minulle nuo talot niin mieleiset, joissa on keskellä

laajat eteiset tai käytävät, joihin kaikki huoneet avautuvat, ja joissa

on varalla raitista ilmaa niiden kaikkien tarpeeksi. Lämpimän ilmanalan

maissa saadaan sitä keskuspihan kautta, jossa suihkulähde lirisee,

kukat kukkivat, ja jonka pylväskäytävään kaikki ovet avautuvat. Mutta

kun tilaa on niukalta eikä ole varaa uhrata talon keskustaa käytäviksi,

voipi tämän keskustan muodostaa hauskaksi arkihuoneeksi. Siihen kun

hauskasti asettaa tuoleja, kirjahyllyjä ja sohvia, muodostuu tämä

hauska huone monessa suhteessa talon miellyttävimmäksi lepopaikaksi.

"Monella ihmisellä on tapana nukkua ikkuna auki. Tämä on kumminkin

hyvin puutteellinen ja vaarallinen tapa hankkia makuuhuoneeseen

riittävää määrää raitista ilmaa. Mutta jos talo on rakennettu äsken

ehdottamani suunnitelman mukaan, saattaa tämän suuren eteisen tai

arkihuoneen ikkunat jättää yöksi selälleen, joten siellä on

yhtämittainen ilmanvaihto, ja kun sitten makuuhuoneitten ovia raotetaan

ja ikkunoita hiukan aukaistaan, syntyy siitä vapaa ilmanvaihdos

kaikissa huoneissa.

"Taloa suunniteltaessa olisi siis ikkunoitten asema visusti huomioon

otettava, jotta ilma niitä avattaessa pääsisi vapaasti virtailemaan

huoneisiin. Kuumina kesäpäivinä näemme usein kalpean äidin riutuvan

lapsensa kera päivänpuoleisen ikkunan ääressä huohottavan ja

läähättävän, virkistävän tuulenhengen hyödyttömästi puhaltaessa vasten

ikkunatonta seinää. Tekisipä silloin mieli iskeä reikiä seiniin, jotta

raitis ulkoilma pääsisi vapaasti sisään tulvimaan.

"Sinä kallis Jumalan lahja, avaruuden raikas ilma, miten nurjasti ja

halveksivasti sinua kuolevaiset kohtelevatkaan! Jos asiansa täysin

ymmärtävä saarnamies pitäisi saarnan hapesta, vaikuttaisi se varmaan

paljon enemmän synnin tukahuttamiseksi kuin puhdasoppinen selitys

siitä, milloin, miten ja miksi synti tuli maailmaan. Mutta nyt astuu

pappi reunojaan myöten täyteen sullottuun kokoushuoneeseen, jossa

saastainen ilma miltei panee kynttilän liekit sinisenä palamaan,

ja päivittelee seurakunnan henkistä välinpitämättömyyttä, pilaantuneen

ilman painostaessa torkahtavia sanankuulijoita, jotka samalla tuntevat

itsensä perin syntisiksi tässä laimeudentilassaan.

"Pikku Jim, joka juoksenneltuaan kaiken päivää reippaana ulkoilmassa,

luki kiltisti rukouksensa maata pannessaan ja nukkui hyvänä poikana,

nousee tänä aamuna vuoteeltaan pörrötukkaisena, lyöpi hoitajaansa ja

sanoo, ettei hän tahdo rukoilla, eikä välitä tulla hyväksi. Syy on vain

siinä, että poikarukka nukuttuaan ummehtuneessa ilmassa, joka koko yön

on hänen aivojaan myrkyttänyt, on nyt jonkinlaisessa siveellisessä

heikkomielisyyden tilassa.

"Heikot naiset vakuuttavat usein, että heidän voimansa palaavat vasta

kello yhden- tai kahdentoista tienoissa päivällä. Kysytään: eivätköhän

nukkune ikkunat ja ovet suljettuina ja raskaat uutimet vuoteensa

edessä?

"Esi-isiemme huoneet olivat ilmanvaihtoon nähden monessa suhteessa

paremmin varustetut kuin meikäläiset huoneet kaikkine parannuksineen.

Suuri henkitorvi keskessä sekä avonaiset tulisijat kaikissa huoneissa

aikaansaivat alituista ilmavirtaa, joka poisti huonon ja pilaantuneen

ilman. Nykyaikana on huoneissa vain savupiippu rautakamiinia varten.

"Kamiinit ehkä kyllä säästävät polttoaineita, mutta ne säästävät

muutakin. Sillä tuhansia ihmisolentoja saattavat ne liian aikaiseen

hautaan, hitaan myrkytyksensä vaikutuksesta.

"Kolkkoa on ajatella, että talvemme täällä Pohjolassa kestää kuusi

kokonaista kuukautta, marraskuusta toukokuuhun, ja että sinä aikana

monessa perheessä kaikki sulloutuvat yhteen huoneeseen, jossa kaikki

aukot ja ikkunaraot huolellisesti tukitaan ilmaa vastaan, ja jossa

koksikamiini kohottaa huoneen lämpömäärää 25 ja 30 pykälään Celsiusta.

Ihmisparat hermostuvat sekä liiallisesta kuumuudesta että myrkytetystä

ilmasta, joka ainoastaan silloin tällöin oven avautuessa vaihtuu

hiukan.

"Eipä siis lainkaan kummaa, jos näitten ihmisparkojen iho ja keuhkot

käyvät niin aroiksi, ettei heidän näiden kuuden kuukauden aikana ole

ajatteleminenkaan ulkoilmaan menemistä, sillä siitä seuraa paikalla

vilustus. Ja useinpa joulukuun vilustus kehittyy maaliskuussa

auttamattomaksi keuhkotaudiksi, ja kevät, jonka pitäisi tuottaa eloa ja

terveyttä, saattaa sen sijaan niin monta uhria hautaan.

