Tämän kirjeen päätti hän ulos mennessään panna ensimäiseen
kirjelaatikkoon.
Sitte soitti hän palvelijaa ja pyysi oitis saada laskunsa. Sillä välin
kun se hänelle valmistettiin, keräsi hän tavaransa, joita ei paljoakaan
ollut, ja sulloi kaikki pieneen matkalaukkuunsa. Ei kestänyt kauan, kun
hän jo oli päällysvaatteet yllään, ja kun lasku oli tuotu ja maksettu,
riensi hän suoraa päätä asemalle. Siellä, otettuaan selkoa junain
kulusta, osti hän lipun Kilon asemalle edestakaisin.
Hänen oli vielä sinä päivänä ehdittävä käydä siellä suorittamassa
maksunsa pikku Martan hoidosta ja samana iltana tahtoi hän nyt palata
Porvooseen.
Niin hän tekikin.
Hänen päässään kuhisi ajatuksia. Hänen toimintansa oli kuumeentapaista.
Hänen piti Porvoossa heti sanoutua irti paikastaan. Siellä hän ei enää
jaksanut eikä tahtonut olla.
Lähteäkö kokonaan pois maasta niinkuin oli aikonut ja jättää kaikki
oman onnensa nojaan? Onnensa? Niin, jos siitä muille koituu onnea, niin
koitukoon! Mielellään sen voi suoda. Minkälaista se onni on, sen hän
oli itse nyt tarpeeksi kokenut. Itse hän oli onnensa orpo.
Orpo? Orvoksihan jää silloin se lapsiraukkakin. Mutta kylläpähän Jumala
siitä huolen pitää.