Olenin todellakin kulki pihalla kun Marjana tuli portista, ja kuuli
kun tämä sanoi: "hyyriläisemme, paholainen, näkyy kulkevan". Koko
tämän illan hän oli viettänyt Jeroshka-sedän kanssa uuden asuntonsa
rappusilla. Hän oli käskenyt kantaa ulos pöydän, samovarin, viinin,
sytytetyn kynttilän ja teelasin ja sikarin ääressä kuunteli ukon
kertomuksia; ukko oli istuutunut rapulle hänen jalkainsa juureen.
Vaikka ilma oli tyyni, valui kynttilä ja liekki lepatteli kaikkiin
suuntiin, valaisten milloin rappusten pylvään, milloin pöydän ja
astiat, milloin ukon lyhyttukkaisen pään. Yöperhoset liitelivät ja
riputtaen pölyä siivistään löivät päänsä pöytään ja laseihin, milloin
lensivät kynttilän liekkiin, milloin katosivat pimeään, valoisan
piirin ulkopuolelle. Olenin joi Jeroshkan kanssa kahden viisi pulloa
tshihiriä. Jeroshka joka kerta kun oli täyttänyt lasit tarjosi toisen
niistä Oleninille, kilistäen hänen kanssaan, ja puhui lakkaamatta.
Hän kertoi kasakkain muinaisesta elämästä, _leveästä_ isästään, joka
yksin oli selässään kantanut kymmenpuutaisen metsäsian ja yhteen
kyytiin yksin juonut kaksi kannua tshihiriä. Kertoi omasta ajastaan
ja ystävästään Girtshikistä, jonka kanssa oli ruton aikana Terekin
takaa kuljettanut burka-vaippoja. Kertoi metsästysretkestä, jolla hän
oli yhtenä aamuna tappanut kaksi hirveä. Kertoi _kullastaan_, joka
oli öisin juossut hänen luokseen vartioon. Ja tämä kaikki kerrottiin
niin kauniisti ja kuvaelmallisesti, ettei Olenin huomannut kuinka
aika kului.
-- Niin, veliseni, -- puhui hän, -- sinä et ole tuntenut minua minun
kulta-aikanani, minä olisin sinulle kaikki näyttänyt. Nyt Jeroshka
ruukkua nuolee, mutta silloin Jeroshka läpi koko rykmentin jyrisi.
Kellä on ensimäinen hevonen, kellä gurdalainen miekka, kenen luo
juomaan mentiin, kenen kanssa rymyttiin? Kuka lähetettiin vuorille
Achmet-kaania surmaamaan? -- Aina Jeroshka. Keneen tytöt mieltyvät?
-- Aina vaan Jeroshkaan. Sillä minä olin oikea dzhigitti. Ryyppääjä,
varas, hevoslaumoja vuorilta ryöstin, laulaja, -- kaikkeen pystyin.
Nyt ei enää olekkaan semmoisia kasakoita. Niitä ei enää ilkeä katsoa.
Tämän verran maasta (Jeroshka osoitti arssinan korkeutta), jo panee
pöllö saappaat jalkaan, katselee koko ajan niitä, on sekin iloa.
Taikka älyttömäksi pöhnään juo -- eikä juokkaan ihmisten tavoin, vaan
miten juone. Mutta mikä olin minä? Minä olin Jeroshka-voro; eikä
tunnettu vain stanitsassa, vaan vuorillakin. Ruhtinaat ne kavereina
tulivat luokse. Minä olin ennen kaikkien kanssa kaveri. Tatarilainen
kuin tatarilainen, armenilainen kuin armenilainen, sotamies kuin
sotamies, upseeri kuin upseeri, minusta sama, kun vaan juoda osaa.
Sinun, sanotaan, pitää puhdistua maallisten suruttomain seurasta: älä
juo sotamiehen, äläkä syö tatarilaisen kanssa.
-- Kuka niin sanoo? -- kysyi Olenin.
-- Meidän saarnamiehemme... Mutta kuunteleppas mullaa tai
tatarilaista kadia. Se sanoo: "te uskottomat pakanat, miksi syötte
sianlihaa?" Siitä näkyy, että jokainen pysyy omassa säännössään. Vaan
minusta on kaikki yhtä. Jumala on tehnyt kaiken ihmisten iloksi. Ei
missään ole syntiä. Katsotaan vaikka petoa. Se asuu niin tatarin kuin
meidän kaislistossa. Minne menee, siinä koti. Pistää poskeensa mitä
sattuu. Ja meille puhutaan, että sen tähden saadaan vielä pannuja
nuolla. Minä vaan luulen, että kaikki on yhtä valetta, -- lisäsi hän,
oltuaan hetkisen vaiti.
-- Mikä on valhetta? -- kysyi Olenin.
-- Mitä saarnaavat. Meillä oli, veli hyvä, Tshervlenajassa
kasakkamajuri, -- kaveri oli minulle. Mies oli niinkuin minäkin,
samallainen. Tappoivat hänet Tshetshnjassa. Niin hän sanoi, että
semmoiset asiat ovat papit omasta päästään keksineet. Kuolet, sanoi,
nurmi kasvaa haudalle -- siinä kaikki (ukko naurahti). Raju mies oli.
-- Miten vanha olet? -- kysyi Olenin.
-- Herra sen tiennee! Seitsemänkymmenen tienoissa. Kun teillä oli
keisarinna, en minä enää ollut pieni. No laske siitä, paljonko tulee.
Tuleeko seitsemänkymmentä?
-- Tulee. Mutta sinä olet vielä reipas mies.
-- Mitäs, Luojan kiitos, terve minä olen kaikin puolin; eukko
hittolainen pilasi...
-- Miten?
-- Pilasipahan vaan...
-- Siis kun kuolet, niin kasvaa ruoho päälle? -- toisti Olenin.
Jeroshka nähtävästi ei tahtonut selvästi ilmaista ajatustaan. Hän
vaikeni hetkeksi.
-- Entä miten sinä arvelet? Juo! -- huusi hän, hymyili ja tarjosi
viiniä.