"Olemme kuulleet kuinka kurjassa tilassa karhuparat kömpivät ulos

kuuskuukautisesta talvimajastamme, missä he miltei yksinomaan elivät

edellisenä kesänä saavuttamastaan lihavuudesta. Samoin lukemattomat

heikot olennot elävät pitkän talvemme kuluessa niitten päivittäin

vähenevien voimien kustannuksella, jotka he saavuttivat ihanana

kesäaikana, jolloin ikkunat ja ovet olivat avoinna ja raikasta ilmaa

oli tuhlaamisen varallekin.

"Sitten kuulemme koko kevään puhuttavan sairaudesta, sappitaudista y.m.

ja vertapuhdistavien lääkkeiden nauttimisesta. Se on kaikki vain

pilaantuneen talvi-ilman myrkytystä. Monta vertaa paremmat olivat toki

vanhan ajan talot, joissa suuret räiskyvät tulet paloivat avonaisessa

takassa ja joiden makuuhuoneisiin pyrysi lunta talvivihurien viuhuessa.

Tosin kylmä viima jäähdytti selkää, kasvojen miltei kärventyessä,

vesi jäätyi astiassa, ja jota halutti, taisi kirjoittaa nimensä

ikkunaruutuihin. Mutta sinä heräsit täynnä elämänhalua ja -voimaa --

sinä katselit tupruavaa lumituiskua värisemättä ja kahlasit kouluun

läpi miehenkorkuisten kinosten. Laskit mäkeä, olit lumipallosilla,

piehtaroitsit lumessa kuin lumisirkku, mutta suonissa virtasi puhdasta,

elinvoimaista verta ja vahvat keuhkot hengittivät sisäänsä raikasta

talvi-ilmaa."

"Armahda meitä, isä kulta!" huudahti Jenny, "toivon, ettei meidän

tarvitse uudestaan ruveta asumaan moisissa taloissa!"

"Ei suinkaan, kultaseni", vastasin, "väitän vain, että ne olivat

paremmat niitä taloja, joita suljetaan kaksinkertaisilla ikkunoilla ja

lämmitetään rautakamiineilla.

"Hyvä talo on niin järjestetty, että huonolla ja pilaantuneella ilmalla

aina on tilaisuutta poistua aukon kautta raikkaan ulkoilman tulviessa

sisään toista tietä. Talvella tulee tätä raitista ilmaa jollain

keinolla lämmittää.

"Otaksukaamme esim., että huoneen toisessa päässä olevasta aukosta

virtaa sisään lämmitettyä ulkoilmaa. Lämpömäärän ei tarvitse kohota yli

18 Celsius-asteen. -- Otaksukaamme vielä, että huoneen toisessa päässä

on avonainen puu- tai hiilikamiini. Sopivampaa tapaa ilmavaihdon ja

lämmön saavuttamista varten samalla kertaa saattaa tuskin ajatella.

"Otaksukaamme vielä talon keskessä löytyvän suuren eteisen, johon

raikas, kohtuullisesti lämmin ilma alituisesti virtailee. Jokaisessa

tähän eteiseen avautuvassa suojassa löytyy henkitorvi, josta käytetty

ilma poistuu vetäen mukanaan kaikki huonot ja pilaantuneet kaasut.

Siinä talossa on hyvä ilmanvaihto, eikä tästä synny mitään vaarallista

vetoa. Makuuhuoneen eroittamiseksi on hyvä käyttää kaksinkertaisia

ovia, joista toinen lastoista valmistettu vastaanottaa vapaata ilmaa

huoneeseen, paljastamatta sitä jokaisen nähtäväksi.

"Puhuessamme raittiista ilmasta, tarkoitamme sitä sanan täydessä

merkityksessä. Elköön sisääntulviva ulkoilma olko ummehtunutta,

pahaltalöyhkäävää kellari-ilmaa, vaan hyvää, puhdasta, raikasta ilmaa,

joka kulkee torven kautta, mikä on niin asetettu, ettei ilma virtsa

huoneeseen alhaaltapäin, missä epäterveellisiä kaasuja ja löyhkiä

kokoontuu, vaan ylhäältä kirkkaista ja korkeista ilmakerroksista.

"Koko lorun loppu kuuluu, että koska nyt ihmisten tässä elämässä

aivojensa kautta tulee vastaanottaa elämänsä henkinen puoli -- ja koska

musta, pilaantunut veri on myrkkyä aivoille -- ja tätä tummaa,

pilaantunutta verta muodostuu keuhkoissa, jotka hengittävät huonoa

ilmaa -- on talon rakentajan ensimmäinen toimi huolehtia puhtaan ja

terveellisen ilman hankkimista.

"Olkoon siis talon suunnittelussa pysyväisenä sääntönä: 'Talossamme'

tulee olla raitista ilmaa -- kaikkialla, kaikkina aikoina -- talvella

sekä kesällä. Vähät koristuksista ja marmorikamiineista. Olkoon kodin

sisustus vaikka kuinkakin yksinkertainen, kun vain on raitista ilmaa.

Yhtä vastenmielisesti kuin käytämme lähimmäisemme hammas- ja

hiusharjaa, hengitämme hänen keuhkoistaan lähtevää huonoa ilmaakin. Se

on 'talomme' ensimmäinen välttämättömyys. Inhimillisen terveyden ja

onnen ensimmäinen suuri elinehto on -- _ilma_."

