Koko se Tersk'in jakson osa, jota pitkin sijaitsevat grebeniläis-
(s.o. harjanteilla olevat) kasakkakylät, on melkein 80 virstan
pituudelta pinnanmuodostuksen ja asutuksen puolesta samannäköistä.
Terek, joka eroittaa kasakat vuorelaisista, virtaa sekaisena ja
vuolaana, mutta jo leveänä ja levollisena, lakkaamatta kulettaen
harmahtavaa hiekkaa matalalle, kaislaa kasvavalle oikeanpuoleiselle
rannalle, ja syöden jyrkkää, joskaan ei korkeata, vasenta rantaa ja
sen satavuotisten tammien, mätänevien platanien ja nuorten vesojen
juuria. Oikealla rannalla ovat tosin nyt jo rauhassa mutta vieläkin
levottomina elävät paimentolaiskylät; pitkin vasenta rantaa, puolen
virstan etäisyydessä vedestä, seitsemän ja kahdeksan virstan päässä
toisistaan, ovat kasakkaosastojen kylät eli stanitsat. Ennen aikaan
suurin osa noita stanitsoja oli aivan rannalla, mutta Terek vuosi
vuodelta siirtyen pohjoiseen päin vuorista huuhtoi ne ja nyt saattaa
nähdä vain tiheään kasvettuneita vanhojen kaupunkien jäännöksiä,
puutarhoja, päärynäpuita, yrttejä ja pyramidipoppeleja, joiden
ympärille sinivattupensaat ja villinä kasvavat viiniköynnökset
ovat kietoutuneet. Ei kukaan asu enää siellä, ja hiekassa näkyy
vain paikkaan mieltyneiden hirvien, susien, jänisten ja fasanien
jälkiä. Stanitsasta toiseen kulkee tie, joka on hakattu metsään
tykin kantaman pituiseksi. Tien varrella on vartiopaikkoja, joissa
kasakat palvelevat; vartiopaikkojen välillä on vahtitorneja, joissa
on vartioita. Vain kapea, noin kolmensadan sylen levyinen kaistale
metsäistä hedelmällistä maata on kasakkain aluetta. Pohjoiseen heistä
alkaa Nogaiskin tai Mozdokskin aron aaltomainen hiekka-aavikko, joka
ulottuu kauas pohjoiseen Truhmenin, Astrakanin ja Kirgiz-Kaisakin
aroihin. Terekin takana etelässä on Iso-Tshetshnja, Kotshkalosovin
harjanne, Mustat vuoret, vielä jokin harjanne ja vihdoin lumivuoret,
jotka vain näkyvät mutta joilla ei kukaan koskaan vielä ole käynyt.
Tällä hedelmällisellä, metsäisellä ja kasvillisuudesta rikkaalla
kaistaleella asuu ikimuistoisista ajoista sotaisa, kaunis ja rikas
vanhauskoinen venäläinen väestö, jota kutsutaan grebeniläiskasakoiksi.
Hyvin, hyvin kauan sitte heidän vanhauskoiset esi-isänsä pakenivat
Venäjältä ja asettuivat Terekin taakse tshetshenien pariin
Grebenillä, joka on ensimäinen harjanne Ison Tshetshnjan metsäisillä
vuorilla. Tshetshenien parissa asuen kasakat sekoittuivat näihin
ja omistivat vuorelaisten tavat, elämän muodot ja luonteen; mutta
he säilyttivät täälläkin täydessä puhtaudessaan venäjän kielen ja
vanhauskoisuuden. Taru, joka vielä tänäkin päivänä elää tuoreena
kasakoilla, kertoo, että tsaari Iivana julma teki matkoja Terekille,
kutsui Grebeniltä eteensä ukkoja, lahjoitti heille maan tällä
puolen jokea, kehoitti elämään sovussa ja lupasi olla pakoittamatta
heitä alamaisuuteen ja vaatimatta heiltä uskonsa muuttamista.
