PETÄJÄ: Mielelläni. Mutta minä vaadin selitystä.
SALME: Sitten! Jälkeenpäin!
PETÄJÄ: Milloin? — Kuka hän on?
SALME: Sht! Hiljaa! Etkö näe, kuinka hän koko ajan katsoo meihin?
PETÄJÄ: Entä sitten?
SALME (peittää kasvonsa): Ah! Minä en kestä hänen katsettaan. (Vaipuu
takaisin sohvankulmaan. Petäjä koettaa turhaan häntä rauhoittaa. Iivari
pois vasemmalle syvään kumartaen. Lucifer ottaa askeleen eteenpäin ja
tervehtii ivallisella kohteliaisuudella.)
LUCIFER: Anteeksi, rouva taisi säikähtää...
PETÄJÄ (kääntyy kiivaasti hänen puoleensa): Kuka te olette? Mitä
tahdotte? Miksi minun vaimoni säikkyy teitä?
LUCIFER: Teette liian monta kysymystä yhtaikaa.
PETÄJÄ: Tunnetteko toisenne?
LUCIFER (kaivaa esille käyntikorttinsa): Ensin: saanko luvan esitellä
itseni? — (Ojentaa sen Petäjälle.) Lucifer...
PETÄJÄ: — Lucifer?
LUCIFER: _Director Lucifer_, pyroteknikko. Kokonaan teidän
palvelukseksenne.
PETÄJÄ (hermostuneesti): Lucifer? Eihän se ole mikään nimi!
LUCIFER: Kyllä. Se on minun taiteilijanimeni.
PETÄJÄ: Taiteilija —? Ah, se on totta, pyroteknikko... (Ojentaa kortin
Salmelle.) Tunnetko sinä hänet?
LUCIFER: Suomeksi ilotulittaja. — (Merkitsevällä silmäyksellä Salmeen.)
Pyro_maaneista_ on herra taiteilija varmaan kuullut puhuttavan?
PETÄJÄ: Kyllä. Se on eräs tauti.
LUCIFER (kuten edellä): Sangen vaarallinen tauti, herra taiteilija.
Pyromaani pistää tulen minkä nurkan alle tahansa.
PETÄJÄ: Voi olla.
LUCIFER (kuten edellä): Vaikka oman kotinsa multahirteen. Siksi ei
sellaisten pitäisi saada liikkua ollenkaan vapaalla jalalla.
PETÄJÄ: Ehkä ei. Mitä minulla on heidän kanssaan tekemistä? —
(Hermostuneesti.) Ja mistä tiedätte, että olen taiteilija? Ettehän te
tunne minua?
LUCIFER (kumartaen): Tunnettu taiteilija ei voi piillä missään eikä
milloinkaan.
PETÄJÄ: Todella?
LUCIFER: Olen tiennyt jo aamunkoitosta alkaen teidän saapuneen
paikkakunnalle.
PETÄJÄ: Sepä imartelevaa! — Kuka te olette siis? Vakooja? Salapoliisi?
LUCIFER: Vähän kutakin, mutta pääasiallisesti pyroteknikko.
PETÄJÄ: Kiertävä?
LUCIFER: Toimitan ilotulituksia, milloin siellä milloin täällä, tänä
yönä tuolla joen toisella puolen.
PETÄJÄ (mielenkiinnolla): Tuolla, missä näkyvät nuo tehdasrakennukset?
LUCIFER: Siellä, missä tehtaan herrat juhlivat tänä yönä.
PETÄJÄ: On joku merkkipäivä siis?
LUCIFER: Te ette tiedäkään siitä mitään? On saapunut pankkiireja
Pietarista, Lontoosta, Parisista...
PETÄJÄ: Joku uusi liikeyritys?
LUCIFER: On kysymys tehtaan ja koko kosken myömisestä eräälle
ulkomaiselle osakeyhtiölle.
