Kapteeni silitti partaansa. »Se on joka tapauksessa ainoa varma keino,
kaiken kaikkiaan vähemmän kauhistuttava kuin hirsipuu eikä suinkaan
niin häpeällinen miehen sukulaisille. Tekisitte palveluksen sir
Oliverille ja itsellenne.»
»Niin on laita, niin on laita», huudahti master Lionel melkein
kiukkuisesti. »Entä maksu?»
Kapteeni siirsi lyhyitä, tukevia jalkojansa, ja hänen kasvonsa kävivät
mietteliäiksi. »Sata puntaa?» ehdotti hän kokeeksi.
»Olkoon menneeksi, sata puntaa», kuului nopea vastaus — niin nopea,
että kapteeni Leigh käsitti tehneensä huonon kaupan, joka oli
välttämättä korjattava.
»Tarkoitan sata puntaa itselleni», lisäsi hän hitaasti. »Sitäpaitsi
on otettava lukuun miehistö — jotta pitävät asian tietonaan ja suovat
apua; siis vähintään toiset sata puntaa.»
Master Lionel mietti hetkisen. »Niin paljon minulla ei ole käytettävänä
aivan heti. Mutta saatte sataviisikymmentä puntaa rahassa ja lopun
jalokivissä. Ette joudu asiassa häviölle, sen takaan. Ja kun tulette
takaisin tuoden sanan, että kaikki on tapahtunut niinkuin nyt
suunnittelette, maksan jälleen saman verran.»
Niin tehtiin kaupat. Ja alkaessaan sitten puhua menettelytavoista ja
keinoista Lionel havaitsi liittyneensä mieheen, joka täydellisesti
vallitsi alaansa. Laivuri pyysi master Lionelia olemaan apuna vain
houkuttelemalla miehen johonkin määrättyyn paikkaan lähelle rantaa.
Leigh lupasi olla venheineen ja miehineen saapuvilla ja pitää varmasti
huolen kaikesta muusta.
Lionelin mieleen johtui heti sopiva paikka. Hän pyörähti ja osoitti
lahden toisella puolella olevaa Trefusis-nientä ja Godolphinin
kartanoa, joka nyt kylpi päivänpaisteessa.
»Tuolla Trefusis-niemessä Godolphinin kartanon varjossa huomenna kello
kahdeksan aikaan illalla, kun ei ole vielä kuutamoa. Minä toimitan
hänet sinne. Mutta pitäkää varanne, päänne pantiksi.»
»Luottakaa minuun», sanoi master Leigh. »Entä rahat?»
»Kun olette saanut hänet onnellisesti laivaan, tulkaa luokseni»,
virkkoi Lionel, siten osoittaen, ettei luottanut kapteeniinsa enempää
kuin oli pakko luottaa.
Kapteeni oli täysin tyytyväinen. Jos tämä herra kieltäytyisi
maksamasta, hän voisi tuoda sir Oliverin takaisin rannalle.
Niin he erosivat. Lionel nousi satulaan ja ratsasti pois, master Leigh
teki käsistään torven ja huusi laivalle.
Kun seikkailija seisoi siinä odottaen hakemaan lähetettyä venhettä,
hänen kasvoihinsa levisi vähitellen hymy. Jos master Lionel olisi sen
nähnyt, hän olisi voinut kysyä itseltään, oliko turvallista ryhtyä
kauppoihin sellaisen konnan kanssa, joka piti sanansa ainoastaan niin
kauan kuin se oli hänelle edullista. Ja tässä tapauksessa master Leigh
huomasi mahdollisuuden rikkoa lupauksensa edukseen. Hänessä ei ollut
omaatuntoa, mutta hän, samoinkuin konnat yleensäkin, veti mielellään
nenästä ylempäänsä konnaa. Hän aikoi pettää master Lionelin kaikkein
hienoimmalla ja runollisimmalla tavalla ja nauraa hykersi itsekseen
asiaa ajatellessaan.
Seitsemäs luku.