_Edellinen_ ja _Leonoora_ tulee huomattavasti tuskallisena.
Leonoora. Antakaa anteeksi, kreivi! Pelkään häiritä aamulepoanne.
Fiesko (perääntyy sangen hämmästyneenä). Todellakin, kreivitär, te
hämmästytätte minua ihmeellisesti.
Leonoora. Siitä eivät rakastavaiset pahastu milloinkaan.
Fiesko. Kaunis kreivitär, te ilmaisette ihanuutenne vihaiselle
aamuilmalle.
Leonoora. En tiedä miksi säilyttäisin enää sitä vähää surun jättämää
jäännöstä.
Fiesko. Surunko, armaani? Enkö minä tähän asti ole mielenrauhaksi
luullut haluttomuutta valtiollisiin puuhiin.
Leonoora. Mahdollista -- Mutta minä tunnen, että vaimollinen sydämmeni
ei kestä tätä mielenrauhaa. Minä olen tullut vaivaamaan teitä,
herrani, vähäpätöisellä pyynnöllä, jos teillä olisi aikaa kuluttaa
minun tähteni. Seitsemän kuukautta minä kummallisesti uneksuin olevani
Lavagnan kreivitär. Unelma on haihtunut, mutta pääni on painava siitä.
Minun täytyy elähyttää taas koko viattoman lapsuuteni huvi, parantaa
henkeni tästä vilkkaasta lumouksesta. Sallikaa siis minun palata
takaisin hyvän äitini syliin!
Fiesko (kovin hämmästyneenä). Kreivitär!
Leonoora. Minun sydämmeni on heikko ja heltynyt ja teidän tulee
sitä sääliä. Vähinkin unelman muisto taitaisi vahingoittaa sairasta
mieltäni, sentähden annan minä nämä viimeiset muistot niiden oikialle
omistajalle takaisin. (Panee pöydälle muutamia koristuksia). Tämän
veitsenkin, joka sydämmeni puhkasi (hänen rakkauden kirjeensä) tämänkin
-- (ääneensä itkein aikoo syöstä pois) enkä pidä muuta kuin haavat.
Fiesko (liikutettuna kiiruhtaa Leonooran perässä ja pidättää hänen).
Leonoora! Mikä kohtaus! Taivaan tähden!
Leonoora (vaipuu raukeana Fieskon syliin). Teidän puolisonne minä
en ole ansainnut olla, mutta teidän puolisonanne olen ansainnut
kunnioitusta. -- Kuinka pahat kielet nyt kuhisevat! kuinka Genuan
rouvat ja neidot minua kurkistelevat! "Nähkää kuinka hän lakastuu, tuo
itserakas, joka huoli Fieskon". -- Naisellisen ylpeyteni kova kosto!
Minä katsoin ylön koko sukupuoleni, kun Fiesko minun talutti alttarin
ääreen.
Fiesko. Ei, todellakin, arvoisa rouva! tämä on merkillinen kohtaus.
Leonoora (erikseen). Paraiksi! Hän vaalenee ja punastuu. Nyt olen
rohkea.
Fiesko. Kaksi päivää vaan, kreivitär, ja tuomitkaa minut sitten.
Leonoora. Kun olen hyljätty! -- Neitseellinen päivä, älä salli minun
lausua sitä sinun kuullesi! Hyljätty toisen naikkosen tähden! Ei,
puolisoni, katsokaa minuun! Tosiaankin, koko Genuaa vavistuttavien
silmien täytyy nyt lymytä vaimon kyyneleiltä.
Fiesko (aivan hämillään). Älkää enää, ylevä nainen, älkää enempää!
Leonoora (surullisesti ja vähän katkerasti). Särkeä heikko vaimon
sydän! Oi, se on väkevämmälle sukupuolelle niin soveliasta. -- Minä
heitin itseni tämän miehen syliin. Tähän väkevään liittyi suloisesti
kaikki naisellinen heikkouteni. Minä jätin hänelle koko taivaani ja
tämä jalomielinen mies lahjoitti sen pois eräälle --
Fiesko (keskeyttää äkkiä hänen puheensa). Minun Leonoorani! en!
Leonoora. Minun Leonoorani? -- Korkeuden kiitos! se oli taas rakkauden
ehjää kultakaikua. Vihaamani pitäisi sinua, petollinen, ja tartun
ahneesti sinun helleytesi muruihin. -- _Vihaamanko?_ sanoinko
_vihaaman_ Fieskoa? Oi, älä sitä usko! _Kuolemaan_ opettaa minua
sinun väärä valasi, mutta ei vihaamaan. Petetty on sydämmeni. (Maurin
askeleita kuuluu).
Fiesko. Täytätkö, Leonoora, pienen lapsellisen pyyntöni?
Leonoora. Kaikki, Fiesko, paitsi en välinpitämättömyyttä. Mitä ja
kuinka vaan tahdot.
Fiesko. (Painavasti). Jahka Genua on kahta päivää vanhempi, älä kysy
äläkä tuomitse! (Saattaa hänen arvollisesti toiseen huoneeseen).