"Ekkehard, minä kiitän teitä!" sanoi herttuatar, ojentaen hänelle
kätensä miellyttävällä liikkeellä.
Nuori munkki vetäytyi erään ristikäytävän kaariakkunan tykö ja katseli
alas puutarhaan. Olikohan se vain sattuma, että hänelle juuri nyt
juohtui mieleen tarina P. Kristoforuksesta?
Tästäkin tuntui kuormansa keveältä, kun hän nosti oudon lapsukaisen
hartioilleen kantaakseen sen virran ylitse; mutta raskaasti ja yhä vain
raskaammin painoi taakka hänen niskallaan ja vajotti hänet alas
kuohuvaan koskeen, syvälle, yhä syvemmälle, niin että häneltä yritti
kaikki rohkeus rinnasta karata...
Apotti oli tuottanut kallisarvoisen korvallisen ruukun, jonka hän itse
täytti suihkulähteestä ja vei sen herttuattaren eteen. "Apotin on
ojennettava vieraille vettä ja kostutettava heidän kätensä", sanoi hän,
"sekä hänen itsensä ja koko veljesjoukon pestävä heidän jalkansa --"
"Me kiitämme", vastasi Hadwig rouva, tehden kieltävän eleen. Sillä välin
oli kaksi veljistä tuonut paikalle arkun, josta apotti otti esiin aivan
uutukaisen munkinkaapun, sanoen: "Täten siis nimitän luostarimme
jalosukuisen suojelijattaren sen jäseneksi ja merkityksi veljeksi ja
kaunistan hänet todistukseksi siitä veljeskuntamme puvulla".[6]
Hadwig mukautui seremoniaan. Kevyesti notkistaen polveaan otti hän
vastaan kaapun apotin käsistä ja pukeutui tähän outoon pukuun, joka sopi
hänelle mainiosti; avara ja monipoimuinen se oli, niinkuin säännössä
sanottiin: Apotin on tarkasti pidettävä silmällä, etteivät puvut ole
kantajilleen liian lyhyet, vaan suhdalliset.
Viehättävästi loistivat hänen valoisat kasvonsa tumman päähineen
sisältä.
"Sama koskee teitäkin!" huusi apotti nyt herttuattaren seuralaisille.
Tällöin piti ilkeä Sindolt aika iloa pukiessaan Spazzo herraa
munkinkaapuun. "Ja tiedättekö edes", vinkui hän tämän korvaan, "mitä
kaapu teille merkitsee? -- Että teidän on vannottava luopuvanne maailman
himoista ja oltava alati pyhitetty kohtuulliseen, köyhään ja siveään
elämään!"
Spazzo herra oli jo työntänyt oikean kätensä monipoimuiseen
kaapunhihaan, mutta navakasti veti hän sen takaisin. "Seis!" karjasi hän
suuttuneena, "silloin heitän koko kunnian hiiteen!" Sindoltin ruvettua
nauramaan huomasi kamariherra, ettei asia ollut kovin vakavaa laatua ja
sanoi: "Veli, oletpa oikea koiranhammas!"
Pian komeilivat kaikki Hadwigin seuralaiset veljeskunnan puvussa.
Monellakin vastaleivotuista veljistä riippui pitkä parta vastoin
määräyksiä aina vyöhön asti, eikä siveä silmien luonti alas vielä
kovinkaan usealta luonnistunut aivan sääntöjen mukaisesti.
Apotti johti vieraansa ensin kirkkoon.