Palvelijat.
Sen jälkeen kun näitä kyhäelmiäni aloin kirjoitella, on useita
muutoksia tapahtunut kotipiirissämme. Niinpä on Maria mennyt luotamme,
aloittaen uudella nimellä uutta elämää, ja vaatimaton pikku asunto
täällä lähellämme pitää vaimoni sekä Jennyn toimeliaat aatokset yhtä
paljon vireillä kuin emännänkin.
Maria, kuten aavistinkin, on tunnollinen, milteipä huolestunut emäntä.
Hänen aistinsa on hyvin tarkka, hän on itse täsmällisyys, pieninkin
poikkeus tasaiselta polulta vie hänet pois tolaltaan. Maria oli
kasvanut kodissa, jossa talous kävi tyynesti ja järjestyksenmukaisesti
äidin alituisen huolen ja valvonnan avulla. Hän ei ollut koskaan
ottanut osaa talousaskareihin muuten kuin tomuttamalla vierashuoneen
koristuksia, pesemällä porsliinia tai avustamalla sokurileivoksia ja
suklaatikaramellejä valmistettaessa. Muutamat seikat elämässä ovat
hänestä aina näyttäneet niin perin luonollisilta, ettei hän voinut
kuvaella taloutta olevankaan ilman niitä. Hän ei koskaan tullut
ajatelleeksi, että sellaista leipää ja sellaisia korppuja, mitä hänen
kotonaan tarjottiin, ei saisi joka talossa -- ettei hopea aina ole niin
kiiltävää, lasit niin kirkkaat, suola niin hienoa ja sileätä, sekä
pöytäastiat niin aistikkaasti asetetut, kuten hän oli tottunut näkemään
kotonaan, missä kaikki sujui kuin itsestään -- sillä vaimoni on niitä
emäntiä, jotka koskettavat kaikkia niin hellällä kädellä, ettei kukaan
huomaakkaan hänen kosketustaan. Hänen ei koskaan kuule toruvan eikä
tiuskivan, hän ei koskaan vierailleen kerskaile keittotaidostaan eikä
päivittele palvelijain huonoutta. Hän vaatii niin sanomattoman vähän
tunnustusta omille persoonallisille ansioilleen ja hyvässä kunnossa
olevalle taloudelleen, että hänen omat lapsensakaan eivät huomaa hänen
tahtonsa kaikkea johtavan -- koko järjestys tuntuu vain johtuvan
kunnollisista palvelijoista.
Lapsemme esim. eivät koskaan ole panneet mitään huomiota siihen
seikkaan, että alituisten palvelijain vaihtojen aikana, jotka niin
usein sattuvat amerikkalaisissa perheissä, heidän silmiään olivat aina
ilahuttaneet samat leivät ja korput, sama maukas ruoka ja siististi
katettu pöytä. Tästä päättivät he vain sen, ettei hyviä palvelijoita
ole ollenkaan niin vaikea hankkia kuin ihmiset yleensä luulevat. Heitä
tosin vähän ihmetytti, että kaikki nämä ihmeet lähtivät vasta-alkajain
käsistä, mutta he otaksuivat näiden käsien olevan hyvin sukkelat ja
taipuvaiset oppimaan. Että mainio mehuhyytelö ja oivallinen jäätelö,
kirkas liemi ja herkulliset korput olivat kömpelön irlantilaistytön
tekemät, joka juuri oli saapunut Erinistä [Irlannin runollinen
nimitys], oli heistä vain todistus rodun lahjakkaisuudesta, ja vaimoni,
joka ei koskaan välittänyt kiitoksesta, antoi heidän rauhassa jäädä
siihen luuloon.
Siksipä saikin Maria taloutensa ensi aikoina tuta häiriötä kodissaan.
Pöytään ilmestyi hapanta leipää, karvas, kitkerä kahvi oli riistää
nahan suusta, lasit olivat huonosti pyyhityt ja lusikkain ensimmäistä
kirkkautta himmensivät tummat viirut. Vuoteet olivat huolimattomasti
valmistetut, kaikki vinossa ja väärin. Maria riensi harmista kuohuen
äitinsä luo.
"Meidän kaltaisen pienen perheen pitäisi kahdella palvelijalla tulla
hyvin toimeen, heillä on tuskin mitään tekemistä. Ajattele, koko suuri
leipomus ihan pilalla, kaikki hapanta. Sitä en voinut käyttää, ja
tänään on leipä taas samanlaista! Puhuessani siitä keittäjälle, sanoi
hän palvelleensa jos jossakin ja kehui että leipäänsä on aina ylistetty
ja verrattu leipurin leipomaan."
"Hän saattaa kylläkin olla oikeassa", sanoin. "Monessa perheessä
syödään hyvällä maulla hapanta leipää vuodet umpeen. Heidän ostaessaan
leipurilta leipää, on sekin hapanta, mutta he eivät sitä huomaa, leivän
keveys kun heistä on sen paras ansio."
"Etkö voi neuvoa häntä leipomaan toisenlaista?" kysyi vaimoni.
"Olen tehnyt kaikki voitavani. Sanoin ettemme saata syödä sellaista
leipää, että se on kauheata. Rob sanoo ruuansulatuksensa pilaantuvan
siitä. Mutta sittenkin on leipä aivan samanlaista; luulin sitä vain
kiusanteoksi."
"Mutta", sanoin, "noitten yleisten ohjeitten sijaan, tulisi sinun ottaa
selvä hänen menettelytavastaan ja tarkastaa missä vika on -- onko hiiva
huonoa, vai antaako hän taikinan kohota liiaksi? Taikinan kohoaminen
riippuu suuresti ilman lämpömäärästä."
"Tuosta kaikesta en tiedä paljon mitään", sanoi Maria. En ole koskaan
ottanut siitä selvää, en koskaan leiponut kotona; se näytti minusta
aina niin yksinkertaiselta toimelta, sekoitettiin hiivaa ja jauhoa ja
vastattiin taikina. Meidän leipämme täällä kotona oli aina niin hyvää."