"Kuuleppas, Maria", sanoi Rob, "onkohan meillä tulisijoja

huoneissamme?"

"Äiti on ottanut ne huoleksensa", sanoi Maria.

"Siitä ole varma", sanoin minä, "että jos anoppisi on ollut sinua

avustamassa, on ilmanvaihdosta pidetty huolta."

Myöntää täytyy, että Robin käsitys talosta kohdistui pääasiallisesti

gootilaiseen kirjastoon ja vanhanaikaisen herrastyylin sovelluttamiseen

nykyajan vaatimuksien mukaan, eikä semmoisiin proosallisiin asioihin

kuin ilmaan.

Siksipä hän nyt havahtuikin ikäänkuin unesta, veti pari syvää henkäystä

ja tarttui piirroksiin, tarkastaakseen niitä uudella innolla. Minä

jatkoin lukemistani.

"Toinen suuri elementti, joka meidän talossamme on huomioon otettava on

_tuli_. Tällä nimityksellä en tarkoita yksin keinotekoista tulta, vaan

tulta kaikissa eri muodoissaan -- taivaallista tulta, jota Jumala joka

päivä lähettää meille päivänsäteitten loistavilla siivillä, tulta,

jolla lämmitämme huoneitamme, keitämme ruokamme ja valaisemme yöllistä

pimeyttä.

"Alkakaamme taivaallisella tulella eli päivänpaisteella. Jumalan

antamaa raitista ilmaa laiminlyödään, mutta hänen lahjaansa

päivänpaistetta miltei vihataan. Monessa talossa ei uhrata senttiäkään

ilmanvaihdon hyväksi, mutta maksetaan auliisti satoja dollareja

päivänsäteitten karkoittamiseksi.

"Suojat näissä taloissa ovat tiiviit kuin laatikot, ilman tulisijaa

henkitorvea tai ilmareikää; ja oi iloa ja riemua! ulkopuolella on

markiisit ja sisäpuolella ikkunaluukut, jotta kirkkaimpanakin päivänä

voimme pimeydessä vaeltaa. Näitä asuntoja katsellessa voisi luulla,

että ne ovat varustetut kuumaa ilmavyöhykettä varten suojaamaan meitä

tulikuumilta ilmavirroilta.

"Mutta silmäilkäämme almanakkaamme. Moniko kuukausi vaatii tulta

takkaan? Liioittelematta saatan sanoa, että kaikki perheet lokakuusta

kesäkuuhun tarvitsevat aamu- ja iltaroihunsa, olkoon heillä sitten

varaa siihen tai ei. Vuoden kahdeksana kuukautena vaihtelee ilma

viileän, kylmän ja pakkasen välillä, ja tokkopa tarvitsee neljänä muuna

kuukautena sulkea huoneita niin tiiviisti. Tiedämmehän kokemuksesta,

että paahtavat päivät ovat poikkeuksia meillä.

"Matkustakaa kuten minä viime vuonna Connecticutlaaksossa ja

tarkastakaa taloja siellä. Kaikki ovat puhtaita, siistejä ja varakkaan

näköisiä viheriäisten pihamaiden ja suurien jalavien ympäröiminä --

mutta kaikki olivat kellarista kattoon suljetut, ikäänkuin olisivat

asujamet myyneet kaikki kampsunsa ja matkustaneet Kiinaan. Kaikki

rullakartiinit olivat alaslasketut. Onko siis talo autio? Ei;

katsoppas, keveä, sinervä savupyörre kohoo kyökin savutorvesta ja

tuolla talon takapihalla on kartiinia hieman kohotettu. Siellä elää

kuin elääkin olentoja himmeässä varjossa, kalpeina kuin potaatin idut

kellarissa."

"Minäpä tiedän, isä, miksi he niin tekevät", sanoi Jenny. "He pelkäävät

kärpäsiä, jotka tosiaankin kuuluvat Egyptin maanvaivoihin. Minä

puolestani en ainakaan moiti ihmisiä siitä, että sulkevat huoneensa ja

pimittävät talonsa kärpäsaikana, -- entäs sinä, äiti?"

"En minäkään, niitten ollessa hurjimmillaan, mutta luulen tämän olevan

tarpeellista ainoastaan vähän aikaa; mutta täällä meillä suljetaan

huoneet vuodet umpeensa ja siksipä ovatkin meidän kylämme niin

kuolleen, hiljaisen, kylmän ja asumattoman näköiset."

"Ainoa seikka, joka matkustajalle käy selväksi kylissämme

matkustaessaan", sanoin, "on, että näissä taloissa kumminkin asuu

ihmisiä, ja että nämä olennot elävät pimeydessä. Harvoin näet ovet ja

ikkunat avattuina, harvoin ihmisiä niitten luona istuvan, harvoin

tuolia pihamaalla tai minkäänlaisia merkkejä siitä, että ihmiset

eläisivät ulkoilmassa."

"Sanoinhan sinulle, isä, miksi kaikki on niin, olen ollut eno Petterin

luona kesällä ja tiedän, että täti pitää kevätsiivoamisensa

toukokuussa. Sen jälkeen laskee hän kaikki rullakartiinit ja uutimet

alas ja niin pysyy talo puhtaana aina lokakuuhun. Siinä on koko juttu.

Jos ikkunat olisivat selkoselällään, riittäisi siellä siivoamista joka

viikko, ja kuka sitä kestäisi? Eikä minusta siinä ole vähääkään

moitittavaa."

