VADELMA: Anteeksi, hyvät herrat. — (Yleinen tervehtiminen.) Anteeksi,
herra kanslianeuvos! Nimeni on Vadelma, neiti, Hilja Vadelma. Tulen
Valkonauhan puolesta...
KANSLIANEUVOS: "Valkkonauha"? Se ole joku raittiuden liitto?
VADELMA: Eipä suinkaan, herra kanslianeuvos, vaan siveyden liitto
langenneita naisia varten.
KANSLIANEUVOS (hiukan peräytyen): Te kuulu siihen? Te myös langetutettu
nainen?
VADELMA: Minä _toimin_ langenneiden naisten hyväksi. Minä vaikutan
kansan keskuudessa.
KANSLIANEUVOS: Te rakasta kansa? Te uhratu? Mine ymmertte. — (Ojentaa
kätensä hänelle.) Se ole kaunis asja, näitti Valimo.
VADELMA: Vadelma, pyydän.
KANSLIANEUVOS: Antteksi. Mille mine voin olla alammainen teille?
VADELMA: Kysymys on teidän tyttärestänne, oikeammin teidän
ottotyttärestänne...
KANSLIANEUVOS: Nin, mitä heneste?
VADELMA: Tietoomme on tullut, että hän viime aikoina olisi joutunut
ikäänkuin harhateille. Onhan se totta, herra kanslianeuvos?
KANSLIANEUVOS: Tjah, tavallan, se on hyvinkin totta. Hen äi rakasta
kanssa. Hen ei uhratu, hen äi vaikutta langetettujen naisten etten.
(Ovikello soi. Tulee sisälle oikeanpuolisesta takaovesta _Hellä
Sinisalo_, Susannan ohjaamana, jääden oikealle taka-alalle. Kukaan ei
huomaa häntä.)