"Tuntuu, lapseni, kuin olisit astunut virkaasi, ottamatta selvää mitä
siinä vaaditaan."
Vaimoni hymyili ja sanoi:
"Muistatko, Maria, että kehoitin sinua rupeamaan perheleipuriksemme
vuotta ennen naimistasi."
"Muistan kyllä, äiti, mutta olin toisten tyttöjen kaltainen: minusta se
oli turhaa. Minua eivät sellaiset toimet miellyttäneet, olisi ehkä
kyllä ollut parempi siihen tottua."
"Niin olisi ollut", sanoin. "Amerikkalaisen emännän ensi tehtävä on
opettaminen. Hänen ruokansa on hyvää vain silloin, kun hän itse on
kyökkiasioittensa perillä ja osaa taitavasti neuvoa. Jos hänellä on
kokemusta ja käytännöllisiä tietoja, keksii hänen silmänsä heti
puutteen. Tarvitaan vain vähän taitavuutta, kärsivällisyyttä ja
johdonmukaisuutta ohjeitten antamisessa ja kaikki käy hyvin. Katsos,
äitisi taloudessa olisi leipä aina yhtä hyvää, vaikka meillä olisi
sinun kyökkipalvelijasikin, sillä hän keksisi paikalla vian ja
selittäisi sen hänelle tarkasti."
"Etkö tiedä mitä hiivaa hän käyttää?" kysyi vaimoni.
"Luulen sen olevan hänen omaa valmistustaan", sanoi Maria. "Niinpä
luulen hänen sanoneen. Hän pitää kovaa melua siitä ja ylvästelee
taidostaan. Hän on nähtävästi tottunut saamaan kiitoksia leivästään ja
on nyt vihainen ja loukkaantunut, enkä ymmärrä mitä hänelle tehdä."
"Niinpä niinkin", sanoin, "jos viet kellosi kellosepälle ja rupeat
hänelle selittämään, miten hänen tulee korjata koneistoa, nauraa hän ja
menettelee oman mielensä mukaan. Mutta jos joku virkaveli antaa hänelle
neuvoja, kallistaa hän heti korvansa hänen puoleensa ja kuuntelee, mitä
hänellä on sanottavana. Eivät myöskään naisten töissä oppimattoman
naisen sanat tee toivottua vaikutusta, kun hän ottaa neuvoakseen toista
taitavampaa, mutta toinen, jolla on kokemusta ja tietää toimensa
juurtajaksain, herättää kunnioitusta ja luottamusta."
"Briittaasi kannattaa kylläkin opettaa", sanoi vaimoni. "Onhan hän
rehellinen, siisti ja kunnollinen. Hänellä on mainiot todistukset
monelta oivalta perheeltä, jotka tosin valmistavat leipäänsä toisin
kuin me. Ole ystävällinen, kärsivällinen, neuvo häntä hyvällä tajulla,
ja luulenpa hänen vielä muodostuvan mielesi mukaiseksi."
"Entäs kahvi, äiti kulta, et voisi uskoa sitä samanhintaiseksi, jota te
täällä juotte, niin mustaa ja kitkerää se on, mikähän siihen on syynä?"
"Syy on perin yksinkertainen", sanoi vaimoni. "Hän paahtaa pavut liian
kauan ja polttaa ne. Monet ihmiset pitävät kahvista, joka on mustaa ja
katkeranmakuista. Tämän pahan poistaminen on perin helppo."
"Maria", sanoin, "jos huolit neuvoistani, annan ne sinulle ilmaiseksi.
Leivo leipäsi kuukauden ajan itse. Asia tuntuu niin perin
yksinkertaiselta, mutta luulenpa paljon aikaa kuluvan, ennenkuin olet
täysin perehtynyt kaikkiin pikkuseikkoihin. Mutta sittenpä et enää
tarvitsekkaan leipoa, jokaisen palvelijan voit saada leipomaan
mieliksesi, sillä sinä olet valmis opettaja."
"En ole koskaan luullut niin yksinkertaista asiaa noin
monimutkaiseksi."
"Yksinkertainenhan se on", sanoi vaimoni, "mutta se vaatii kumminkin
tarkkaa huolta ja valppautta. Hyvää leipää voi monella tavalla pilata,
lukemattomia tarkkaavaisuutta ja kokemusta vaativia pikkuseikkoja
täytyy ottaa huomioon. Ellet ota lukuun ilmaa ja lämpösuhteita, voit
esim. kylmällä säällä saada erinomaista leipää, mutta samalla
menettelyllä saat lämpimällä säällä hapanta; niinikään vaativat eri
jauholajit eri menettelytapaa, kuten hiivakin. Itse kypsentämisessä on
vielä monta mutkaa, jotka vaativat tarkkaa huomiota."
"Minun on siis", sanoi Maria iloisesti, "yhdennellätoista hetkellä
opittava virkani salaisuudet."
"Parempi myöhään kuin ei milloinkaan", sanoin. "Mutta kehittynyt
järkesi, joka on tottunut miettimään ja selvittämään asioita, vie pian
voiton oppimattomilta, vaikkapa heidän kokemuksensa olisivat kuinkakin
suuret. Yksinkertainen keittäjäsi on nyt askareissaan sinua viisaampi.
Mutta vähällä uutteruudella ja harjoituksella perehdyt sinä niihin
enemmän kuin hän, saatpa vielä hänet sen huomaamaankin, seikka, joka on
aivan yhtä tärkeä."
"Samaten", sanoi vaimoni, "on sinun ohjaaminen sisäkköäsi hopean
pesussa ja vuoteiden valmistamisessa. Hyviä palvelijoita emme usein osu
saamaan; heitä pitää ohjaamalla _kasvattaa_. Jos tyttö on taipuvainen
ja kätevä ja emäntä ymmärtää tehtävänsä, koituu huonostakin pian hyvä.