"Minä puolestani", vastasin, "vastustan elämistä pimeydessä, olkoonpa

sen suurena päämääränä vaikka kärpästen karkoittaminen. Muistan tällä

samalla matkallani pysähtyneeni muutamiksi päiviksi maalaisravintolaan,

jossa vallitsi Egyptin pimeys kellarista ullakkoon asti: Pitkulainen,

hämärä ja synkkä ruokahuone oli ulkoapäin luukuilla ja sisältäpäin

paksuilla, paperisilla rullakartiineilla suljettu. Mutta kaikesta tästä

huolimatta suhisi siellä kärpäsiä, kuin olisi mehiläispesä ollut

läheisyydessä. Surinasta, jonka käteni ojentaminen synnytti, saatoin

aavistaa leivoslautasen paikkaa. Se oli jotensakin ilettävää, sillä

tässä pimeydessä en aina voinut eroittaa kärpäsiä mustikoista, ja

ainakin minä puolestani olisin ollut tyytyväinen, jos tässä kärpästen

kanssa otellessani olisin edes saattanut lohduttaa itseäni valolla ja

ilmalla. Ihmisparat pimittävät huoneensa ja karkoittavat niistä

ulkoilman ja päivänpaisteen kärpäsiä peläten, mutta kärpäset jäävät

sittenkin heidän ainokaisikseen. Eipä siis kummaa, jos he käyvät miltei

sairaloisiksi näin ollen."

"No niin, tietysti isä puhuu kuin miehet", sanoi Jenny. "Sinä et

koskaan ole ollut vastuunalainen huoneiden puhtaudesta. Olisitpa vain

itse talon emäntänä, niin kyllä saisimme nähdä, mitenkä menettelisit."

"Senpä kerron sinulle. Tekisin parastani. Sulkisin silmäni

kärpäsenlialta ja avaisin ne luonnon ihanuudelle. Antaisin suloisen

päivän paistaa huoneisiini kaiken päivää, paitsi niinä harvoina

kesäpäivinä, jolloin viileys on tarpeen. Mutta nämä päivät eivät ole

lukuisat. Keväällä laskisin, paljonko maksaisi pestata jokin akka

pitämään ikkunoita ja muita tavaroita puhtaina, ja vaikkapa pitäisi

uhrata uusi pukuni hänen palkkaamisekseen, tekisin sen mielelläni.

Tehtyäni voitavani tässä suhteessa, paaduttaisin sydämmeni, kääntäisin

pois silmäni ja nauttisin päivänsäteistä, raikkaasta ilmasta ja

näköalasta vapaista, avonaisista ikkunoistani ja antaisin kärpästen

olla olojaan. Siinä kuulit."

"Päivänpaiste, se se on isän keppihevonen", sanoi Maria.

"Ja miksikä ei? Erehtyikö Jumala luodessaan auringon? Tai loiko hän sen

viholliseksemme? Eikö tämä suuri luonnonvoima, joka kypsentää hedelmät

ja saattaa kukat niin suloisesti tuoksumaan, ole meille muka hyödyksi?

Katsele varjossa kasvavia kasveja, mitenkä nuutuneita ja surkeita ne

ovat, ja kuinka ne rukoillen ojentavat heikot lehtensä valoa kohti.

Onko siis ihmisolennoillakaan varaa hyljätä tätä elähyttävää voimaa.

Eräässä vankilassa oli jono koppia päivänpuolella ja toinen

varjonpuolella. Vaikka varjonpuoleisissa kopeissa vallitsi sama

puhtaus, huoli ja hoito, olivat kumminkin sairaus ja kuolema monet

kerrat suuremmat siellä kuin valoisessa päivänpuoleisessa jonossa.

Ihmiset kärsivät kaikenmoisia kipuja ja huokailevat elinvoiman

vähyyttä; äärettömiä määriä lääkkeitä nautitaan ja rahoja tuhlataan,

mutta kaiken ohessa tuhlaamme ja karkoitamme luotamme molemmin käsin

päivänpaisteen, tämän Jumalan lahjan, siunatun terveellistä vaikutusta.

"Mitä raamattu kuvaa nousevaksi auringoksi, joka parantaa kaikki

siivillänsä? Sama aurinko, joka on Jumalan rakkauden perikuva, on meitä

virkistävä jokapäiväisessä elämässämme, se kuivaa kosteuden ja homeen,

suojelee koista ja ruosteesta, haihduttaa pahat hajut, karkoittaa

hermoista alakuloisuutta ja ilostuttaa elämätämme. Ellen palvelisi

Häntä, kaikkein hyvän antajaa, palvelisin ja kumartaisin varmaan

aurinkoa, hänen suurinta ja kauniinta näkyväistä ilmestystänsä. Egyptin

maalla vallitsi Herran vihan aikana pimeys, mutta Goosenin maassa oli

valoista. Minä olen goosenilainen, mielin valkeudessa vaeltaa ja

sadattelen pimeyden töitä. Mutta jatkakaamme.

"Talomme sijoitettakoon kaakkoiseen suuntaan, ettei siellä olisi

päivätöntä suojaa, ja ikkunat asetettakoon niin, että taivaasta

kotoisin olevat, kimaltavat säteet pääsevät tunkeutumaan poikki ja

puhki.

"Elkäämme piirittäkö taloamme ikkunain alapuolella olevalla kostealla

pensastolla, joka estää valon ja ilman vaikutusta. Taloa tulee

ympäröidä vapaa ala, jossa tuuli pääsee liehumaan ja päivänsäteet

valaisemaan, kuivamaan sekä elähyttämään.

"Siitä kiireestä päättäen, jolla ihmiset täällä meillä muuttavat ahtaan

pihamaan synkäksi tiheiköksi, luulisi auringonpistosta meidän

ilmanalamme suurimmaksi vaaraksi.

