Fieskon sali. Keskellä peräseinää suuri lasiovi, josta on
näköala merelle ja Genuaan. Aamuhämärä. Fiesko akkunassa.
Fiesko. Mitä aavistaa tämä? Kuu on laskenut. -- Aamu nousee tulisena
merestä. -- Rajut mielenhaaveet ovat uneni vieneet, -- koko olentoni
kietoneet yhteen tunteeseen -- minun täytyy saada ulkoilmaa. (Aukasee
lasioven. Aamurusko valaisee meren ja kaupungin. Fiesko astuu lujaa
edestakaisin). Ettäkö minä olen koko Genuan suurin mies! ja pienemmätkö
henget eivät kokoontuisi suuremmalle? -- Mutta loukkaan siveyttä!
(Seisahtuu). Siveyttäkö? -- Korkealla hengellä on toisellaisia
kiusauksia kuin tavallisella. -- Pitäisikö heidän siveydessä oleman
toisiensa kaltaiset? -- Sopisiko jättiläiselle se haarniska, joka
pitelee kääpiön kuihtuneen ruumiin. (Aurinko nousee Genuan päällitse).
Tämä majesteetillinen kaupunki! (juoksee avoimin sylin sinnepäin).
Minun! ja leimuta sen valkeutena kuin ruhtinaallinen päivä -- vaikuttaa
siihen yksivaltijaan voimalla -- upottaa tähän pohjattomaan valtamereen
kaikki riehuvat himot -- kaikki kyllästymättömät halut -- -- Totisesti!
Jos ei petturin taito ylennä petoksen arvoa, kuitenkin palkka ylentää
petturin arvoa. Häpeällistä on tyhjentää täysinäinen kukkaro, hävytöntä
on peijata miljoonia, mutta äärettömän suurta on varastaa kruunu.
Mitä _enemmän_ syntiä, sitä _vähemmän_ häpyä. (Äänettömyys, sitten
painolla). _Totella! -- Hallita!_ tavaton, pyörryttävä rotko välillä
-- Pankaa kaikki mitä ihmisellä on kallista -- voitetut tappelunne,
valloittajat -- taiteilijat, kuolemattomat teoksenne -- nautintonne,
hekumoitsijat -- merenne ja saarenne, te maailman ympäri purjehtijat.
_Totella ja hallita! Olla eikä olla_. Kuka hyppää huimaavan haudan yli
enkelien asunnosta avaruuteen, se myös hyppäyksensä mittaa. (Komeasti
näytellen). -- Seisoa tuolla pelottavan komeassa korkeudessa -- virua
ihmiskunnan riehuvassa touhussa, jossa salliman rattaat viekkaasti
pyörivät -- ensimmäisenä huulilla riemun malja -- talutella kahleissa
tuota haarniskoitua jättiläistä _lakia_ -- nähdä kostamattomia haavoja
lyötävän, kun hänen lyhytkätinen kiukkunsa voimatonna majesteetin
porttia täristää -- heiluvilla ohjaksilla hillitä kansan vallattomia
himoja, ikäänkuin hullupäitä hevosia -- yhdellä ainoalla hengenvedolla
kaataa vasallien ylvästelevä suuruus, koska ruhtinaan elävä valtikka
antaa hengen hänen mielensä houreillekin. Haa! mikä aatos! se nostaa
hämmästyvän hengen rajojensa yli. -- Silmänräpäys ruhtinaana on enemmän
kuin koko elämän mehu. _Ei elämän pituus_ vaan _kelvollisuus_ määrää
sen arvon. Hajoita ukkosen jyrinä yksityisiksi ääniksi, niin niillä
taidat laulaa lapsia uneen. Sulata ne yhteen äkilliseksi pamaukseksi,
niin siitä yksinvaltiaasta äänestä iankaikkinen taivas vapisee. -- Minä
olen päättänyt. (Käy uhkeasti edestakaisin).