Useat parhaat irlantilaistyttöni olen saanut suoraan laivasta aivan
oppimattomina. Jos olivat oppivaisia ja sukkelia, he kyllä
menetteleisivät, sillä vasta-alkavat eivät ole niinkään vaarallisia.
Pahemmat ovat nuo väärän opin saaneet ja itserakkaat, joiden tavat ovat
sinulle vastenmieliset ja loukkaavat talon henkeä. Silloin tulee
emännän olla ainakin niin selvillä talon asioista, että hän kykenee
palvelijalle osoittamaan parempiakin keinoja löytyvän, kuin hänen ennen
oppimansa."
"Etkö luule, äiti", sanoi Maria, "että nyt meidän aikanamme ovat
käsitykset naisten töistä muuttuneet. Puhutaan niin paljon naisen
korkeammasta vaikutusalasta ja koetetaan keksiä hänelle parempia
tehtäviä, kunnes hän viimein tietämättään pitää hieman alentavana
sivistyneelle naiselle sitoutua liiaksi perhevelvollisuuksiin."
"Varsinkin siitä alkaen", sanoi vaimoni, "kun Naisyhdistyksen
kokouksissa alettiin purkaa suuttumusta niitä kohtaan, jotka mielivät
rajoittaa naisen käsityskykyä kyökin ja lastenkamarin piiriin."
"Kaikessa on järkeä", sanoin. "Naisyhdistys sotii monta järjetöntä ja
tuhmaa käsitystä vastaan, paheksuen sitä aineellista käsitystä, että
nainen kelpaisi muka vain putinkeja paistamaan ja paidannappeja
ompelemaan. Mennyt, raaempi aika on sälyttänyt heikomman sukupuolen
raskailla taakoilla. Moni tähän naisasiaan liittynyt nainen on yhtä
etevä varsinaisissa naistoimissa kuin henkisesti lahjakaskin.
"Ei ole epäilemistäkään, ettei naisen vaikutusala vielä ole laajentuva,
ja varsinkin tasavaltaisessa valtiossa vältetään paljon mädännystä ja
onnettomuutta lisäämällä ja laajentamalla naisen valtaa. Jokaisella
naisella on ennen kaikkea inhimilliset oikeutensa, jotka ovat
sukupuolesta riippumattomat ja ovat hänelle suotavat samoin kuin
miehellekin. Elköön häneltä riistettäkö tuota suurta oikeutta käyttää
voimaansa juuri sillä alalla, jossa Jumala ja luonto ovat määränneet
hänet vaikuttamaan. Elkööt mitkään ahtaat naissukua koskevat säännöt
estäkö hänen lahjojensa vapaata kehitystä. Olkoonpa hän sitten luotu
puhujaksi, kuten neiti Dickenson, tähtitutkijaksi, kuten rouva
Somerville, tai laulajaksi, kuten Grisi. Enkä ymmärrä, miksi ei naisen
ääntä valtioasioissa voisi kuunnella samalla kunnioituksella kuin
kotona.
"Onhan valtio vain perheiden yhdistys, ja lait kohdistuvat niihin
oikeuksiin ja vapauksiin, jotka koskettavat naisen syvimpiä ja
sisäisimpiä tarpeita ja kalliimpia toiveita. Miksi olisivat siis sisar,
vaimo ja äiti voimattomampia valtiossa kuin kotonaan. Ei olisi haitaksi
naisellisuudelle, jos nainen ilmaisisi ajatustaan vaalilipulla samaten
kuin keskusteluissakin. Asioissa, jotka koskevat kasvatusta,
raittiusasiata ja uskontoa, valtio varmaankin suuresti hyötyisi
kuulemalla naisen ääntä.
"Mutta kaiken tämän ohessa on minun lisättävä että, sen ohessa että
näissä kokouksissa laverrellaan paljon kypsymätöntä, mautonta lorua,
itse tämän suunnan henki koettaa kääntää naisen kasvatusta uudelle
tolalle, pois kotoisista velvollisuuksista. Tuntuu kuin maailma aina
rientäisi eteenpäin vastatuulessa kulkevan laivan lailla, jota aallot
viskelevät sinne tänne. Yleiset koulumme hylkäävät tyttöjen
kasvatuksesta ompelun, johon entinen sukupolvi syystäkin uhrasi monta
tuntia päivästään. Työmiehen ja käsityöläisen tyttäret mättävät
päähänsä algebraa, geometriaa, trigonometriaa ja korkeampaa
matematiikkaa laiminlyöden kokonaan erikoisesti naiselle tarpeellista
oppia. Tyttö ei saata seurata luokkalaisiaan auttaessaan äitiään
kotoisissa toimissa, ja niinpä hän vapautetaan niistä koko
kasvatusaikanaan. Perheen poika pannaan aikaisin kauppa- tai
maanviljelystöihin, isä tarvitsee hänen apuaan ja vaatii häntä
elättämään itseään. Täten keskeytetään hänen kasvatuksensa; opintoja
jatketaan ainoastaan talvikuukausina ja töitten lomassa. Niinpä ovatkin
maaseutukaupunkimme perheitten naiset tavallisesti miehiä etevämmät
henkisessä valistuksessa. Mutta seurauksena tästä aivojen
yksipuolisesta kehittämisestä ja jänteiden voimain laiminlyömisestä on
suuri ruumiillinen arkuus ja kykenemättömyys käytännöllisissä kodin
töissä. Nuo rivakkaat, vahvat, hilpeät maaseututytöt, jotka
entisaikoina pitivät Uuden Englannin kyökit niin kiiltävinä ja puhtaina
-- tytöt, jotka ilomielin pesivät, silittivät, panivat sahtia,
leipoivat, jopa valjastivat hevosenkin, elleivät palmikoinneet olkia,
ommelleet koruompeluksia, piirustelleet, maalailleet tai lueskelleet --
tuo naissuku, vanhan ajan kaunistus, vähenee päivä päivältä. Ja
sensijaan on meillä tämä uuden ajan heikko, väsynyt ja hermostunut
sukupolvi, joka on kirjallisesti viisas, mutta oppimaton kaikissa
jokapäiväisen elämän pikkutoimissa. Tätä kasvatusta ja sen seurauksia
väijyy se paha vaara, että yhteiskunta ennen pitkää kääntää aseensa
tätä samaa sivistyttämistä vastaan."