"Sateisina kuukausina, ja niitä meillä Jumala paratkoon on monta,

eläessämme pimeissä, viileissä huoneissa kosteitten pensaitten

sisässä, muuttuvat ajatuksemme synkiksi, sairaloisiksi ja ikäviksi.

Lähimmäisemme viat suurenevat silmissämme -- elämä tuntuu kolkolta ja

ilottomalta -- itse uskontokin kuolleelta ja ummehtuneelta.

"Minä soisin talon heti ensi silmänräpäyksellä tekevän avonaisen,

raittiin ja iloisen vaikutuksen. Jokaisesta ikkunasta näkisimme aina

edessämme päivänpaistetta, puita, pilviä ja viheriöitä nurmia.

'Talollemme' tulee hankkia varjoa mutta ei pimeyttä. 'Talossamme' on

monta aurinkoista ja ilmakasta ikkunaa -- ei puhdistamista ja

sulkemista, vaan avaamista ja luonnon nauttimista varten. Olkoon

talossa pitkät kuistikot sekä ylä- että alakerrassa siellä

käyskennelläksemme raitista ilmaa nauttimassa sateisinakin ilmoina.

Sanalla sanoen, koettaisin 'talossamme' mikäli mahdollista yhdistää

metsien ja ketojen vapaata, reipasta, iloista elämää rauhaisan

perhe-elämän hauskuuteen, sievyyteen ja mukavuuteen.

"Taivaallisesta tulesta puhuttuani, tahdon lausua sanasen myöskin

maallisesta, keinotekoisesta tulesta. Rautakamiinit, lämmetkööt sitten

kuumalla vedellä, höyryllä tai lämpimällä ilmalla, ovat, jos vain

ilmavaihtoa otetaan huomioon, terveellisiä ja hyviä lämmityslaitoksia

niinä kahdeksana tai yhdeksänä kuukautena vuodessa, jolloin tarvitsemme

keinotekoista lämpöä.

"Rautauunille kyökissä ja sen lämminvesisäiliölle kumarran nöyrästi. Se

on suuri, sykkivä sydän, jonka puhdistavaa, virkistävää nestettä

virtailee lämpimänä läpi koko talon. Toivottavaa olisi, että tämä

nykyaikainen Molok olisi hieman kohtuullisempi ravintonsa suhteen,

sillä myöntää täytyy, että se on armoton tuhlari -- mutta onhan sillä

suuri työkin. Hanaa kun vain käännät, saat joka vuorokauden hetkellä

yllin kyllin lämmintä vettä, pesupäivät ovat leikintekoa ja viisaalla

järjestämisellä sekä lämmön säästämisellä voit päälle päätteeksi

lämmittää pari kolme suojaa talvisin.

"Rautauuni lämminvesisäiliöineen kuuluu siis 'talomme' välttämättömiin

tarpeisiin. Iltavalaistuksena on minusta kaasu parasta, jos sitä vain

on saatavissa [siihen aikaan ei vielä käytetty sähköä]. Talooni

tahtoisin kaasua. Sen ainoa paha puoli on vaara, jonka kaasun

vuotaminen saattaa tuottaa, jos kaasu vaillinaisen johdon kautta pääsee

asuinhuoneitten ilmaan sekaantumaan. Mutta niin ei lainkaan tapahdu,

jos vain varovaisuutta noudatetaan.

"Monet maalla asuvat perheet valmistavat itse kaasunsa hyvin

yksinkertaisella tavalla. Ottakoot talon rakentajat tämänkin

huomioonsa. On jo olemassa koneita kaasun valmistamista varten talouden

tarpeeksi, ja ne ovat täydellisesti luotettavia ja helpot hoitaa,

sanotaanpa, että tämän kaasun valo on parempi kaupunkien

kaasutehtaitten valoa. Tämäkin asia sietää harkitsemista, jos talomme

on maalla tai tulee maalle rakennettavaksi.

"Ja nyt lähestymme kolmatta suurta elementtiä, joka on 'talollemme'

tarpeen nim. _vettä_.

"Vettä, vettä kaikkialla, vettä runsaasti, helposti saatavaa ja

puhdasta.

"Esi-isämme olivat monessa suhteessa oivallisesti järjestäneet

kotielämänsä ja talonrakentamisensa. Heidän talonsa olivat ylimalkaan

järkevästi laaditut, tilavat, ilmakkaat ja mukavat, mutta veden

hankkimisessa olivat he armottomia naissukupuolta kohtaan. Kaivo oli

kaukana pihamaalla ja talvella saivat he lumessa kahlata ja hilata

jäätynyttä sankoa huoneeseen, täyttääkseen teekeittiötä aamiaista

varten. Tasavallan itsenäiselle tyttärelle ei näin ollen osoitettu

tarpeeksi kunnioitusta. Meidän päivinämme ovat kaivot tosin siirtyneet

lähemmäksi taloa, mutta suureen enemmistöön ei vielä ole juurtunut tuo

sukkela keino hankkia itselleen alituinen varasto raikasta vettä vain

pientä hanaa kiertämällä. Jospa saisimme rakentaa majamme aivan

mielemme mukaiseksi, olisi siellä kylpyhuone joka kolmea miestä kohti,

ja joka suojaan johtaisi kylmä ja lämmin vesitorvi.

"Säästäkäämme runsas summa vesijohtotorviin ja jätettäköön talomme

viimeisteleminen riippuvaksi niistä rahoista, jotka jäävät ylitse.

