Sumu osaksi haihtui, avaten näkyviin kosteat kaislakatot, osaksi
muuttui kasteeksi, tehden tien ja nurmen aitojen vierellä kosteaksi.
Kaikkialla nousee savu piipuista. Väki on lähtenyt stanitsasta --
mikä työhön, mikä joelle, mikä vartioihin. Metsämiehet kulkivat
rinnatusten kosteaa ruohottunutta tietä. Koirat, häntiään huiskuttaen
ja vilkaisten isäntiinsä, juoksivat kupeilla. Hyttysparvia vaippui
ilmassa ja ajaen takaa metsästäjiä ne peittivät näiden selät,
silmät ja kädet. Tuoksui ruoholta ja metsän kosteudelta. Olenin
lakkaamatta silmäili rattaita, joissa Marjanka istui kepakolla
hoputtaen härkiä. Oli hiljaista. Stanitsasta tulevat äänet, joita
vielä äsken kuului, eivät enää kantaneet metsämiesten korviin;
koirain juostessa orjantappurat risahtelivat; väliin linnut
ääntelivät. Olenin tiesi, että metsässä on vaarallista olla, että
abrekkeja aina piiloitteleikse näissä paikoissa. Hän tiesi myös,
että metsässä pyssy jalkamiehelle on luja turva. Peloissaan hän ei
ollut, mutta hän tunsi, että toinen hänen sijassaan voisi pelätä ja
tähystellen erityisen jännitettynä autereista, kosteata metsää, hän
kuullessaan harvoja heikkoja ääniä otti kiinni pyssystään ja tunsi
mieluista ja aivan uutta tunnetta. Kulkien edellä Jeroshka-setä
pysähtyi jokaiselle lätäkölle, missä oli kaksiosaisia eläinten
jälkiä, ja tarkkaavaisesti silmäillen osoitti niitä Oleninille.
Hän ei juuri ollenkaan puhunut; vain silloin tällöin kuiskaten
teki huomautuksiaan. Tietä, jota he kulkivat, oli aikoinaan ajettu
kaksipyörärattailla ja se oli jo aikoja sitten ruohottunut.
Vaivaisjalava- ja platanimetsä oli molemmin puolin niin sankka ja
umpeen kasvanut, ettei sen läpi saattanut nähdä mitään. Melkein
jokainen puu oli ylhäältä alas saakka villin viiniköynnöksen
kiertämä; alhaalla kasvoi sankkana tumma orjantappurapensaikko.
Jokaisen pienen kedon olivat kokonaan vallanneet sinivattupensaat ja
kaislaheinät, joiden harmaat tupsut nuokkuivat. Paikoittain läksi
tiestä suuria eläinten polkuja ja pieniä tunnelintapaisia fasaniteitä
metsän tiheikköön. Kasvullisuuden voima tässä metsässä, johon karja
ei ollut päässyt tunkeutumaan, joka askeleella hämmästytti Oleninia,
joka ei vielä koskaan ollut nähnyt mitään sellaista. Metsä, pelko,
ukko salaperäisine kuiskauksineen, Marjanka miehekkäine solakkoine
vartaloineen ja vuoret -- tuo kaikki tuntui Oleninista unelta.
-- Sain fasanin puuhun, -- kuiskasi ukko, katsellen ympärilleen ja
vetäen lakin silmilleen. -- Turpasi peitä: fasani! -- Hän heilautti
vihaisesti kättään Oleninille ja ryömi kauemmas melkein nelinkontan.
-- Se pelkää ihmisen turpaa.
Olenin oli vielä jälessä, kun ukko pysähtyi ja alkoi tarkastella
puuta. Fasanikukko kotkotti puusta koiralle, joka sitä haukkui, ja
Olenin näki fasanin. Mutta samalla pamahti laukaus kuin tykistä
Jeroshkan jykevästä pyssystä ja kukko räpytti siipiään, pudotti
höyheniä ja putosi maahan. Ukon luo mennessään Olenin säikäytti
toisen. Tyhjennettyään pyssynsä hän viritti sen ja ampui. Fasani
pyrähti pystysuoraan ylös ja sitten putosi kuin kivi tiheikköön
takertuen oksiin.
-- Mestari! -- nauraen huusi ukko, joka ei osannut ampua lennosta.
