_Verrina_ ja _Bourgognino_ tulevat pimeässä.
Bourgognino (pysähtyy). Isä minne viette minua? Ahdas hengittämisenne
ilmoittaa yhä vieläkin raskasta tuskaa, jolla tänne minun kutsutte.
Lopettakaa tämä kammottava äänettömyys! Puhukaa! Minä en seuraa
edemmäksi.
Verrina. Tässä on paikka.
Bourgognino. Hirvittävin, minkä taisitte löytää. Isä, jos aikomuksenne
on tämän paikan kaltainen, niin hiukseni nousevat pystyyn.
Verrina. Ja sentään on täällä kesän kukoistus minun sieluni yön
rinnalla. Seuraa minua sinne, missä mätäneminen syö ruumiinluita,
missä kuolema pitää hirmupitojansa -- sinne, missä kadotettujen
voivotus pahoja henkiä ilahuttaa ja jossa kurjuuden kiittämättömät
kyyneleet juoksevat turhaan, -- sinne poikani, jossa maailma muuttaa
tunnussanansa ja jossa Jumaluus särkee hyvyytensä vaakunan -- siellä
minä hirmun näytteillä tahdon sinulle puhua ja hammasten helinässä saat
sinä kuulla.
Bourgognino. Kuulla? mitä? minä rukoilen teitä.
Verrina. Nuorukainen! minä pelkään -- nuorukainen, sinun veresi on
tulipunaista, sinun lihasi vienosti taipuvaa; sellaiset luonnot ovat
ihmisellisesti helliä; ja tähän tunteitten liekkiin sammuu minun
tunnoton viisauteni. Jos vanhuuden kylmä veri tai lyijyraskas murhe
olisi hillinnyt sinun henkesi iloista juoksua -- jos musta sakea
veri olisi sulkenut kärsivältä luonnolta tien sydämmeesi, niin sinä
ymmärtäisit minun murheeni kieltä ja ihmettelisit minun päätöstäni.
Bourgognino. Minä tahdon sen kuulla ja tehdä omakseni.
Verrina. Et senvuoksi poikani. Verrina säälii siitä sinun sydäntäsi. Oi
Scipio, raskaita painoja on tällä rinnalla -- ajatus, kauhea, kuin tämä
valoton synkkä yö, kyllin hirveä murtamaan miehen sydäntä -- Kuule!
_Yksin_ tahdon minä sen _täyttää, yksin_ en voi sitä _kantaa_. Scipio,
jos olisin ylpeä, saisin sanoa tuskalloista on olla _ainoa suuri mies_.
Suuruus oli luojalle kuormaksi, ja hän teki henkiä uskotuiksensa. --
Kuule Scipio!
Bourgognino. Minun sieluni tunkeuu teidän sieluunne.
Verrina. Kuule, mutta älä vastaa mitään. Nuorukainen, älä mitään
vastaa! Kuuletkos! Et sanaakaan saa lausua siihen. -- _Fieskon pitää
kuoleman!_
Bourgognino (hämmästyen). Kuoleman! Fieskon?
Verrina. Kuoleman! -- Kiitos Luojan että se on sanottu. Fieskon
kuoleman, poikani, kuoleman minun kauttani! -- Nyt mene! -- Tekoja
on, jotka eivät enää ole ihmisen tuomion alaisia. Tämä on yksi niitä.
Nyt mene! En tahdo sinun moitettasi enkä kiitostasi. Minä tiedän
mitä se minulle maksaa ja sillä hyvä. Kuule kuitenkin -- ettet tämän
tähden ajattelisi päätäsi sekaisin -- kuule -- huomasitko eilen hänen
riemuansa, meidän hämmästyissämme. Mies, joka hymyllänsä vie Italian
harhaan, kärsiikö hän Genuassa vertaistansa? Mene! -- Fiesko kukistaa
tyrannin, se on varma! Fieskosta nousee Genuan vaarallisin tyranni, se
on varmempi! (Menee kiiruusti pois. Bourgognino silmäilee hämmästyneenä
ja äänetönnä häntä, ja seuraa sitten itsekin vitkalleen).