VADELMA (juhlallisesti): Hän on itse langennut nainen, herra
kanslianeuvos.
SINISALO: Anteeksi...
KANSLIANEUVOS: Tavallaan, epeilemette. Riippu siitte, kuinkka
korkkealle asetta ihanne.
VADELMA: Ihanne on asetettava Jumalan valta-istuimen läheisyyteen. Ja
juuri siksi me tulemme tarjoomaan hänelle rauhallista tyyssijaa, lujan,
lempeän ja jumalaapelkääväisen katsannon alla.
KANSLIANEUVOS (hämmästyneenä): Tyyssija? Henelle?
VADELMA: Me ymmärrämme varsin hyvin, ettei herra kanslianeuvos jo
perheensä kunniankaan vuoksi voi pitää häntä kauemmin kattonsa alla.
KANSLIANEUVOS: Enkkö? — Te tarkoitta?
VADELMA: Tarkoitan ainoastaan hänen parastaan. — Ja siksi, ettei hän
joutuisi kadulle ja lankeaisi kukaties vielä suurempaan kurjuuteen...
KANSLIANEUVOS: Hen on kadulta, hen on kurjudesta, se on totta. Mutta
nyt henelle on katto, hyve näitti Sudelma...
SINISALO (aina yhtä arasti): Anteeksi...
VADELMA: Vadelma, pyydän. — Teidän on myös muistettava, herra
kanslianeuvos, että olette suuressa edesvastuussa hänestä ja hänen
kuolemattomasta sielustaan.
KANSLIANEUVOS: Mine muista. Mine vasta henet. Mite te takdo? — Henen
sjeelu Härra hoittakon!
VADELMA: Tahdon ainoastaan, että herra kanslianeuvos ottaisi huomioon
eräitä näkökohtia...
KANSLIANEUVOS (nyt jo aivan tulistuneena): Mite pärkkele mine otta
hoomion, jos äi nekökokta! — Henen kasvattaminen saatta olla
laiminlyötty...
VADELMA: Siinäpä se, herra kanslianeuvos. Teillä ei ole aikaa siihen,
eikä se myöskään sovi teille. Me sitävastoin...
KANSLIANEUVOS: Sovi? Te puhu soppivaisus? Mine sano, te tule tuikki
soppimattoman äkdotuksen kanssa...
SINISALO: Anteeksi...
VADELMA: Herra kanslianeuvos! Teemme sen parhaassa tarkoituksessa.
KANSLIANEUVOS (polkien jalkaansa): Mine antta palttu, mine antta
potkupallo teiden tarkkoitus! — Kuinkka? Te takdo sulkke minu tyter
pinhuusi...?
VADELMA: Herra kanslianeuvos...
KANSLIANEUVOS: Te ole heppemetön ihminen! Te blameera minu pärhe, te
skandaliseera kokko minu sukukuntta.
VADELMA: Pyydän herra kanslianeuvosta muistamaan...
KANSLIANEUVOS: Mine muista. Mine muista kaikki, mite mine takdo! Mine
en ole veele mike vanhuden höpperö.
VADELMA (loukkautuneena): Jos te ymmärrätte näin väärin minut, herra
kanslianeuvos...
KANSLIANEUVOS: Mine ymmertte oikken! Luuleko te hullu minu? — Kuka te
ole? Kuinkka te uskalta? Mite te teke teelle, näitti Sulitelma?
VADELMA: Vadelma, pyydän. — Siinä tapauksessa minulla todellakaan ei ole
täällä mitään tekemistä.
KANSLIANEUVOS (jyrkästi): Ai! Menkke pois! Menkke sinne, misse pippuri
ja inkiveeri kasva.
VADELMA: Minä menen. Mutta minä tulen takaisin, niin totta kuin Jumala
on teidän kovan sydämenne pehmittävä.
KANSLIANEUVOS: Menkke! Elkke tulko! — Te kiihoitta, te tulistutta
minu... (Tahtoo omin korkein käsin ohjata hänet ulos. Hyypiö, Salkkunen
ja Elohiiri, jotka sillä aikaa ovat seisoneet vasemmalla, osaksi
jutellen keskenään, osaksi seuraten edellistä kohtausta, pidättävät
häntä.)
