PETÄJÄ: Mitä tarkoitat?
SALME: Luulen, että useimmat itsemurhaajat ovat juuri heidän joukostaan
etsittävät.
PETÄJÄ: Henkisen itsemurhan he ovat jo sitä ennen tehneet. Siksi ei
maailma mitään kadota heissä.
SALME (päätään nyykähyttäen): Antaa menevän mennä, toisin sanoen.
PETÄJÄ: Juuri niin. Mutta miksi heistä puhumme? (Hymyillen.) Eihän
meistä kumpikaan toki mieti itsemurhaa.
SALME: Oletko niin varma siitä?
PETÄJÄ (jyrkästi): Olen. — (Nousee, tulee hänen luokseen.) Salme, et saa
leikilläsikään sanoa sellaista.
SALME: Kuka estää minua siitä?
PETÄJÄ: Minä. — (Hellästi.) Ei saa leikkiä tulen kanssa.
SALME (säpsähtäen): Tulen?
PETÄJÄ: Tarkoitan: sellaiset ajatukset ovat kuin tuli, niitä ei ole
päästettävä sydämen syvimpään pesiytymään.
SALME: Miksi ei?
PETÄJÄ: Siksi että ne kytevät kauan salassa, kunnes ne äkkiarvaamatta,
oman luontonsa sokeasta välttämättömyydestä, ilmiliekkiin leimahtavat.
SALME (tuijottaen häneen): Ja silloin?
PETÄJÄ: Silloin ne levittävät ympärilleen hävitystä ja kuolemaa. — Miksi
katsot minuun noin? Enhän mitään mieletöntä sano.
SALME: Et, sinä et sano koskaan mitään mieletöntä. (Äkkiä purskahtaen.)
Mutta etkö sitten näe, kuka tuo mies on?
PETÄJÄ: Hän?
SALME: Niin. Miksi tahdot seurustella hänen kanssaan? Miksi et aja ulos
häntä? Miksi et häädä häntä koko tajunnastasi?
PETÄJÄ: Olemme julkisessa hotellissa. Hän voi liikkua täällä yhtä
vapaasti kuin mekin.
SALME (kiihkeästi): Miksi hän ei esiinny sitten julkisesti? Miksi hän
käyttää naamiota? — Kuuleehan jo hänen äänestään, että hän ei ole mikään
rehellinen mies!
PETÄJÄ: Tosi on, että hän ensi hetkessä vaikutti minuun sangen
vastenmielisesti...
SALME: Eikö totta? Ensimmäinen vaikutus ei petä koskaan.
PETÄJÄ: Päinvastoin, se pettää sangen usein, ellemme aina ja joka hetki
ole valmiita sitä tarkistamaan.
SALME (epätoivoisesti): Sokea!
PETÄJÄ: Sitäpaitsi: _sinun_ ensimmäinen vaikutuksesi se oli.
SALME: Minun? — Miksi et siis uskonut siihen? Miksi et voi vieläkään
siihen uskoa?
PETÄJÄ: Salme! Olethan suunniltasi.
SALME: Reino! Vie minut pois täältä! Älä jätä minua tänne! Reino, minä
pyydän, minä rukoilen sinua...
PETÄJÄ (tutkivasti): Puhut aivan kuin joku vaara uhkaisi sinua.
SALME: Kenties uhkaa minua joku vaara...
PETÄJÄ: Mikä?
SALME: Minä en tiedä. — (Maanitellen.) Eikö totta, me matkustamme nyt
heti täältä? Tänä yönä jo.
PETÄJÄ: Mutta miksi? Vielä äsken viihdyit sinä niin hyvin täällä.
SALME (kärsimättömästi): Äsken, äsken, olenhan minä voinut muuttaa
mieltäni! — (Hätäisesti.) Yöjuna lähtee muutaman minuutin perästä. Me
voimme siihen saada kaikki valmiiksi...
PETÄJÄ: Emmekä me kuitenkaan ehtisi enää asemalle. — Mutta mikä sinua
vaivaa, Salme? Pelkäätkö siihen määrään tuota miestä?
SALME: Minä? Kuka on sanonut, että pelkään häntä?
PETÄJÄ (tyynesti): Näenhän sen koko olennostasi. — Mitä hän on siis
tehnyt sinulle? Mitä teidän välillänne on voinut _niin_ hirveätä
tapahtua?
