"... kodittomina ja orpoina kuin linnut, joiden pesään salama on
iskenyt, emmekä tuo mukanamme muuta kuin tiedon, että hunnit, jotka
Jumala hävittäköön, seuraavat kintereillämme..."
"Mitä pikemmin ne tulevat, sen parempi!" lausui Reichenaun apotti
uhkamielisesti ja kohotti pikarinsa.
"Voitto Jumalan sotijain uljaille aseille!" toivotti herttuatar ja
kilisti hänen kanssaan.
"Ja kosto urhean Romeiaksen puolesta!" virkkoi Praxedis hiljaa ja
kyynelsilmin, kun laiha Fridinger joi hänen lasiaan.
Oli tullut jo myöhä ilta. Hurjaa laulua ja aseidenkilinää kaikui vielä
alemmasta salista. Se nuori veli, joka oli tullut Mutinasta
Reichenauhun, oli jälleen virittänyt vartiolaulunsa.
Tilaisuutta totiseen toimeen ei enää tarvinnutkaan kauvan vartoa.