LIINA: Kiitos, kiitos! Otan vastaan apusi, sillä minulla ei ole ystävää
nyt, tarvitsen jonkun tukea. Ja saanhan kiitokseksi salaa rakastaa
sinua vähän, eihän Eedit ole siitä mustasukkainen? Sellainen vapaa
rakkaus se on kaunis, siitä henki saa ravinnon, se ei mitään pyydä, ei
mitään vaadi. Tarvitsen sitä. Tulkitsen sitä taiteessani.
JAAKKO: Älä vaan täällä tulkitse.
LIINA: En. Kun elämä kutsui ja pakotti, jätin taiteen, olin sille
uskoton. Nyt saa se minut jälleen. Kukkuraisessa maljassa vien minä
sille kärsimykseni ja kokemukseni hedelmät. "He, ota nämä matkalta
keräämäni", sanon minä, "ja muodostele niistä mitä tahdot". Ja hän
muodostelee seppeleen niistä katkerista hedelmistä, jotka minä poimin
ja jotka minä runsailla kyynelilläni kostutin, muodostelee seppeleen --
iloksi minun armaalleni. --
JAAKKO: Niin happamista hedelmistä --?
LIINA: Sinä kyynikko! Ihailen kyynillisyyttä!
JAAKKO: Sanoitko vielä mitä?
LIINA: Ihailen älyä.
JAAKKO: Se ei ole ollenkaan tyhmästi!