Vielä tänäkin päivänä kasakkasuvut selittävät heimolaisuuttaan
tshetsheniläissukujen kanssa, ja vapauden rakkaus, mieltymys
toimettomuuteen, ryöstöön ja sotaan ovat heidän luonteensa
pääpiirteitä. Venäjän vaikutus ilmenee vain epäedulliselta puolelta
-- vaalien häiritsemisessä, kirkonkellojen poisottamisessa ja
sotajoukoissa, joita pidetään siellä ja kuljetaan maan läpi. Kasakka
vaistomaisesti tuntee vähemmin vihaavansa vuorelais-dzhigittiä,[1]
joka on tappanut häneltä veljen, kuin sotamiestä, joka majailee
hänen luonaan puolustaakseen hänen stanitsaansa mutta joka
tupruuttaa hänen majansa täyteen tupakan savua. Hän kunnioittaa
vuorelais-vihollistaan, mutta halveksii vennon vierasta sortajaansa
ja häiritsijäänsä sotamiestä. Oikeastaan venäläinen talonpoika
on kasakalle outo, eriskummallinen ja halveksittu olento, josta
hän on saanut nähdä kuvan vain kiertelevissä kaupustelijoissa ja
vähävenäläisissä siirtolaisissa, joita kasakat ylenkatseellisesti
kutsuvat shapovaleiksi. Keikailla koetetaan matkimalla tsherkessiä
puvussa. Paras ase saadaan vuorelaiselta, parhaat hevoset ostetaan
tai varastetaan myös heiltä. Oikea kasakka ylpeilee tatarin kielen
taidollaan ja remutessaan hän iloisella päällä puhuu oman veljensäkin
kanssa tataria. Siitä huolimatta tämä pieni, maailman kolkkaan
heitetty kristitty kansa, puolivillien muhamettiläis-heimojen ja
sotamiesten parissa, luulee olevansa korkealla kehitysasteella
ja tunnustaa ihmiseksi vain kasakan, kaikkea muuta se katsoo
halveksivasti. Enimmän aikansa kasakka viettää vartiopaikalla,
sotaretkillä, metsällä ja kalalla. Hän ei juuri koskaan ole
kotitöissä. Hänen viipymisensä stanitsassa on poikkeus säännöstä
ja silloin hän _hurjailee_. Kaikilla kasakoilla on oma viininsä
ja juoppoutta ei voi sanoa niin kaikkien yhteiseksi taipumukseksi
kuin tavaksi, jonka laiminlyömistä pidettäisiin luopioisuutena.
Naista kasakka pitää välikappaleena varallisuuteensa; vain neitosen
sallii hän huvitella, vaimonsa sitävastoin antaa nuoruudesta kauas
vanhuuteen saakka tehdä työtä itseään varten ja itämaalaiseen tapaan
vaatii naiselta nöyryyttä ja työtä. Tämän katsantokannan vuoksi
nainen, voimakkaasti kehittyen sekä ruumiillisesti että henkisesti,
vaikkakin ollen ulkonaisessa alamaisuudessa, saa koti-elämässä, kuten
yleensä itämailla, verrattomasti suuremman vaikutuksen ja tärkeyden
kuin lännessä. Hänen vetäytymisensä yhteiskunnallisesta elämästä
ja tottumuksensa miesten raskaisiin töihin antavat hänelle sitä
suuremman painon ja vallan koti-oloissa. Kasakka, joka syrjäisten
läsnäollessa pitää sopimattomana ystävällisesti taikka muuten suotta
puhella vaimonsa kanssa, tuntee tahtomattaankin tämän etevämmyyden,
kun jää hänen kanssaan kahden. Koko koti, kaikki omaisuus, koko
talous on vaimon hankkimaa ja pysyy pystyssä vain hänen vaivoillaan
ja huolenpidollaan. Vaikka miehellä on se varma usko, että työ
on kasakalle häpeä ja sopii vain nogajilaiselle rengille sekä
vaimoväelle, tuntee hän kuitenkin itsessään hämärästi, että kaikki
mistä hän elää ja mitä omakseen kutsuu on saman työn tuotetta ja
että naisen, äidin tai orjattarenaan pitämänsä vaimon, vallassa
on viedä häneltä kaikki mitä hänellä on. Sitä paitsi alituiset
naisten huoleksi jätetyt raskaat miestentyöt ja heille annetut
toimet ovat luoneet grebeniläisnaiseen erikoisesti itsenäisen,
miehekkään luonteen ja ovat ihmetyttävässä määrässä kehittäneet
hänen ruumiillista voimaansa, tervettä järkeään, päättäväisyyttään
ja luonteensa kestävyyttä. Ylipäänsä ovat naiset sekä voimakkaampia,
viisaampia, kehittyneempiä että kauniimpia kuin kasakkamiehet.
