Naukuniemeläisten ja mirriläisten välit olivat käyneet huonoiksi
viimeaikoina. Riideltiin ja rähistiin, missä vain satuttiin vastakkain,
ja satuttiinhan sitä, kun pyyntimaatkin olivat yhteiset, ja muutenkin
kyläreisuilla ja semmoisilla.
Syntyi aina kahnausta ja kinaa. Ensi kerran välit huononivat
naapureilta niin vähäpätöisestä asiasta, kun Mirrilän miniämirri
laittoi koreammat vaatteet lapsilleen kuin Naukuniemen nuorille
nakattajille oli ollut tapana laittaa. Naukuniemen emäntämirri näki
tämän ylellisyyden ja suhisi:
— Kaikkea se tämä Mirrilän miniä kuvattelee, kun laittaa semmoisia
hepeleitä tyttärilleen. Kun vielä ovat niin köyhiäkin, ettei muuta kuin
pelkkä hiirenliha syötävänä.
Tämän sattui kuulemaan Mirrilän miniä, ja arvaa sen, että siinä
syljettiin ja suhistiin. Ja kun sitten vielä sattui niin, että
naapurien mirrivaaritkin suuttuivat keskenään onkipaikoista, niin välit
olivat ihan kokonaan piloilla.
Keksittiin jo molemmin puolin kaikenlaisia konnankojeita toisilleen.
Naukuniemen isäntämirri laittoi rotanraudat polulle, jota tiesi
Mirrilän vaarin kulkevan, peitti ne lehdillä, ja vaariparka pisti
käpälänsä rautoihin ja sairasti siitä monta päivää. Päästyään
jaloilleen, vahti vaari tilaisuutta kostaakseen naapurin
isäntämirrille. Tapasikin tämän kerran ongella. Näki naapurin
köyttäneen itsensä ongen vapaan siltä varalta, että jos sattuisi iso
kala tarttumaan onkeen, ja hän sattuisi nukkumaan, niin ei kala veisi
onkea mukanaan. Naapurin mirri nukkuikin ja Mirrilän vaari sitoi nuoran
ongen vapaan ja kiskaisi isäntämirrin veteen.
Tietää sen, mikä mökä tästä syntyi, ja arvaa senkin, että entisestään
huonot välit vain huononivat.
Satuttiin kerran yhteiselle kalapaikalle samalla kertaa. Mirriläiset
aikoivat onkia, mutta naukuniemeläiset virittivät verkkonsa ihan
naapurien nenän eteen. Mirriläiset heittivät onkensa verkkoihin ja
vetivät ne maalle. Siitäkös tappelu syntyi.
— Kyllä me tässä teidät opetamme kiusaa tekemään, sähisivät Naukuniemen
mirrit ja katselivat aseikseen seipäitä.
— Ja me teidät toisten pyyntipaikoille tulemaan, murisi Mirrilän vaari
ja kopisteli uhittelevasti piippuaan. — Ottakaapas, pojat, vähän
näreistä käteen, niin näytetään noille. Naisväki ottakoon aseikseen
kiviä.
Kohtapa hosuttiin vastakkain ja päitä puhkeili ja häntiä katkeili
mirrilöiltä molemmin puolin ja ökä kävi semmoinen, että kuului
kylille asti. Katkottiin siinä nujakassa mirriläisten onget ja
naukuniemeläisten verkot menivät kappaleiksi.
Eikä muuta kuin toinen toisensa haastattivat käräjiin. Hukka Hujulainen
toi haasteet molemmin puolin ja Mikko Repolainen määrättiin tuomariksi.
Käräjät pidettiin Hujulaisen mökillä ja Repolainen tulla veistätteli
käräjäpaikalle miettien, miten juksauttaisi taas mirrejä, jotka olivat
hänen mielestään niin joutavanpäiväisiä.
Käpälät ja hännät kääreissä istuivat mirrit Hujulaisen tuvassa, kun
Mikki astui sisään.
Repolainen istui pöydän päähän ja rykäisi arvonsa mukaisesti muutamaan
kertaan, ennen kuin virkkoi mitään.
Niistäpä palkoista sitä taas piti ensiksi kovistella mirrejä.
Teetättivät hänellä aina näitä virkatöitä, mutta olivat kovin huonoja
palkan maksajia.
— Tuota... sitä pitäisi saada tämmöisestä puuhasta kappa ohria jokaista
mirriä osaksi, sanoi. — Tässä pitää minun sihteerikin itselleni palkata
ja muutenkin... on niin kovaa työtä tämä oikeuden istuminen... tässä
päätään tyhjästä vaivaamaan.