Varustakaamme taloomme kylpyhuoneita niin voimme millä vuorokauden

hetkellä tahansa tilata lämpimän kylvyn. Useimmissa lasten taudeissa

lämmin kylpy on miltei aina tehokas parannuskeino. Pahat vilustumiset,

alkavat kuumeet ja nivelkolotukset pestään pois vasta alussa ollessaan.

Siis, niin paljon vettä taloomme kuin mahdollista. Ihmisten käsityksiä

veden välttämättömyydestä tulisi laajentaa, jotta kaikki hankkisivat

itselleen sitä runsain määrin. Sinulla ei ole mitään hyötyä

kylpyhuoneesta, joka vaatii tunnin puuhaa ja tulensytyttämistä,

ennenkuin se on järjestyksessä. Homma on liika suuri -- et tule siihen

ryhtyneeksi. Mutta kun suojassasi on sievä, pienoinen nurkka sitä

varten, ja sinun on vain väännettävä hanaa saadaksesi valmiin kylvyn,

on lääkkeesi aina käsillä, ja sinä käytät sitä alinomaa. Yöllä heräät

huudosta ja näet pikku Tommin istuvan vuoteellaan kiihoitustilassa ja

polttavan kuumeen vallassa. Kolmen minuutin kuluttua on hän kylvyssä,

rauhallisena ja hyvillään; hän laskeutuu jälleen vuoteelle viileänä ja

rauhoittuneena ja aamulla hän herää täysin terveenä.

"Tätä verratonta ja yksinkertaista lääkettä ja terveyden

suojeluskeinoa, tätä tyynnyttävää ja virkistävää ainetta tulisi pitää

yhtä välttämättömänä talossa, kuin kyökin uuniakin. Ainakin yksi

kylpyhuone tulisi joka talossa olla, ja sen pitäisi olla niin asetettu,

että koko perhe voisi sitä käyttää, ellei ole varaa pitää useita.

Taloa, jossa vettä on mukavasti saatavissa, on niin helppo hoitaa, että

se melkein hoitaa itsensä. Ennemmin olen ilman mattoja laattialla,

ilman sohvia ja kiikkutuoleja, ja uhraan enemmän varoja tähän."

"Nyt isä kulta", sanoi Maria, "olet puhunut meille kolmesta

elementistäsi, jäljellä on nyt vain _maa_. Mitenkähän sinä sen

selität."

"Olen aina luullut", sanoi Jenny, "että mitä vähemmän tätä yhteistä

emoamme suosimme talossamme, sitä parempia emäntiä olemme."

"Kultaseni", sanoin minä, "meidän filosoofien tulee silloin tällöin

antaa asioille salaperäinen väritys ja väliin lausua ilmi luonnottomia

ajatuksia, voidaksemme sitten selittää, ettemme tarkoittaneetkaan

mitään erityistä niillä. Ihmiset luulevat meitä hyvinkin

teräväjärkisiksi, huomatessaan kuinka sukkelasti suoriudumme

näennäisistä ristiriitaisuuksista. Siis kuulkaa.

"Ottaessani puheeksi neljännen elementin _maan_, tahdon vain viitata

äitinne kaari-ikkunaan ja huomauttaa teille, että synkän, pitkän talven

kuluessa emme päivääkään ole ilman kukkia. Täydellisessä talossa

pitäisi minun mielestäni olla niin monta ulkoilman viehätystä kuin

lämpö ja suoja vain sallivat -- ja näihin kuuluvat kaikki kasvit.

Kasvit ovat lähempänä ihmisen terveyttä ja elinvoimia kuin tavallisesti

otaksutaan. Hyvin hoidetut kasvit levittävät hauskuutta ympäristöönsä

viehättävällä ulkonäöllään, puhdistavat sitä paitsi ilmaa huoneessa, ja

ovat ilman puhtauden ja elinvoiman mittaajia. Kun kasvit lakastuvat ja

näivettyvät, ei ilma ole puhdasta. Eräs rouva kertoi minulle, ettei hän

koskaan saanut kasveja viihtymään vierashuoneessaan kaasulta ja

antrakiittihiileltä. 'Eikö teitä arvelluta elää ja kasvattaa lapsianne

huoneessa, jossa kasvinne kuolevat?' vastasin minä.

"Jos kaasujohdot ovat vaillinaiset ja punasenhohtava kamiini kuluttaa

kaiken ilman huoneesta, jotta rehoittavat kasvit parissa päivässä

alkavat näivettyä ja pudottaa lehtensä, on ymmärrettävää, että ilma

silloin on huono ja myöskin ihmisille myrkyllinen sekä kaipaa

parannusta. Jos kukkia ei saa huoneessa viihtymään, on sillä tuomio

lausuttu huoneen ilmasta, ja varma on, että siinä silloin ei ole

tarpeeksi elinvoimaa ihmisolennoillekkaan. Mutta huoneessa, jossa

kasvit rehoittavat kuin ulkoilmassa ja lehdet säilyttävät tumman

vihantansa, siinä huoneessa voimme otaksua ilman soveltuvan myöskin

ihmiskeuhkoille.

"Hauskaa on nähdä, että kasvien viljeleminen on niin levinnyt

maassamme. Monen mökin ikkunoissa näemme petunian ja intialaisen

krassin kukkivan lumen pyryellessä ulkona. Kuinka paljon iloa

tuottavatkaan nämä kasvit hoitajilleen! En luule löytyvän ihmisolentoa,

joka ei mieltyisi kukkiin, jos olot vain ovat pakoittaneet häntä

kasvattamaan ja hoitamaan niitä. Ruukkukasvien hoidossa on monta mutkaa

matkassa ennenkuin ne hyvin saadaan viihtymään. Tomu tukkii pian

viheriäisten keuhkojen pienet huokoset ja näitä pitää alituisesti

valella raikkaalla vedellä. Moni katsoo liian vaivaloiseksi kantaa

kasvinsa sitä varten kuistikoille tai rappusille ja niin valellaan

niitä tuskin kerta kuukaudessakaan. Luontoemo on meille tässä hyvänä

esimerkkinä, hän valelee jokaista lastansa öisin kastehelmillä, jotka

vielä kimaltelevat aamusinkin niitten lehdissä ja kuvuissa."

