VII.

Mitä Amerikka voi tuottaa.

Istuessani kirjoittamaan, ryntäsi ystävämme Rob Steffens sisään

henkihieverissä, sanomalehti kädessä. "Tytöt hoi, teidän aikanne on

käsissä! Te, naikkoset, saarnaatte meille aina uljuutta ja uhrautumista

-- 'kuinka ihanata olisi kärsiä ja kuolla maansa edestä', -- nyt,

tytöt, nyt pannaan isänmaanrakkautenne koetukselle."

"Mitä kummaa nyt on tapahtunut?" sanoi Jenny, silmäillen uteliaana

hänen olkapäänsä ylitse sanomalehteen.

"Hyvästi, ulkomaiset tavarat", huusi Rob heiluttaen lehteä ilmassa --

"hyvästi, eurooppalaiset silkit, pitsit, jalokivet, hansikkaat ja

kaikki muut. Näin tässä on luettavana: -- 'On perustettu yhdistys, jota

etupäässä senaattorien ja kenraalien vaimot kannattavat, kuten rouvat

Butler, John P. Hale, Henry Wilson ynnä suuri joukko muita, yhdistys,

jonka jäsenet sitoutuvat ostamaan ja käyttämään ainoastaan sisämaista

tavaraa sodan kestäessä'."

"Mitenkä se on mahdollista", sanoi Jenny.

"Kuinka niin", sanoin, "pelkäätkö, ettet voi esiintyä kadulla kotimaan

tuotteissa?"

"Mutta hyvä herra Crowfield", sanoi neiti Featherstone, soma tyttö,

joka parhaillaan oli meillä vieraisilla, "onhan se amerikkalainen

tavara, jota voimme ostaa ja käyttää, peräti vähäpätöistä, eikö totta?

Ajatelkaappas vain, voisiko Maria sisustaa huoneensa ilman ranskalaisia

seinäpapereita ja englantilaisia mattoja? Amerikkalaiset seinäpaperit

ovat niin perin tavallisia, ja mitä kotimaisiin mattoihin tulee, tietää

jokainen, että ne väriltään ovat perin huonot. Ja eikö hienon naisen

tule käyttää hansikkaita? Mutta sen lapsikin tietää, ettei niitä meillä

valmisteta."

"Muistelen usein kuulleeni", aloitin, "muutamien kaunottarien toivoneen

olevansa miehiä, osoittaakseen millä innolla he uhraisivat kaikki

isänmaansa alttarille; elämänsä ja terveytensä, kaiken uhraisivat he,

ylvästellen haavoistaan ja mustelmistaan; riemulla kadottaisivat he

oikean kätensä ja ontuisivat lopun ikäänsä raajarikkoisina. Niin,

kaiken tämän he tekisivät, jos olisivat _Pekka tai Paavo_, ja voisivat

palvella armasta isänmaataan."

"Niin", sanoi Rob, "tämä se on sitä naisellista isänmaanrakkautta!

Tytöt eivät koskaan siekaile hypätä alas jyrkänteiltä tai heittäytyä

kuiluihin, mutta käydä vanhanmuotisessa hatussa ja pumpulikäsineissä,

siihen he eivät suostu -- ei edes armaan isänmaansa hyväksi. Olkoonpa

sotakassassa rahaa tai ei, rakkaat sielut tarvitsevat kaksikymmentä

kyynärää silkkiä pukuunsa -- sen vaatii muoti, näet."

"Kylläpä sinä, Rob, osaat laverrella", sanoi Maria. "Onko meitä koskaan

kehoitettu moisia uhrauksia tekemään ja olemmeko niistä kieltäytyneet?

Ja löytyyhän esimerkkejä siitä, että naiset ovat suostuneet luopumaan

puvuistaan, muodista ja monesta muustakin seikasta hyvän asian vuoksi."

"Löytyy kyllä", sanoin, "onhan historia kaikkina aikoina kertonut

naisista, jotka vaaran hetkellä ovat uhranneet kaikkensa maansa eteen.

