(Viereisestä huoneesta kuuluu papin rouvan huuto; Voi| Alfred,
se kuolee! Katso! Valittavaa itkua, johon yhtyy papin
tyynnyttävä, vaikka hätäinen: Älä nyt, älä nyt!)
OPETTAJA (hätääntyneenä). Siellä taitaa olla hätä! (Lähtee viereiseen
huoneeseen päin, mutta samassa ilmaantuu pastori ovelle.)
PASTORI (hätäisesti). Voi tulkaa auttamaan! Vaimoni pyörtyi.
(Nimismies ja opettaja kiiruhtavat viereiseen huoneeseen.)
POLIISI. Taisi pikku poika kuolla. (Menee varovaisesti viereisen
huoneen ovelle ja yrittää kurkistaa sisään, mutta perääntyy heti.)
PASTORI (hyökkää viereisestä huoneesta tukka aivan epäjärjestyksessä;
katselee hätäisenä ympärilleen). Missä Kalla on? (Huomaa poliisin.)
Missä Kalla on?
POLIISI (osoittaen ovea). Kalla lähti jo.
PASTORI (epätoivoisena). Lähti --? Sanoitteko hänelle totuuden?
(Poliisi hämmästyneenä yrittää sanoa jotakin, mutta pastori ei malta
kuunnella, vaan syöksyy ovelle. Huutaa). Kalla! (Rientää ulkoportaille,
jossa huutaa epätoivoisena.) Kalla! (Palaa takaisin ja vaikeroi.) Voi
hyvänen, voi hyvänen! (Muistaa samassa kuolleen poikansa.) Pikku Finn,
pikku Finn! (Menee kiireesti viereiseen huoneeseen väännellen
epätoivoisena käsiään.)
Neljäs näytös.
Kallan pirtti samassa asussa kuin ensimäisessä näytöksessä. Vasemmalla
seinällä etualalla ollut pöytä on siirretty peremmäs sängyn päähän.
Pöydän paikalla, päät seinää vasten nukkuvat nimismies ja pappi
heinävuoteella lapinlakit päässä ja risainen raanu peitteenä. Oikealla
sivuseinällä, hellakamiinin ja oven välissä riippuu puutapeissa yhteen
sidotuista pauloistaan kuusi paria kuivamaan pantuja poronnahkakenkiä
(nutukkaita); hellakamiinin tangossa niinikään pari nutukkaita
kuivamassa. Kaarina nukkuu vaatteet yllä ja lapinmyssy päässä perällä
oikealla ovensuu-sängyssä. Ikkunan alla heinävuoteilla nukkuvat 1:n ja
2:n rajamies, poliisi ja Tievan Topi, Viimeksimainitulla toinen polvi
pystyssä, täysissä vaatteissa muuten, paitsi että ovat sukkasillaan.
Kalla istuu sängyn laidalla sivellen miettiväisenä partaansa. Kiilussa
tuli. Aamuvarhainen. Talvi.
KALLA (nousee varovaisesti ja kävelee hiljaa nimismiehen ja papin
vuoteelle; pysähtyy kädet selän takana ja katselee nukkuvia;
puoliääneen). Siinä nukkuu pappi lensmannin kanssa niin makeasti kuin
kotonaan. Lattialla saavat vielä maata tämän kerran, mutta ensi
kerralla taitaa olla jo parempi nukkumapaikka. (Sivelee partaansa,
toinen käsi selän takana.) Minä teetän Morttasen isännällä uuden sängyn
ja maalautan sen viheriäiseksi. Se sopii hyvin uuteen pirttiin.
(Kävelee varovaisesti edestakaisin, kädet selän takana.) Aatamin-Aapo
lupasi tulla muurmestariksi... ja Nierivaaran Iiskunas rengiksi...
Tyyrispalkkainen se vähän on... 100 kruunua vuodessa ja peskinahat...
ja kaksi paria sisnakoita [parkitusta poronnahasta tehdyt housut]...
(Pysähtyy ja sivelee partaansa.) On siinä palkkaa... mutta nythän on
valtion eläkekin tullut. Kyllä siitä riittää... hyvin riittää. (Pannen
kätensä ristiin ja liikutellen niitä hiljaa ylös ja alas.) Oi, voi,
sitä armollista keisaria, kuinka oli hyvä, kun lähetti minulle,
köyhälle äijä-rievulle, eläke-rahan. Jumala palkitkoon häntä...