SALME: Älä kysy! Älä kysy!
PETÄJÄ: Täytyyhän minun saada tietää se voidakseni estää vaaran, jos
sellainen todella uhkaa sinua.
SALME: Älä kysy!
PETÄJÄ: Miksi et luota minuun? Sitävartenhan minä olen olemassa.
SALME: Niin, niin.
PETÄJÄ (lämpimästi): Eikö totta sinunkin on helpompi olla sitten. Ja
minä vannon, vaikka se olisi mitä tahansa... (Askeleita vasemmalta.)
Hiljaa! Hän tulee. Me puhumme sitten, kahden kesken, tästä.
SALME: Minä ainakaan en tahdo kohdata häntä. (Pakenee verannalle.
Petäjä, joka myös on jo jonkun verran kiihoittunui, menee vasemmalle
taka-alalle. _Lucifer_ tulee.)
LUCIFER: Anteeksi, että viivyin niin kauan. — (Katsoo ympärilleen.)
Teidän naisenne on mennyt?
PETÄJÄ (hiukan hermostuneesti): Hän on siellä, verannalla.
LUCIFER: Ah, pelkäsin, että hän jo oli mennyt nukkumaan.
PETÄJÄ: Te pelkäsitte?
LUCIFER: Ainoastaan, että hän jäisi vaille tarjoamaani taidenautintoa.
— Kas niin, nyt on se asia sitä myöten valmis...
PETÄJÄ: Te olette antanut määräyksenne?
LUCIFER: Pienimpiä yksityisseikkoja myöten. — (_Iivari_ tulee kantaen
sampanjatarjotinta.) Ja nyt, herra taiteilija! Emmekö istu? (Viittaa
sohvapöytään.)
PETÄJÄ (epävarmasti): Luulen, että meidän sittenkin täytyy kieltäytyä
huvista.
LUCIFER: Kuinka?
PETÄJÄ: On ehkä parasta, että menemme levolle. — Me olemme päättäneet
matkustaa huomen-aamulla varhain...
LUCIFER: Turhia, te ette matkusta minnekään.
PETÄJÄ: Kyllä.
LUCIFER (hyväntahtoisella itsepintaisuudella): Ja minä vakuutan teille:
te jäätte kuin jäättekin koreasti tänne. — (Iivarille, joka on
vetäytynyt ovensuuhun.) Odotatko jotakin?
IIVARI: Pyytäisin vain kysyä, tarvitseeko herrasväki vielä mitään?
LUCIFER: Emme. — Se on totta: joku kynttilä. Minua varten. (Iivari
pois.)
PETÄJÄ: Mitä sillä aiotte?
LUCIFER: Eihän voi tietää koskaan... Täytyy olla aina varustettu. —
(Iivari tuo kynttilän. Lucifer pistää sen povitaskuunsa, kuiskaa
jotakin ja antaa rahaa hänelle, Iivari pois syvästi kumartaen.) Kas
niin, herra taiteilija: maljanne!
PETÄJÄ: Lasin voin juoda kanssanne. — (Kilistävät ja maistavat
seisoaltaan.)
LUCIFER: Naisen malja! _Teidän_ naisenne! — Pyydän julkilausua syvimmän
kunnioitukseni ja ihailuni häntä kohtaan.
PETÄJÄ: Pyydän kiittää hänen puolestaan.
LUCIFER: Eikö hän itse voisi sitä tehdä? — Kutsukaa hänet tänne!
PETÄJÄ (vastenmielisesti): Minä koetan. — (Menee verannalle ja palajaa
heti takaisin.) Hän ei ole siellä enää.
LUCIFER: Missä hän on?
PETÄJÄ: Hän on nähtävästi pistäytynyt puutarhaan kävelemään. — Te
näette, minun täytyy jättää teidät.
LUCIFER: Miksi? Hänen tähtenä? — Antakaa te hänen kävellä vaan. Se tekee
hyvää hänelle.
PETÄJÄ (terävästi): Mistä sen tiedätte?
LUCIFER: Täytyy ymmärtää nuoria naisia. Ja luvalla sanoen, herra
taiteilija: te ette ymmärrä omaa naistanne niin hituistakaan.
PETÄJÄ: _Te_ ymmärrätte?