"Asia on sitä laatua", sanoi vaimoni, "että palvelijakysymys on täällä
Amerikassa muodostunut elämän suureksi pulmaksi. Perheiden onni,
varallisuus, menestys ja mukavuus perustuvat suurimmaksi osaksi siihen.
Yllämainitulla kasvatuksella eivät tyttäremme kykene toimittamaan omaan
perheeseensä kuuluvia askareita, kuten ennen vanhaan. Ja mikä pahempi,
heiltä puuttuu tykkönään käytännöllistä älyäkin, joka voisi johtaa
raakoja ja oppimattomia palvelijoita. Mikä siis neuvoksi! Nykyisten
kalliiden hintojen aikoina kohoaa palvelijan ruoka hänen palkkaansa
kalliimmaksi, ja päälle päätteeksi tuhlailee hän talon varoja, saattaen
suuria vajauksia taloudenkassaan. Entäs, jos aloittaisit, Kristo, tästä
asiasta. Sopivampaa ainetta tuskin voinet löytää."
Niinpä istuin kirjoituspöytäni ääreen ja kirjoitin seuraavan
kirjoituksen:
_Palvelijat ja palvelus_.
Monet kotoisat ikävyydet täällä Amerikassa johtuvat siitä, että ne
uudet periaatteet, joiden mukaan yhteiskuntamme on järjestetty, ja
jotka muodostavat yhteiskunnallisen elämämme aivan eriäväksi Vanhan
Maailman elämästä, eivät ole niin harkitut ja sovitellut, että ne
kykenisivät luomaan varmuutta ja yhteyttä jokapäiväisiin suhteisiimme.
Amerikka on luonut valtiollisen suunnitelman, joka perustuu kaikkien
ihmisten alkuperäiseen vapauteen ja yhdenvertaisuuteen.
Tämän suunnitelman mukaan on jokainen inhimillinen olento yhtäläisellä
tasa-arvoisuuden asteella, ja hänellä on mahdollisuus kohota ja
kehittyä kykynsä ja voimainsa mukaan. Yhteiskuntalaitoksemme
silmämääränä on, mikäli mahdollista, säilyttää tätä tasa-arvoisuutta
polvi polvelta. Meillä ei ole sukutiluksia, ei perinnöllisiä arvonimiä,
ei yksinoikeuksia, eikä etuoikeuksia nauttivia luokkia -- kaikki voivat
Amerikan yhteiskunnassa yhtä vapaasti nousta ja laskeutua kuin aallot
meressä. Palvelijain ja isäntien välisessä suhteessa tuntuu vielä
ylimysvallan sekä orjuuden vaikutuksia. Englannin ja muunkin maailman
kirjallisuus kuvailee aina palvelijain asemaa ylimysvallan hengessä,
joka lukee isännän etuoikeutettuun luokaan ja palvelijan
alempaan luokkaan. Kaikki näytelmäkappaleet, runot, romaanit ja
historiakertomukset puhuvat tämän käsityskannan hengessä. Isännän
oikeudet otaksutaan perustuvan, kuten kuninkaankin, hänen korkeampaan
syntyperäänsä. Hyvä palvelija on se, joka lapsuudestaan alkaen on
oppinut "nöyrästi alistumaan parempien ihmisten tahdon alle".
Ensimmäisten siirtolaisten tuodessa maahamme kansanvaltaisia oppeja,
eivät he kumminkaan vielä olleet vapautuneet ylimyksellisen
yhteiskunnan ajatus- ja toimintasuunnasta. Vanhempain siirtolaisten
kertomuksista päättäen puolusti heidän aikuinen isäntäväki vielä
etuoikeutta nauttivain luokkain "jumalallisia oikeuksia", vaikka he
omasta puolestaan asettuivat ylivaltaa vastaan.
Seurauksena tästä asianlaidasta oli se, että kaikki kieltäytyivät
palvelijantoimesta, eikä Amerikassa syntynyt mitään palvelijaluokkaa.
Mutta muutaman sukupolven aikana harjoitettiin naapuriperheiden kesken
jonkinlaista vaihtokauppaa, tarpeellisten työvoimain puuttuessa.
Toisesta perheestä lainattiin toiseen poika tai tytär, jota aina
pidettiin yhdenvertaisena perheen muitten jäsenien kanssa. Apulainen
aterioitsi yhteisessä pöydässä nauttien talon omien lasten osaksi
tulevia oikeuksia. Perheiden aikaa myöten sivistyessä ja hienontuessa
alkoi tämä liian tuttavallinen suhde sivistymättömien naapurien kanssa
tuntua vastenmieliseltä, mutta ei ollut valitsemisen varaa, täytyi joko
suostua tähän tuttavallisuuteen taikka suorittaa askareensa itse. Ei
mikään palkka voinut houkutella Uuden Englannin poikia ja tyttäriä
rupeamaan varsinaisiksi palvelijoiksi, se toimi soveltui heidän
mielestään orjalle, ei vapaalle. Palvelijain tuli saada käyttää
paraatirappuja, olla läsnä perheen kutsuissa, ja hienoinkin viittaus
aterioitsemaan eri pöydässä katsottiin persoonalliseksi loukkaukseksi.
