ROVASTI: Silloin se mahtaa olla kuin meidän kansan luonteemme. — (Poimii
kukan ja katselee sitä kädestään.) Ilo putoo siitä pian, kauan kestävät
viha ja katkeruus.
ANTTI: Sitäkö herra rovasti on siellä _Lystiniemellä_ ajatellut?
ROVASTI (merkitsevällä silmäyksellä häneen): Olen ajatellut etupäässä
teitä, hra insinööri. — (Ojentaa kukan Tyynelle.) Sallitko?