Karthagon naiset eivät ainoastaan antaneet jalokivensä ja koristuksensa

kaupungin piiritystilassa ollessa, vaan viime hädässä leikkasivat he

vielä hiuksensakin joustenjänteiksi. Unkarin ja Puolan naiset möivät

maansa ahdistustilan aikana jalokivensä ja hopeansa kantaen rauta- ja

lyijykoristeita. Oman vapautussotamme aikana käyttivät naisemme

karkeita kotikutoisia vaatteita sekä joivat apilateetä -- ja

kuitenkin on teekuppi naiselle niin rakas. Nyt tämänkin sodan aikana

['Pikku haltijain' amerikkalainen alkuteos painettiin vuonna 1864

pohjoisamerikan sisällisen sodan raivotessa] ovat eteläisten valtioiden

naiset ratkoneet mattonsa sotilaille peitteiksi ja alistuneet

nurkumatta kaikenmoisiin nöyryyttäviin kieltäytymyksiin."

"Niin he ovat tehneet", myönsi vaimoni, "ja pohjoisvaltioiden naiset

eivät ole samoin menetelleet syystä, etteivät ole käsittäneet sitä

tarpeen vaatimaksi. Pohjoisvaltiot ovat aina tehneet kukoistavan ja

varakkaan vaikutuksen, rahaa on ollut niin viljalta, että meidän on

ollut hyvin vaikea käsittää kauhean ja hävittävän sodan raivoavan.

Ainoastaan silloin, kun suurten taistelujen jälestä luettelo kuolleista

ja kaatuneista on ollut maata kiertämässä, olemme ymmärtäneet sodan

rasittavan maata. Naiset, jotka ovat tuhlanneet summia pitseihin,

jalokiviin ja silkkiin, eivät ole älynneet tekevänsä väärin. Heillä on

ollut rahoja yllinkyllin ja kiusauksia silmäinsä edessä."

"Olen aivan varma", sanoi Jenny, "että monet naiset, jotka ostavat

ulkomaan tuotteita, olisivat jättäneet sen tekemättä, jos vain olisivat

luulleet sillä auttavansa maataan. Mutta ostaessani hansikkaita, haluan

tietysti paraimpia, kestävimpiä ja hienoimmannäköisiä, ja ne ovat aina

ranskalaisia."

"Mutta", sanoi neiti Featherstone, "en koskaan ole ymmärtänyt, miksi

ihmiset kohdistavat harrastuksensa ainoastaan oman maan tuotteisiin.

Tiedän, että Englannin tehtailijat ovat osoittaneet suurta suosiota

meidän maamme tuotteille, samoin ranskalaiset silkkitehtailijat ja

käsityöläiset -- niin olen ainakin kuullut; miksi emme mekin osoittaisi

pitävämme arvossa heidän tavaroitaan, varsinkin, kuin he usein

valmistavat tuotteita, joita täällä ei tehdä."

"Nuo ovat järkeviä mietteitä", arvelin minä, "ja ansaitsevat rehellisen

vastauksen. Jospa maamme aineellinen tila olisi kukoistava ja

hyvinvoipa, en suinkaan pitäisi pahana, että käyttäisimme rikkauttamme

harrastamalla etevää teollisuushaaraa muissa maissa; tässä suhteessa

meidän on pitäminen koko maailmaa isänmaanamme, ja ilolla katseleminen

ja auttaminen sen toimeentulon ja varojen kasvamista. Mutta maamme on

nykyjään samassa tilassa kuin perhe, jonka tuki on kuolemansairaana, ja

joka tähän sairauteen on uhrannut kaikki varansa. Viisainta, minkä nyt

taidamme tehdä, on pysyytyä yhdessä. Kaikki tulomme ovat käytettävät

omiin tarpeisiimme, emme saata luovuttaa mitään toisille perheille,

meidän on itsemme eläminen, on päästävä pälkähästä ja pysyminen

pystyssä. Mutta voidaksemme niin tehdä ovat kaikki varat, mikäli

mahdollista, pidätettävät rajain sisällä.

"Jos annamme oman kullan virtailla Eurooppaan, rohkaisemme sen kunnon

käsityöläisiä, mutta aikaansaamme oman väkemme piirissä ahdinkoa ja

kalliita hintoja, ja vähennämme siten varoja, joita tarvitsemme suureen

taisteluun kansallisen olemuksemme puolesta. Jos sama summa, jonka

uhraamme ulkomaisiin tuotteisiin, joutuisi omien tehtailijaimme käsiin,

olisi kasvavien sotakulunkien peittämiseksi tarvittava summa

saatavissa."

