Kokonaista neljäkymmentä kameelia tarvittiin kuljettamaan
hollantilaisen kauppalaivan lastia satamasta Kasbahiin, ja sellaista
kulkuetta — Sakr-el-Bahr järjesti sen huolellisesti, koska hyvin tiesi,
kuinka sellainen prameus vaikutti rahvaaseen — ei ollut milloinkaan
nähty Algierin ahtailla kaduilla kenenkään merisissin palattua. Se sopi
täydellisesti kaikkein suurimmalle meriä kyntävälle muhamettilaiselle
valloittajalle, päällikölle, joka ei ollut huolinut noudattaa
toistaiseksi vallinnutta sääntöä pysyttelemällä Välimerellä, vaan oli
uskaltanut lähteä avoimelle valtamerelle.
Etunenässä marssi sata hänen sissiänsä lyhyissä ja kaikenkarvaisissa
kauhtanoissaan, lanteilla koreankirjavat vyöhiköt, joissa näkyi
toisinaan kokonainen valikoima veitsisepän teoksia; useilla oli yllään
rautapaita, ja kypärin välkkyvä huippu kohosi heidän turbaaninsa
yläpuolella. Heidän jäljessään astelivat hoidottomina ja kahlehdittuina
ne satakunta vankia, jotka oli saatu hollantilaisesta aluksesta ja
joita vieressä kulkevat merisissit kiirehtivät ruoskaniskuilla.
Sitten marssi toinen sissirykmentti ja sen jäljessä jono komeita,
kopeannäköisiä kameeleja, jotka kuljettajiensa ajamina laahustivat
vaivalloisesti eteenpäin. Niiden jäljessä kulki jälleen merisissejä ja
vihdoin, valkoisen arabialaisen tasa-astujan selässä, kultakudoksesta
valmistettu turbaani päässään, Sakr-el-Bahr.
Ahtaammilla kaduilla, joiden valkoisiksi ja keltaisiksi sivuttujen
talojen sileissä seinissä näkyi vain siellä täällä kapea aukko valoa
ja ilmaa varten, katselijat kerääntyivät pelokkaina oviaukkoihin,
jotteivät heitä murskaisi kuoliaiksi kameelit, joiden kummallekin
puolelle ulkonevat kantamukset kerrassaan täyttivät nuo ahtaat kujat.
Mutta avarammissa kohdissa, satamansuun molemmin puolin, torin
edustalla olevassa puistikossa ja Asadin linnoituksen edustalla oli
kirjava väentungos. Siinä nähtiin komeita liehuviin viittoihin puettuja
maureja vieri vieressä Susin ja Draan puolialastomien neekerien kanssa;
laihat, sitkeät arabialaiset, moitteettoman valkoiset džellabat yllään,
hieroivat olkapäätään kameelinkarvaisissa vaatteissa esiintyvien
ylämaiden berberien kanssa; siinä nähtiin Vähän-Aasian turkkilaisia ja
Espanjasta paenneita juutalaisia, joilla oli yllään silmiinpistävät
eurooppalaiset vaatteet ja joita siedettiin, koska heitä liittivät
maureihin yhteiset kärsimykset ja yhteinen pako siitä maasta, joka oli
kerran ollut heidän.
Tuo merkillinen joukko seisoi siinä Afrikan paahtavan auringon alla
kokoontuneena tervehtimään Sakr-el-Bahria ja tervehtikin häntä niin
valtavin huudoin, että kaiku kiiri satamasta aina kukkulan laella
olevaan linnaan tuoden viestiä saattueen saapumisesta.
Ehtiessään linnaan kulkue oli kuitenkin vähentynyt tuskin puoleen
määräänsä. Torilla se oli jakaantunut, ja merisissit, Othmani
johtajanaan, olivat kuljettaneet vangit bagnioon kameelien jatkaessa
matkaansa rinnettä ylöspäin. Linnan suuresta portista kuljettua ne
astelivat avaralle pihamaalle, missä ajajat järjestivät ne pihan
kummallekin puolelle ja saivat ne laskeutumaan vaivalloisesti
polvilleen. Niiden jäljessä tuli vain suunnilleen neljäkymmentä sissiä
johtajansa kunniakaartina. He asettuivat portin kumpaankin pieleen sitä
ennen kumarrettuaan syvään Asad-ed-Dinille. Pašša istui aurinkoteltan
varjossa korkealla sohvalla, vieressään vesiiri Tsamanni ja Marzak ja
vartiostonaan puoli tusinaa janitšaareja, joiden hiekanharmaat puvut
muodostivat otollisen taustan hänen viheriää, kultaa ja jalokiviä
hohteleville vaatteilleen. Hänen valkoisessa turbaanissaan hohti
smaragdinen puolikuu.
