Eräänä kesäisenä yönä vuonna 187- kulki "Nishnii-Novgorod" höyrylaiva
Japanin Meren vesillä, ja jätti jälkeensä kirkkaaseen ilmaan pitkän
hännän mustaa savua. Vasemmalta häämöttivät sinertävän, hopeanhohtavan
usvan läpi mannermaan rannikkovuoret; oikealla laajenivat Lapeyrousen
salmen aallot äärettömiin. Laiva ohjasi Sachalinia kohti: mutta jylhän
saaren kallioista rantaa ei vielä näkynyt.
Laivalla oli kaikki hiljaa ja rauhaista. Kuu valaisi merimiestä ja
vahdissa olevaa upseeria keulakannella. Valtameren tummalla pinnalla
väikkyi valonheijastus ikkuna-aukoista.
"Nischnii-Novgorod" kuletti vankeja, jotka oli määrätty Sachalinille
vietäviksi. Merellä ovat asetukset yleensä hyvin ankarat: moista lastia
kulettavalla laivalla ovat ne yhä ankarammat. Päivillä kävelivät vangit
vuorotellen vahtiketjun ympäröimänä keulakannella. Muun ajan viettivät
he keulakannen alaisessa ruumassa.
Se on iso, matalakattoinen huone. Päivin tulee siihen valoa pienistä
aukoista, jotka tummasta taustasta pistävät esiin kuin kaksi kiiltävää
nappiriviä, jotka pienenemistään pienenivät ja vihdoin vallan
hälvenivät pyöristetystä laivankylestä. Laivaruuman keskessä on
käytävä, jonka valurautaiset pylväät ja rautaristikko erottaa siitä
ruuman osasta, jossa vankien makuulavat ovat. Tässä käytävässä
seisovat, pyssyihinsä nojaten, vankien vartijat. Illoin palaa siellä
pitkissä riveissä himmeitä lyhtyjä. Tuon ristikon takana kuluu suurin
osa näiden harmaapukuisten matkustajain ajasta laivalla. Joko
troopillinen, kirkas aurinko valaisee merta, joko tuuli taakelissa
vinkuu, joko kauhea myrsky nousee, jotta laiva hyökyaalloissa ohkii, --
nuo ruumaan suletut ihmiset eivät kuuntele myrskyn ulvontaa; heille on
yhdentekevää mitä ylhäällä tapahtuu, ja mihin uiva vankilansa heidät
vie.
Laivassa on paljon useampia vankeja kuin vartioita. Mutta tuon harmaan
joukon jokainen askel, jokainen liike on ennakolta ankarasti määrätty,
jotta laivaväki on turvattu kaikilta kapinan mahdollisuuksilta.
Täällä on mahdottomuudetkin huomioon otettu; jos joukosta joku
paatunut, raivostunut eläin pääsisi valloilleen ja epätoivossaan
syöksyisi silminnähtävään vaaraan, jos ristikon läpi ammutut
laukauksetkaan eivät auttaisi, vaan hurjistunut eläin uhkaisi rautaisen
häkkinsä särkeä -- silloinkin olisi päällikön vallassa tehokas keino.
Hänen tarvitsee vain huutaa muutamia sanoja alas koneruomaan:
"Asettakaa vipu niin ja niin -- -- irti! -- --."
"Reilassa!" -- ja heti tämän vastauksen jälkeen virtaisi vankien
ruumaan kuuma höyryvirta, vallan kuin syöpäläisten täyttämään
halkeamaan. Tämä omituinen, tehokas keino estää laivaruuman harmaitten
asukkaitten kaikki yhteiset kapinayritykset.
Kumminkin eleli harmaa joukko elämistään ristikon takana huolimatta
ankaran rasittavasta järjestyksestä. Samana yönä, kun laiva halkasi
Tyynen meren pintaa, ja kun sen välkkyvät valot synkän syvyyden
pinnalle heijastuivat; kun vahdit pyssyihinsä nojaten käytävässä
torkkuivat, ja lyhdyt koneen jyskytyksestä hiljaa heiluen himmeästi
valaisivat nukkuvien vankien harmaita liikkumattomia haamuja --
toimitettiin rautaristikon takana äänetön verinäytelmä. Kahlehdittu
vankijoukko rankaisi näet silloin kuolemalla toveruudesta luopuneet.