"Siinäpä se on!" sanoi Jenny. "Hoitaisin mielelläni kasveja, ellen

kammoisi tuota ijankaikkista pesemistä ja veden pirskoittamista, jota

ne vaativat. Siitä sitä sitten räiskyy matolle ja huonekaluille, jotka

eivät ole yhtä ihastuneet tähän ruiskuttamiseen."

"Senpä vuoksi", lausuin minä, "kaipaa talomme myöskin maaemomme apua,

kuten saatte nähdä.

"Minun käsitykseni mukaan pitäisi täydelliseen taloon kuulua pieni

kasviosasto, jossa kasveja vapaasti voisi hoitaa, kastaa ja tomulta

suojella. Tämä pieni alue olisi tietysti päivänpuolella, ja siinä olisi

kaikki edut, jotka kasvit viihtyäkseen tarvitsevat.

"Ylimalkaan katsotaan ansareita rikkaitten ylellisyydeksi, jota ei

vähäarvoisten auta ajatellakkaau. Mutta niinköhän lienee. Onhan sinulla

ulkoneva kaari-ikkuna, nosta laattiapalkit pois ja täytä ala hyvällä

mullalla. Eroita se vierashuoneesta lasiovilla, ja silloin saat

tarpeeksi tilaa kasveille ja kukille. Jos mainittu ala on

etelänpuolella, päivänsäteille alttiina, ei tarvitse mitään erityistä

lämmityslaitosta, vierashuoneen lämpö riittää siihen aivan hyvin. Tämän

kasvihuoneen kotiisi levittämä huvi ja hyöty ovat arvaamattomat, ja sen

kustannukset eivät kohoo paljon korkeammaksi tavallisen kaari-ikkunan

kustannuksia. Suurissa taloissa saattaa tämä ala olla suurempi.

Elkäämme nimittäkö sitä ansariksi, sillä se nimi on liian suurenmoinen,

se saattaa meidät ajattelemaan puutarhureita ja harvinaisia

kasvilajeja, jotka vaativat suurta huolta ja tuntuvia kustannuksia. Se

on vain kasvihuone -- huone, jonka laattia on multaa ja seinät lasia,

jotta aurinko vapaasti saisi valaista ja lämmittää. Jätettäköön siinä

myöskin ovet avoimeksi niin moneen suojaan kuin mahdollista.

"Täten olisi vieras- ja ruokahuone koko talon kukkien ja kasvien

yhteydessä. Varjoisimmilla paikoilla kasvaisi sammalia, sananjalkoja ja

muuta viheriäistä ja pitkin ikkunoita kiemurtelisi päivänpaisteessa

petunioita ja muita yksinkertaisia kukkia. Jos vettä on saatavissa,

tekisi suihkulähteen lorina hyvän vaikutuksen ja sen säde vilvoittaisi

ilmaa, jonka uunin kuumuus niin usein kuivaa liiaksi."

"Ja luuletko tosiaankin isä, että näin rakennettu talo on

käytännöllinen", sanoi Jenny. "Minusta se on kuin kuvaus Alhambrasta."

"Ja kuitenkin olen meidän aikanamme nähnyt juuri sellaisen talon",

sanoin. "Voisin tällä hetkellä näyttää sinulle huvilan, joka tyyliltään

on mitä yksinkertaisin, mutta kuitenkin yhdistää hyvän talon parhaimmat

ominaisuudet. Kultaseni, voitko tuota pikaa piirustaa pohjapiirroksen

tuohon taloon, jonka näimme Brightonissa?"

"Tässä se on", sanoi vaimoni, tehtyään muutamia kynänvetoja -- "se oli

huokeahintainen, mutta hauskimpia, mitä koskaan olen nähnyt."

"Tämä talo, joka lienee maksanut viisi tuhatta dollaria, täyttää monta

minun vaatimustani talon suhteen. Siinä on kaksi kerrosta ja useita

hauskoja ullakkohuoneita, kaksi kylpyhuonetta ja vesijohto joka

huoneessa. Vieras- ja ruokahuoneessa on kummassakin ulkonevat

kaari-ikkunat, joissa kukkaset viihtyvät vuoden umpeen, ja suihkulähde

lirisee alituisesti pienessä marmori-altaassa. Pitkänä, synkkänä

talviaikana on tämä asunto iloinen ja kodikas.

"Mutta yksi seikka on huomioon otettava näitten kasvihuoneitten

suhteen. Maan tulee sen alla olla salaojitettu, estääkseen seisahtuneen

veden höyryä ylöskohoomasta ja ilmaa pilaamasta. Myöskin on maahan

sekoitettava runsas määrä puuhiiliä estääkseen kasviaineitten

hajoomista. Samoin on tyystisti varottava, ettei lehtiä pääse putoamaan

maahan ja märkänemään, ne kun myrkyttäisivät ilman. Jos nämä

toimeenpiteet otetaan varteen, lauhduttaa ja puhdistaa tämä pieni tarha

vain talon ilmaa.