Paššan ilme oli synkkä ja miettivä hänen siinä odottaessaan kuormia
kantavien kameelien jonoa. Hänen ajatuksiaan askarrutti yhä vielä
se Sakr-el-Bahriin kohdistuva epäilys, jonka oli aiheuttanut hänen
vaimonsa ovela puhe ja sitäkin ovelampi vaikeneminen. Mutta kun hän
sitten näki sissipäällikön itsensä, hänen kasvonsa kirkastuivat
yhtäkkiä, silmät säkenöivät, ja hän nousi tervehtimään tulijaa niinkuin
isä voi tervehtiä poikaa, joka on suoriutunut vaaroista täyttäessään
heille kummallekin kallista velvollisuutta.
Sakr-el-Bahr astui satulasta portilla ja kulki pihalle jalkaisin.
Kookkaana ja komeana, pää korkealla ja kaksijakoinen parta eteenpäin
ojentuneena hän asteli erittäin arvokkaasti valtiaan istuimen luo
seurassaan Ali ja eräs tummapintainen turbaanipäinen ja punapartainen
mies, jonka voi ensi silmäyksellä tuntea nyt täysissä uskonluopion
varuksissa esiintyväksi kapteeniksi.
Sakr-el-Bahr lankesi polvilleen ja heittäytyi juhlallisesti valtiaansa
eteen. »Allahin siunaus ja hänen rauhansa sinulle, herrani», tervehti
hän.
Asad kumartui nostamaan tuota komeata miestä, syleili häntä ja lausui
hänet tervetulleeksi niin lämpimästi, että säleristikon takana urkkiva
Fenzileh puri vimmoissaan hammasta.
»Ylistys olkoon Allahin ja herramme Mohammedin, että olet palannut ja
terveenä, poikani. Vanhaa sydäntäni ovat jo ilahduttaneet uutiset,
jotka kertoivat voitoistasi uskon palveluksessa.»
Sitten esitettiin kaikki hollantilaiselta riistetyt rikkaudet, ja
vaikka Othmani olikin jo melkoisesti kiihtänyt Asadin odotuksia,
oli nyt hänelle avautuva näky sittenkin kaikkia odotuksia paljon
melkoisempi.
Vihdoin lähetettiin koko saalis aarrekammioon, ja Tsamannin käskettiin
se luetteloida ja merkitä kullekin asianosaiselle tuleva määrä —
näissä seikkailuissa näet olivat osakkaina kaikki, alkaen paššasta
itsestään, joka edusti valtiota, aina voittoisan aluksen miehistöön
kuuluvaan halvimpaan sissiin asti, ja jokainen sai saaliista osansa,
suuremman tai pienemmän, arvonsa mukaan, kahdennenkymmenennen osan
kokonaismäärästä tullessa Sakr-el-Bahrin itsensä osaksi.
Pihalle olivat jääneet vain Asad, Marzak ja janitšaarit sekä
Sakr-el-Bahr, Ali ja Jasper. Nyt Sakr-el-Bahr esitteli uuden upseerinsa
paššalle sanoen Allahin armon langenneen hänen ylitsensä ja kiittäen
häntä suureksi taistelijaksi ja taitavaksi merimieheksi, joka oli
tarjonnut kykynsä ja henkensä islamin palvelukseen ja seisoi nyt Asadin
edessä saadakseen hänen suostumuksensa.
Marzak huomautti kiukkuisesti, että uskon sotilaiden riveissä oli jo
ennestään liian paljon entisiä kristittyjä koiria, että oli epäviisasta
lisätä heidän lukumääräänsä ja että Sakr-el-Bahr menetteli julkeasti
rohjetessaan niin tehdä.
Sakr-el-Bahr mittaili häntä katseella, jossa sievästi yhtyivät
toisiinsa ylenkatse ja hämmästys. »Sanotko olevan julkeata, jos voitan
kääntyneen herramme Mohammedin lipun alle?» kysyi hän. »Lue kaikkein
selvintä kirjaa ja katso, mitä siinä teroitetaan jokaisen oikeauskoisen
velvollisuudeksi. Ja muista, oi Asadin poika, että vähäisessä
viisaudessasi ylenkatsoessasi niitä, jotka itse Allah on siunannut
johdattaen heidät siitä yöstä, jossa ovat värjötelleet, oikean uskon
keskipäivän kirkkauteen, ylenkatsot minua ja omaa äitiäsi, mikä ei
paljoa merkitse, ja pilkkaat Allahin pyhää nimeä, mikä merkitsee sitä,
että vaellat kadotukseen johtavaa tietä.»