VADELMA: Ah! (Horjahtaa. Ovikello on soinut, _Efraim Koppelo_ Susannan
saattamana ovelle ilmestynyt. Hellä Sinisalo edelleenkin arkana ja
pelokkaan toisessa ovipielessä.)
KOPPELO: Hyvä neiti! — (Susannalle.) Vettä! (Tukee Vadelmaa, joka kaatuu
taagäin hänen syliinsä. Hellä Sinisalo ottaa säikähtyneenä askeleen
eteenpäin.)
KANSLIANEUVOS (Koppeloa osoittaen): No, nyt tule tukthuusi!
SINISALO: Anteeksi, herra kanslianeuvos...
KANSLIANEUVOS (tuimasti): No, kuka te ole? Mite te takdo? — Ah,
anteeksi, onhan se näitti Sinisalo! (Tervehtii kohteliaasti.)
SINISALO: Tahdoin ainoastaan pyytää, etteivät herrat antaisi häiritä
itseään...
KANSLIANEUVOS: Emme suinkkan, emme suinkkan. — Te etsi Isabella?
SINISALO: Olen juuri menossa hänen huoneesensa. — Anteeksi... (Pujahtaa
ujostuneena oikealle.)
KANSLIANEUVOS (katsoo hänen jälkeensä): Kovin blyygi fruntimmeri. —
(Kääntyen Vadelmaan päin, jonka Koppelo sillä aikaa on saattanut
istumaan.) Ja tuo toinen tuikki frekki! — No, kuoleko hen?
KOPPELO: Hän aukaisee juuri silmänsä, — (Susanna on tuonut vettä
hänelle.) Voitteko paremmin?
VADELMA: Kiitos, pastori. — (Tarttuu innokkaasti hänen käteensä.)
Pelastajani! — (Osoittaa kanslianeuvosta.) Mutta sanokaa tuolle
miehelle, joka tahtoi tappaa minut...
KANSLIANEUVOS: Kuulkka, kuulkka peelle! Nyt hen syytte minua hängen
rikoksesta.
VADELMA (nousten): Sanokaa hänelle, että minä en kuitenkaan poistu
hänen talostaan, ennen kuin olen kuullut hänen vaimonsa mielipiteen
asiasta.
KANSLIANEUVOS: Mike nainen!
VADELMA: Pyydän, herra pastori, ojentakaa käsivartenne minulle ja
saattakaa minut rouvan huoneesen. Sillä siellä tämän talon ohjat ovat.
KANSLIANEUVOS (kääntyen herrojen puoleen): Mike temperamentti! —
(Vadelmalle.) Menkke siis sinne! Te teke minu _rosenrasande_, näitti
Vatupassi.
VADELMA: Vadelma, pyydän. — Sulkeudun suosioonne, hyvät herrat. (Poistuu
Koppelon saattamana oikealle. Kanslianeuvos vaipua istumaan
lääpästyneenä.)
KANSLIANEUVOS: Te neke, hyvät härat. Äi mike järjestys, äi mike
auktoriteetti ene. — (Pitäen päästään.) Maailma on mullin mallin,
Europpa ylesalaisin.
HYYPIÖ: Ymmärrän täydellisesti veljen prekäärin situatsionin.
KANSLIANEUVOS (ojentaa kätensä hänelle): Eikkö totta? Minu situatsioni
on kärrassan kamala. — (Ojentaa toisen kätensä Elohiirelle.) Hyvet
ystevet! Koettaka ymmertte...
ELOHIIRI: Juuri murheessa ja vastoinkäymisessä tunnetaan miehen
karaktääri. Snellman sanoo...
KANSLIANEUVOS: Ninm nin, hyve, ette hen sano. — (Salkkuselle.) Ja sine?
Sine et sano mitten, velikultta?
SALKKUNEN (syvämietteisenä): Ajattelen juuri, olisiko ehkä syytä ottaa
harkitakseen, missä määrin olisi tarpeenvaatimaa...
