Tuskin oli Arola ehtinyt poistua, kun Leenin ovelle jälleen
kolkutettiin.
Hänen luokseen saapui mies, jolla kädessään oli iso kulttikirja ja sen
lehtien välissä kirje, jonka kuoreen oli kirjoitettu: "Neiti Leeni
Saares. Omaan käteen."
— Onkos neiti itse Leeni Saares? — kysyi kirjeen tuoja.
— Kyllä, — vastasi hiukan kummissaan Leeni.
— Tässä olisi kirje, joka olisi tähän näin kuitattava, — sanoi mies
annettuaan kirjeen Leenille ja osoittaen sormellaan kirjaan.
— Mistä se on? — kysyi Leeni.
— Kauppias Aavikolta, — oli vastaus.
Leeni otti kirjeen, katseli sitä kotvan aikaa, mietti ja katseli taas
eikä tietänyt oikein, mitä tehdä.
— Tässä on kyllä mustekynä, — sanoi mies, ell'ei täällä ole, millä
kuitata.
— Niin, — sai Leeni vain vastatuksi, mutta repäisi samalla kuoren
laidan pois ja vilkasi ensin kirjeeseen. Siinä oli sisällä kaksi
viiden sadan markan seteliä ja ainoastaan nämä muutamat sanat ilman
allekirjoitusta:
"Toivon, että tämä summa toistaiseksi riittää".
Leeni mietti vielä hetkisen.
— Hyvä on, — sanoi hän sitte, otti mieheltä kirjan ja kynän ja kuittasi.
Kiitettyään poistui mies ja Leeni jäi kirje kädessään istumaan
paikalleen. Hän näytti ensin vakavalta ja rypisti otsaansa, nojaten
päätään käteensä, kyynärpään levätessä pöydällä, mutta sitte valaisi
hymy yht'äkkiä hänen kasvonsa.
— Hyvä on! Hyvä on! — lausui hän melkein hyräillen ja hypähti ylös
paikaltaan. Sitte alkoi hän pukeutua mennäkseen ulos.
Hän muisti, että hänen piti heti soittaa Porvooseen, mutta kohta
muuttikin hän mielensä, otti esille kirjepaperin ja kuoren ja istuutui
kirjoituspöydän ääreen. Muste oli pullossa koko lailla paksua ja
kuivanutta ja kynä huono. Hän haki sen vuoksi käsiinsä laukkunsa ja
löysi sieltä lyijykynän. Sillä kirjoitti hän nopeasti seuraavan kirjeen:
"Ensio hyvä!
Minä en voikaan nyt enää jäädä tänne pitemmäksi aikaa. Älä siis
tule minua huomenna tapaamaan! Ilmoitan Sinulle heti, kun palaan
— toivottavasti muutaman päivän perästä. Näkemiin siis! Parhaat
terveiset.