_Salme_ ja _Lucifer_ nauravat ja ilakoivat sohva pöydän
ääressä. _Petäjä_ lähestyy synkkänä heitä, tarttuu lasiinsa
ja juo sen pohjaan sanaakaan sanomatta. Kumpikin katsovat
häneen kummastuneina.
PETÄJÄ: Salme! Sinä olet sairas.
SALME: Minä? — (Nauraa vallattomasti.) En ole koskaan vielä tuntenut
terveemmäksi itseäni.
PETÄJÄ: Sinä _olet_ sairas. Sen kuulee sinun äänestäsi, sen näkee sinun
silmistäsi. — (Tarttuu hänen käteensä.) Sinähän vapiset aivan.
SALME: Mitä vielä! Vapisen vain sisällisestä jännityksestä odottaessani
tuota tulikoetta.
PETÄJÄ: Ja sinun sormesi ovat jääkylmät. — Salme, minä pyydän: mene
nukkumaan!
SALME (vetäen kätensä pois): Ethän sinä ole mikään sairaanhoitaja. —
(Kohottaa lasinsa Luciferille.) Te kuulette: hän tahtoo ajaa minut
pois.
LUCIFER: Minä kuulen. Mutta me annamme anteeksi hänelle. (Kilistävät.)
Eikö totta, herra taiteilija? Ettehän te tahdo ryöstää meiltä tätä
iloa?
PETÄJÄ: Kyllä, minä tahdon. — Salme: minä _käsken_, että menet
nukkumaan.
SALME (katsoo häneen): Sinä käsket?
PETÄJÄ: Niin, minä teen sen, ellet ymmärrä sitä itsestäsi.
SALME: Ja ellen tottele sinua?
PETÄJÄ: Tottelet ainakin lääkäriä. Sillä nyt minä soitan hänelle. Hänen
täytyy heti tulla tänne. (Menee nopeasti vasemmalle. Vaitiolo.)
SALME (arasti): Mahtaako hän tehdä sen todellakin?
LUCIFER: Luulen, että se on helpommin sanottu kuin tehty. — Elleivät
minun laskuni aivan petä...
SALME: Kuinka niin? Tuo kuulostaa kovin salaperäiseltä.
LUCIFER: Ehkä minulla onkin syytä olla salaperäinen. Maljanne! (Katsoo
merkitsevästi häneen. Vaitiolo. Petäjä palajaa vasemmalta.)
PETÄJÄ: Puhelinjohto lienee rikki. Minä en saa mitään vastausta
keskusasemalta. — (Painaa sähkökellon nappulaa.) Viinuri voi mennä...
LUCIFER: Anteeksi, lähetin hänet juuri eräälle asialle.
PETÄJÄ (kärsimättömästi): Tottahan täällä lienee muuta palvelusväkeä. —
Taikka: minä menen itse...
SALME: Sinä menet?
PETÄJÄ: Lääkäri asuu vain muutaman kivenheiton päässä tästä.
LUCIFER: On jo myöhäistä.
PETÄJÄ (häntä kuulematta): Minä tunnen hänet, hän nousee kyllä ylös,
jos hän jo olisi ehtinyt mennä nukkumaankin. — (Aikoo perälle, palajaa.)
Salme: vielä viimeisen kerran...
SALME: Jätä rauhaan minut!
PETÄJÄ: Kuten tahdot. (Pois nopeasti perälle. Vaitiolo. Lucifer nousee,
istuu Salmen vierelle ja ottaa hänen kätensä. Salme välttää hänen
katsettaan.)
LUCIFER: Katso minuun! — (Salme tottelee ehdottomasti.) Eihän sinua
mikään vaivaa?
SALME: Ei.
LUCIFER: Hyvä. — (Kiertää hänet käsivarrellaan.) Siitä on kauan kuin me
kaksi olemme näin tuttavallisesti jutelleet.
SALME (soinnuttomasti): On.
LUCIFER: Muistatko niitä aikoja vielä?
SALME: Muistan.
LUCIFER: Muistatko, kuinka poltit isäsi verstaan, eikä kenelläkään
muulla kuin minulla ollut vihiä siitä?
SALME: Niin. Minä poltin.
LUCIFER: Oletko senjälkeen murhapolttanut mitään?
SALME (päätään pudistaen): En.
LUCIFER: Eikö sinun ole tehnyt mielikään?
SALME: Kyllä. Joskus.
LUCIFER: Hän ei tiedä mitään sinun salaisesta intohimostasi?
SALME: Hän?
LUCIFER: Tuo toinen, tarkoitan. — Sinä et ole puhunut siitä hänelle
mitään? Hän ei ole arvannut sitä?
SALME (hitaasti): Ei.
LUCIFER: Siis hän ei tunne sinua ollenkaan? Hän pitää sinua aivan
tavallisena, arkipäiväisenä ihmisenä?
