_Salaliittolaiset_ astuvat sisälle yhtaikaa. _Naisia_
tulee toiselta puolen. _Fiesko, Leonoora_ ja _Julia_.
Leonoora. Puolisoni, se oli liian kovasti.
Fiesko. Huono sydän ei ansainnut vähempää. Sinun kyyneleillesi olin
tämän hyvityksen velkaa. (Kokoontuneille). En, hyvät herrat ja naiset!
en minä ole tottunut joka syystä lapsellisesti ilmiliekkiin syttymään.
Ihmisten hullutukset minua huvittavat kauvan ennenkuin ne minua
kiihoittavat. Tuo ansaitsee kaiken vihani, sillä hän on tälle enkelille
sekoittanut tämän myrkyn. (Näyttää sitä läsnä oleville, jotka inhoten
astuvat takaperin).
Julia (salaten vimmaansa). Hyvin! hyvin! sangen hyvin! hyvä herra!
(aikoo mennä).
Fiesko (taluttaa hänen takaisin). Malttakaa, rouva! -- Emme ole vielä
sujut -- Tämä seura saattaisi mielellänsä tietää, miksi minä olin
niin järjetön, että pidin hullua romanijuttua Genuan suurimman hupsun
kanssa. --
Julia (hypäten ylös). Tätä ei voi kestää! Mutta vapise sinä! (Uhaten)
Doria on Genuan ukkonen, ja minä olen hänen sisarensa.
Fiesko. Paha kyllä, jos se on kiukkunne viimeinen määrä. --
Valitettavasti täytyy minun ilmoittaa, että Lavagnan kreivi Fiesko on
teidän korkea-arvoisen veljenne varkain saadusta otsasiteestä vääntänyt
köyden, jolla hän tänä yönä aikoo hirttää tasavallan rosvon! (Kun Julia
vaalenee, purskahtaa hän ilkeään nauruun). Hah, se tuli odottamatta --
huomatkaa siis! (jatkaen katkerammin) _sentähden_ pidin tarpeellisena
antaa teidän perheenne pyytäville silmille jotain askaroimista,
_sentähden_ näyttelin (osoittaen Juliaa) tuon kanssa lemmennarria,
sentähden annoin (osoittaen Leonooraa) tämän kalliinkiven pudota ja
otukseni kävi onnellisesti ansaan. Minä kiitän teidän otollisuuttanne,
rouva, ja annan pois teatterikoristukseni. (Antaa syvästi kumartaen
Julialle hänen varjokuvansa).
Leonoora (vetääntyy Fieskon luo rukoilevasti). Minun Ludovigoni! hän
itkee. Uskaltaako Leonooranne vavisten rukoilla teitä.