Fiesko (syöksee kamalalla ilolla häneen). Oh, tervetullut! Tässä on
yksi, jota myös tämä ukkonen iski. (Vimmatusti puristaen Kalkagnon
syliinsä). Särjetty veikko! Pidä hyvänäsi hylkäys. Hän on kuollut!
Sinäkin olet häntä lempinyt! (Vie hänen väkisin ruumiin luo ja painaa
hänen päänsä siihen). Lankea epätoivoon! Hän on kuollut! (Tuijottaa
nurkkaan). Voi jos minä olisin kadotuksen portilla, että silmin
katselisin kekselijään helvetin monellaisia kidutuksia, korviini imisin
piinattujen valitusta. -- Jos näkisin ne omat vaivani, kenties minä ne
kantaisin. (Kauhistuksella läheten ruumista). _Minun vaimoni on tässä
murhattuna_. -- Ei, se on vähän sanottu! _Minä, konna, olen murhannut
vaimoni_. -- Oh, hyi! sellaista voi tuskin helvetti tehdä. -- Ensiksi
se taitavasti heittää minun riemun pyörryttävimmälle kukkulalle,
houkuttelee minun aina taivaan ovelle asti -- ja _sitten_ alas --
sitten -- oi jos voisin ruttoa hengittää sieluihin -- sitten -- sitten
murhaan minä vaimoni. -- Ei, hänen ivansa on vielä hienompaa -- sitten
tulistuu (halveksivasti) kaksi silmää ja (hirveällä sanan painolla)
_minä murhaan -- vaimoni!_ (Katkerasti nauraen). Mestarillista! (Kaikki
salaliittolaiset nojaavat liikutettuina aseisiinsa. Muutamat pyhkivät
kyyneleitä silmistänsä. Äänettömyyttä. Fiesko uuvuksissa ja tyynemmin
katsellen ympärillensä). Itkeekö täällä kukaan? -- Totisesti, tyrannin
surmaajat itkevät! (Hiljaiseen tuskaan vaipuen) Puhukaa Itkettekö tätä
kuoleman kavallusta vai itkettekö minun henkeni syvää lankeemusta!
(Vakavassa ja liikuttavassa asennossa ruumiin edessä). Missä kivikovat
murhamiehet lämpimiä kyyneleitä vuodattavat, puhkesi Fieskon epätoivo.
(Vaipuu itkien hänen viereensä). Leonoora, anna anteeksi. -- Ei
katumusta vihalla saada! (Hellästi ja surumielisesti). Jo vuosikausia,
Leonoora, nautin minä sitä juhlahetkeä, jolloin Genualaisille toisin
heidän herttuattarensa. -- Kuinka suloisen kainosti näin minä jo sinun
poskesi punastuvan, sinun rintasi kuinka ruhtinaallisen kauniisti
hopeahunnussa aaltoilevan, sinun kuiskaavan äänesi kuinka vienosti
ihastusta kieltävän! (Vilkkaammin) Haa! kuinka hurmaten jo valtava
ilonhuuto tulvasi korviini, kuinka rakkauden riemuni loisti laskevasta
kateuden auringosta! -- Leonoora -- hetki on tullut -- sinun Fieskosi
on Genuan herttua -- ja Genuan kurjin kerjäläinen epäilisi vaihtaa
vihelijäisyyttänsä minun vaivaani ja purppuraani -- (Liikuttavammin)
Hänellä on puoliso murheensa jakajana -- kenen kanssa jaan minä
kunniani? (Itkee kovemmin ja kätkee kasvonsa Leonooran ruumiiseen.
Liikutusta kaikkein kasvoissa).
Kalkagno. Se oli kelpo nainen.
Sibo. Älköön kansalle vielä ilmoitettako tätä surutapausta. Se
vähentäisi meikäläisten rohkeutta ja enentäisi vihollisten.
Fiesko (nousee ylös tyynesti ja lujasti). Kuulkaa Genualaiset! --
Jos ymmärrän Luojan viittausta, haavoitti hän näin minun ainoasti
koetellakseen sydäntäni läheisen suuruuden varaksi. -- Tämä oli
kaikkein rohkein koetus -- nyt en enää pelkää vaivaa enkä ihastusta.
Tulkaa! Genua odottaa minua, sanoitte! -- Minä annan Genualle
ruhtinaan, jommoista ei vielä kukaan Eurooppalainen nähnyt. --
Tulkaa! -- tälle onnettomalle ruhtinattarelle tahdon minä niin pitää
maahanpanijaiset, että elämä menettää ihailijansa ja kuolema loistaa
kuin morsian. -- Nyt seuratkaa herttuatanne! (Menevät lippumarssissa).