Vihoissaan, mutta häviölle joutuneena ja sanatonna Marzak astui
askelen taaksepäin ja seisoi siinä purren huultansa ja kyräillen kohti
merisissiä Asadin nyökätessä ja hymyillessä hyväksyvästi.
»Totisesti olet täysin oppinut oikeassa uskossa, Sakr-el-Bahr», sanoi
hän. »Sinä olet viisauden ja urhoollisuuden totinen isä.» Sitten
hän lausui tervetulleeksi master Leigh'n ylentäen hänet uskollisten
joukkoon ja antaen hänelle nimen Jasper-Reis.
Tämän tapahduttua käännytetty ja Ali lähetettiin pois ja samoin
janitšaarit, jotka Asadin takaa lähtien asettuivat vartioksi portille.
Sitten pašša taputti käsiään, käski luokse saapuneita orjia tuomaan
ruokaa ja kehoitti Sakr-el-Bahria viereensä istumaan.
Tuotiin vettä peseytymistä varten. Kun se oli tapahtunut, asettivat
orjat heidän eteensä maukkaan lihamuhennoksen, oliiveja, sitruunia ja
maustetta.
Asad murti leivän lausuen hartaasti »Bismillah!» ja kastoi sormiaan
saviruukkuun. Sakr-el-Bahr ja Marzak noudattivat hänen esimerkkiään, ja
aterioitaessa Asad kehoitti sissiä itseään kertomaan seikkailustaan.
Hänen kerrottuaan ja Asadin jälleen lämpimästi häntä kiitettyä Marzak
esitti kysymyksen.
»Lähditkö tuolle vaaralliselle retkelle kaukaiseen maahan vain
saadaksesi nuo kaksi englantilaista orjaa?»
»Se oli vain osa aikomustani», kuului tyyni vastaus. »Minä lähdin
merille ryöstämään profeetan palveluksessa, kuten retkeni tulos
todistaa.»
»Sinä et tietänyt, että tuo hollantilainen kauppa-alus oli tuleva
tiellesi», sanoi Marzak käyttäen äitinsä hänelle neuvomia sanoja.
»Enkö tietänyt?» virkkoi Sakr-el-Bahr hymyillen niin varmaa hymyä,
että Asadin tuskin tarvitsi kuulla sanoja, jotka ylen ovelasti
osoittivat valheeksi toisten salavihjaukset. »Enkö luottanut Allahiin,
kaikkiviisaaseen ja kaikkitietävään?»
»Hyvin vastattu, Koraanin nimessä?» Asad myönsi mielellään hänen olevan
oikeassa, sitäkin mieluummin, kun lausuma torjui vihjailuja, joiden hän
hartaasti halusi tulevan torjutuiksi.
Marzak ei kumminkaan tunnustanut joutuneensa häviölle. Hänen kavala
sisilialainen äitinsä oli hänet perusteellisesti kouluttanut.
»Asiassa on kuitenkin jotakin sellaista, mitä en ymmärrä», lausui hän
hiljaa, teennäisen ystävällisesti.
»Allahille on kaikki mahdollista!» virkkoi Sakr-el-Bahr epäluuloiseen
sävyyn, ikäänkuin tunnustaen — hieman ivallisesti — olevan uskomatonta,
että koko maailmassa oli mitään, mikä voi jäädä terävänäköiseltä
Marzakilta havaitsematta.
Nuorukainen kumarsi hänelle kiittäen. »Sano minulle, voimallinen
Sakr-el-Bahr», kehoitti hän, »mistä johtuikaan, että noille kaukaisille
rannikoille saavuttuasi tyydyit ottamaan sieltä vain kaksi vaivaista
orjaa, vaikka olisit seuralaisinesi ja Kaikki-näkevän avulla voinut
helposti ottaa viisikymmentä kertaa enemmän.» Hän silmäili viattomasti
merisissin tummanpuhuvia parrakkaita kasvoja, ja Asad painui
mietteisiin kulmiaan kurtistaen — sama ajatus näet oli jo johtunut
hänenkin mieleensä.
Sakr-el-Bahrin täytyi valehdella asiasta selviytyäkseen. Tässä ei
auttanut mikään korkealentoinen uskon lause. Oli välttämätöntä antaa
selitys, ja Sakr-el-Bahr tiesi voivansa antaa vain sellaisen, joka
hieman onnahti.
