_Fiesko_ tulee.
Gianettino (peräytyen). Haa!
Fiesko (ennättäen ystävällisesti). Te päästätte, prinssi, minun
käymästä tykönne, niinkuin minä juuri aivoin tehdä.
Gianettino. Ei minullekaan voi olla mikään tervetulleempaa kuin kohdata
teitä, kreivi.
Fiesko (käy Julian luo, suutelee kunnioituksella hänen kättänsä).
Teidän luonanne, korkea rouva, on tottunut näkemään toivonsa aina
enemmän kuin täytetyksi.
Julia. Älkää toki! jonkun toisen kuullen se tuntuisi kahdapäiseltä.
Vaan minä peloitan tässä puvussani. Suokaa anteeksi, kreivi. (On
menemässä kamariinsa).
Fiesko. Oi jääkää, kaunis, armollinen rouva! Ei naisihminen ole
milloinkaan niin kaunis kuin yöpuvussaan! (hymyillen) se on hänen
virkapukunsa -- Nuo ylöspäin käännetyt hiukset -- Sallikaa minun ne
sekoittaa.
Julia. Kuinka mielellänne te miehet kaikkia häiritsette!
Fiesko (kääntyen Gianettinoon päin, viattomasti). Hiuksia ja
tasavaltoja! Se on meistä yhdentekevä, eikö niin? -- Ja tämäkin
nauha on väärin sidottu. -- Istukaa kaunis kreivitär! Silmiä teidän
Lauranne osaa pettää, mutta ei sydämmiä. -- Sallikaa minun olla
kamarineitsyenänne. (Julia istuu, Fiesko oikoo hänen vaatteitansa).
Gianettino (nykäsee Lomellinoa). Tuota huoletonta raukkaa!
Fiesko (peitellen Julian rintaa). Katsokaa -- tämän minä viisaasti
peitän. Aistien täytyy aina olla vaan sokeita kirjeenkuljettajia eikä
tietää mitä sovinnollista yhteyttä on mielenvoimalla ja luonnolla.
Julia. Kevytmielistä puhetta.
Fiesko. Ei ollenkaan, sillä, näettenkö, paraskaan uutinen ei maistu
miltään, kun joka mies sen tietää. -- Aistimme ovat vaan sisällisen
tasavaltamme rahvas. Aateli elää siitä, mutta nousee sen huonoa makua
ylemmäksi. (On saanut Julian valmiiksi ja vie kuvastimen eteen). Nyt,
totta vieköön! huomenna on tämä vaatepartena Genuassa. (Hienosti).
Saanko, kreivitär, viedä näin teidän läpi kaupungin?
Julia. Tuota viekasta! kuinka kätevästi hän osasi uskotella minua
tahtonsa mukaan. Mutta päätäni särkee ja minä pysyn kotona.
Fiesko. Antakaa anteeksi, kreivitär, -- sen voitte tehdä jos tahdotte,
vaan te ette tahdo. -- Tänään on tänne tullut florensilainen
näyttelijäseura ja on tarjoutunut näyttelemään minun palatsissani. --
Nyt en ole voinut estää useimpia kaupungin aatelisnaisia tulemasta
katselijoiksi ja olen sentähden sangen levoton, kenenkä minä,
loukkaamatta ketään arkatuntoista vierastani, saisin ensi sijalle.
Vielä on ainoasti yksi keino mahdollinen. (Kumartaen syvään). Oletteko
te, kreivitär niin armollinen?
Julia (punastuu ja menee nopeasti kamariinsa). Laura!
Gianettino (astuu Fieskon luo). Te muistanette, kreivi, äskeisen
harmittavan tapauksen meidän välillämme --
Fiesko. Minä toivoisin, prinssi, että molemmin sen unhottaisimme. -- Me
ihmiset kohtelemme toisiamme niinkuin heitä tunnemme ja kenen muun kuin
minun on syy, että ystäväni Doria ei ole tuntenut minua täydellisesti?
Gianettino. Minä puolestani en sitä milloinkaan muistele jos en samalla
sydämmestäni pyydä anteeksi teiltä. --
Fiesko. Enkä minä milloinkaan, jos en sydämmestäni sitä teille suo.
(Julia tulee vähän enemmän vaatetettuna).
Gianettino. Tulee juuri mieleeni, kreivi. Tehän retkeilette
Turkkilaisia vastaan? --
Fiesko. Tänä iltana nostetaan ankkurit. Juuri siitä olen vähän
huolissani, josta kuitenkin ystäväni Dorian avuliaisuus voisi minun
auttaa.
Gianettino (sangen kohteliaasti). Hyvin mielelläni -- vaatikaa minulta
mitä vaan voin!
Fiesko. Tämä tapaus taitaa iltapuolella nostaa satamassa ja palatsini
lähellä jotakin hälinää, jonka herttua setänne, ehkä käsittää väärin.
-- --
Gianettino. Antakaa se minun huolekseni. Tehkää te vaan niin ja minä
toivotan teille paljon onnea yritykseenne.
Fiesko (totisena). Minä olen teille suuressa kiitollisuuden velassa.