KANSLIANEUVOS: Hyve, hyve. Mutta etkö voissi temen ankkaran
asioittentilan edesse kärrän jette tuo kuriaalikeeli?
SALKKUNEN: ... missä määrin olisi tarpeen vaatimaa, sanon, kun ja koska
meitä täällä alituisesti hairitään, asettaa keskustelun alaiseksi
siirtyminen veljen huoneesen.
KANSLIANEUVOS (ojentaa kätensä hänelle): Oikken! — Mine mene vain ensin
ja antta kesky palkkapiiale, etten otta vastan nin kerpesteken. — (Menee
taustaan, törmää yhteen pastori Koppelon kanssa, joka syöksyy
päistikkaa oikealta.) Ai, antteksi!
KOPPELO: Herra kanslianeuvos!
KANSLIANEUVOS: Jaa, hyve peive, hyve peive, hära pastori. Emmehen ole
veele edes oikken tervehtänyt toinen toissen. (Puristaa hänen kättään
sydämellisesti.)
KOPPELO: Hyvää päivää...
KANSLIANEUVOS: Te neke: teelle on hiukan levotontta. Mutta mille mine
voi palvella hära pastori?
KOPPELO: Tulen oikeastaan sen suuren onnettomuuden johdosta...
KANSLIANEUVOS (raapaisten korvallistaan): Nin, hen purkka kihlaus. Mine
arvan. Te takdo korrektsionianstaltti henet?
KOPPELO: Tarkoitukseni oli kääntää tämä onnettomuus teidän ja teidän
kanssa-ihmistenne siunaukseksi. — (Osoittaa oikealle.) Mutta sen
jälkeen, mitä olen nähnyt tuolla toisessa huoneessa, tohtinen tuskin
toivoa...
KANSLIANEUVOS: Nin? Mite sielle tappahtu?
KOPPELO: Herra kanslianeuvos! Minä luulin tulevani kristilliseen
kotiin, mutta minä huomaan joutuneeni paikkaan, missä ... taikka toisin
sanoen, jossa...
KANSLIANEUVOS: Puhukka! Puhukka aivan pelvotta, hära pastori!
KOPPELO (rykäisten): Siis teidän luvallanne, herra kanslianeuvos! —
Hyvät herrat! Rakkaat sanankuulijani! Te tiedätte, että minä jo
varhaisesta nuoruudestani, kansan parasta harrastaen, sen kansan, jota
tulee vasta oikein tuntemaan vankilan hiljaisissa komeroissa, olen
viime vuosina erikoisesti uhrautunut...
KANSLIANEUVOS: Mine tiette. Te rakasta kansa, te uhratu. Mutta mine en
kesite, mike logikallinen ykteys...
KOPPELO: ... olen viime vuosina erikoisesti uhrautunut "Kristillisen
työväen" asialle. Mutta tänä aikana, jolloin ruumiit lähtevät
haudoistaan ja epäsiveellinen kirjallisuus katkaisee kääriliinansa,
tänä aikana, sanon, jolloin tiede näyttää häpynsä ja taide
alastomuutensa...
KANSLIANEUVOS: Sht! Sht! — (Osoittaa oikealle.) Sielle on vaimoveki.
KOPPELO (antamatta häiritä itseään): ... tänä aikana, sanon, jolloin
ihmis-intohimot riehuvat hurjemmin kuin on Rooman ja Greekin
pakanallisen mädätyksen ajoilta asti tapahtunut, jolloin Antikristus
nousee ja Baabelin portto istuu kunnian kukkulalla...
KANSLIANEUVOS: Kaikki, mite te sano, on totinen totuus. Mutta eikkö
hära pastori voissi puhu hiljempi eeni?
KOPPELO: ... tänä aikana, sanon, jolloin Herran temppelit seisovat
tyhjinä, mutta Perkeleen temppelit, teatterit, konsertit ja
kaikkinaiset varieteet, kihisevät täynnä hänen laulavia, tanssivia ja
mässääviä palvelijoitaan, jolloin maa ei riitä enää ihmisten synneille,
vaan he astuvat ilmalaivoihin ja aeronautteihin...