"Mutta isä", sanoi Jenny, "olen aina käsittänyt, että suuri osa

valtiovaroistamme saadaan ulkomaan tuotteiden tullista, ja siksi

luulin, että mitä enemmän ulkomaan tavaraa tuodaan maahan, sitä

parempi."

"No niin", virkoin, "jokaisesta sadastatuhannesta dollarista, jonka

lähetämme ulkomaille, suoritamme valtiolle kymmenentuhatta; siinä

maamme voitto; -- annamme kultamme valua laajana virtana muille maille

ja kaivamme valtiolle vain pienen sivuojan."

"Olettepa kyllä oikeassa", lausui neiti Featherstone, "_mutta mitä

Amerikka voi tuottaa_? Tuskin mitään muuta, kuin tavallista kattuunia."

"Pyydän tuhannesti anteeksi, pikku neitiseni", sanoin, "siinäpä juuri

erehdytte, te ja monet muut. Teidän vanha rakkautenne ulkomaan tavaraan

on sokaissut teidät niin, ettette enää tiedäkkään mitä kotosalla on

saatavissa. En ollenkaan soimaa ihastustanne ulkomaisiin tuotteisiin.

Se ei suinkaan ole mikään erityisesti amerikkalainen ominaisuus; se on

yhteinen kaikille kansoille. Luonteemme runollinen puoli suosii sitä,

joka tulee luoksemme etäältä, muistuttaen niistä kaukaisista maista,

joissa olot ovat toisenlaiset kuin meikäläisten olot. Englantilaiset

kaunottaret himoitsevat ranskalaisia pitsejä ja ranskattaret taas

päinvastoin, ja ranskalainen keikailija ylvästelee englantilaisella

räätälillään.

"Me amerikkalaiset matkustamme paljon, ja epäilen, nauttiiko mikään muu

kansa matkoillaan kuten me. Verrattuna Vanhan Maailman koteihin, ovat

meikäläisten yksinkertaisemmat; rahamme ovat helposti saatavissa, ja

matkoillamme olemme hyvin runsaskätiset.

"Joka maassa vietämme niin hauskoja ja iloisia hetkiä, että kiinnymme

seutuihin siellä. Tilatessamme Pariisista pukumme, jalkineemme ja

hansikkaamme, emme tee sitä pelkästä turhamaisuudesta, vaan

muistellaksemme mielessämme ihania, hauskoja hetkiä tässä

suihkulähteitten ja bulevaardien kaupungissa. Siksipä ovat ihmiset niin

innostuneet ulkomaan tuotteista, etteivät muistakkaan kotimaan

teollisuutta. Useimmat ovat siinä varmassa luulossa, ettei oivallista

taskukelloa saa muualta kuin Genevestä tai Lontoosta, että hyvien

mattojen tulee olla englantilaista ja aistikkaiden seinäpaperien

ranskalaista työtä, sekä että flanellia ja hienoa verkaa saadaan vain

Ranskasta, Suur-Britanniasta tai Saksasta."

"Niin on tosiankin asian laita", sanoi neiti Featherstone, "ainakin

minä olen ollut siinä luulossa; en ole koskaan kuullut amerikkalaisista

taskukelloista puhuttavan; se on ihan varma."

"Siis", virkoin, "ette ole lukenut ystävämme George W. Curtisin

kirjoittamaa kirjoitusta Walthamin taskukelloista, viimevuotisen

'Atlannin' tammikuun numerossa. Vakuutan teille, että meillä Amerikassa

valmistetaan taskukelloja, jotka työn hienouden ja täsmällisyytensä

puolesta vievät voiton Sveitsin ja Englannin tehtaista. Teidän tulee

lukea se kirjoitus ja joskus tehdä pieni matka Walthamiin, niin

muutatte kokonaan ajatuksenne."

"Mitä taas miestenpukuihin tulee", sanoi Rob, "tiedän hienoimpien ja

paraimpien pukujen usein olevan amerikkalaista työtä, vaikka käyvät

ulkomaisista, että menekki olisi suurempi."