PETÄJÄ: Niinkö? — Ja te olette tilattu tänne heille ilotulitusta
toimittamaan?
LUCIFER: Illallisten jälkeen, sampanjapullojen paukkuessa. — Kenties
voin pyytää herrasväkeä katsomaan ja arvostelemaan mestarinäytettäni?
PETÄJÄ (viehättyneenä): Kiitoksia paljon. Siitä tulee siis
mestarinäyte?
LUCIFER: Olkaa vakuutettu. Liekkilaivat tulevat ilmassa purjehtimaan,
tähtisateet yli seudun lankeamaan. Koko koski valaistaan.
PETÄJÄ: Eri värejä?
LUCIFER; Sinistä tulta, punaista tulta, kaikenkarvaista tulta...
PETÄJÄ (innostuneena): Näky jumalille!
LUCIFER: Näky ennen kaikkea juuri taiteilijalle! — Juuri _te_ olette
mies antamaan siitä pätevimmän ja asiantuntevimman arvostelun.
PETÄJÄ (keveästi kumartaen): Minä maalaan vain kankaalle, te taivaalle,
minä väreillä, te tulella...
LUCIFER: Oh!
PETÄJÄ: Mutta jos sallitte, otan mielelläni vastaan virkatoverillisen
tarjouksenne. (Ojentaa kätensä hänelle.)
LUCIFER: Kiitos.
PETÄJÄ: Milloin alkaa ilotulitus?
LUCIFER (katsoo kelloaan): Täytyy olla pimein aika vuorokaudesta, jos
mieli onnistua _minun_ mestarityöni.
PETÄJÄ: Sen ymmärrän. Ja mistä on sopivin katsoa sitä?
LUCIFER: Tästä. Te voitte tästä nähdä kaikki. Teidän ei ole tarvis
sitävarten liikkua paikaltanne.
PETÄJÄ: Erinomaista. — Mutta Salme? Sinähän et sano mitään? Mitä
arvelet: eikö olisi ollut vahinko, jos olisimme äsken menneet levolle?
LUCIFER (hymyillen): Minun keinotekoinen ukkos-ilmani olisi herrasväen
kyllä herättänyt.
PETÄJÄ: Salme! Sanohan toki jotakin...
LUCIFER: Armollinen rouva on kenties vielä vähän säikähdyksissään
äkillisestä tulostani.
PETÄJÄ: Hän on ollut hiukan hermostunut viime aikoina. — Salme! Sinä
tunnet tämän herran?
LUCIFER (nopeasti): Me olemme toisemme joskus tavanneet.
PETÄJÄ: Kuten arvasinkin.
LUCIFER: Aivan ohimennen muuten. — (Iivari tulee sisälle
whiskytarjottimineen.) Tuonne toiselle pöydälle. (Osoittaa vasemmalle.)
PETÄJÄ (kohteliaasti): Kuinka? Emmekö mahdu saman pöydän ääreen?
LUCIFER: Mielelläni, jos armollinen rouva vain suvaitsee. Mutta siinä
tapauksessa minä pyydän tarjota teille.
PETÄJÄ: Te tarjoatte jo taiteenne, sallikaa minun pitää huoli enemmästä
kestityksestä. — (Iivarille.) Amecan sec!
LUCIFER: Ja toinen jäihin minua varten. — (Iivari menee.) Täytyyhän
meilläkin olla jotakin iloa myös tällä puolen.
PETÄJÄ: Niinpä kylläkin. Teidän täytyy siis ennen pitkää sinne?
LUCIFER: Ei ollenkaan.
PETÄJÄ: Kuinka?
LUCIFER (hymyillen viekkaasti): Minulla on erinomaiset apulaiset. He
pitävät huolta kaikesta, kunhan minä vain täältä annan alkumerkin
heille.
IIVARI (vasemmalta): Herra tirehtööriä pyydetään puhelimeen.
LUCIFER: Anteeksi. (Menee nopeasti vasemmalle, Iivari seuraa häntä.