KANSLIANEUVOS: Oikken, aivan oikken, hära pastori. Mine poolestani ole
myös automobillien ankkara vastustaja, jo niiden kiirellisyden tekden,
sille se sotti vasten koko Soomen kanssan peräsynttyinen luonnonlaattu.
KOPPELO (jylisevällä äänellä): ... tänä aikana on luonnollista, että
keksitään myös se kauhistus Jumalalle ja iljetys ihmisille, jota
_housuhameeksi_ sanotaan. Hyvät herrat! Sillä mitä on housuhame? Eikö
se ole epäsikiö miehestä ja naisesta, sukurutsa Herran hengestä ja
Saatanan salavuoteudesta...?
KANSLIANEUVOS: Hilja, hilja, hyve pastori! Mine pelkke, te härättä
kuollet haudoistan.
KOPPELO: Herra kanslianeuvos! Sen kauhistuksen minä olen nähnyt teidän
talossanne, tässä talossa, jossa olisin sen kaikkein viimeksi uskonut
näkeväni.
KANSLIANEUVOS: Kuinkka? Olissiko minu vaimo, Issabella...?
KOPPELO (musertavalla äänellä): Myöskin kuningas Ahabilla oli vaimo,
mutta koirat repelivät hänet kuoliaaksi. — Herra kanslianeuvos!
Nähdessäni teidän vihityn vaimonne kantavan tuota vaatekappaletta,
jonka nimeäkin jo kristityn kieli säikkyy lausumasta, minä en
ihmetellyt enää ajan hurjuutta ja tapojen turmelusta: minä surkuttelin.
Minä surkuttelin teitä, herra kanslianeuvos...
KANSLIANEUVOS: Hära Jumala! Hära Jumala! Te puhu nin kaunisti, ette
minunkin paatutettu syden ailakta. (Pyyhkii kyyneleitään.)
KOPPELO: Minä surkuttelin häntä, jonka pääksi Jumala on teidät
asettanut, minä surkuttelin heitä, jotka seisoivat tuon tuskallisen ja
ennenkuulumattoman tapauksen todistajina. Myöskin teitä minä
surkuttelin, hyvät herrat, jotka itse olette kristillisen aviosäädyn
jäseniä ja joita sama onnettomuus voi kohdata kuin varas yöllä tai
pitkäisen tuli, joka idästä leimahtaa. — (Myöskin Hyypiö, Salkkunen ja
Elohiiri näyttävät varsin vakavilta ja liikutetuilta.) Mutta enin
surkuttelin minä niitä äitejä, jotka vielä siveydessä synnyttävät, ja
viattomia lapsia, jotka Jumalan tahdosta ovat pakotetut tämän murheen,
piinan ja kadotuksen laakson läpi vaeltamaan.
KANSLIANEUVOS: Te puhu nektar ja ambrosia. Kullankukkanen istu teiden
huulen peelle. — Sallika minu syleille teitte!
KOPPELO (itsekin liikutettuna): Herra kanslianeuvos! (Syleilevät.
Myöskin muut herrat kiittävät Koppeloa. Oikealta taka-alalta laulua ja
soitonrämpytystä.)
SUSANNA (laulaa):
Kyll' vanha vainojamme
on julma, voimakas,
vaan juoniansa pelkää
ei ristin sotilas,
kas, veren, tulen kautta
maailma voitetaan...
KOPPELO: Mitä se on? Joku vähämielinen?
KANSLIANEUVOS: Antteksi. Hen on hyve piikka, mutta henen valtakuntta äi
ole teste mailmasta. — (Menee taustaan ja palajaa heti. Laulu lakkaa.)
Istuka, hära pastori, istuka! Ettehän seisso nyt saarnastoolissa.
KOPPELO: Kiitän, mutta minulla ei ole aikaa.
KANSLIANEUVOS: Nin, se ole totta, teille oli jokku asja.
KOPPELO (jälleen saarnanuotilla): Herra kanslianeuvos! Ajattelin, että
tämä kova koettelemus, jonka Herra kaikkihyvyydessään on teille
lähettänyt...
KANSLIANEUVOS: Housuhame?
