_Julia_ tulisena, ja _Fiesko_ valkoisessa viitassa,
rientää hänen perässänsä.
Julia. Palvelijat! käskyläiset!
Fiesko. Kreivitär minne? Mitä aivotte nyt?
Julia. En mitään! En pienintäkään! (Palvelijoille) Vaununi esille!
Fiesko. Suvaitkaa, ettei niitä ajeta! Teitä on loukattu?
Julia. Mitä joutavia! Menkää! Te revitte vaatteeni reunukset palasiksi.
Loukattu? Kukahan tässä voi loukata? Menkää te vaan!
Fiesko (notkistaen toisen polvensa). En ennenkuin sanotte minulle, kuka
uskalsi. --
Julia (seisoo paikallaan kädet ojennettuina). Oh, kaunista! mainiota!
Jospa joku huutaisi Lavagnan kreivittären tätä ihanaa näkyä näkemään.
-- Kuinka, kreivi? Missä on aviomies? Tämä asento sopisi oivallisesti
rouvanne kamarissa, kun hän selailee hyväilykirjaansa ja löytää tilissä
vian. Nouskaa toki ylös! Vai tahdotteko sovittaa rouvanne ynseyttä
omalla imartelullanne?
Fiesko (hyppää ylös). Ylpeyttäkö? Teitä kohtaan?
Julia. Lähteä tiehensä -- työntää istuimensa pois -- kääntyä seljin
pöytään -- pöytään, kreivi, jossa minä istun.
Fiesko. Sitä ei taida antaa anteeksi.
Julia. Sen verran sitä -- joutavaa! Ja onko se minun syyni, (hymyillen
katselee itseänsä) että kreivin silmät ovat auki?
Fiesko. Rikos teidän kauneutenne tähden, ett'eivät ne joudu kaikkialle.
Julia. Ei rukoilemista, kreivi, missä kunnialla on sananvalta. Minä
vaadin hyvitystä. Saanko sitä teiltä vai herttuan isänteestäkö?
Fiesko. Lemmen sylissä, joka teiltä pyytää anteeksi kateuden
hairahdusta.
Julia. Kateuden, kateudenko? Mitähän se tuittupää tahtoo? Toivoneeko
hän kauneudenaistilleen parempaa puolustusta kuin jos minä sen
hyväksyn? (Ylpeästi). Doria ja Fiesko? Eiköhän Lavagnan kreivitär mahda
tuntea itseänsä kunnioitetuksi, jos herttuan nepaa hänen valintaansa
kadehdittavana pitäisi? (Ystävällisesti antaen kätensä kreivin
suudeltavaksi). Minä otaksun, kreivi, että sen niin pidän.
Fiesko (vilkkaasti). Kova ja vielä kiusata minua! Minä tiedän,
ylen ihana Julia, että minun teitä kohtaan pitäisi tunteman vaan
kunnioitusta. Järkeni käskee minun alamaisena notkistamaan polveni
Dorian veren edessä, mutta sydämmeni ihailee kaunista Juliaa. Lempeni
on rikoksen tekijä, mutta samalla sankari, joka on kyllin rohkea
murtamaan arvoerotuksen muurit ja lentämään ylhäälle majesteetin
polttavaan aurinkoon.
Julia. Suuri, suuri kreivillinen valhe, joka käydä keikuttelee
puujaloilla. Kielensä ihailee minua, sydämmensä sykkää toisen
varjokuvan alla.
Fiesko. Tai paremmin, signora, se sykkää sille vastahakoisesti ja
tahtoo sen tunkea pois. (Ottaa pois Leonooran varjokuvan, joka riippuu
sinisessä nauhassa ja antaa Julialle). Pankaa oma kuvanne tälle
alttarille, niin saatte särkeä tämän epäjumalan.
Julia (pistää nopeasti kuvan poveensa tyytyväisenä). Suuri uhraus!
kunniani kautta! ja se ansaitsee minun kiitokseni. (Ripustaa oman
kuvansa Fieskon kaulaan). Kas niin! orja, kanna herrasi väriä! (Menee
pois).
Fiesko. Julia lempii minua! Julia! En kadehdi yhtään kuolematointa
(Riemastuen, saliin). Tämä yö on kuolematon juhlayö, riemu saa näyttää
mestaruutensa. Hei ei! helei! (Joukko palvelioita ilmaantuu). Laattiat
juokoot Kypron nestettä, soitanto herättäköön puoli-yön sikeästä
unestaan, tuhannen palavaa lamppua ajakoon aamu-auringon pois! Ilo
olkoon yleinen, riehuva tanssi täristäköön pirstaksi tuonelan vallan!
(Rientää pois. Pauhaava allegro, jonka aikana esirippu kohoo, näkyy
suuri, valaistu sali, jossa tanssii paljon valhepukuisia. Sivulla
juoma- ja pelipöytä, joiden ääressä vieraita).