EEDIT: Tässä sitä nyt ollaan, Aliina.
ALIINA: Voi, niin hauskaa, että rouva tuli kotiin. Herrakin kun tuli
rikkaaksi.
EEDIT: Ajattele, sellainen haaveilija, mutta osasipas rikastua! Kuka
olisi arvannut, että hänessä oli miestä siihen. Sellainen liikemies
mieheksi, onni ihan! Tästä sodasta, epäilemättä, on ihmisille puhdasta
hyötyä vain.
ALIINA: Aivan varmaan.
EEDIT: Eikä minun puolestani väliä, vaikka uusi sota tulisi tuossa
paikassa, kun vain ei oma mies kaadu.
ALIINA: Ei väliä ollenkaan. Väljenee vain vähä ja järjestyvät olot. Sen
parempi meille.
EEDIT: No, pääsitkö sinä ollenkaan osalliseksi tästä sotasadosta?
ALIINA: Tavallaan.
EEDIT: No, keksitkö jonkun keinottelijan?
ALIINA: Sen entisen.
EEDIT: Sen puotilaisen? Se lisäsokerin saanti oli sittenkin
surmansilmukka.
ALIINA: Ei surmansilmukka ollenkaan. Tässä on se tyttö, joka ei sikaa
säkissä ostakaan. Kun se "sukkula", -- sanoin "sukkulaksi" sitä
sulhastani, kun se ennen puikkelehti niin nopeasti tiskin takana -- kun
se "sukkula" kosiskeli minua ja tunteistansa kerskui, sanoin aina:
"Näytä ensin, minkä aseman voit tarjota, näytä mihin pystyt." Ja hänkös
siitä ryhdin sai. Hän alkoi keinotella. Ja nyt on hänellä oma
tukkukauppa, talot ja muut.
EEDIT: Etpä ole pettynyt sitten.
ALIINA: Ei minua rakkaus petä, ei sellainen puotilais-sukkulan
kosiskelu. Naisen se on mies mieleisekseen muodosteltava, jos siitä
muodostelemalla mitään tulee. Ja joskus tulee. Kuka olisi "sukkulasta",
-- sanon viimeistä kertaa "sukkula" rouvalle vain -- kuka olisi
"sukkulasta" päältäpäin arvannut, että hän sellaisen ihmisyyden
siemenen sisäänsä kätki.
EEDIT: Sinusta tulee nyt rikas rouva sitten?
ALIINA: Suhteellisesti vain. Kurssi kun on muuttunut.
EEDIT: Tule sitten minunkin luonani käymään. Suunnitellaan yhdessä,
mitä kaikkea voidaan ostaa.
ALIINA: Kiitos kutsusta.
EEDIT: Ja pannaan rahaa menemään. Eletään kuin viimeistä päivää --
mitä, kaiken uhalla!
ALIINA: Ostellaan, jos rahaa karttuu yli tarpeiden ja viisasten
säästömäärien. Minun periaatteeni on säästää ja sijoittaa. Kansakuntien
onnettomuus on siinä, etteivät osaa säästää. Säästämisestä riippuu
onnen kestävyys. Säästää niin rahassa kuin rakkaudessa. Ai, miten
ihanat kengät rouvalla on. Paljonko maksoivat?
EEDIT: Kaksisataa.
ALIINA: Miten kamalaa, miten turhaa!
EEDIT: Mutta miten ihanaa! Katso, eikö niistä paista olon ylevyys,
puutteen ylenkatse, rahan huumaava valta!
ALIINA: Tietysti, mutta näin sota-aikana ja kansan liikehtimisen aikana
on viisainta peittää rakkautensa esineisiin, ja erittäin rahaan. Ei
pitäisi kaikille näyttää elämänkäsitystänsä eikä ajatustansa, vaikkapa
se olisi tosi ja kestäisikin arvostelun.
EEDIT: Oh, halveksin muuta kuin suoraa peliä. Se on alhaisen kansan
merkki. Minut jos tuomitsevat, niin aikansa ja itsensä tuomitsevat. Kun
on rahaa, ei ole syytä pelätä. Kaikki rahan vallan ymmärtävät ja
hyväksyvät.
ALIINA: Tietysti, tietysti niinkin. Ai, anteeksi minulla on siellä
kaakku uunissa.
EEDIT: Mistä?
ALIINA: Aprikoosi.
EEDIT: Ihanaa! Rakastan aprikoosia! Laita sinä vain kahvi oikein hyvää.