»On huomattava», virkkoi hän, »että tempasimme nuo vangit ensimmäisestä
talosta, johon osuimme, ja että siinä syntyi hiukan meteliä. Sitäpaitsi
saavuimme rantaan yön aikaan, ja minä en uskaltanut panna seuralaisteni
henkeä vaaranalaiseksi viemällä heidät kauemmas aluksesta käydäkseni
kylän kimppuun, joka olisi voinut katkaista meiltä paluutien.»
Asadin kulmat olivat yhä kurtussa, kuten viekas Marzak havaitsi.
»Mutta kehoittihan Othmani sinua hyökkäämään nukkuvan kylän kimppuun»,
huomautti hän, »ja sinä kieltäydyit.»
Asad loi häneen terävän katseen, ja Sakr-el-Bahr tunsi sydäntään
kuristavan huomatessaan millaisia salaisia voimia oli toimimassa häntä
vastaan ja kuinka erinomaista huolta pidettiin hänen tuhoamisekseen
kelpaavien tietojen keräämisestä.
»Onko niin laita?» kysyi Asad siirtäen katseensa pojastaan päällikköön,
kasvoissa synkkä ilme, joka teki ne ilkeiksi ja julmiksi.
Sakr-el-Bahr muuttui karskimmaksi. Hänen katseensa kohtasi uhmaten
Asadin katseen. »Entä jos olisi niin, herrani?» kysyi hän.
»Minä kysyin sinulta, onko.»
»Ellen tietäisi, kuinka viisas olet, voisin tuskin uskoa kuulemaani»,
virkkoi Sakr-el-Bahr. »Merkitseekö jotakin se, mitä Othmani on
voinut sanoa? Saanko minä määräykset Othmanilta tai johtaako hän
minua? Jos on niin laita, on parasta, että asetat Othmanin minun
sijaani, annat käskyvallan hänelle ja teet hänet vastuunalaiseksi
niiden oikeauskoisten elämästä ja kuolemasta, jotka taistelevat
hänen johdossaan.» Sakr-el-Bahr lopetti puheensa vihaisesti nenäänsä
tuhkaisten.
»Olet liian herkkä vihastumaan», nuhteli häntä Asad, yhä vielä
synkkäilmeisenä.
»Ja Allahin pään nimessä, kuka tahtoo kieltää oikeuttani? Tuleeko minun
ryhtyä sellaiseen yritykseen, josta tuomani saalis riittäisi hyvin
vuosikausia kestävien retkien sadoksi, vain sitä varten, että parraton
nuorukainen kyselee minulta, olenko totellut Othmania vai en?»
Hän nousi ja seisoi siinä koko pituudessaan ankaran ja kokonaan
teennäisen kiihtymyksen vallassa. Hänen oli pakko ylvästellä ja
murskata epäilykset kuohahtelevin puhein ja levein, kopein elein.
»Mihin olisikaan Othmani minut johtanut?» kysyi hän ivallisesti.
»Olisinko hänen johtamanaan voinut saada enemmän kuin olen tänään
laskenut eteesi? Se, mitä olen tehnyt, puhuu kyllin kaunopuheisesti
omalla äänellään. Se, mitä hän olisi halunnut minun tekevän, olisi
helposti voinut koitua tuhoksemme. Jos olisi niin käynyt, olisiko
syy langennut Othmanin kannettavaksi? Ei, niin totta kuin Allah on
suuri, vaan minun! Ja minun on niinmuodoin ansiokin, ja älköön kukaan
uskaltako tehdä sitä epäiltäväksi ilman parempia syitä.»
Nuo olivat uskaliaita sanoja tyranni Asadille lausuttaviksi, ja
sitäkin uskaliaampi oli niiden sävy, vaaleain silmien tuima välke ja
lausumaa säestävien eleiden ylenkatseellisuus. Mutta Sakr-el-Bahrilla
oli epäilemättä suuri vaikutusvalta paššaan nähden. Ja se tuli nyt
todistetuksi.»
Asad melkein kyyristyi hänen tuimuutensa edessä. Hänen kasvoistaan
hävisi synkkyys, ja sijaan tuli säikähtynyt ilme. »Ei, ei,
Sakr-el-Bahr, ei sillä tavalla!» huudahti hän.
Sakr-el-Bahr, joka oli paukahduttanut sovinnollisuuden oven
kiinni paššan kasvojen edessä, avasi sen nyt jälleen. Hän muuttui
silmänräpäyksessä alistuvaiseksi.