"Elleivät varat myönnä edes tätä pientä kasvitarhaa, aseta

ikkunankoloon syvä laatikko, jonka pohjassa on vetotorvi sekä paksu

kerros murskattuja puuhiiliä ja soraa ja päällimmäisenä hienoa

lehtimultaa ja hiekkaa. Tähän saattaa istuttaa murattia, joka

kiemuroitsisi, kierteleisi ja kaarteleisi köynnöksiään sinne tänne,

sekä eri krassilajeja, jotka ilahuttaisivat talon asujaimia talven

aikana kukillaan. Niissä ikkunaraukoissa, joita eivät päivänsäteet

siunaa -- voit kasvattaa sananjalkoja ja sammalia sekä sekoittaa niihin

monenlaisia metsäkukkia.

"Aikaisin helmikuussa, jolloin talvi kovimmin pakastaa, alkavat jo

orvokit, valkovuokot ja akileijat kukkia. Mutta rehoittaakseen vaativat

kaikki nämä kasvit jokapäiväistä vedellä ruiskuttamista, ja niistä

lähtevä kosteus lauhduttaa ja virkistää vain lämmitettyjen

talvihuoneitten liian kuivaa ilmaa.

"Nyt olen siis esittänyt teille neljä pääelementtiäni, jotka ovat

rakentamisessa tarpeelliset -- ilman, tulen, veden ja maan.

Tyydytettyäni nämä tarpeet, rauhoittaisin aistiani ja mielikuvitustani

toisissakin suhteissa, mikäli mahdollista. Vihaan, kuten Rob,

jokapäiväisiä taloja ja haluaisin tavoitella jotain kaunista

rakennustaiteen alalla. Minua karmii, että kalleus ehkäisee kaikki

pyrinnöt siinä suhteessa. Suuresti himoitsen tyylikkäitä lukkoja ja

saranoita sekä suuria, komeita yksiruutuisia ikkunoita. Kadehdin

onnellisia lähimmäisiäni, joilla on varaa mokomiin talonkaunistuksiin.

Varustettuani talooni kaikkia välttämättömiä tarpeita, koittaisin

mikäli varani myöntäisivät, pitää kauneuttakin päämaalinani.

"Mutta vaikka kaikki puutyö talossani onkin korutonta ja sileää,

vaikka uunit ovatkin yksinkertaisinta laatua ja ovet ja ikkunat

tehdastyötä, on minun talossani kylpyhuoneita, kasvihuone,

päivänpuolinen kaari-ikkuna ja tarkoituksen mukainen ilmanvaihto.

Taloni muodostuu siten hauskaksi, ja jokainen asujain on niin hyvällä

mielellä, kuin olisi katto sisältäpäin seeteripuulla vuorattu.

"Eri puulajeista on minulla vielä sananen sanottavana. Meillä on täällä

Amerikassa runsas määrä kauniita ja arvokkaita rakennuspuita, joista

emme tiedä mitään, syystä, että ne tuhmasti kyllä peitetään valkoisella

värillä.

"Kuuluisa seebrapuukaan ei hienoudessa vedä vertoja maalaamattomalle

kastanjalle. Meidän saksanpähkinäpuu on väriltään kullanruskea ja

itsessään niin ihana, että sitä saattaa katsella kuin kaunista

maalausta, puhumattakaan tammesta monine hienoine vivahduksineen.

Tavallinen mäntykin, jota nykyjään pidetään mahdollisena ainoastaan

valkoiseksi maalattuna, muistuttaa öljyttynä ja vernissattuna

atlaspuuta. Amerikkalaisten tehtaitten seinäpapereista kannattaa meidän

ylpeillä, sillä ne tyydyttävät jo suurimpiakin vaatimuksia. Toisissa

malleissa ranskalaiset tosin ovat meitä taitavammat, mutta joka taloa

varustaa, silmäilköön ensin oman maansa tuotteita, ja hän on

hämmästyvä.

"Yhtä näkökohtaa talon rakentamisessa tahtoisin vielä koskettaa. Koska

Amerikassa on niin vaikea sekä hankkia että pitää palvelijoita -- asia

joka kauan tulee olemaan vaikeimpia kotikoettelemuksiamme -- pitäisi

meidän laatia kotimme niin, ettemme monia palvelijoita kaipaisi. Taloa

voi rakentaa niin moneen eri tapaan, että työn paljouskin, jota

tarvitaan sen järjestyksen ylläpitoa varten, vaihtelee suuresti.

Muutamat talot tarvitsevat suurta palvelijaliutaa hankaamaan lukkoja

kiiltäviksi, puhdistamaan tomut kaikista leikeltyjen huonekalujen

uurteista ja lokeroista sekä antamaan talolle sitä järjestyksen leimaa,

jota siistiltä talolta vaaditaan. Yksinkertainen kiillotettu ja

maalamaton puu sekä veden runsaus asunnossa auttavat emäntää

suuressakin talossa hyvin toimeen tulemaan parin palvelijan avulla.

"Jos kyökissä kaikki on hyvin ja mukavasti järjestetty, joten aikaa ja

askelia säästetään, saattaa yksi palvelija mainiosti suorittaa kahden

työn. Jos vain vettä, lämmintä sekä kylmää on helposti saatavissa, ei

pesupäiväkään meitä enää kauhistuta. Käyttämällä vääntökonetta, joka

säästää sekä vaatteita että pesijää, ja pientä mankelia pääsemme puolta

vähemmällä.

"Paljon olisi vielä 'talostamme' sanottavaa, ja ehkäpä Kristofer

löytääkin vielä tilaisuutta siihen jonkun toisen kerran. Mutta nyt

hänen kynänsä on väsähtänyt ja vaipuu lepoon."

Pikku haltijoita · 第 16 / 18 题