SALME: Minä luulen niin.
LUCIFER (ylenkatseellisesti): Ja hän luulee muka olevansa taiteilija! —
Valtiatar sinä olet, hävittävän ja kuluttavan tulen ikuinen jumaluus...
SALME: Niin.
LUCIFER: Luotu kypeniä kylvämään, veripunaisia liekkejä puhaltamaan...
SALME (vilkkaasti): Niin, niin.
LUCIFER: Ja hän tahtoo tehdä takkavalkean sinusta! — Mikä typeryys!
SALME: Takkavalkean?
LUCIFER: Hän tahtoo sinut vain kotiliedellä himmeästi helottamaan. —
Onhan se rikos! Onhan se synti!
SALME (yksinkertaisesti): Hän sanoo, että on synti hävittää.
LUCIFER: Se poroporvari! — Niinkuin ei juuri tuhlaus, turmeleminen,
hävittäminen olisi ihmisen suurin ilo!
SALME: Minulle se on ilo.
LUCIFER: Myöskin minulle. — Luonto hävittää joka hetki kokonaisia
maailmoita. Miksi emme me ihmiset sitten?
SALME: Hän sanoo, että ihmisten tehtävä ei ole repiä, vaan rakentaa.
LUCIFER: Niinkuin voisi luoda hävittämättä, niinkuin voisi repiä
rakentamatta! — Se arkiaivoinen, se sunnuntai-siveellinen pässinpää!
SALME (hiukan levottomasti): Hän on kuitenkin sangen hyvä minulle.
LUCIFER: Hahhah, ja hän luulee sillä sinut itseensä kiinnittävänsä! —
(Äkkiä, tullen totiseksi.) Ja sinä: oletko sinäkin hyvä hänelle?
SALME: En. En kyllin hyvä.
LUCIFER: Siinäpä se! Olet oikein paha hänelle. Kiusaat häntä, teet
hänen elämänsä sietämättömäksi.
SALME (katsoo hämmästyneenä häneen): Luuletko? Onko hän sanonut sinulle
jotakin?
LUCIFER: Ei. Ja kuitenkin _on_ asia niin.
SALME: Voi olla.
LUCIFER: Katsopas! — Ja kuitenkin minä tiedän, kuinka hyvä _sinä_, ja
juuri sinä yksin voit olla.
SALME: Hyvä sinulle, niin.
LUCIFER: Vaikka minä en ole koskaan sinulle mitään erikoista hyvyyttä
osoittanut! Eikö se ole kovin ihmeellistä?
SALME (koruttomasti): En minä puolestani ole nähnyt mitään ihmeellistä
siinä.
LUCIFER: Et, yhtä vähän kuin siinäkään, että olet paha hänelle.
Tiedätkö, mitä se todistaa?
SALME: En tiedä, olenko paha hänelle. Minulla on vain aina hänen
suhteensa paha omatunto.
LUCIFER: Häh? Paha omatunto? — Se todistaa vielä selvemmin kuin kaikki
muu pahuutesi häntä kohtaan, ettet rakasta häntä.
SALME: Niinkö?
LUCIFER: Oikeilla rakastavaisilla on aina hyvä omatunto. — Sinä katsot
minuun? Sinä et usko sitä?
SALME (eteensä tuijottaen): Minulla on lapsuudesta saakka ollut paha
omatunto.
LUCIFER: Siksi, että sinä aina olet tahtonut peittää jotakin. Siksi,
että sinä aina olet tahtonut esiintyä jonakin muuna.
SALME: Voi olla niin.
LUCIFER: Nyt sinulla ei ole paha omatunto?
SALME: Ei.
LUCIFER: Eikä ole ollut milloinkaan minun seurassani?
SALME (painaen päänsä hänen povelleen): Ei. Sinä olet ainoa, jonka
luona minulla aina on ollut tyyntä ja turvallista.
LUCIFER: Tiedätkö, mistä se johtuu? Siitä, että minä olen ainoa, joka
ymmärrän sinua, joka otan sinut sellaisena kuin olet, kaikkine,
alastomimpinekin ominaisuuksinesi.
SALME (keimaillen): Millainen olen siis mielestäsi?
LUCIFER: Suloinen, hurmaava, päätä-pyörryttävä olento, joka voit tehdä
tuokiosta ijäisyyden. — (Suutelee otsalle häntä.) Mutta sinun täytyy
saada hävittää, paljon hävittää...
SALME: Niin, niin.
LUCIFER: Polttaa kokonaisia maailmoita. — Elämä on sairas,
parantumattomasti sairas, Salme. On turhaa sitä paikata ja tohtoroida.
SALME: Eikö totta?
LUCIFER (nousee juhlallisesti): Minun tunnuslauseeni on: _mitä ei lääke
paranna, rauta parantaa, mitä ei rauta paranna, tuli parantaa_.