Seuraavana aamuna nimiä huudettaissa jäi kolme vankia makuulavoilleen.
He eivät hievahtaneet eivätkä välittäneet päälliköiden uhkauksista. Kun
mentiin ristikon taakse ja kohotettiin vankien peittoina olevia
yönuttuja, vakaantuivat päälliköt siitä, etteivät nuo kolme vankia
koskaan enää nimeänsä huudettaissa vastaisi.
Jokainen vanki-arteli ratkaisee ja sovittaa kaikki tärkeämmät asiansa
lyhimmittäin. Muulle vankijoukolle ovat moisia päätöksiä seuraavat
tapaukset väliin vallan hämmästyttäviä.
Salaperäisen yöllisen tapauksen valtaamina menivät laivaruuman asukkaat
äänettömiksi. Alhaisen katon alla vallitsi tuskallinen hiljaisuus, ei
kuulunut mitään muuta kuin aaltojen loisketta ja koneen jyskytystä.
Mutta kohta rupesivat vangit puhelemaan "tapauksen" seurauksista.
Päälliköt eivät nähtävästi aikoneet syyttää äkillistä, kovaa
taudinkohtausta noiden kolmen kuolemasta eikä siis siten asiaa salata.
Väkivaltaisen kuoleman merkit olivat liiaksi selvät. Toimitettiin
tutkinto. Vangit vastasivat yhtäpitävästi. Muulloin päälliköiden ehkä
ei olisi ollut vaikea pelotuksilla tai lupauksilla taivuttaa joitakuita
vangeista toisia syyttämään, mutta nyt hervaisi sekä "toveruuden" tunne
että kauhistus kaikki kielet. Kuinka pelottavia viranomaiset ja heidän
uhkauksensa olivatkin -- niin oli arteli sitäkin pelottavampi; olihan
se tuossa makuulavoilla, vahtien silmäin edessä viime yönä kauheaa
valtaansa osottanut! Epäilemättä olivat useat heistä yöllä valvoneet ja
kuunnelleet "katon" alaisen taistelun tukahdettuja ääniä, olivat
kuulleet huokaukset ja korinan, jotka eivät olleet nukkuvan huokauksia,
mutta kukaan ei sanallakaan tuomion täyttäjiä ilmaissut.
["Katon tekemiseksi" sanovat vangit sitä, kun joku laivassa murhataan;
silloin heitetään tavallisesti yönuttu uhrin yli huutojaan
tukehduttamaan. Tätä he sanovat "katoksi".]
Päälliköillä ei ollut muuta neuvoa, kuin pitäytyä virallisesti
vastuunalaisiin, vankivanhukseen ja tämän apulaiseen. Molemmat
pantiinkin pian rautoihin.
Apulainen oli Wassili, jolla silloin oli toinen nimi. Kului pari
päivää, joiden kuluessa arteli tarkoin asiaa tutki. Ensiksikin
tutkinnossa ei tullut mitään ilmi. Näytti mahdottomalta keksiä
syylliset ja artelin rautoihin pantua edustajaa uhkasi ainoastaan
helppo kurinpidollinen rangaistus. Kaikkiin kysymyksiin annettiin vain
tuo selvän selvä vastaus: "Me nukuimme!"
Mutta asiaa tarkemmin tutkiessa ilmestyi kumminkin epäilyksiä varsinkin
Wassilin suhteen. Tämmöisissä tilaisuuksissa menettelee arteli tosin
aina siten, että vastuunalaisten henkilöiden viattomuus on päivän
selvä, ja tässä suhteessa voi Wassili helposti todistaa ettei hänellä
ollut suoranaista osaa yölliseen tapahtumaan. Mutta kumminkin
pudistivat kokeneet vangit päätään hänen asemaansa tutkistellessa.
"Kuules poika!" sanoi hänelle kerran muuan kulkuri, "kun päästään
Sachalinille, niin pötki tiehesi. Asiasi on huonosti, veli -- se ei ole
tupakkahyppysenkään veroinen."
