_Julia_ ja _Fiesko_ puhuvat keskenänsä.
Julia (kovin hajamielisenä). Tauvotkaa, kreivi, teidän lemmellisyytenne
ei enää mene läpi korvien, vaan kuohuvaan vereen. -- Missä olen?
Täällä ei ole muuta kuin viekoitteleva yö! Minne olette houkutellut
minun varomattoman sydämmeni.
Fiesko. Sinne, missä arka lemmeninto rohkenee, missä hehku vapaammin
hehkua puhuttelee.
Julia. Lakkaa jo Fiesko! kaiken pyhyyden nimessä, älä enää! Jos ei
yö olisi näin synkkä, näkisit sinä minun tulipunaiset poskeni ja
armahtaisit minua.
Fiesko. Erehdys Julia! Juuri silloin minun tunteeni huomaisi sinun
tunteesi tulilipun ja sitä rohkeammin karkaisi sen tykö. (Suutelee
tulisesti Julian kättä).
Julia. Ihminen, sinun kasvosi palavat kuumasti niinkuin sanasikin!
Ah, minunkin lyö, minä tunnen sen, rajua vallatonta tulta. Menkäämme
valoon, minä pyydän. Kiihtyneet aistit taitaisivat huomata tämän
pimeyden vaarallisen viittauksen. Mene! nämä paisuvat kapinoitsijat
voisivat kainon päivän seljän takana tehdä jumalattomia kujeitansa.
Mene ihmisten joukkoon, minä pyydän sinua.
Fiesko (kiihkeämmin). Kuinka turha on huolesi, minun helläni! Milloinka
pelkää haltija orjaansa?
Julia. Voi teitä miehiä ja sitä alituista vastaan sanomista! Ikäänkuin
te ette olisi vaarallisimpia voittajia juuri silloin kun antautte
vangiksi meidän itserakkaudellemme. Pitääkö minun tunnustaman sinulle
kaikki? että ainoasti vikani varjeli minun siveyteni, että ainoasti
ylpeyteni nauroi sinun kujeitasi? että ainoasti tähän saakka kesti
minun lujuuteni? Sinä epäilit viekkauttasi ja otat pakosi Julian
vereen. Tässä se minun jättää.
Fiesko (kevytmielisen rohkeasti). Ja mitä häviäisit sinä sen
jättämisestä?
Julia (kiihkeänä ja tulisesti). Jos minä naisellisen pyhyyteni
avaimen sinulle hellittäisin, joten sinä mielesi mukaan saisit minun
häpeästä punastumaan! Mitä minä muuta häviäsin kuin kaikki? Tahdotko
enemmän tietää, sinä pilkkaaja? Sen tunnustuksen tahdot kai vielä,
että meidän sukupuolemme koko salainen viisaus on vaan viheliäinen
taito eroittaa kuoleva puolemme, jota ainoaa kuitenkin teidän valanne
vihdoin saartavat, joka (sen minä punastuen tunnustan) niin mielellänsä
haluaa valloitettaa, joka niin usein, siveyden hiukankin sivullensa
kurkistaessa, petollisesti ottaa vihollisen vastaan? että kaikki
meidän naisellinen taitomme ainoasti tämän turvattoman puolen edestä
taistelee, niinkuin shakkilaudalla kaikki miehet puoltavat turvatonta
kuningasta? Jos äkisti karkaat sen päälle -- lop! huudat sinä ja
levollisesti sekoitat koko laudan. (Vähän vaiti oltuansa vakaasti).
Siinä on kerskaavan vajavaisuutemme kuvaus. Ole jalomielinen!
Fiesko. Ja kuitenkin Julia -- missä paremmin talletat tämän aarteen
kuin minun äärettömässä lemmessäni?
Julia. Varmaan en missään paremmin enkä missään huonommin -- Kuule,
Fiesko, kuinka kauvan tämä äärettömyys kestää? -- Voi, liian
onnettomasti olen jo menetellyt uskaltaakseni vielä viimeisenikin. --
Rohkeasti luotin, Fiesko, hempeyteni sinun kietovan, mutta epäilen sen
kaikkivallan voivan sinua pidellä. -- Hyi, mitä sanon? (Astuu takaperin
ja pitää käsiänsä kasvojensa edessä).
Fiesko. Kaksi syntiä _yhdessä_ henkäyksessä. Epäluulo minun
mielihaluani tai majesteetinrikos sinun armauttasi vastaan. -- Kumpi on
vaikeampi antaa anteeksi?
Julia (raukeana, perääantavalla liikuttavalla äänellä). Valheet ovat
manalaisten aseita -- niillä ei Fieskon enää tarvitse Juliaansa
langettaa. (Vaipuu uupuneena sohvalle, vähäisen vaitioltuansa
juhlallisesti). Kuule, suo minun sanoa vielä sana sinulle Fiesko. --
Me olemme _sankaria_ -- kun tiedämme vielä siveytemme varjelluksi --
_lapsia_ kun sitä _puolustamme_ (jäykästi ja hurjasti hänen eteensä)
_raivottaria_ kun sitä _kostamme_. -- Kuule! Mitä jos sinä minun
kylmästi kuristaisit?
Fiesko (ottaen vihaisen äänen). Kylmästi! Kylmästikö? Totisesti! mitä
vaatiikaan naisen rajaton turhamaisuus kun hän näkee miehen ryömivän
edessänsä ja vielä epäilee? Haa! minä tunnen, jo herään taas! (Muuttaen
äänensä kylmäksi). Vielä hyvään aikaan aukenevat silmäni. -- Mitä
tahdoinkaan kerjätä? -- Kelvotonta on miehen pienin alentuminen naisen
suurinta suosiota vastaan! (Kumartaen hänelle syvään ja kylmästi).
Tointukaa, rouva! Nyt olette turvassa.
Julia (hämmästyen). Kreivi, mikä muutos?
Fiesko (aivan huolettomasti). Ei, rouva! Teillä on ihan oikein, meidän
kummankin kunniamme on ainoasti yhdenkerran vaarassa. (Kohteliaasti
suudellen hänen kättänsä). Minun on hupaista teille osoittaa
kunnioitustani seurassa. (Aikoo mennä nopeasti).
Julia (juoksee hänen perässänsä ja tempaa takaisin). Älä mene!
Oletko raivossa? Viivy! Täytyykö minun siis sanoa -- tunnustaa mitä
kaikki miesväki polvillansa -- kyyneleissä -- piinapenkillä ei saisi
pakoitetuksi minua ylpeydeltäni sanomaan. Voi! Tämäkin synkkä pimeys on
liian valoisa peittämään tulenhohdetta, jonka tämä tunnustus poskilleni
tuo -- Fiesko -- ah, minä puhkaisen kaikki sukupuoleni sydämmet -- koko
naissuku vihaa minua iäti -- minä rukoilen sinun rakkauttasi, Fiesko!
(Lankee hänen eteensä).
Fiesko (astuu kolme askelta takaperin jättäen Julian paikoillensa,
nauraa riemuiten). Sitä minä surkuttelen, rouva. (Soittaa, kohottaa
seinäverhoja ja tuo Leonooran näkyville). Tässä on minun puolisoni --
jumalainen vaimo! (Lankee Leonooran kaulaan).
Julia (hyppää kirkaisten maasta). Ah! uskomattomasti petetty!