Salme, joka on tähän saakka istunut jäykkänä sohvankulmassa,
käyntikortti yhä kädessään, nousee äkkiä ylös. Repäisee kortin ja
polkee sen kiivaasti kantansa alle. Petäjä katsoo häneen
kummastuneena.)
SALME: Nyt minä olen kerrankin oikein vihainen sinulle!
PETÄJÄ: Miksi?
SALME: Että sinä viitsit tutustua tuon miehen kanssa! Sinä — hänen,
hahhah! (Nauraa katkerasti.)
PETÄJÄ (painokkaasti): Minusta tuntui kuin _sinä_ ennemmin olisit
häneen tutustunut.
SALME: Minä en mahtanut sille mitään. Hän suorastaan juoksi tielleni.
PETÄJÄ: Aivan sama on minun laitani. En minäkään ole etsinyt häntä.
SALME: Mutta että sinä _viitsit_ sallia hänen tulla meidän pöytäämme.
Ja _viitsit_ välittää hänen mestarinäytteistään!
PETÄJÄ (tyynesti): Ilotulituksesta, niin. — _Sinä_ et välitä siitä?
SALME: Ilotulituksesta? — Hahhah!
PETÄJÄ: Voihan siinä olla jotakin katsottavaa. Mutta ellei se huvita
sinua...
SALME: Kyllä, kyllä!
PETÄJÄ: Tahdoin ainoastaan sanoa, että voimme jättää sen katsomattakin.
Aivan kuin sinua miellyttää.
SALME: Minäkö tahtoisin riistää sinun ilosi, sinun _taiteellisen_
ilosi? — Hahhah, enpä suinkaan!
PETÄJÄ: Minusta vain tuntui niin.
SALME (katkeralla ivalla): Hän maalaa tulella, kuuletko, sinä vain
väreillä, hän taivaalle, sinä kurjille kangaspalasille! — Etkö itse
äsken sanonut niin? (Liikkuu levottomasti huoneessa. Petäjä tyynenä
paikallaan, seuraten tarkkaavasti hänen kasvonilmeitään.)
PETÄJÄ: Kyllä. Minä sanoin niin. Mutta mitä merkillistä siinä oli?
SALME: Siinä! Sinä et näe siinä mitään merkillistä? — (Käy kiivaasti
häntä kohden.) Etkö huomaa, miten tuollaisella puheella alennat itsesi?
PETÄJÄ (hämmästyneenä): Minä?
SALME: Juuri sinä! Kohotat hänet pilviin, asetat itsesi maata
matalammaksi!
PETÄJÄ: Tokkohan?
SALME (liikkuu huoneessa): "Virkatoverillisen tarjouksenne!" Hah, hah!
— Reino, mitä sinä ajattelet?
PETÄJÄ: Kenties minulla olisi enemmän syytä kysyä _sinulta_ sitä.
SALME (tyyntyy äkkiä): Minulta? — En mitään erikoista.
PETÄJÄ: Sinä olet tänä iltana niin kovin kummallinen.
SALME: Minä? Mistä sen päätät?
PETÄJÄ: Käytöksestäsi, joka ei ole normaalin ihmisen.
SALME: Minun? Sinä kuvittelet!
PETÄJÄ: Et itse huomaa sitä. Sinä heilut sinne ja heilut tänne kuin
magneettineula, joka on joutunut raudan läheisyyteen.
SALME (väkinäisesti): Raudan? Minkä raudan? (Osoittaa vasemmalle.) Et
suinkaan tarkoita häntä, häntä, hahhah? (Nauraa kimakasti.)
PETÄJÄ: Enpä suinkaan, vaikka eihän sekään niin aivan mahdotonta olisi.
SALME: Eikö? Hahhah! — Sinä olet suuremmoinen tänä iltana.
PETÄJÄ: Niin. Olettehan te kaksi toisenne ennen tunteneet.