"Tämä todistaa", virkoin, "miten tärkeä yleinen kannatus on

amerikkalaisille tuotteille. Tavaran menekki edistää teollisuutta.

Muotikuninkaan alkaessa kysellä kotimaan tuotteita ranskalaisten ja

englantilaisten sijaan, hämmästyy hän, nähdessään mikä kaunis varasto

amerikkalaisia tuotteita jo on kaupassa. Oman käden työn ei enää

tarvitse lymytä ulkomaisten nimien turviin, ja saamme nähdä, ettei

amerikkalaisen _gentlemannin_ tarvitse luoda silmänsä vieraaseen maahan

pukeutuakseen arvonsa mukaisesti. Olen aivan vakuutettu, ettei meidän

tarvitse tilata verkaa eikä muitakaan hienoja villakankaita ulkomailta

-- ja että hattumme ja jalkineemme vievät voiton Euroopan tuotteista.

Tekisipä mieleni lähettää johonkin maailmannäyttelyyn amerikkalaisen

_gentlemannin_ kiireestä kantapäähän oman maansa tuotteisiin puettuna

ja taskussa amerikkalainen kello -- silloin näkisimme eiköpä hän vain

vetäisi vertoja mille muukalaiselle herrasmiehelle hyvänsä."

"Huoneiden sisustuksessa taas", puhui vaimoni, "alkavat amerikkalaiset

matot kaikissa suhteissa olla englantilaisten veroiset."

"Niin", sanoin, "ja päälle päätteeksi kudotaan englantilaiset

brysselimatot amerikkalaisilla kangaspuilla. Maamiehemme Bigelow

matkusti Englantiin tutkimaan matonkutomistaitoa, otaksuen oppilaana

saavansa vapaasti tutkia sen salaisuuksia. Mutta kun hänet

pikkumaisesta kateudesta suljettiin tehtaista, otti hän kyynärän verran

mattokangasta, purki sen kärsivällisesti lanka langalta, punnitsi,

laski ja sovitteli, kunnes hän keksi ne kutomakoneet, joiden avulla

parhaat matot koko maailmassa nykyjään valmistetaan. Tehtailijamme

eivät säästele vaivojaan pysyytyäksensä brittiläisten virkaveljiensä

rinnalla; meidän on vain vapautuminen vanhoista ennakkoluuloista,

yhdyttävä isänmaalliseen liikkeeseen ja opittava tuntemaan oma kykymme.

Tehtaamme edistyvät vuosi vuodelta. Käsityöläisemme ja tehtailijamme

työskentelevät innolla, uutteruudella ja taidolla ja ovat tehneet

äärettömiä edistyksiä näinä viimeisinä viitenä vuotena."

"Mutta ranskalaiset seinäpaperit", sanoi neiti Featherstone, "vievät

voiton kaikista muista."

"Siihen en ollenkaan myönny", sanoin varmasti, "kukkaismalleissa tosin

ranskalainen piirustus ja työ vie voiton kaikista muista -- kukkain

muodot, köynnökset ja lehdet ovat hienon ja varman taiteen luomat ja

tuloksia tarkoista kasvitieteellisistä tutkimuksista, emmekä me

Amerikassa vielä semmoisiin pysty. Mutta mitä värien moninaisuuteen

sekä vivahduksiin tulee, ovat meidän seinäpaperimme ainoat laatuaan, ja

kultauksemme on sekä värinsä että kiiltonsa puolesta parempaa kuin

ulkomaisissa papereissa; samoin ovat samettipaperimme loistavat.