Grebeniläisnaisen kauneudessa erityisesti ihmetyttää mitä puhtaimman
tsherkessiläiskasvotyypin yhtyminen pohjoismaalaisen naisen leveään
ja voimakkaaseen vartaloon. Kasakkanaiset käyttävät tsherkessiläistä
pukua: tatarilaista paitaa, beshmettiä[2] ja kenkiä, mutta liinansa
he sitovat venäläiseen tapaan. Koreilu, puhtaus ja sirous puvussaan
ja tupiensa sievistämisessä kuuluvat tapaan ja ovat elämän
välttämättömyytenä. Suhteissaan miehiin naiset, etenkin tytöt, ovat
täysin vapaita. Novomlinin stanitsaa on pidetty grebeniläiskasakkain
kehtona. Siellä on paremmin kuin muualla säilynyt vanhain
grebeniläisten luonne ja sen stanitsan naiset ovat jo ammoisista
ajoista olleet kauneudestaan kuuluja yli koko Kaukasian. Kasakkain
tulolähteinä ovat viini- ja hedelmätarhat, arbuseja ja meloneja
kasvavat ryytimaat, kalastus, metsästys, maissin ja riisin viljely ja
sotasaalis.
Novomlinin stanitsa on kolmen virstan päässä Terekistä, josta sen
eroittaa sankka metsä. Toisella puolen stanitsan läpi kulkevaa tietä
on joki, toisella vihertää viini- ja hedelmätarhoja ja välkkää
Nogaiskin aron hiekkaburuneja (lentohiekkakumpuja). Stanitsaa
ympäröi multavalli ja pistävä orjantappurametsä. Stanitsan sisään
ja sieltä pois päästään korkean pylväillä lepäävän portin kautta,
jota peittää pieni kaisloilla päällystetty kansi, ja portin vieressä
puisella jalustalla on tykki, kömpelönnäköinen, sata vuotta ampumatta
ollut, jonka kasakat jolloinkin ovat ottaneet saaliikseen. Kasakka
palveluspuvussaan miekkoineen ja pyssyineen väliin seisoo, väliin
ei, vahtipaikalla portin luona; milloin tekee kunniaa rintaman ohi
kulkevalle upseerille, milloin jättää tekemättä. Portin kamaran
valkeaan alalautaan on mustalla kirjoitettu: taloja 266, miespuolista
väkeä 897 henkeä, naispuolista 1,012. Kasakkain asunnot ovat
pylväiden päällä, maasta melkein metrin korkeudella, niitä peittää
siisti kaislakatto korkeine harjoineen. Kaikki asunnot ovat, joskaan
ei uusia, niin puhtaita, ja niissä on erilaisia korkeita kuisteja
eivätkä ne ole toisissaan kiinni, vaan väljällään, sievästi leveiden
katujen ja välikujain varrella. Valoisain, suurten ikkunain edessä,
kasvitarhain takaa, kohoaa useissa kodeissa majain yli ulottuen
tummanvihreitä poppeleja, hentoja vaalealehväisiä akasioita valkeine
lemuavine kukkineen sekä räikeinä loistavia keltaisia auringonkukkia
ja kiertoheinäin ja viinirypäleen kiemurtelevia köynnöksiä. Avaralla
torilla näkyy kolme pientä kojua, joissa on punaista rihkamaa,
auringonkukan siemeniä, liskoja ja prenikoita; korkean muurin takaa,
vanhojen poppelien keskeltä näkyy kaikkia muita korkeampi rykmentin
komentajan talo kaksipuolisine ikkunoineen. Väkeä ei stanitsan
kaduilla arkipäivinä, etenkään kesällä, näy paljon. Kasakat ovat
palveluksessaan: vartioissa ja sotaretkillä; vanhukset ovat metsällä,
kalassa tahi vaimojen kanssa työssä puutarhoissa ja kasvismailla.
Vain ikäloput, pienokaiset ja sairaat jäävät kotiin.