Otettuaan fasanit maasta he menivät eteenpäin. Olenin liikkumisen ja
kiitoksen huumaamana puhui puhumistaan ukon kanssa.
-- Malta! tänne mennään, -- keskeytti hänet ukko: eilen näin täällä
hirven jälen.
He kääntyivät tiheikköön ja kulettuaan noin kolmesataa askelta
joutuivat kedolle, joka kasvoi kaislikkoa ja jossa paikoittain oli
vesilätäköitä. Olenin ei pysynyt vanhan metsämiehen perässä ja
Jeroshka-setä kumartui noin kahdenkymmenen askeleen päässä hänen
edellään, merkitsevästi nyökäten ja kättään heilauttaen. Päästyään
hänen luokseen Olenin näki ihmisen jalan jälen, jota ukko hänelle
osoitti.
-- Näetkö?
-- Näen. Mitä? -- kysyi Olenin, koettaen puhua niin tyynesti kuin
suinkin: -- ihmisen jälki.
Hänen päässään välähti hänen tahtomattaan muisto Cooperin
Sukkajalasta ja abrekeista ja katsellen ukon käynnin salaperäisyyttä
hän ei tahtonut uskaltaa kysyä ja oli epätietoinen siitä vaarako vai
metsästys aiheuttivat tuon salaperäisyyden.
-- Eipähän, se on minun jälkeni, -- vastasi yksinkertaisesti ukko ja
osoitti ruohoa, jonka alla näkyi tuskin huomattavasti eläimen jälki.
Ukko läksi eteenpäin. Olenin ei jäänyt hänestä jälelle. Kulettuaan
noin kaksikymmentä askelta ja painautuen alas, he tulivat tiheikköön,
tuuhean päärynäpuun luo, jonka alla maa oli mustaa ja jossa oli
tuoresta eläimen lantaa.
Viiniköynnöksen kietomana paikka oli katetun, kodikkaan, pimeän ja
viileän huvimajan näköinen.
-- Aamulla on ollut siinä, -- huoahtaen sanoi ukko: -- näyttää
makuusija hikiseltä, tuoreelta.
Yhtäkkiä kauhea rysähdys kuului metsästä noin kymmenen askeleen
päässä heistä. Molemmat säpsähtivät ja tarttuivat pyssyihinsä, mutta
ei mitään näkynyt; kuului vaan kuinka oksat taittuivat. Tasainen,
nopea ravijuoksun kopse kuului hetken ajan, rysähteleminen muuttui
töminäksi, joka yhä kauempana ja kauempana, laajempana ja laajempana
kaikui äänettömässä metsässä. Jotain ikäänkuin repeytyi Oleninin
sydämessä. Hän tarkasti tähysteli viheriää tiheikköä ja vilkaisi
vihdoin ukkoon. Jeroshka-setä puristi pyssyä rintaansa vasten ja
seisoi liikkumatta, hänen lakkinsa oli taaksepäin heitetty, silmät
paloivat tavattomin loistein ja auki oleva suu, josta tuikeina
törröttivät mädänneet keltaiset hampaat, jähmettyi paikalleen.
-- Sarvipäinen! -- virkkoi hän. Ja toivotonna heittäen pyssynsä
maahan alkoi tempoa harmaata partaansa. -- Tässä seisoin! Tieltä
olisi pitänyt lähestyä sitä... Pöllö, pöllö! -- ja hän kiukuissaan
tarttui partaansa. -- Pöllö, sika! -- toisti hän, kovasti repien
itseään parrasta. Metsän yllä sumussa ikäänkuin kiiri jotain; yhä
kauempana ja kauempana, laajemmalta ja laajemmalta kumisi pakenevan
hirven juoksu.
Vasta hämärissä Olenin palasi ukon kanssa, väsyneenä, nälissään ja
väkevänä. Päivällinen oli valmis. Hän söi, joi ukon kanssa niin että
hänen tuli lämmin ja hauska olla, ja meni rappusille. Taas silmien
edessä kohosivat vuoret laskevassa auringossa. Taas ukko kertoi
loppumattomia kertomuksiaan metsästyksestä, abrekeista, heiloista,
huolettomasta uljaasta elämästä. Taas Marjana-kaunotar kulki
sisään, ulos ja pihan yli. Paidan alla kuulsi kaunottaren voimakas,
neitseellinen ruumis.