Tiedustelkoot vain ne, jotka kotiaan sisustavat, amerikkalaisia

tuotteita ja heidän hämmästyksensä on oleva suuri. Aloittakaamme

Cambridgen lasitehtaasta. Onhan meillä hienoja hiottuja laseja ja

kristalleja, kaikenvärisiä ja -muotoisia, aivan yhtä hyviä kuin

eurooppalaisetkin ja paljoa halpahintaisempia. Sekä Bostonissa että

New-Yorkissa harjoitetaan porsliinimaalausta niin suurella

menestyksellä, että tuskin voi eroittaa niitä hienoimmista

ranskalaisista ja englantilaisista alkuteoksista; pistäytykää vain

kunnon naapurimme Briggsin luo, täällä vastapäätä. Porsliinia ei tosin

vielä valmisteta Amerikassa, mutta maalauksia tehdään Euroopasta

tuotuihin tavaroihin. Pöytäastiamme tulevat vielä vuosikausia olemaan

eurooppalaisia, mutta niitä lukuunottamatta vaatii huoneittemme

paperoiminen ja sisustaminen kotimaan tuotteilla hyvin vähän

kieltäytymistä. Tässä täytyy minun vielä lausua sananen bostonilaisten

taidenikkarien hyväksi. Parhaat bostonilaiset huonekalut ovat niin

aistikkaat, niin puhdastyyliset, että ne tosiaankin ovat miltei

taidetta. Käsityöläisemme ovat perinpohjaisesti tutkineet ulkomaisia

malleja ja omistaneet niistä sen, mikä paraiten soveltuu meikäläisiin

oloihin. Emme siis ollenkaan tarvitse eurooppalaisia huonekaluja."

"Mutta", sanoi neiti Featherstone, "yksi asia on varma -- ranskalaiset

hansikkaat ovat ehdottomasti parhaat kaupassa, vai kuinka."

"En tahdo vahingoittaa asiatani liiallisella innostuksella", sanoin,

"olen seurustellut kyllin kauan siropukuisten naisten kanssa,

puhuakseni asianomaisella kunnioituksella ranskalaisista hansikkaista

-- ja täytyy tunnustaa, että jos niistä luovutte, kannatte suuren ja

todellisen uhrin isänmaan alttarille. Mutta Amerikassakin on jo kauan

valmistettu hansikkaita ja myyty kaupassa ranskalaisina. Kuulin

hiljakkoin hyvin kauniita glaseehansikkaita valmistettavan

Watertownissa ja Filadelfiassa. Kasvava menekki laajentaisi ja

kehittäisi pian tätäkin teollisuushaaraa. Jos amerikkalaiset

naiset päättäisivät käyttää ainoastaan kotimaisia hansikkaita,

alkaisi tehtaita nousta kuin sieniä sateella. Miten syntyivät

krinoliinitehtaat? Naiset tahtoivat krinoliineja -- krinoliineja tai

kuolemaa -- ja tuota pikaa syntyi tehtaita, ja krinoliineja oli kuin

hiekkaa meren rannalla."

"Niin", virkkoi neiti Featherstone, "ja jos totta puhun, ovat

amerikkalaiset krinoliinit ainoat kunnolliset. Asuessamme Pariisissa,

haimme pitkin ja poikki saadaksemme niiden kaltaisia, ja viimein

kirjoitimme kotiin, että lähettäisivät meille muutamia."

"Niin, niin", sanoin, "annas kun jotain kauppatavaraa vain hyvin

kysytään, kyllä sitä ilmestyy."

"Mutta nauhoja ei Amerikassa valmisteta", muistutti neiti Featherstone.

"Pyydän anteeksi, neiti kulta, Bostonissa on jo olemassa nauhatehdas,

samoin New-Yorkissa. Sitäpaitsi valmistetaan Bostonin läheisyydessä

roomalaisia silkkisaaleja. Siinä näette, ettei nauhateollisuus ole

niinkään takapajulla Amerikassa; olisipa se kukoistavassakin tilassa,

jos se vain yleisön puolelta saisi enemmän kannatusta.

"Tuhansittain pikkuisia naistarpeita voisivat omat tehtailijamme

hankkia. Meidän valkoiset lankamme ovat yhtä hyvät kuin Englanninkin,

ja värillinen parempi kuin ulkomaan. Nuppineuloja, nappeja ja hakasia

on meillä viljalta. Amerikkalaisia olkihattuja on runsaasti kaupassa,

ja ne ovat aivan yhtä kauniit, mutta halvemmat kuin ulkomailta tuodut.

"Sen kyllä myönnän, ettei kotimaisia silkkikankaita juuri vielä ole

saatavissa. Mutta Connecticutissa valmistetaan sangen kaunista

foulardisilkkiä ynnä silkkilankaa. Ei siis silkkiteollisuuskaan ole

näyttäytynyt mahdottomaksi maassamme ja suotuisissa suhteissa

kehittyisi sekin suuresti, vaikka emme vielä voisikaan lukea silkkiä

eikä pitsejä oman maamme tuotteisiin.