viimeisellä tuomiolla. Nyt ei muuta kuin kirveet heilumaan ja uutta
pirttiä tekemään. Minä tunnen itseni nuoreksi taas. (Menee papin ja
nimismiehen vuoteen ääreen ja katselee hellästi nukkuvia.) Oi, voi,
pappi, sinä olet siunattu mies, kun rahat hankit... ja olet niin
mukavasti vielä järjestänyt, että olet säästänyt tämän riemullisen
yllätyksen lähtöhetkeen. Jumala siunatkoon sinua... ja sinua nimismies
veljeni myös. (Kävelee rajamiesten vuoteelle.) Ja sinua, Tievan Topi,
sinuakin siunatkoon Jumala, taivaallinen Isä, vaikka oletkin paljon
pahaa tehnyt ja sivakat minulta särkenyt. Sinä se ilmoitit eilen salaa,
että papilla on rahat mukana. (Kävelee keskemmä huonetta.) Johan minä
arvasin, että ennakolta se oli päätetty, että vasta lähtöhetken
lyödessä rahat saan. Tahdoitte valmistaa minulle, vanhalle miehelle,
riemullisen hetken, että saan täällä teidän mentyänne polvillani
Jumalaa kiittää hänen suuresta armostaan. (Pyyhkii silmiään.) Minä
itken ilosta tänä aamuna, sillä olenhan herännyt... vanhassa
sängyssäni... aivankuin taivaalliseen iloon. Eivät murehduta minua nyt
mustat seinät enää (katselee seiniä) eikä nokinen katto (katsoo kattoa)
eikä tämä lattia (katselee lattiaa). Nyt tiedän saavani uuden pirtin,
jossa on puhtaat seinät... ja katto korkeammalla. Kiitetty Herra
olkoon! (Menee Kaarinan sängyn luo.) Kaarina, lapseni, sinä minun
maallinen oikea käteni. Oi, voi, sinä et tiedä vielä... (Herättelee
Kaarinaa.) Kaarina, nousepa riekon ansoja kokemaan.
KAARINA (herää ja nousee istumaan sängyn laidalle; hieroo silmiään).
Isä on jo noussut? Varhainenpa olet ollut. -- Missä äiti on?
KALLA. Äiti on jo lypsyllä.
KAARINA. No nytpä ollaan varhaisia, vaikka illalla valvottiin niin
myöhään.
KALLA. Älä puhu niin kovaa, etteivät herrat herää.
KAARINA (ottaa nutukkaansa hellakamiinin tangosta; istuu jakkaralle ja
henkii). Paljonko nyt on kello?
KALLA (mennen herättäjäkellon luo). Kohta kuusi.
KAARINA (kenkiessään). Tänäänkö rajamiehet lähtevät?
KALLA. Tänään. (Menee Kaarinan luo ja laskee kätensä hänen
olkapäälleen. Isällisesti.) Kaarina! Tiedätkö mitä tänäpäivänä
tapahtuu?
KAARINA (katsoen isäänsä ihmeissään). No mitä?
KALLA (salaperäisenä). Muistatko, mistä pappi iltarukouksissa puhui?
KAARINA (kummissaan). Muistan... joulutekstistä... 'Minä ilmoitan
teille suuren ilon...' Siitähän pappi puhui?
KALLA (edelleenkin salaperäisenä). Joo, siitä puhui... Mutta arvanpa,
minkä vuoksi hän juuri siitä puhui?
KAARINA (neuvotonna, ihmeissään). En minä osaa arvata... Se kun on
Jumalan sanaa.
KALLA. Pappi on valmistanut meille täksipäiväksi suuren ilon.
(Valoisasti hymyillen.) Papilla on eläkerahat mukana!
KAARINA (toivon ja pelon vaiheilla). Eläkerahat? Ovatko ne tulleet?
KALLA. Jo vain. Tievan Topi kertoi, että herrat ovat päättäneet antaa
ne lähtiessään.
KAARINA (kuin heräten). Siksi ne olivatkin eilen niin salaperäisen
näköisiä... ja iskivät toisilleen silmää.
KALLA. Siksi juuri.
KAARINA (ilostuen). No voi hyvänen aika! Tämähän on aivan kuin satua.
Ja minä olen sitä aina pitänyt vain rajamiesten houruutuksena.
KALLA (lempeästi nuhdellen). Sinä olet ollut epäuskoinen, lapsi.
KAARINA (kuin anteeksipyytäen). Niin olen ollut. (Pukee peskin
päällensä ja ottaa naulasta kintaat.) Tämä on kuin satua! (Menee ulos
ja kopistelee sivakoita pirtinseinustalla; laulaa hillitysti:)
Kävi tunturinhaltijan viimein
jo sääliksi hopeahasta.
Vei linnaansa, kultaisen kiisan
avas, lohdutti pientä lasta:
"Ota aarre syliisi, lapsonen maan,
ole onnekas, rikas ja riemukas vaan!
Jopa murheesi haihtui.
Ja muotosi vaihtui
taas nuoreksi. Päivä on kirkkaimmillaan.