Maanviljelijäin ravakkaat, itsetietoiset tyttäret, joiden apua
suurimmassa arvossa pidettiin, alkoivat yhä enemmän karttaa tätä
työalaa. He katsoivat kaikkia muita vaivaloisempiakin toimia paremmiksi
sitä. Ovathan järjestetyn perheen askareet toki monin verroin
terveellisemmät, hauskemmat ja iloisemmat tehtaan yksitoikkoista,
koneellista työtä. Mutta Uuden Englannin tyttäret valitsivat
yksimielisesti tehtaantyön, jättäen kotoiset toimet muukalaisen väestön
tehtäviksi. Tämän he tekevät pääasiallisesti syystä, etteivät tahdo
olla ala-arvoisena työluokkana perheissä, joissa samanikäiset naiset
nauttivat ja elävät työtönnä.
"En anna teille tyttäriäni työhön", sanoi navakka eukko naapurilleen,
joka tiedusteli itselleen palvelijaa kesän ajaksi; "ehkäpä antaisin,
ellei teillä olisi omia tyttäriä, mutta minun tyttäreni eivät tule
teille työskentelemään, jotta omat tyttärenne saisivat laiskotella."
Turhaa oli tarjota rahaa. "Emme tarvitse rahojanne, rouva, kyllä
tulemme toimeen ilman niitäkin; tyttäreni palmikoivat olkia, ja tekevät
mitä työtä tahansa, mutta kenenkään orjaksi eivät rupea."
Irlantilaiset ja saksalaiset palvelijat, jotka tulivat maahan, olivat
kyllä kotimaassaan tottuneet yläluokkia arvossa pitämään, mutta
tähänkin vieraaseen väestöön tarttui jossain määrin tasavaltaisuuden
henki. Heidän tullessaan Amerikkaan olivat heidän käsityksensä
vapaudesta ja tasa-arvoisuudesta varsin hämärät, ja kun sivistymättömän
ja tietämättömän ihmisen käsitykset ovat hämärät, ei niissä silloin
myöskään ole paljon järkeä. He eivät tosin vaatineet sijaa itselleen
perhepöydässä vierashuoneessa, mutta he hylkäsivät monta kunnioituksen
ja arvon osoitusta, jotka heidän kotimaassaan olivat tarpeelliset,
puolustaen röyhkeästi ja haikailematta omaa tahtoaan ja omia tapojaan,
ollen mielestään tasavaltaisina kansalaisina siihen oikeutetut.
Isäntäväen ja palvelijain väli kävi kireäksi. Isäntäväki myönsi
salaisesti heikkoutensa, mutta koetti ulkonaisesti pitää yllä
valtaansa, palvelija taas, joka tunsi ylivaltansa, kiisteli
oikeuksistaan. Senpävuoksi ei isäntäväen eikä palvelijain suhteessa
Amerikassa ole sitä ystävällisyyden leimaa kuin Vanhassa Maailmassa.
Väärinkäsityksiä syntyy alinomaa, ja molemmat riitapuolet ovat
ainaisella sotakannalla keskenään.
Tämä yleinen orjasota, joka tavalla tai toisella raivoaa miltei joka
perheessä, on ollut alituisena puheenaineena Amerikan naisseuroissa. Se
on niin loppumaton ja ankara sota, kuin riitelisivät ylimykset ja
työluokka keskenään epämääräisistä oikeuksistaan.
Englannissa ovat palvelijat varsinainen luokka ja palvelus on virka.
Eroitus palvelijain ja isäntäväen välillä on niin tarkka ja määrätty,
ja kaikki oikeudet ja velvollisuudet niin selvät, ettei isäntäväen
tarvitse pelätä kadottavansa arvoaan tai kunnioitustaan osoittaessaan
ystävällisyyttä alustalaisiaan kohtaan, eikä liioin todistaa valtaansa
äänellään ja käytöksellään. Kuta korkeampi yhteiskunnallinen asema on,
sitä ystävällisempi on isännän ja palvelijan suhde. Käskyt esitetään
pyynnön muodossa, ja äänen sekä käytöksen lempeys peittää vallan, jota
ei yksikään palvelija uskaltaisi loukata.
Mutta Amerikassa on kaikki epämääräistä. Ensinnäkin puuttuu meiltä
luokka, joka pitäisi palvelemista varsinaisena toimenaan. Palveleminen
on yleensä vain välikappaleena johonkin parempaan; parhaat palvelijat
hautovat mielessään jotain tuumaa, johon aikovat ryhtyä saatuaan jonkun
verran rahaa säästetyksi. Heidän silmäinsä edessä kangastaa aina joku
itsenäinen asema, joka suo heille oman kodin. Köyhä perhe haaveksii
maatalon ostoa, ja sisarukset hajaantuvat ajaksi sinne tänne
palvelemalla ansaitakseen yhteisesti siihen tarvittavan summan.
Ompelijatyttösi aikoo perustaa naisräätäliliikkeen, kyökkipalvelija
tuumaa naimista leipurin kanssa ja muuttaa vieraan uunin luota oman
pesän ääreen. Nuoret naiset rientävät kiihkoisasti etsimään muita
toimialoja, kunnes kaikki naisalaan kuuluvat naisammatit ovat ääriään
myöten täyteen sullotut. Kuulemme surkeita kuvauksia kerrottavan näistä
kärsivistä ja onnettomista naisista, ja niistä rasituksista, joiden
alaisiksi nämä heikot olennot usein joutuvat eri työaloillaan. Ja
sittenkin valitsevat naiset ennemmin kovia vaivoja ja kärsimyksiä, kuin
säännöllisen palveluksen.
Mikä tekee palveluksen niin vaikeaksi? Luulisi tointa, joka tarjoaa
vakavan kodin, oman lämpimän ja valaistun huoneen, hyvän ruuan ja
säännöllisen hyvän palkan, houkuttelevammaksi kuin huonosti kannattava
ompelutyö, joka tuskin tuottaa tarpeellisen ruuan ja suojan.