"Kuinka niin?"
"Ajatteles! -- -- Oletko ensi kertaa tutkittavana?"
"Toisen kerran."
"Siis. Muistatko vielä ketä kuollut Fedka syytti? Sinua hän syytti.
Hänen tähtensä sait kahdeksan päivää olla käsi- ja jalkaraudoissa. Eikö
niin?"
"Niin se oli."
"No, mutta mitä silloin sanoit hänelle? Sotamiehet kuulivat sen.
Muistatko? Sinähän uhkasit!"
Sekä Wassili että ne toiset ymmärsivät että semmoisesta asiasta voi
päänsä menettää.
"No, yhdistä nyt kaikki ja valmistaudu ammuttavaksi."
Kaikki vangit nurisivat.
"Älä turhia haasta, Buran", sanoivat he harmistuneina.
"Hän hourii silmät selällään!"
"Hän on vanha -- -- on tullut lapseksi uudestaan! Leikilläsikö sanot:
sinut ammutaan?"
"En ole ensinkään lapsellinen", vastasi vanhus ja sylkäsi vihastuneena.
-- "Ette lainkaan asiaa ymmärrä. Te päättelette venäläisen eikä
täkäläisen tavan mukaan. Minä tunnen täkäläisen järjestyksen. Minä
sanon sinulle totuuden Wassili. Asiasi lähetetään Amur-alueen
kenraalikuvernöörille, ja sinut ammutaan. Ja jos sinut suuresta
armosta tuomitaan 'tammalle' ['tammaksi' sanotaan erästä
eriskummallisen muotoista penkkiä, johon ne sidotaan, jotka tuomitaan
raipparangaistukseen], niin se on sitäkin pahempi, sillä 'tammalta' et
koskaan nouse. Sillä, ymmärrätkös, veli, tämä on laiva, ja laivalla
ovat lait paljoa ankarammat kuin maalla. Muutoin", lopetti vanhus
kolkosti ja hengästyneenä pitkän puheensa, "on se minulle yhdentekevä
-- vaikka kaikkikin hukkuisitte."
Vanhan, onnettoman elämän murtaman kulkurin sammunut katse
oli jo aikoja tottunut katsomaan elämää tylsällä, jurolla
välinpitämättömyydellä. Hän teki liikkeen kädellään ja astui syrjään.
Vankien joukossa on usein juristejakin, ja kun he tarkan harkinnan
perästä lausuvat arvelunsa jostakin tapauksesta, on sitten todenteolla
langetettu tuomio useimmiten samanlainen. Puheena olevassa asiassa
olivat kaikki juristit yhtä mieltä Buranin kanssa, ja päätettiin siis,
että Wassilin piti paeta. Kun hänen arvattavasti artelin asian tähden
täytyi kärsiä, niin arteli piti itsensä velvoitettuna häntä auttamaan.
"Talouden" korppu- ja muut herkkuvarastot asetettiin hänen
käytettäväkseen. Wassili koetti hankkia seuralaisia, jotka kanssaan
pakenisivat.
Vanha Buran oli jo kerran ennen Sachalinilta paennut, sentähden
käännyttiin ensin hänen puoleensa. Alussa vanhus ei ensinkään tahtonut
suostua.
"Syntyessäni on kyllä jo päätetty että minun on metsään kuoleminen ja
se onkin kulkurille parasta. Mutta -- minä olen liian vanha, en jaksa
lähteä." Hän tirkisteli sameilla silmillään. "No, perustakaa sitten
arteli. Kaksin eli kolmin emme voi lähteä. Tie on vaivaloinen. Mutta
jos kymmenen lyöttäytyy yhteen, niin on hyvä. Menen mukana niin kauas
kuin vanhat jalkani kantavat. Kuolisin mieluummin jossakin muualla kuin
tällä saarella."
Buran räpäytteli silmiään ja vanhoista silmistään alkoi vuotaa
vesikarpaloita kasvoille.
"Vanhus on käynyt heikoksi", ajatteli Wassili ja läksi hankkimaan
tovereita ja artelia muodostamaan.