LUCIFER: En häntä erikoisesti, mutta ylimalkaan. Eikä ole mitään
erikoisia naisia olemassa. On vain nainen, naaras, sukupuoli-olento.
PETÄJÄ (kylmästi): Niin miellyttävää kuin olisikin kuulla teidän
mielipiteitänne tästä asiasta, täytyy minun nyt päättää tämä
keskustelu.
LUCIFER: Te menette? Minne?
PETÄJÄ: Puutarhaan. — (Ivahymyllä.) Erikoista naista etsimään.
SALME (on tullut verannan ovelle): Ei ole tarpeellista. Tässä minä
olen.
LUCIFER: Katsokaa, herra taiteilija! — Mitä minä sanoin? Turhaa te
hänestä huolehditte.
PETÄJÄ (Salmelle): Eikö totta: sinä olet väsynyt, menemme levolle?
SALME: Minä voin hyvin kyllä tännekin jäädä.
LUCIFER: Katsokaa! Hän tahtoo jäädä.
PETÄJÄ: Ei.
LUCIFER: Kyllä. Mutta te tahdotte ajaa pois hänet. Hyi, ettekö häpeä,
herra taiteilija?
PETÄJÄ (vie syrjään Salmen): Olet oikeassa tuon miehen suhteen. Hän on
todellakin sietämätön. — Emmekö poistu?
SALME: Minä puolestani en näe mitään syytä siihen.
PETÄJÄ: Kuinka? Sanoithan itse äsken...?
SALME (hermostuneesti): Äsken, äsken! Aina sinä elät äskeisessä. —
(Katsoo suoraan silmiin häntä.) Minä _tahdon_ jäädä.
PETÄJÄ: Sinä tahdot? — Mutta meidänhän piti huomen-aamulla matkustaa...
SALME: Tänä iltana meidän piti matkustaa.
PETÄJÄ: Me emme olisi enää ehtineet junalle.
SALME: Kyllä, jos vain olisimme oikein kiirehtäneet. — Sinä et tahtonut
matkustaa, no niin, me jäämme.
PETÄJÄ (miltei nöyrästi): Jos jäämmekin, eihän meidän silti ole tarvis
jäädä tänne, hänen seuraansa.
SALME: Äsken en minä tahtonut seurustella hänen kanssaan, sinä tahdoit.
Nyt minä tahdon, sinä et tahdo.
PETÄJÄ: En.
SALME (pingoitetulla hymyllä): Suo anteeksi, armaani: olet aina
moittinut minua oikulliseksi. Mutta kuinka onkaan itsesi laita?
PETÄJÄ: Miksi tahdot siis nyt välttämättömästi jäädä hänen seuraansa?
SALME: Luulin sillä sinulle mieliksi tekeväni.
PETÄJÄ: Päinvastoin, minä vakuutan, että harva ihminen on vaikuttanut
minuun niin vastenmielisesti.
SALME (ilkkuen): Ensimmäinen vaikutus voi pettää, voi pettää!
PETÄJÄ: Ei. Nyt olen varma siitä.
SALME: Ja eihän ketään saa tutkimatta tuomita? Onhan se vasten sinun
omia periaatteitasi!
PETÄJÄ: Salme, minä rukoilen, älä puhu minulle noin!
SALME: Kuinka minun pitäisi puhua sinulle? Koetanhan seurata vain
jokaista oikkuasi ja päähänpistoasi.
PETÄJÄ: Salme, sinä et tahdo ymmärtää minua. — Olisitpa kuullut hänen
raa'an äänenpainonsa äsken, kun hän naisista puhui...
SALME (kuten edellä): Hän tuntee, näetkös, naiset, hän tuntee! — Mutta
miksi me tässä seisomme? Emmekö istu? Istu ja iloitse? (Lähestyy
sohvapöytää, jonka laitaan Lucifer on huolettomasti nojautunut,
seuraten tarkkaavaisena ryhmää etualalla.)
LUCIFER: Eikö totta, me otamme lasin?
SALME: Tietysti. Odottaahan meitä suuremmoinen taidenautinto. Pitihän
meidän katsoa ilotulitusta!
(Kilistävät. Lucifer viittaa Salmen istumaan. Petäjä
tyytymättömänä vasemmalla etualalla.)
Esirippu.