Luulenpa, että käsitykset palvelijan oikeasta asemasta tasavaltaisessa
yhteiskunnassamme ovat perin epäselvät, ja siitä syystä palvelemista
niin kammotaan Amerikassa, että nuori nainen siihen ryhtyy ainoastaan
viimeisessä hädässä. Heitä peloittaa enemmän kunnioituksen puute
palvelijan asemassa olevaa kohtaan, kuin palvelijan suoritettavat
askareet. Moni suostuisi tekemään nämä työt, mutta pelkää asemaa, jossa
hänen itsetuntoaan alituisesti _loukkaa halveksiminen, joka meidän
maassa tulee perheaskareiden mutta ei muiden töiden osaksi_.
Isäntäväessä piilee tietymätön ylpeyden henki, jota tasavaltaisuuden
hengen työväenpiirissä yllyttämä vastarinta kiihoittaa toimintaan.
Monet perheet pitävät palvelijoita välttämättömänä pahana, heidän
palkkaansa ikävänä menona, ja kaikkia heille myönnettyjä oikeuksia
vääryytenä perhettä kohtaan. He koettavat käyttää heidän työvoimaansa
niin paljon kuin mahdollista ja suoda heille niin vähän oikeuksia kuin
suinkin. Heidän huoneensa ovat vajanaiset, huonosti kalustetut ja
epämukavat, ja keittiö ikävin ja synkin kolo koko talossa. On myöskin
perheitä, jotka ovat hyvänluontoisemmat ja kohtelevat suosiollisemmin
ja lempeämmin palvelijoitaan, mutta sisässään he kumminkin salaisesti
halveksivat heidän asemaansa. Ja tämä heidän hyvänsuopaisuutensa on
muka niin suuri ansio, että sen pitäisi palvelijoissa kasvattaa mitä
nöyrimpää kiitollisuutta. He ovat aivan pettyneet ja loukkaantuneet
palvelijain laaduttomuudesta, nämät kun pitivät hauskoja huoneita,
hyviä huonekaluja ja kunnollista ruokaa vain pelkkänä heille kuuluvana
oikeutena.
Alituista ihmettelyä isäntäväessä näyttävät herättävän palvelijain
vaatimukset samain inhimillisten tarpeiden suhteen, mitä sillä
itsellään on. Rouva, joka haukottelee hienossa vierashuoneessa kirjojen
ja piirroksien ympäröiminä, ellei hän iltaansa kuluta vieraitten
seurassa kutsujaisissa tai teaatterissa, kauhistuu ja suuttuu, jos
keittäjä ja sisäkkö mieluummin pistäyvät jonkun tuttavan luona
kahvilla, kuin istuvat kovilla puutuoleilla kyökissä, jossa ovat kaiken
päivää askaroinneet. Soma sisäkkö, seisoessaan hetkisen pienen samean
peilinsä ääressä pukuaan järjestämässä, saattaa joutua niitten
sydämettömän ivan esineeksi, jotka viettävät tuntikausia itsensä
soristamisessa. He eivät nähtävästi ole koskaan tulleet
ajatelleeksikaan, että palvelustyttöä haluttaisi olla yhtä soma kuin
emäntänsäkin. Onhan hän nainen, kuten hekin, nainen, jolla on kaikki
sukupuolensa heikkoudet ja tarpeet, ja hänen pukunsa on yhtä tärkeä
kuin heidänkin.
Paljon häiriötä palvelijakunnassa aikaansaa isäntäväen usein sopimaton
ja pikkumainen sekaantuminen heidän asioihinsa. Isäntäväen valta
ulettuu ainoastaan määräämään palvelijan töitä, ja sitä aikaa päivässä,
jota palvelija on suostunut käyttämään talon palvelukseen. Muuten ei
heillä ole suurempaa oikeutta sekaantua heidän eloonsa ja oloonsa kuin
käsityöläisenkään, jonka apua he käyttävät. Onhan heillä oikeus määrätä
työajan pituus taloudessaan, ja palvelija saattaa joko hyväksyä sen tai
hyljätä paikan. Mutta vapaahetkinään sallittakoon heidän tulla ja mennä
mielensä mukaan kenenkään siihen sekaantumatta.
Jos isäntäväkeä vaivaavat palvelijainsa tanssit, iltaseurustelut ja
yöjuoksut, lienee parasta ottaa nämä asiat erittäin puheeksi ja tehdä
niistä erityinen sopimus palvelijaa pestatessa. Kuta selvemmin ehtoja
määritellään alussa, sitä suurempi on mahdollisuus keskinäisestä
rauhasta ja tyytyväisyydestä. Onhan emäntä oikeutettu sanomaan ja
selittämään, minkälaiset talon tavat ovat, ja missä suhteessa
palkkaamansa palvelija ei vastaa hänen vaatimuksiaan. Näistä asioista
on paljon parempi tyynesti sopia keskenään alusta pitäen, kuin
sittemmin kiivailla kiistoilla ja alituisilla kotikahakoilla.
Isäntäväessä on yleensä se mielipide vallalla, että palvelijain tulee
kunnioittaa heitä ja heidän perhettään enemmän, kuin he palvelijoita.
Mutta niinköhän lienee asian oikea laita? Minkälaisen tulee palvelijan
suhteen isäntäänsä olla kansanvaltaisessa yhteiskunnassa? Aivan saman
kuin jonkun toisen henkilön, joka rahasta tekee sinulle jonkun työn.
Nikkari tulee taloosi asettamaan hyllyä seinälle, -- keittäjä tulee
kyökkiisi valmistamaan päivällisesi. Sinä et milloinkaan vaadi, että
nikkarin tulee osoittaa sinulle suurempaa kunnioitusta, kuin mitä itse
hänelle osoitat, syystä, että hän talossasi sinun työtäsi toimittaa.