Ota aarre: Kas vuori on auki!"
KALLA (kuunnellen Kaarinan laulua). Kaarina laulaa. Minä en osaa laulaa
suullani, mutta minun sydämeni laulaa ja veisaa. (Menee sänkynsä luo ja
ottaa hyllyltä paksun raamatun, jonka avaa.) En ole vielä lukenutkaan
tänä aamuna. Ja jos milloinkaan, niin nyt on annettava Herralle kunnia.
(Lukee hartaana.) "Ja Herran sana tuli hänen tygöns, sanoden: 'Mene
tästä pois ja käännä sinus itään päin ja lymytä sinus Kerithin ojan
tygö, joka on Jordanin kohdalla. Ja sinun pitää juoman ojasta ja minä
olen käskenyt kaarnetten elättää sinua siellä'." (Katsoo ylös
kirjasta.) Semmoinen se on Herran huolenpito. Profetalle lähetti Herra
kaarneen Keritin ojalle... ja minun luokseni papin, jolla on mukanaan
esivallan eläke. (Lukee.) "Hän meni ja teki Herran sanan jälkeen ja
meni ja istui Kerithin ojan tygönä, joka on Jordanin kohdalla. Ja
kaarneet toit hänelle leipää ja lihaa, huomeneltain ja ehtoona, ja hän
joi ojasta." (Nostaa kasvonsa kirjasta.) Ihmeelliset ovat Herran tiet!
Kysyttiinpä siinä uskoa Elialta, kun Jumala sanoi lähettävänsä kaarneet
häntä ruokkimaan... ja kysyttiinpä siinä uskoa minulta, kun keisarin
eläkettä odottelin. Kaikki panivat vastaan ja sanoivat minua
hulluksi... oma vaimo etupäässä. Mutta mitenkäs on käynyt? On
tapahtunut jälleen Vanhan Testamentin ihme. Kaarneet ovat tuoneet
kiveliöön, kuolevalle vanhukselle -- leipää, ja lihaa. (Pyyhkii
silmiään, lukee). "Niin tuli Herran sana hänen tygöns, sanoden: 'Nouse
ja mene Sarpathiin, joka on Sidonin tykönä ja pysy siellä: katso, minä
olen käskenyt leskivaimon sinua siellä elättää'." (Nimismies kääntää
kylkeä.) "Ja hän nousi ja meni Sarpathiin. Ja koska hän kaupungin
porttiin tuli, katso niin leskivaimo oli siellä ja haki puita. Ja hän
puhui hänelle, sanoden: 'Tuo minulle vähän vettä astiassa
juodakseni'..." (Nostaa päänsä kirjasta ja katsoo mietteissään eteensä;
lukee, ääni koveten). "Sillä niin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Ei
jauhot vakkasesta pidä loppuman, ja öljyä astiasta ei pidä puuttuman,
siihen päivään asti kuin Herra antaa sataa maan päälle'." (Nostaa
kasvonsa kirjasta ja katsoo eteenpäin kirkastunut ilme kasvoilla.)
TIEVAN TOPI (on herännyt lukemisen aikana; hieroskelee polveansa vähän
aikaa). Kalla se jo raamattua lukee ja me vedämme unta kuin tukit.
(Haukottelee pitkään ja painelee kylkeään.) Heinät soluneet yöllä alta
pois. On vähän kylki heltynyt. (Haukottelee.)
KALLA (on pannut raamatun hyllylle). Joo. Älä huoli, Topi, saat ensi
vuonna nukkua höyhenpatjoilla.
TIEVAN TOPI (haukotellen). Joo, niin vain;.. (Vähän vilkkaammin.) Eipä
se Elli luvannut minun nukkua.
KALLA (hymyillen valoisasti). Älä huoli, veljeni, Elli se kun vain
sanoi... leikillään. Sinulle pitää olla yhtä hyvä paikka kuin
muillekin. Olethan kuin taivaan sanansaattajana ensimäisenä tuonut
tiedon eläkerahoista.
TIEVAN TOPI (kömpii pystyyn ja kävelee herättäjäkellon eteen). Mitä?
Puoli seitsemän jo! Onpa sitä nukuttu. (Menee oikealle ja ottaa
seinältä nutukkaansa ja kenkii. Ottaa sitten papin ja nimismiehen
nutukkaat ja koettelee niiden sisustaa). Kuivat heinät.
Ei näitä tarvitse uudestaan heinittää.
KALLA (on tullut hänen luoksensa). Eiköhän olisi varminta heinittää?
(Kalla ottaa nutukkaan ja keskustelee Topin kanssa.)
TIEVAN TOPI. Menehän noutamaan, Kalla, puita, että saadaan kahvi
tulelle.