EEDIT (syleillen uudelleen Jaakkoa): Kiitos, kiitos! Rakastan,
rakastan, rakastan sinua! Ikuisesti!
JAAKKO: Ja minä. Olen niin onnellinen, niin kiitollinen elämälle. Olen
rikas. Maailman miljoonista en tätä onneani möisi. Möisitkö sinä,
Eedit?
EEDIT: Miljoonista? Tajuatkos mitä miljoona on?
LIINA: Teidän liikettänne kuului kovasti luonnistaneen. Monesko
miljoona Somerolla lienee sotasaalista?
EEDIT: Sanoitko, että Aksel Somero itse nämä rahat lähetti?
JAAKKO: Sain ne vain jonkinlaisena palkkiona erään yrityksen johdosta
-- no, ei niistä kotona.
EEDIT: Saanko tehdä näillä mitä tahdon?
JAAKKO: Ei, kultaseni. Säilytä sinä ne vain lapsi. Kun rikastutaan ja
säästetään, ostetaan omat huoneosakkeet, ettei taivasalle jäädä.
EEDIT (pettyneenä): Säilytä sinä sitten itse rahasi. (Tarjoaa rahoja
Jaakolle.)
JAAKKO: Ne ovat sinun.
EEDIT: Huoneita varten.
JAAKKO: Pikku kotia varten. Ja ajattele, kun sanoin kauppaneuvokselle,
että pistäydyn syntymäpäiväkahvillasi nyt, sanoi hän, että hänkin
haluaisi kupin kahvia ja kysyi, saisiko hän pistäytyä täällä. "Terve
tulemaan", sanoin. Oliko se pahasti?
EEDIT: Tuleeko hän tänne, ja minä olen tämän näköinen. Voi, voi, kun
hävettää tämä köyhyys, tämä puute.
JAAKKO: Niinpä hän kysyikin, oliko pulaa mistään.
EEDIT: Ja sinä sanoit?