Hän on kansalainen samassa yhteiskunnassa kuin sinäkin, sinä kohtelet
häntä kunnioituksella, ja toivot hänen samaa tekevän. Sinä vaadit häntä
suorittamaan työnsä sinun mielesi mukaan, muuta et häneltä pyydä. Nytpä
luulen palvelijain asemaan ja oikeuksiin nähden vallalla olevan aivan
toisen käsityskannan. Onhan aivan yleistä, että jokainen perheen jäsen
pitää oikeutenaan kohdella palvelijoita huolimattomasti, mutta
palvelija ei suinkaan saa samoin tehdä. Heidän yksityisiä asioitaan
urkitaan ja kysellään peittelemättä, heidän pukujaan ja ulkomuotoaan
arvostellaan säälimättä, mutta jos palvelijat ryhtyisivät moisiin
muistutuksiin, pidettäisiin sitä ilmeisenä hävyttömyytenä. Karkein ja
kovin sanoin ilmaistaan tyytymättömyyttä heidän toimiinsa, usein
nuhdellaan heitä vieraan läsnäollessa, mutta ehdottomasti vaaditaan
palvelijoita ilmoittamaan tyytymättömyyttään ainoastaan kohteliaalla ja
säädyllisellä tavalla. Nainen ei kohtele ompelijataan eikä
muotikauppiasta samalla välinpitämättömällä tavalla kuin keittäjätään
ja sisäkköään. Ja kumminkin molemmat tekevät hänelle palveluksia, jotka
hän rahalla maksaa. Toinen ei siis ole huonompi toista. Kumpikin on
yhtä oikeutettu hyvään kohteluun. Isäntä ja emäntä ovat oikeutetut
vaatimaan kunnioitusta kaikilta, jotka taloon kuuluvat, niin lapsilta,
palvelijoilta kuin vierailtakin, mutta heidänkin on osoittaminen samaa
yhtä hyvin palvelijoilleen kuin vierailleen.
Siltä en tahdo väittää välttämättömäksi palvelijain seurassa aterioida
yhteisessä pöydässä, kuten vanhoina patriarkkaalisina aikoina tehtiin.
Puuseppäsi ei ollenkaan loukkaannu, vaikket pyydä häntä syömään
päivällistä kanssasi, eikä ompelijasi tai muotikauppiaasi vaadi
kutsumusta iltakemuihisi. Suhteenne perustuu vain keskinäisiin
asioihinne, sehän on selvä. He eivät lainkaan tuomitse sinua ylpeäksi,
vaikket rupea heidän kanssaan läheisempään seurusteluun. Mutta teidän
keskinäinen suhteenne perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen,
kenties ystävyyteenkin. Sama suhde voisi syntyä palvelijainkin kanssa.
Eihän syy, joka estää sinua kutsumasta palvelijaa perheesi
yksityiselämään, ole ylpeydessäsi, vaan jossain muussa.
Vierashuonettasi ja ruokapöytääsi eivät Uuden Englannin tyttäret
suinkaan haikailleet -- ei, niihin pantiin arvoa vain kunnioituksen ja
ystävällisyyden osoituksina, johon heitä katsottiin oikeutetuiksi -- ja
jos näitä etuja olisi heille vapaaehtoisesti tarjottu, olisivat niistä
kieltäytyneet.
Anna palvelijasi tuntea isäntäväkensä kohtelusta ja koko perheen
hengestä, että heidän asemansa pidetään kunniassa, anna heidän tuta
sitä viehätystä, jonka perheenemännän tasainen hyväntahtoisuus ja
sivistynyt käytös suo. Varusta heidän huoneensa hauskoiksi ja
mukaviksi, etteivät eroaisi liian paljon muiden perheenjäsenten
suojista, ja näet, että palvelijatoimi käy heti paljoa yleisemmäksi.
Löytyy perheitä, joissa asiat ovat tällä kannalla, ja niissä perheissä
tapaamme yleensä kunnon palvelijoita, jotka viihtyvät kauan paikassaan.
Mainitkaamme tässä vielä eräs epäkohta tai liiallisuus, johon
hyväntahtoiset ihmiset usein tekevät itseään syypäiksi palvelijain
suhteen. He lellittelevät heitä. He antavat heille ylellisen palkan ja
suunnattomia myönnytyksiä sallien suvaitsevaisuudessaan heidän
laiminlyödä tehtäviään. Heidän kuulee sitten usein valittavan
palvelijain kiittämättömyyttä. Kestävimmät ja sopusointuisimmat suhteet
isännän ja palvelijain kesken ovat syntyneet tyynestä, yksinkertaisesta
ja kristillisestä oikeudentunnosta ja ihmisrakkaudesta. Palvelijoita
tulee tunnustaa lähimmäisiksi ja kristityiksi, ja tehdä heille sen,
minkä tahtoisimme, että he meillekin tekisivät.
Amerikkalaisilla emännillä on suuri tehtävä sen luokan hyväksi, josta
he palvelijansa ottavat. Suorittakoot tämän tehtävänsä ilomielin.
Ohjatessaan taitamattoman palvelijansa karkeata, tottumatonta kättä ja
opettaessaan hänelle hyvän talouden hoidon salaisuuksia, voivat he
lohduttaa itseään sillä, että kasvattavat tasavallalle hyviä vaimoja ja
äitejä.
Valitukset näistä irlantilaistytöistä ovat lukuisat ja äänekkäät; ja
näitten taitamattomien tyttöjen puutteet ovatkin, sitä pahempi, suuret
ja silminnähtävät. Mutta malttakaamme mielemme ja kuvailkaamme omia
tyttäriämme heidän ijässään, oppimattomina ja taloudentoimissa
kokemattomina, etsiviksi vieraalla maalla palvelusta perheissä.
Suoriutuisivatko he paremmin? Palveluksessamme olevat tytöt ovat usein
omain tyttäriemme ikäiset, he ovat yksinään vieraalla maalla ilman
äidin johtavaa kättä, mutta he ansaitsevat uljaasti oman leipänsä,
lähettävätpä vielä joka laivassa rahaakin köyhille omaisilleen meren
toisella puolella. Kuinka ylpeilisimmekään tyttäriemme mielenlujuudesta
ja uljuudesta, jos he meidän hyväksemme tekisivät samaa.
