Seuraavana iltana oli jo Puputti kotiutunut kokonaan uudelle
olinpaikalleen. Pilveen verhottu kuu valaisi yhtä hauskasti kuin
edellisenäkin iltana, ja illastettuaan talon laihohalmeessa jouti hyvin
taas käymään talon pihamaalla ja ehkäpä tallissakin.
Riihen raollaan olevasta ovesta pullahteli höyry ilmaan ja pihalla oli
purkamaton heinähäkki.
Tepastellessaan vesireen luona säikähti Puputti tuvan ovesta tulevaa
olentoa ja lähti kapaisemaan suorinta tietä niitylleen.
Riihen luona kuitenkin jo sopi katsoa jälelleen.
Mitä ihmettä? Sieltähän kuukki toinenkin jussukka ja huomattuaan hänet
kapsahti istumaan.
— Ka, Puputtihan se...
— No, eikö olekin Jussi! Taidat olla tämän talon pihajänis?
— En minä vielä, mutta sopisihan jäädä, jos ei sinulla ole mitään sitä
vastaan.
— Jää vain. Onhan tässä tilaa kahdellekin liikkua, eikä
ruokapaikoistakaan tule puutetta, sanoi Puputti.
— Minulla on lämmin pesä tuolia niityn laidassa. Tulehan katsomaan,
pyysi Jussi.
Lumipilvenä pölistivät toverukset niityn laitaan ja Jussi näytti
pesänsä.
— Pakkasöinä voit tulla tänne lämmittelemään.
— Katsohan Jussia, kun on vuorannut pesänsä oikein sammalilla ja
lumella. Sinä taidatkin olla viisas Jussi.
— Olenhan minä, sanoi Jussi ja heitti kuperkeikan. — Tulehan, niin
mennään katsomaan talon koiraa. Se on semmoinen pieni retus, ja väliin
minä sitä narrailen huvikseni, varsinkin näin valoisina öinä, kun ei
tahdo unikaan tulla.
Laukattiin talon pihaan. Jussi kuukki kuistin kupeelle.
— Tulehan Moppe tänne, minulla on vieras. Saat nähdä oikein
haltijajäniksen.
Moppe, pieni pihakoiran retus, tuli ulos kolostaan. Se värisi
viluisena, niin että hännänpää tutisi.
— Minkä haltijajäniksen? urahti Moppe. — Jussi kuin Jussi, vaikka
taitaa tuo sinun kaverisi olla jo vanha veitikka, koskapa pää on harmaa.
Puputtia nauratti.
— Ja kun tuo turpakin on noin paksu, lisäsi Moppe. — Ihan kuin hieho
vasikalla..
— Älä sinä Moppe puhele noin paksusti, sanoi Jussi. — Suuhan meillä on
ja nenä niinkuin sinullakin.
— Kuonopa se on vain meillä koirilla, ja varsinkin tällaisella rakilla.
— Voi, sinua poloista, kun palelet, sanoi Puputti. — Mene veikkonen
tupaan lämmittelemään!
— Hoo, ei se vetele. Minun pitää vahtia kartanoa öisin.
— Onpa tässä sitten kartanon vahti, nauroi Jussi niin, että hartiat
nytkivät.
— Tällaista Jussiakin sinä jo pelkäät.
— Häh, muka vemmelsäärtä, koipeliinia, murahti Moppe, selkä vilusta
koukussa.
— Lähde nyt lämpimiksesi laukkaamaan, muuten sinut hukka perii, kun
leukasi noin lotisevat, sanoi Jussi.
— Peitetään se lumeen, että tarkenee vahtia kartanoa.
Ja Jussi alkoi syytää lunta Mopen ympärille.
Moppe puisteli ja päristeli.
— Nyt minä jo taidan ruveta haukkumaan sinua, ärähti.
— Annahan kuulua, ilvehti Jussi.
Moppe haukahti ja Jussi tuppasi lunta hänen suuhunsa. Moppe kakisteli
ja puistelihe. Koko kiusankapine tämä Jussi, kun ei antanut rauhaa
yhtenäkään yönä.
— Ellette nyt lähde, niin haukun oikein kovasti ja haen isännän. Se kun
roiskauttaa pyssyllään, niin...
— Eihän sillä ole pyssyäkään, nauroi Jussi.
Kuutamossa kuppelehtiessa oli yö kulunut aamupuoleksi ja talon renki
tuli tuvasta, mennäkseen talliin, laittamaan aamuapetta ruunalle.
Jänöjussit oikasivat yhtenä pyrynä ulos pihasta ja Moppe nauroi.
Karkasi vielä jussukoiden perään ja haukahti.
Niityn laidassa erosivat toverukset kumpikin pesälleen. Seuraavana
iltana luvattiin tavata kaurapieleksellä.
Puputti oli saanut uuden toverin itselleen.