SALME: Entä sitten? _Siinä_ ei toki mitään pahaa liene?
PETÄJÄ: Kuka on puhunut pahasta? Koetan selittää ainoastaan sinun
salaperäistä mielenliikutustasi.
SALME (katsoo suurin silmin häneen): Salaperäistä? Mielenliikutusta?
PETÄJÄ: Niin, äsken hänen sisälle astuessaan. — _Olithan_ liikutettu?
SALME: Reino, sinä tähtäilet johonkin, sinä epäilet jotakin, jota et
tahdo sanoa minulle. — Mitä se on? Etkö voi sitä uskoa minulle?
PETÄJÄ: Vaikea sanoa, mitä ei tiedä. Mutta olisihan _voinut_ sattua
jotakin teidän kahden välillä.
SALME: Meidän? Hänen ja minun? — (Nauraa väkinäisesti.) Oletko hullu?
PETÄJÄ: En vielä.
SALME: Mutta ajattelehan toki! Mitä minulla voisi olla yhteistä tuon
miehen kanssa?
PETÄJÄ (tyynesti): Minä en tiedä. Ehkä joku tilapäinen lemmentarina.
SALME: Reino! Nyt loukkaat sinä minua.
PETÄJÄ: Tarkoitukseni ei ollut loukata sinua. — Ei luonnollisesti mitään
vakavampaa. Joku katse, joku kädenpuristus, kenties suutelo...
SALME: Hyi!
PETÄJÄ: Armaani! Tiedäthän että minä en pane mitään arvoa sellaiselle.
SALME (ivallisesti): Tiedän, tiedän liiaksikin.
PETÄJÄ: Minkä?
SALME: Että sinä seisot kaiken sellaisen yläpuolella.
PETÄJÄ: Sellaisen? — Nyt mahdoit jälleen sanani väärin selittää.
SALME: Sellaisen alhaisen, niin korkealla kuin taivas on maasta
kohotettu! — (Etääntyy hänestä.) Mutta kuinka sinä voit ajatella sitten,
että _minä_...?
PETÄJÄ: Hyvä ystävä!
SALME: Enkö _minä_ ole yhtä ylväs? Enkö _minä_ ole yhtä korkealla
mielestäsi?
PETÄJÄ: Paljon korkeammalla, jos niin tahdot. — Mutta minä vakuutan
sinulle: et sinä ollenkaan astuisi alemma siltä kunniasijaltasi, vaikka
myöntäisitkin.
SALME: Myöntäisin? _Mitä_?
PETÄJÄ (hymyillen): Että olisit suudellut muitakin miehiä kuin minua.
SALME: Niinkö? — (Ylenkatseellisesti.) Kenties minun olisi pitänyt
heille vielä antautua?
PETÄJÄ: Mahdollisesti olet heille myös antautunut. — (Ojentaa kätensä.)
Eihän se mitään...
SALME (katsoo häneen): Eikö _se_ mitään?
PETÄJÄ: Ei ainakaan mitään, jonka tuomariksi minun sopisi asettua.
Sillä enhän minäkään mikään pyhimys ole ollut.
SALME: Varmaan et!
PETÄJÄ (leikillisesti): Ei sinun silti ole tarvis syödä minua
silmilläsi. Maailma on nyt kerran sellainen.
SALME: Ja tuolla luulottelet sinä houkuttelevasi minut samallaiseen
itsetunnustukseen?
PETÄJÄ: En. Mutta olisin iloinen, jos voisit olla minulle yhtä
avomielinen kuin omalle itsellesi.
SALME (salaperäisellä ilmeellä): Luuletko sitten, että aina ollaan niin
avomieliset omalle itselleen?
PETÄJÄ (vakavasti): Minä toivon niin. — Ihminen, joka pettää itseään, on
liian onneton, enkä ymmärrä, kuinka hän ollenkaan jaksaa elää tässä
maailmassa.