»Suo anteeksi», virkkoi hän. »Syytä siitä palvelijasi harrasta
kiintymystä sinuun ja uskoon, jota hän palvelee paljoakaan hengestään
välittämättä. Tällä samalla retkellä minä haavoituin ollen vähällä
siihen kuolla. Haavan kiiltävä arpi on vieläkin intoni mykkänä
todistajana. Missä ovat sinun arpesi, Marzak?»
Marzak vavahti tuon kysymyksen äkkinäistä iskua, ja Sakr-el-Bahr
naurahti ylenkatseellisesti.
»Istuudu», kehoitti Asad, »minä en ole ollut kyllin oikeamielinen.»
»Sinä olet itse oikeamielisyyden lähde, oi herrani, ja tämä
tunnustuksesi todistaa sen», huomautti sissi. Hän istuutui jälleen
vetäen jalat alleen. »Tunnustan teille, että kun olin tullut retkelläni
aivan lähelle Englantia, päätin laskea maihin ja siepata sieltä erään,
joka muutamia vuosia sitten solvasi minua ja jonka kanssa minulla oli
koko joukko asioita selvittelemättä. Minä tein enemmänkin kuin olin
aikonut ottamalla kaksi vankia yhden asemesta. Nämä vangit», jatkoi hän
pitäen Asadin mielialan muutosta soveliaana pyyntönsä esittämiseen,
»eivät ole bagniossa toisten vankien kanssa. He ovat vielä vangittuina
valtaamassani karakissa.»
»Miksi niin?» kysyi Asad, mutta tällä kertaa ilman mitään epäluuloa.
»Siksi, herrani, että minulla on oikeus pyytää korvausta tekemästäni
palveluksesta.»
»Pyydä sitä poikani.»
»Salli minun pitää vangit hallussani.»
Asad silmäili häntä jälleen hiukan synkistyen. Hänen tahtomattaan,
huolimatta Sakr-el-Bahriin kohdistuvasta kiintymyksestä ja halusta
häntä tyynnyttää, vaimon vuodattama jäytävä myrkky alkoi jälleen hänen
mielessään vaikuttaa.
»Minä puolestani sen sallin», vastasi hän. »Mutta laki ei siihen
suostu. Laki määrää ettei yksikään merisissi saa pidättää ropoakaan
saaliista, ennenkuin jako on tapahtunut ja hänen oma osansa on hänelle
määrätty», kuului vakava vastaus.
»Laki?» virkkoi Sakr-el-Bahr. »Mutta sinähän olet laki, korkea valtias.»
»Ei niin, poikani. Laki on paššankin yläpuolella; hänen täytyy sitä
noudattaa ollakseen oikeamielinen ja korkean toimensa arvoinen. Ja
mainitsemani laki koskee merisissiä, vaikka hän olisi pašša itse. Sinun
tulee lähettää orjasi vankilaan toisten joukkoon, jotta heidät kaikki
voidaan huomenna myydä torilla. Pidä huolta siitä, että niin tapahtuu,
Sakr-el-Bahr.»
Merisissi aikoi uudistaa pyyntönsä, mutta havaitsi samassa Marzakin
kiihkeät kalpeat kasvot ja kiiltävät, odottavat silmät, jotka
näyttivät toivovan hänen tuhoansa. Hän vaikeni ja painoi päänsä alas
teeskennellen välinpitämättömyyttä.
»Mainitse siis niiden hinta, ja minä maksan sen heti rahastoosi.»
Mutta Asad pudisti päätänsä. »Hinnan määrääminen ei ole minun asiani,
sen tekevät ostajat», vastasi hän. »Minä voisin asettaa hinnan liian
korkeaksi, ja se olisi väärin sinua kohtaan, tai liian alhaiseksi, mikä
olisi vääryyttä toisia kohtaan, jotka haluavat ne ostaa. Jätä heidät
vankilaan.»
»Niin tulee tapahtumaan», virkkoi Sakr-el-Bahr uskaltamatta puhua
enempää ja salaten mielipahaansa.
Aivan pian senjälkeen hän lähti asiaa järjestämään antaen kuitenkin
määräyksen, että Rosamund ja Lionel olivat pidettävät toisista
vangeista erotettuina huomiseen myyntihetkeen asti, jolloin heidän
kenties täytyisi siirtyä toisten joukkoon.
Marzak jäi isänsä seuraan Oliverin lähdettyä, ja pian tuli heidän
luokseen pihalle Fenzileh — nainen, jonka monet väittivät tuoneen
Algieriin eurooppalaiset Saatanan juonet.
Kahdeksas luku.