"Mutta mitäpä siitä. Eihän se ole mikään elämänkysymys. Ja saattaahan

naispuku olla aistikas, olematta silkkiä. Onhan meillä niin kosolta

kauniita kotimaisia pukukankaita; kelpaisipa meidän muodin määrääjäimme

niitä käyttää. Ja ylevämpää tarkoitusta varten, kuin maataan

auttaakseen sen suuressa hädässä, voi tuskin pukeutuakaan. Eihän

naisten tarvitse sitoutua elinkautisiin lupauksiin -- kysymys on vaan

tilapäisestä hätäavusta pahimmassa pulassa. Soisimme naisten antavan

etusijan kotimaan tavaroille, milloin niitä on saatavissa. Naiset,

jotka sairaanhoito-toimessa ja monessa muussa tehtävässä ovat uhranneet

niin paljon, eivät toki kieltäytyne niin pienestä uhrauksesta niin

suurelle asialle.

"Tässä voi jokainen nainen olla avullisena. Mennessään myymälään

kyselemään amerikkalaista tavaraa auttaa hän jo meidän asiamme

menestystä. Hän tuo ilmi mielipiteensä ja isänmaalliset tunteensa,

yhtyen täten siihen liikkeeseen, jonka silmämääränä on kehittää ja

kohottaa oman maan varoja. Niin opimme tuntemaan omaa maatamme. Opimme

antamaan arvoa omille voimillemme -- ja jokainen hyödyllinen työ on

kantava hedelmänsä ja kukoistava. Emmekä ole tässä suuressa taistelussa

köyhtyneet, nolostuneet, emmekä rikkiraastetut, vaan kehittyneet ja

vaurastuneet. Ilolla voimme sitten uudelleen aloittaa yhteyttä toisten

kansojen kanssa ja tyydytämme aistiamme ulkomaisilla tuotteilla,

voidessamme mekin vuorostamme lähettää heille omia tuotteitamme."

"Kunniani kautta", sanoi neiti Featherstone, "puhuttehan kuin olisi

Heinäkuun neljäs päivä! [Yhdysvallat julistettiin itsenäisiksi Heinäk.

4 p. 1776.] Minä alistun. Olen kääntynyt oppiinne ja tästälähin olen

liittolaisistanne ankarin".

"Oikein!" huudahdin.

Ja sinä, suloinen naislukijani, toivon sinunkin tähän yhtyvän. Voit

hyödyttää maatasi -- se on vallassasi. Mene myymälään varustamaan

itseäsi ja perhettäsi kotimaisilla tarpeilla. Vaadi itsepintaisesti

niitä, ja tiedustele kaiken alkuperää, mitä sinulle näytetään.

Vallankumouksen aikana Uuden Englannin johtavat naiset pitivät iltamia,

joissa naiset esiintyivät kotikutoisissa vaatteissa ja joivat

apilateetä. Muodikas on kaunista, ja sinä suloinen, viehkeä ystäväni,

voit luoda jotain kaunista keksimällä uusia muoteja.

Miksi ovat kasimirisaalit niin suuressa arvossa? Eivätkö ne väriltään

usein ole sekavia ja liiaksi koreita? Ovat, mutta ne ovat viimeistä

muotia. Suloinen lukijani, saata oman maasi tuotteet muodikkaiksi;

määrää, että raha kädessäsi on käytettävä uljaitten veljiesi,

amerikkalaistemme hyväksi, jännitä kaikki voimasi ylläpitääksesi ja

kohottaaksesi kansaasi. Mitä olet sinä ilman maatasi? Amerikkalaisena

on ainoa arvo, minkä saavutat, syntymämaasi arvo. Ainoa kunniamerkkisi

on oleva sen loistava tähti. Tämä taistelu ratkaisee, tulevatko nämä

tähdet olemaan kunniamerkkinä sinulle ja lapsillesi. Amerikan naiset,

maamme toivoo kaikkein naisten täyttävän velvollisuutensa!