Se ihastus, joka ensin oli vallannut Arolan hänen tavattuaan Leenin
uudelleen, muuttui kuitenkin, kun hän palasi Leenin luota kotiinsa,
omituisen sekavaksi mielentilaksi, jota hän ajattelemallakaan ei saanut
vähääkään selviämään. Hän oli kyllä puolestaan toivonut saada kuulla
Leeniltä pikkuseikkoja myöten hänen elämästään kesän kuluessa, mutta
nyt oli hänen vain ollut tyydyttävä erääseen hyvinkin hämäräperäiseen
tapahtumaan, jonka johdosta todellakin voi tulla mihin johtopäätökseen
tahansa.
Varsinkin kismitti Arolaa se viidensadan markan lahja, jonka Leeni
sanoi saaneensa, ilmaisematta kuitenkaan, keitä. Itsekseen arveli
Arola, että se varmasti oli sen saman henkilön antama, josta Leeni oli
runollisen muistelmansa kirjoittanut ja joka muka oli häntä muussakin
suhteessa jalomielisesti kohdellut. Mutta kuka oli se henkilö? Tuskinpa
mikään matkustavainen. Siis varmaankin joku laivan henkilökunnasta:
kapteeni, joku perämiehistä tahi ehkä "purser", taloudenhoitaja. Tähän
viimeksimainittuun Arolan ajatus pysähtyi. Hän muisti näet vielä aivan
viimeisellä lähtöhetkehä nähneensä tuon nuoren, kauniinpuoleisen miehen
siellä välikannella aivan lähellä ruokasalin ovea, missä Leenikin
seisoi. Hän se varmaan oli palkannutkin Leenin tarjoilijattareksi, —
se oli selvä. Mutta minkälainen oli sitte heidän suhteensa oikeastaan
ollut? Kuinka pitkälle oli heidän rakkautensa mennyt, koska se oli
innoittanut tytön tuommoiseen haltioituneeseen tunteenilmaisuun.
Kaikesta huolimatta Arola tulkitsi asiat niin edullisesti kuin suinkin
Leenin hyväksi rauhoittaakseen siten itseään. Mutta sittenkin jäi
jokin "mato" hänen sydäntään kalvamaan. Eikä auttanut lopulta muu kuin
ajatella, että hän ehkä saisi kuulla kaikki seuraavalla kertaa, s.o.
silloin, syödessä päivällistä, jolle hän oli pyytänyt Leenin kanssaan.
Mutta sinä päivänä, jolloin heillä oli sovittu tuosta päivällisestä,
olikin Arola niin pahoinvoipa, että hänen täytyi kirjoittaa Leenille ja
pyytää anteeksi, ettei voinutkaan tulla häntä noutamaan. Hän valitti,
että häneltä näin meni tilaisuus käsistään saada tavata Leeniä, jota
oli kovin kaivannut, ja lausui varovaisesti toivomuksen, että Leeni
kävisi hänen luonaan, jos hänellä siihen oli halua ja aikaa, koskapa
hän ei kuitenkaan ollut niin huonona sairaana, ettei olisi jaksanut
vähän lukeakin Leenin kanssa, jos hän olisi tahtonut nyt jo alkaa käydä
niihin lukuihin käsiksi, joihin Arola oli hänelle apuaan tarjonnut.
Tällä lailla olisi Arolan oma aika tuntunut vähemmin ikävältä eikä
Leeniltäkään olisi mennyt aikaa hukkaan. Joka tapauksessa toivoi Arola,
että he piankin taas tapaisivat toisensa ja saisivat viettää hauskan
hetken jossakin ravintolassa.
Lyhyessä vastauksessaan Leeni kiitti vain kirjeestä, lausui
mielipahansa Arolan sairastumisesta ja toivoi, hänen parannuttuaan,
jälleen saavansa nähdä häntä, mutta ei luvannut sanallakaan käydä hänen
luonansa, ei maininnut siitä mitään.
Eikä Leeni mennytkään Arolan luo, ei edes ajatellutkaan mennä.
Tuo kirje teki Arolaan hieman omituisen vaikutuksen. Varsinkin
tympäisi se ajatus hänen mielensä, kun hän, joka myöskin oli lukenut
Aavikon suuren ilmoituksen, yht'äkkiä kuvitteli, että tämä Leenin
kylmäkiskoisuus häntä kohtaan saattoi olla jonkinlaisessa yhteydessä
sen kirjeen kanssa, jonka Leeni silloin oli Aavikolta saanut. Arolankin
mielessä heräsi ajatus, että "tukkukauppias" Aavikolla ehkä voi
olla nyt Leeniin nähden vähän toisellaiset tuumat kuin ennen tahi
mahdollisesti suuremmat menestymisen toiveet kuin viime keväänä,
sillä eihän aina tiedä, miltä kannalta naiset milloinkin semmoisia
asioita katselevat. Ja tämän johdosta heräsi Arolassa samalla jälleen
kova säälin tunne Leeniä kohtaan ja entinen vastenmielisyys sitä
miestä kohtaan, joka nähtävästi yhä edelleen Leeniä vainosi ja joka
mahdollisesti, niinkuin Arolasta sittenkin tuntui, oli vallannut
itselleen sijan tyttöraukan sydämessä. Nämät toisiaan risteilevät
ajatukset lamauttivat aika ajoin Arolan muutenkin jo pahoinvoinnin
runteleman ruumiin niin, ettei hän oikein tietänyt mitä tehdä. Pitikö
hänen sittenkin tehokkaammin kuin tähän saakka puuttua asiaan vai
heittäytyä kokonaan välinpitämättömäksi Leeniä kohtaan? "Tehokkaammin",
se merkitsi pelastaa Leeni tekemällä hänelle suoraan omasta puolestaan
naimatarjoumus, mutta siinä asiassa oli kovin monta mutkaa — ainakin
toistaiseksi. Leeniä ja hänen pyrkimyksiään katseli hän aivan toiselta
näkökannalta, paljon ihanteellisemmalta kannalta, vaikka tunsikin tuota
tyttöä kohtaan suurta, syvää kiintymystä. Se seikka esti viimeisiin
asti häntä heittäytymästä välinpitämättömäksi Leeniin nähden ja siksi
hän päätti edelleen kärsiä ja katsoa, mitä aika oli mukanaan tuova.
Ehtihän vielä asian ratkaista tuonnempana lopullisesti.