Mirrilän vaari kynsi korvallistaan ja paljoksui Mikin vaatimuksia.
— Menee ihan koko vuositulot näistä tuomarin palkoista. Ja se on kaikki
naukulaisten syytä. Mutta kuulehan, herra tuomari Repolainen, eikös se
olekin niin, että se joka jutussa häviää, saa maksaa oikeuskulut?
— Niin tietysti, myönsi Repolainen. — Joka tässä havaitaan syylliseksi,
saa maksaa ohrat minulle. No, kutsukaapa todistajat sisään,
kuulustellaan niitä ensin.
Mirriläisillä oli todistajina sammakkolaisia ja nämä kömpivät sisään.
— Nämä sammakkolaiset ovat suuria valehtelijoita, murisi Naukulan
isäntä. — Ei näistä ole todistajiksi. Tulkaapa meidän todistajat, niin
saadaan kuulla totuutta.
Naukulaisten todistajina oli muutamia vasikoita, jotka olivat sattuneet
paikalle ja tyhmän näköisinä kolisivat sisään.
— No mitä nämä vasikat tietävät tähän mirrien tappelujuttuun? kysyi
Mikki.
No eihän nämä mitä, ynisivät vain ja tuuppivat toisiaan. Joku astui
Mirrilän muorin varpaille ja tämä veti kynnellään tyhmyriä silmään.
— Nämä mirriläiset näkyivät aloittavan tappelun, mölähti viimein yksi.
— Pidä sinä turpasi kiinni, kivahti mirrivaari. — Kuullaanpa, mitä
sammakkovaari sanoo.
Niin siinä jauhettiin ja jutustettiin kokonainen päivä, eikä valmista
tahtonut tulla jutusta mitenkään. Mikko pyyhki hikeä otsaltaan, mutta
jopa vihdoinkin teki tuomion.
Kun kerran kävi selville, että mirriläiset olivat ensiksi heittäneet
onkensa verkkoihin, saivat he maksaa kaksikymmentä kappaa ohria
tuomarille. Oli näet näitä nakattajoita kokonaista kaksikymmentä
kappaletta. Naukulaiset olivat kuitenkin jääneet tappelussa vähemmille
kuhmuille eikä heidän mirreiltään ollut häntiäkään katkeillut kuin
yhdeltä, jota vastoin mirriläisiltä oli mennyt kuusi häntää poikki,
niin Mikko katsoi olevan syytä tuomita lisäselkäsauna naukulaisille ja
se oli pantava toimeksi viipymättä.
Jopa. Naukulan vaari murisi uhkaavasti tämän tuomion kuullessaan ja
Mirrilän muori ihan huutamalla nakatti:
— Vai kaksikymmentä kappaa ohria! Nyt ei saa enää rieskan palaa tänä
vuonna Mirrilässä. Semmoinen siinä olikin tuomari!
— No, maksetaan ohrat, mutta annetaan myöskin kukakäskiä naukulaisille,
sanoi Mirrilän isäntä.
Repolainen hieroi käpäliään tyytyväisyydestä ja myhähteli. Vetelipä se
taaskin, kun sai talvekseen ohria ja vielä nauttia kaupan päällisiksi
mirrien tappelunäytelmästä.
Repolainen määräsi aseiksi hierimiä, kauhoja, sateenvarjoja ja muita
sellaisia, ja suhisten ja syljeksien varustautuivat naukulaiset
tappeluun. Selkiään siinä köyristelivät mirriläisetkin ja joku oli
ottanut salaa aseekseen Hujulaisen puntarin, jolla aikoi puhkoa päitä
naukulaisilta.
Jopa kohta kävi huiske, kun mirriläiset suuremmalla miesvoimalla
pehmittivät naapurejaan. Mikko nauroi ja piteli mahaansa, eikä
Hujulainenkaan malttanut pysyä totisena. Kukko Kiekujainen oli ollut
sihteerinä Repolaisella, ja hän ei tahtonut työstään muuta palkkaa, kun
sai kerran katsoa näin huvittavaa näytelmää.
Tietää sen, että naukulaisten vuoro oli nyt jäädä häviölle. Naukulan
isännältä revittiin ihan uudet sarkahousut ja emännältä puhkesi silmä
ja kahdelta pojalta katkesi häntä.
Mutta nytpä päätettiinkin, että oltaisiin aina sulassa sovinnossa, eikä
riideltäisi kalapaikkojen ja hiirestysmaitten takia, kun kävi näin
riitainen elämä kovin huvaksi ohrille ja muutenkin tuli ruumiinvammoja
ja vahingoita.
Saa sitten nähdä, pitävätkö nakattajat lupauksensa.