KOPPELO: Tarkoitan tyttärenne onnettomuutta ... olisi kenties voinut
olla omiaan muokkaamaan teidän sydämessänne sopivan maaperän...
KANSLIANEUVOS (kuivasti): Jaa, kiitos, hära pastori, kiitos. Te muokka
maapere, te kyntte Häran peltto. — (Ojentaa kätensä hänelle.) Olikko
jotakin muutta?
KOPPELO: Kyllä. Eräs lista. (Kaivaa sen taskustaan ja ojentaa
kanslianeuvokselle.)
KANSLIANEUVOS (kulmakarvojaan kohottaen): Lista?
KOPPELO: Erästä puolueemme hyväätekeväistä tarkoitusta varten, taikka
tarkemmin sanoen, avustuksesta erään turvakodin hyväksi, jonka
hoitajatar on neiti Hilja Vadelma...
KANSLIANEUVOS: Hen? Näitti Hattelma? — (Ojentaa listan takaisin.) Mine
äi märkitte.
KOPPELO: Kuinka?
KANSLIANEUVOS: Hen on kiihoittanut minu pulssi nein aamupeivelle. Hen
on tehnyt ikivamma minulle. — (Päättäväisesti.) Äi, mine äi kirjotta...
KOPPELO: Herra kanslianeuvos! Minä toivoin kuitenkin...
KANSLIANEUVOS (kiinteästi): Äi! Mine seisso kuin muuripessi siine. — Hen
on heppemetön, hen on hirmullinen fruntimmeri...
KOPPELO: Pyydän huomauttaa herra kanslianeuvokselle, että herra
kanslianeuvos puhuu tulevasta puolisostani...
KANSLIANEUVOS (ponnahtaen): Äi! Onkko se makdolinen?
KOPPELO: Kyllä. Asia on tosin vielä salainen, mutta katsoin kuitenkin
velvollisuudekseni...
KANSLIANEUVOS: Jaa, luonnollisesti, jaa, luonnollisesti. — (Voiden
tuskin tointua hämmästyksestään.) Velvoitus ennen kaikki. — (Ikäänkuin
ei olisi vieläkään oikein omiin korviinsa uskonut.) Te rakasta, te
kaksi? Te aikko naimiaissin?
KOPPELO (säteillen tyytyväisyydestä): Hän on tänä aamuna tunnustanut
minulle rakkautensa.
KANSLIANEUVOS: Onnittelen. Onnittelen kaikkesta sjeelustani ja
meelesteni. — (Puristaa hänen kättään.) Jaa, pata vakkansa ... äi, mine
tarkoitta: pata kattilata... Antteksi, hära pastori, mine kadotta aina
konsepti, kun mine takdo keytte soomen laskusana!
KOPPELO: Vakka kantensa hakee, tahtoo herra kanslianeuvos sanoa
arvattavasti?
KANSLIANEUVOS (ilahtuneena): Nin, juuri nin. Elkke panko kynttile vakan
alle! — Veele kerran: _Gratulor_ kaikkesta sydemesteni.
KOPPELO: Kiitän. — (Muut herrat seuraavat kanslianeuvoksen esimerkkiä.)
Kiitän. — (Jälleen kanslianeuvoksen puoleen kääntyen.) Toivon, ettei
herra kanslianeuvos _tässä_ tapauksessa ole kieltäytyvä merkitsemästä
pientä ropoa meidän turvakotimme, uskallan sanoa, meidän _yhteisen_
turvakotimme hyväksi...
KANSLIANEUVOS: Äi! Anttaka lista! mine pane likoon pooli
omaisuudestani. — (Kirjoittaa, ojentaa listan takaisin Koppelolle.)
Sillä mees joka osoittaa sellainen kooleman ylönkatsominen, hen
ansaitte, ette myllyn kivitys henen kaulan ripustetan...
KOPPELO (hämmästyneenä): Myllyn kivi?
KANSLIANEUVOS: Antteksi, mine sekoitta aina. Mine keytte myös raamattu
kuin sika kaurapussi. — Voitton kruunun hen tiettysti ansaitte.
KOPPELO: Kiitän. — (Tarjoten listaa.) Ja te, herra parooni?