Jos luomme katsauksen taloihimme, näemme siistejä, hyvin hoidettuja,
vieläpä hienojakin koteja, jossa kaiken työn tekevät nämä Erinin
tyttäret. Amerikkalaiset naiset ovat heitä opettaneet, työ on ollut
vaivaloinen, mutta runsassatoinen ja sitä seuraa lopullisesti rauha.
Äsken mainitsemaani amerikkalaisten naisten elämän työhön ei kumminkaan
kuulu palvelijaimme uskontoon sekaantuminen. Parempi kehoittaa heitä
pysymään totisina kristittyinä omalla tavallaan, kuin järkähyttää
heidän uskoaan huomauttamalla heille hairahduksia heidän lapsuutensa
uskonnossa. Tuhansien turvattomain tyttöjen yleinen elämän puhtaus ja
siveys, vaikkei heillä ollut muuta kotia kuin kirkko, eikä muuta kilpeä
kuin uskontonsa, riittävät todistamaan tämän uskonnon vaikutuksen
olevan sitä laatua, ettei se ansaitse tulla joutavan puhelun aineeksi.
Kaikissa kristinuskon eri muodoissa on kumminkin sisällinen yhteys, ja
katolilainen palvelija ja protestanttinen emäntä saattavat kumpikin
olla Kristuksen hengen lapsia, joskin toinen menee messuun ja toinen
raamatunselitykseen.
Suorastaan naurettavia ovat ne, jotka turhamaisessa ylpeydessään
koettavat saada Amerikassa käytäntöön livreijapukuisia palvelijoita.
Palvelija meidän maassamme ei saata olla vain liitteenä toiselle
miehelle, joka leimaa hänen kuin minkäkin lampaan omalla värillään. Ei,
hän on kansalainen kuten isäntäkin, kansalainen, jolla on oma asemansa,
joka on vapaa tekemään sopimuksia, vapaa tulemaan ja menemään ja vaatii
omalla alallaan aivan yhtä suurta kunnioitusta ja kohtelijaisuutta kuin
kuka tahansa muuhun ammattiin tai asemaan kuuluva henkilö.
Sitäpaitsi emme Amerikassa saata käyttää suuria palvelijaliutoja,
vaikka olisimme kuinkakin rikkaat, sillä yhteiskunnan yleinen luonne
tekee sen hankalaksi. Emäntä tuntee huolensa kasvavan jokaisen uuden
palvelijan mukana. Kaksi palvelijaa elää sovussa keskenään ja
isäntäväkensä kanssa, kolmella on jo riita lähellä, ja riidan
mahdollisuus yhä suurenee nelihenkisessä palvelijakunnassa, mutta
viides ja kuudes panevat jo varmasti kahakan toimeen. Vanhan Maailman
tottuneet, monimutkaista taloutta johtavat emännöitsijät muodostavat
luokan, jota meillä ei ole, ja jota meillä ei koskaan tule olemaankaan.
Yleensä tulee amerikkalaisen talouden välttämättömästi olla pienen ja
yksinkertaisen. Tässä maassa on niin monta ansaitsemisen
mahdollisuutta, että kotipalveluksella ei voi olla sitä pysyväisyyttä,
joka muodostaa sen niin miellyttäväksi Vanhassa Maailmassa.
Asian näin ollen, pitäisi amerikkalaisten poistaa perhetöistä kaikki
se, minkä paremmalla tuloksella voi suorittaa yhteistyöllä.
Ennen muinoin valmistettiin Uudessa Englannissa joka talossa saippuata
ja kynttilöitä omaksi tarpeeksi, mutta nykyjään verraten harvat
ryhtyvät semmoiseen työhön. Saippua ostetaan saippuantekijältä ja
kynttilät tehtaasta. Tämä suunta alkaa kehittyä ja levitä. Ranskassa ei
kukaan leivo itse leipäänsä, eikä parempaa leipää saata syödä kuin
hyvän leipurin. Kaikki perheet lähettävät liinavaatteensa
ammattipesijättären luo, joka suorittaa työnsä sellaisella huolella ja
siisteydellä, että harvoin kotona saadaan sellaista aikaan.
Mikä helpoitus amerikkalaisen emännän toimissa, jos hän voisi
työluettelostaan pyyhkäistä pesu- ja silityspäivän! Talousjärjestelmän
voisi saada paljon yksinkertaisemmaksi ja sukkelammaksi. Jos kaikki
raha, minkä kukin perhe nyt uhraa pesu- ja silitysmenoihin ja
valmistuksiin, puihin, tärkkelykseen, saippuaan ynnä muihin,
yhdistettäisiin, ja perustettaisiin pesulaitos kymmenkunnan perheen
kesken, voisi pari kelpo naista mainiosti suorittaa kaiken sen pesun,
mikä nyt hyvin huolimattomasti kotona tehdään, muun talouden sillä
aikaa ollessa huiskin haiskin. Se, joka panee alkuun yhteiset
vaatteiden pesut, selvittää amerikkalaisten emäntäin vaikeimman pulman.
Ei, amerikkalaisten naisten ei pidä yrittääkään kolmella palvelijalla
viettää samaa elämää, joka Vanhassa Maailmassa vaatii kuusitoista --
heidän tulee kauttaaltaan ymmärtää ja valmistua _opettamaan_ jokaista
talonhoidon haaraa, heidän tulee tehdä palveleminen houkuttelevammaksi,
kohtelemalla palvelijoitaan niin, että he voivat kunnioittaa itseään ja
tuntea itsensä kunnioitetuiksi. Ja siten selvenee aikaa myöten tämä
taloudellinen pulma nykyisestä sekavuudestaan suuntaan, joka
sovellutetaan kasvavan naispuolisen sukupolven elämään.